Palkkakeskustelu

Kuulostaa leppoisalta👍

1 tykkäys

Kovia palkkoja tuntuu foorumin väellä olevan. Pitäisi varmaan itsekin keksiä jotain tai uudelleenkouluttautua.

Valokuvaajana kuukausipalkka vaihtelee työmäärän mukaan, mutta vuosiansiot jää alle 20ke. Vielä kun maksaa oppirahoja nuoruuden tyhmyydestä ulosottoon, ei ylimääräistä juuri kuukausitasolla jää.

30 tykkäystä

Kiitos tästä, enpä tiennyt että osakkeetkin voidaan ulosmitata.

Ei ole ainakaan vielä vouti lähestynyt salkkua, eipä minulla mitään jättisummia onneksi ulosotossa olekaan (eikä kyllä salkussakaan). Seuraavan palkan ulosmittauksen jälkeen puhutaankin enää neljänumeroisista luvuista mitä jää ulosottoon. Hyvällä tuurilla parin vuoden päästä olisi ns. duussit maksettu.

9 tykkäystä

@DearShareholder Ulosotossa on mahdollista ulosmitata myös velallisen omistamat osakkeet. Osakkeet eivät kuitenkaan ole ensisijainen ulosmittauksen kohde. Ulosottokaaren mukaan ensisijaisesti tulee ulosmitata rahat, rahasaatavat, palkka, eläke tai muu toistuvaistulo. Seuraavana ulosmittausjärjestyksessä on irtain omaisuus, johon myös osakkeet kuuluvat. Kolmantena ulosmitataan kiinteä omaisuus ja viimeisenä omaisuus, jota velallinen tarvitsee vakituiseksi asunnokseen tai välttämätöntä toimeentuloaan varten. Viimeisellä sijalla ovat myös velallisen liike- tai elinkeinotoiminnan jatkamiseksi välttämättömät tuotantovälineet.
Jos kyseessä ovat yrityksen osakkeet ja velallinen käyttää yrityksessä merkittävää määräysvaltaa ja saa yrityksestä toimeentulonsa, on mahdollista, että myös osakkeet tulkitaan omaisuudeksi, jota velallinen tarvitsee välttämätöntä toimeentuloa varten. Tällöin osakkeet tulisi ulosmitata vasta viimeiseksi. Ulosottolainsäädännön esitöissä (HE 13/2005 vp) on todettu, että ulosotossa tulisi pyrkiä suojaamaan velallisen liike- ja elinkeinotoimintaa. Esitöiden mukaan on yleensä kaikkien osapuolten etu, että velallinen pystyy edelleen jatkamaan elinkeinotoimintaansa ja hankkimaan tuloja. Lisäksi on otettava huomioon, että jos velallisen omalla työpanoksella ja ammattitaidolla on suuri merkitys yrityksen toiminnassa, yrityksen osakkeita voi olla hyvin vaikeaa myydä ja muuttaa rahaksi.
Sen sijaan, jos kyseessä on velallisen sijoitusmielessä hankkimat osakkeet, jotka voidaan ongelmitta myydä, osakkeet ovat tavallista irtainta omaisuutta ja näin ollen ulosmittausjärjestyksessä toisena. Ulosmittausjärjestyksestä on kuitenkin mahdollista poiketa, jos asianosaiset niin sopivat. Velallisen on myös mahdollista osoittaa ulosmitattavaksi osakkeiden sijaan muuta omaisuutta, jos hän haluaa pitää osakkeet omistuksessaan.

4 tykkäystä

Kirjoitin eilen hieman vapaamuotoisesti näkemyksiäni sijoittamisesta ja jaoin omat sijoitukseni karkeasti kahteen kategoriaan ”vakavamieliset” ja ”kevytmieliset”, joista ensin mainitut ovat arvo-osuustilillä ja jälkimmäiset osakesäästötilillä, missä voin ostaa ja myydä ilman välittömiä veroseuraamuksia. Tästä syystä vajaassa parissa vuodessa on suuri osa osakesäästötilin sijoituksista vaihtunut jo useaan kertaan. Haluan hieman avata sijoitusfilosofiaani sekä sitä, miten tämä liittyy palkkakeskusteluun? No ainakin siten, että tällä tavoin (osakesäästötilin kautta) on mahdollisuus päästä tutustumaan jo pienelläkin pääomalla aivan uusiin ja mielenkiintoisiin maailmoihin, joista muuten ei todennäköisesti koskaan tulisi ottaneeksi tarkemmin selvää. Ja jos homma ei olekaan kiinnostavaa voi sen aina myydä pois (toivottavasti edes pienellä voitolla) ja ostaa jotain muuta kiinnostavaa tilalle. Minua kiehtovat uutuudet, itselleni entuudestaan tuntemattomat maailmat. Ja tässä juuri piilee osakepoiminnan yksi tärkeä hedelmä; ei pelkästään arvonmuodostus vaan se, että oppii itse jotakin uutta. Se on monella tapaa yhtä arvokasta pääomaa kuin tarkat euromäärät.

Esimerkiksi tänään (huom. tämä ei ole ostosuositus, joita foorumilla ei saa olla, vaan esimerkki yhdestä minulle entuudestaan tuntemattomasta maailmasta) tulin ostaneeksi osakesäästötilille minulle täysin uutta ja kummallista AutoStorea. Miksi ostin kyseistä paperia? En ymmärrä tästä putiikista taloudellisessa mielessä juuri mitään, jotta se olisi voinut olla ostopäätöksen perusteena…mutta…mielenkiintoinen ja mielikuvitusta innoittava robotiikkaa ja parviälyä hyödyntävä innovaatio, joka säästäessään pohjoisessa lämmintä varastotilaa säästää ehkä myös luontoa. Lisäksi samassa paketissa verkkokaupan yleistyminen ja AI sekä omaan silmääni siisti design. Todennäköisesti useamman megatrendin aallonharjalla! Ja vieläpä markkinajohtaja! Katselin muutaman videon ja tuo oli nyt vaan sen verran kiehtovan näköistä puuhaa, että päätin ihan yllämainituilla perusteilla ostaa pikkusiivun ja katsella miten kehitys kehittyy!

Kun omistaa, niin seuraa. Kun omistaa niin seuraa. Kun omistaa niin seuraa.

4 tykkäystä

Aloitteleva sähkäri, tosin ikää jo 33.v ja palkka 2,5k+verottomat n.500€. Tuntuu aika pieneltä kun katselee muiden palkkoja, mutta tällä tulee toimeen hyvin ja jää säästöönkin. Tilanne toki vähän toinen jos lapsia tulee, ne kun haaveissa on ja siitä syystä en oikein heti uskalla lähteä päivittämään insinööriksi vaikka haluja olisi. En tätä ajatusta kuitenkaan kuoppaa, työn ohessa se on aina mahdollista, joskin rankkaa. Nuoruus meni suht köyhänä kitara kädessä joten mitään tarvetta millekään kalliille asioille ei ole, eli pelkkä raha ei motivoi vaan työn laatu pitkällä tähtäimellä ja utelias luonne kun olen niin asiat kiinnostavat.

36 tykkäystä

Ehkä sijoitusaiheisen palsta aiheuttaa snadin biaksen ja tuolla 2,5k+500€ verottomilla oot aikalailla mediaanipalkansaaja. Jos se tuntuu pieneltä niin ainoastaan muistuttaa kuinka s**tanan köyhä kansa tässä ollaan.

34 tykkäystä

Upseeri. Vuosipalkka n. 70ke. Palkasta yli 25% tulee erilaisista haittalisistä.

Palkka on hyvä ja työ käytännössä unelma-ammatti. Perhe-elämä kärsijänä, koska kotoa saa olla pois runsaasti.

12 tykkäystä

Ei ehkä oikea paikka aloittaa sotilaiden työaikalakikeskustelua, mutta kyllähän tuo valtiolta suuremman luokan kusetus on. Itselläni elämänlaatu parantunut huomattavasti kun siirryin pois haittalisien piiristä. Ennen 80+vrk pois perheen luota, nyt ehkä ehkä Max 20vrk. Palkkaluokan nousu ja verottajan tekemät tasaukset takaavat lähes samat nettotulot kun aiemmin. Lisäksi tehdyt työtunnit ovat varmaankin noin puolet aiemmasta…

Terveisin, AU

16 tykkäystä

Teen myyntityötä teollisuudessa ja lähikuukausina edessä häämöttää sopimus/palkkaneuvottelu. Olen ollut työsuhteessa kohta vuoden verran ja sopimukseni päättyy, teimme alkuun minun aloitteestani vuoden määräaikaisen sopimuksen. Halusin tällä varmistaa sen että pääsen neuvottelemaan uuden työsopimuksen näyttöjen antamisen jälkeen, eikä palkkaneuvottelua tarvitse erikseen pyytää.

Olen onnistunut työssäni erinomaisesti ja tehnyt hyvää tulosta, samoin kuin työnantajayritys. Nyt olisi pohdinnan paikka, että kuinka neuvottelen parhaan mahdollisen kokonaisuuden, olen ajatellut ehdottaa pienempää viikkotuntimäärää / lyhyempää työaikaa tai vaihtoehtoisesti palkankorotusta. Mielessäni on ollut n. 20% palkankorotus, yksi työpäivä pois työviikosta ja/taI inflaatioon sidottu vuosittainen palkantarkistus. Viimeinen niin että palkkaa korotetaan vuosittain vähintään edellisen vuoden inflaation verran.

Onko täällä muita vastaavassa tilanteissa olleita/olevia ja minkälaisella taktiikalla olette asiaa lähestyneet?

8 tykkäystä

En ole myyntihommissa, mutta tuo inflaatioon sidottu palkankorotus on kyllä mielestäni hyvä idea. Olen vaihtamassa työnantajaa loppuvuodesta ja uusi roolini ei kuulu varsinaisesti minkään työehtosopimuksen piiriin, joten sitä kautta ei “inflaatiokorotuksia” ole tulossa. Täytyy kuitenkin luottaa siihen että liksa nousee parin vuoden välein muutamalla prosentilla muilla keinoilla.

3 tykkäystä

Näistä kannattaa kysellä jo työhaastattelussa ja viimeistään sopparia kirjoittaessa. Pyytää esimieheltä jo heti mielipidettä, mitä odotuksia minua kohtaan on, ja mitä vaaditaan, että palkka nousee. Kaikki on sitten tyytyväisiä.

Jos tulee vastauksena kiertelyä tai vastaus on tyyliin “Olet jo palkan osalta kärkipäässä”… tietää heti, että voi olla kivinen tie saada palkka kohoamaan, jos kokeneempien selkä tulee palkan osalta vastaan.

7 tykkäystä

Juuri näin. Itse olen aina pyrkinyt siihen, että palkan pitää nousta samaa tahtia kuin oman osaamisen tuotto nousee firmalle. Jos näin ei lukuisista neuvotteluista huolimatta käy, sitten ei auta kuin hakea muuta työtä.

12 tykkäystä

T&K 100 (kuvassa näkyy vain 70). Kovasti näyttää vetävän keskiarvoa ylös suuret liksat, mutta jotain kuvaa ehkä saa. Juttu muurin takana.

Supercellillä keskipalkka ylittää 20 000 euroa kuussa, myös Huawei ja Nordea anteliaita maksajia – Katso täältä Suomen 100 suurimman t&k-yrityksen palkat | Kauppalehti

6 tykkäystä

Omakin palkanmaksaja tuossa listassa ja aika korkealla. Ollaan tälle tänään vähän hymähdelty, kun päälliköitä ja erityisasiantuntijoita ollaan, eikä kukaan päässyt tuohon oman paikan keskiarvoon. Johdossa ilmeisesti palkat kohdillaan

10 tykkäystä

Olen sitä mieltä että tuo taulukko on ihan yhtä tyhjän kanssa henkilökohtaisten palkkojen vertailujen suhteen. Kannatan lisääntyvää palkka-avoimuutta, mutta tuo taulukko ei ainakaan sitä edistä.

4 tykkäystä

Voiko se, enää avoimempaa olla, kun jokaikinen arkipäivä on naapurin vuosiansiot tarkistettavissa?

1 tykkäys

Valtiolla asiantuntijana ja ikää pian 30v, brutto 5400€/kk. Bonuksien kanssa aika tarkkaan 70 000€ vuodessa johon olen erittäin tyytyväinen.

12 tykkäystä

Hetkinen. Valtiolla ja bonukset? Missäs ihmeen virassa noita saa, kun ei ollut tuollaisia edes valtion kassanhoitajilla jokunen vuosi sitten? :slightly_smiling_face:

13 tykkäystä

Eikös valtiolla ulosotossa saa bonukset ja toisen asteen koulutuksellakin 70-80k€ vuodessa?

2 tykkäystä