Näin sen kuuluukin olla. Asiantuntijasta esihenkilöksi ei ole ylennys vaan ammatinvaihto, ja kokenut asiantuntija siirtyy aloittelijaksi uudessa ammatissaan. Harvalla asiantuntijalla on valmiiksi ne tiedot ja taidot, joilla otetaan esimiesrooli hyvin haltuun, vaan ne hankitaan ensimmäisten esimiesvuosien aikana. Tai jos ei hankita, niin toivottavasti firmassa on kunniallista palata takaisin asiantuntijaksi.
Olen osittain kanssasi samaa mieltä. Ajatusmallissasi on kuitenkin ongelma siinä, että monilla aloilla menestyäksesi esihenkilöroolissa sinulla on oltava riittävästi kokemusta alalta jolla toimit. Otat siis samaan aikaan uuden roolin ja suuntauksen uralla jota lähdet harjoittelemaan, mutta samaan aikaan rakennat uutta tasoa aikaisemman asiantuntijaosaamisen päälle. Esimerkiksi henkilö jatkoi senior / lead kehittäjästä → Team leadiksi ja rooli keskittyy enemmän tavoitteiden asetantaan, valmentamiseen ja tiimin sparraamiseen ja kehittämiseen. Varsinainen oma koodaus jää usein taka-alalle, mutta asiantuntijana opitut taidot ovat edelleen kullan arvoisia ja väitän että nämä taidot ja ymmärrys alasta ovat edelleen välttämättömiä roolissa menestymiseen. Mitä korkeammalle nouset sitä kauemmaksi vertauskuvallisesti ajaudut käytännön työstä, mutta joka kerta rakennat osaamista, ja toki myös pois opit, aiemman kokemuksen päälle.
Tältä kantilta ajateltuna palkka progressio ennen director / C - tasoa on Suomessa todella pientä senior / lead asiantuntija → esihenkilö vaihdoksessa.
Vahvasti eri mieltä tästä. Tämä toimisi vain yrityksessä jossa on ainoastaan myyntitehtäviä. Osaava projektipäällikkö on todella arvokas resurssi, ja pitkällä aikavälillä yrityksen toiminnan kannalta erittäin tärkeä rooli.
Tervehdys ketjuun!
Keskustelu voi jonkin verran varmasti joustaa, mutta pääpaino mielellään aloitusviestin kaltaisissa viesteissä. Tätä on toivottu useampaankin otteeseen, kun keskustelun on lopulta vallannut yleisempi debaatti palkoista ja sitten tällaisia viestejä, joissa kerrotaan omista palkoista ovat jääneet melkein pois.
Painotetaan enemmän siis viestejä, joissa kerrotaan omista palkoista etteivät ne vallaan unohdu ja jää yleisen keskustelun alle.
Kiitos ja mukavaa päivän jatkoa!
Jos vielä voi mainita niin täällä omassa konsulttikuplassa esihenkilöiden tehtävät voivat olla huomattavan erilaiset kuin ns. kentällä. Teollisuudessa, raksalla ym. tapaturma-alttiimmilla aloilla lokaa voi herkästi tulla niskaan mikäli jotain sattuu, eikä vian tarvitse välttämättä olla millään tapaa esimerkiksi firman työturvallisuuskäytännöissä.
Aivan liian vähän maksetaan lisää rivihenkilöstöön nähden. Toisaalta eipä Suomessa perinteisesti hirveästi makseta vastuunotosta työpaikoilla firmasta riippumatta
Se on juuri näin, palkka nousee tuolle tasolle mentäessä marginaalisesti siihen nähden että vastuun määrä kasvaa selvästi. Pelkästään HR- vastuu on iso, sen lisäksi tulee tietysti vastuu koko tiimin suoriutumisesta KPI -mielessä. Usein tällä tasolla myös alaisten määrä on todella iso, mikä vielä vaikeuttaa hommaa.
Palkan takia ei todellakaan näitä rooleja kannata tavoitella, valitettavasti usein on mentävä niiden kautta jos haluaa tavoitella Director/ VP -positioita.
Oma taustani on nimenomaan ohjelmistonkehityksen puolelta ja toimin tuotekehitystiimin koodaavana esihenkilönä. Tunnistan tarpeen ymmärtää alaa, mutta omakohtaisen kokemuksen ja laajan lukemisen perusteella näen vahvan asiantuntijuuden uudelle esihenkilölle vaaran paikkana: vahvan asiantuntijan tehtävänä on ottaa ne tärkeät vaikeat työt ja hoitaa ne, kun taas esihenkilön tehtävänä on delegoida ne tiimille (yleisesti annettu neuvo on, että koodaavan esihenkilön on hyvä jatkaa koodaamista mutta pitää itsensä erossa tärkeistä koodaustehtävistä). Tämä vaatii ajattelutavan muutosta, mikä on helpompi tehdä, kun muutoksen näkee ammatinvaihtona - pitää ymmärtää, että vanhat taidot eivät enää kanna vaan pitää opetella uutta.
Palkkauksesta puhuttaessa tämä ajattelutapa johtaa luonnollisesti dual track -malliin, jossa senior-devaajan etenemispolkuja on kaksi: yleneminen asiantuntijana ns. staff plus -tehtäviin (staff engineer, principal engineer ym) tai vaihto esihenkilöuralle, jolloin ensimmäinen askel ei ole ylennys vaan uranvaihto samalla vaativuustasolla. Toki näissä malleissa aloittavan esimiehen odotetaan nopeasti saavuttavan sen tason, jossa ylennys juniorijohtajasta tavalliseksi johtajaksi voidaan antaa (ja parhaissa paikoissa paluu takaisin asiantuntijaksi tämän asemesta on täysin kunniallinen askel).
Suomessa on aika vähän firmoja, joiden koko edellyttäisi kovin paksua välijohtokerrosta. Onneksi.
Edit:
Huomasin viestisi vasta kun tämän olin jo postannut. Ymmärän yskän, mutta onko täällä parempaakaan paikkaa työelämäkeskustelulle? Kahvihuoneella ne hukkuvat massaan samalla tavalla kuin palkkausviestit täällä.
Itselläni ei ole omaan palkkaan uutta kerrottavaa kuin kerran vuodessa.
Hyvä projari voi ratkaista kuinka suuren hyödyn organisaatio saa isosta määrästä asiantuntijoita. Ehkä mä arvostan niitä koska en ole itse erityisen järjestelmällinen, yritän siis varmistaa että mulla on aina oikeana kätenä henkilö joka paikkaa omat heikkoudet. Esim. mun tapauksessa se organisoi ja fasilitoi 200 asiantuntijan työn, ja jos olis musta kiinni saisi vähintään yhtä korkean palkan.
Mä oon siinä mielessä samaa mieltä, että 3-4k voi olla ihan ok palkka, eteenkin kahden ihmisen taloudessa maakunnassa, PK-seudulla asuntojen hintojen takia ei, ja toisaalta verotus tasaa aika tehokkaasti.
Usein hyväpalkkaisista töistä sanotaan että joutuu stressaamaan paljon, ja varmasti keskimäärin pitää paikkansa, mutta usein myös asiantuntija, tietotyö, johdon -töissä on liikkumavaraa tehtävissä enemmän. Toki riippuu ihmisestä ja alasta tosi paljon, mutta mä en itse koe olevani lukkiutunut mihinkään rooliin tai alaan - mutta en myöskään ole varmasti se kovin osaaja spesifeihin asioihin. Oon tosi onnekas tällä hetkellä kun melkein tyytyväinen palkkaan (ei siihen koskaan ole täysin ) ja aika vapaasti, ja monipuolisesti saan tehdä asioita, ja silti tuloksiin ollaan tyytyväisiä.
Palkkakeskustelussa monesti unohtuu se, että enemmän tienaa ne, joille raha on merkityksellisempää, eli se on tietoista valintaa pyrkiä ja pyytää lisää palkkaa.
Musta kaikille hyvä kysymys on: kuinka monta kertaa on kieltäytydytty palkankorotuksesta? Muistaakseni edellisessä paikassa 4,5v aikana sain ja pyysin 2x kertaa lisää palkkaa, nykyisessä olen 2,5v aikana pyytänyt 2x kertaa lisää palkkaa ja saanut. Kannustan kaikkia pyytämään lisää palkkaa!
Mun kohdalla on kieltäydytty tosi usein. 5v sitten sain ylennyksen, mutta ”oli huono aika korotuksille”. Tämän jälkeen pyysin vuosittain korotusta ja kerran sain jotain minimaalista jolla varmaan pyrittiin hetken hiljaisuuteen.
Sitten tuli viime vuoden lopulla taas ylennys ja yritettiin ilman korotusta. Kerroin rehellisen mielipiteeni, ja sain sitten ~15% + max 20% vuosituloista bonusta.
Edellisillä työnantajilla on ollut sama, ensin saa ylennyksiä ja palkankorotuksia, sitten saavuttaa jonkun lasikaton jonka jälkeen korotukset ovat vaikeita ja pitää vaatia tiukasti. Ennemmin tai myöhemmin kokemus kuitenkin näkyy palkassa, jos ei muuten niin työnantajaa vaihtamalla. Osasyy tähän lienee, että olen ollut keskimäärin 8v samalla työnantajalla (nykyisellä yli 10).
Oon aina valittanut mutta tuli mieleen että tienaan 4700e. Kukaan ei hengitä niskaan. Liukuva työaika. Saan opiskella kunhan työt hoituvat. Jos lisää liksaa haluaisin niin tod menisi siihen että joutuu käymään asiakkaiden kanssa lpunailla ja saunailloissa tai yksinkertaidesti olla rahallisesti tuottavampi. Nyt sitä ei ole. Joskus lähden aikasemmin, tekemään firman hommia ja saan 200e. Tai sitten aamulla sama juttu. Toki työt hoidetaan mutta muutaman bruttosatasen takia en vaihtaisi
Itse suunnilleen vastavassa tilanteessa reilun kahden vuoden täysipäiväisellä oman alan työkokemuksella (opiskelun ohessa tein myyntityötä aiemmin) tienaan tällä hetkellä noin 3350 e/kk.
Aloitin nollakokemuksella 2500:sta (reilusti alle suosituksen, mutta hyväksyin koska vakkarityö) ja siitä parit indeksikorotukset ja yksi vaihdos eri tehtäviin viime vuonna, jossa sain neuvoteltua kohtalaisen hyvän korotuksen.
Valmistuminen DI:ksi joskus syksyllä ja palkka nousee siinä yhteydessä heittämällä yli tuon 3500. Neljään tonniin on varmaan vielä pari vuotta matkaa
Työskentelen IT-alalla ohjelmistokehittäjänä. Kolmas työpaikka nyt menossa, ensimmäinen oli tuotetalo ja kaksi viimeisintä olleet konsulttitaloja. Työvuosia takana kohta seitsemän.
2017 eka työpaikka, alkupalkka 2400€/kk
2019 alkuvuodesta palkka nousi ~2750€/kk
2020 alkuvuodesta palkka nousi 3000€/kk
2020 syksyllä vaihdoin työnantajaa, alkupalkka 3400€/kk
2021 loppuvuodesta syksyllä palkka nousi ~3780€/kk
2023 keväällä vaihdoin työpaikkaa, alkupalkka 4200€/kk ja pari kuukautta myöhemmin tuli indeksikorotus (mitä hieman ihmettelin kun olin vasta aloittanut ) ja palkka nousi
~4340€/kk
2024 keväällä tuli pieni indeksikorotus, palkka nyt ~4380€/kk
Koen, että sellainen 4600-4700€/kk palkka olisi vielä saavutettavissa ilman merkittävää vastuun tai roolin muutoksia. Viihdyn kuitenkin nykyisessä työpaikassa hyvin ja en lähtisi vaihtamaan muutaman lisäsatasen takia. Mieluummin yritän syksyllä kinuta esimieheltä lisää rahaa.
Pistetäämpä päivitystä omaan tilanteeseen, työpaikka vaihtumassa elokuun alusta.
Nykyisessä sairaanhoitajan työssä vuositulot olleet ~71 000€/v todella suurilla ylityömäärillä ja kolmivuorotyöllä. Nyt valmistuin hiljattain terveystieteiden maisteriksi ja sain ammattikorkeasta lehtorin töitä. Palkka tulee olemaan 5 vuoden työkokemuksella noin 4 050€/kk - 6 % epäpätevyysalennus pedagogisten pätevyyksien puuttuessa. Palkka siis nyt aloittaessa hieman reilut 3 800€/kk. Pedagogiset pätevyydet käy töiden ohella vuodessa, ja reilun vuoden päästä saan myös 10 vuoden työkokemuslisän, jolloin palkka nousee n. 4 450€ tasolle. Lehtorina ei saa lomarahoja.
Palkkani tulee siis nykyisestä laskemaan reilut 2 100€ kuukudessa, mutta toisaalta saan säännöllisen päivätyön ilman yövuoroja, yli 90% etätyömahdollisuuden ja melkein 4kk palkallista lomaakin vuodessa, joka kompensoi palkan pienentymistä huomattavasti. Joulut ja juhannukset jatkossa siis aina vapaalla. Lisäksi edelleen mahdollisuus tehdä sairaanhoitajana ”rahakkaita” keikkavuoroja esimerkiksi pyhinä tai loma-aikoina, ja varmastikin satunnaista keikkaa tulee välillä tehtyä.
Mielestäni tuo ~4000€/kk palkka on ihan kohtuullinen vastavalmistuneelle maisterille opettajan työn hyödyt huomioon ottaen, sillä tulen oikein hyvin toimeen etenkin, kun menot menevät vaimon kanssa puoliksi. Asumiskustannuksetkin tulevat laskemaan nykyisestä, muutamme kuukauden päästä omakotitaloon. Väitöskirjaa tarkoitus myös tässä työn ohella työstää, sain juuri myös jatko-opiskeluoikeuden tohtoriohjelmaan
Julkiselta puolelta
Sosionomi amk, 3550€ sisältää lisät. Kaupan päälle ~100€/kk parkkipaikka ja vaihtelevat kilometrikorvaukset jotka hybridillä köröttäessä ihan ok. Arkityötä, ei pääkaupunkiseudulla.
Vaativaa sosiaalityötä. Stressitöntä, toki oma persoona vaikuttaa. Mielestäni kova palkka suhteessa työn määrään. Etätyötä ei juurikaan ole vaikka työ sen kyllä mahdollistaisi. Työnantaja tukee opiskelua palkallisilla opiskeluvapailla 10pvä/vuosi.
Vielä vaativampaan olisi mahdollisuus, jossa paljon enemmän työtä ja stressiä (tappouhkaukset, suurempi väkivallan uhka) niin joku 400€ lisää. Ei kiitos.
Kiva, että muitakin sosionomeja löytyy. Itsellä palkka peruspalkka 2938€/kk, tuohon päälle 8% kokemuslisä ja 3-vuorotyön lisät. Olen 24/7 esihenkilön varahenkilönä, niin siksi palkka perusohjaajaa korkeampi. Työskentelen julkisella lastensuojelulaitoksessa, vaativaa osastohoitoa. Itse en stressaa, koska kokemusta ym kertynyt. Pidän 3-vuorotyöstä. Teen lisäksi keikkaa muissa laitoksissa sekä säännöllistä avotyötä, jotta saan rahaa sijoittamiseen. Vakityön palkka riittää elämiseen mutta sijoittamiseen se olisi vähän nihkeä. Lisätöillä saanut kasvatettua tulot 62k/vuosi. Nettona tuli tuosta viime vuonna 39999€.
Luvuista voisi päätellä että yityksesi on jakautunut kahteen 2020 joten siltä vuodelta ei ole osinkoa ollut nostettavissa vuodelle 2021. Jakautumisen jälkeen toinen yritys on myyty. Holdarista sitten pienemmästä pääomasta johtuen pienempää osinkoa aluksi vuonna 2022. Hyvä tapa verosuunnitella.
Sikäli samaa mieltä, että (korkean tuottavuuden) asiantuntijatöissä käytetyllä ajalla ei ole mitään merkitystä, ainoastaan työn arvolla on.
Esimerkiksi tiettyyn alaan erikoistunut asianajaja voi veloittaa 250€/h jokaista alkavaa tuntia kohti, vaikka tekisi töitä vain 15 minuuttia, koska työn arvo on niin korkea. Tai kirurgin 15 minuutin konsultaatio maksaa 300 euroa ja hoitajan 30 euroa. Molemmat tekevät arvokasta työtä, mutta toisen minuuteilla/käytetyllä ajalla on koulutuksen ja erityisosaamisen myötä enemmän arvoa.
Työnantajalle siis. Itsellehän harvalla asiantuntijalla (ehkä poikkeuksena just tuo laskutettava työ) työn arvo näkyy kompensaatiossa. Palkka (brutto) voi kolminkertaistua ensimmäisen 15v aikana, mut sitten on aikalailla lasikatto johon tuotettu arvo ei vaikuta.
Kuulostaa Etteplanilta , jos ei DI ja projektipäällikkönä enempää tienaa 7v kokemuksella.