Pelialan päivän polttavat, uutiset ja yhtiöt

Stormtrooperit ovat yhtä taitavia kuin elokuvissa. Ei mene Ubilla lujaa ei. Tuota peliä ei paljon auta keskinkertaiset arviot. Kalliista lisenssistä pitää myös maksaa isot osuudet Disneyn suuntaan. Tuskin 10 miljoonaakaan kappaletta tekee pelistä hyvän investoinnin. Itse en ole koskenutkaan Ubin mammuttimaisiin copy-pasteihin vuosikausiin, joissa peliä pidennetään pidentämisen ilosta.

Tänään muuten esitellään PS5 Pro. Hyvin pienimuotoinen tekninen esittely ilmeisesti on tulossa.

6 tykkäystä

Ainakin osa Ubisoft sijoittajista nousemassa barrikadeille. Slovakialainen sijoittaryhmä AJ Investments julkaisi eilen avoimen kirjeen Ubisoftin johdolle ja kaikille muillekin. Ehdottivat mm. että yhtiön olisi parasta poistua pörssistä ja vaihtaa johto.

Yhtiön suurin ongelma on tällä hetkellä se, että Guillemotin perhe Tencentin kanssa omistaa 30% yhtiöstä ja epäkohtiin ei ole puututtu millään tavalla viime vuosina. Copy+Paste strategia ei ole toiminut odotetusti ja kulut karanneet käsistä. Ubisoftilla on ihan liikaa studioita ja työntekijöitä ympäri maailmaa.

Liikevaihtohan on kehittynyt ihan mallikkaasti oikeastaan koko ajan.

Samaan aikaan kurssi laskee jatkuvasti.

Yhtiön markkina-arvo on nyt 1,7 miljardia ja viime vuonna yhtiön liikevaihto oli 2,3 miljardia. Jos seuraava Assassins creed floppaa marraskuussa eli esim myy vain noin 10 miljoonaa kopiota (edellinen myi 13 miljoonaa), kurssi voi hyvinkin vielä puolittua.

Toisaalta jos yhtiö vaihtaisi johdon, potkisi 1/3 väestä pihalle, keskittyisi laatuun, kuuntelisi käyttäjiä, julkaisisi pelinsä steamissä niin kurssi saattaisii oikeasti lähteä kuuhuun. IP portfolio on todella vahva, mutta sitä ei osata hyödyntää oikein.

15 tykkäystä

Minecraftista on tulossa elokuva. Pelin hartaana fanina olen kauhuissani koska en halua rakasta Minecraftiani edustettavan huonolla elokuvalla. :fearful:

(MC on muuten kaikkien aikojen myydyin peli yli 300 miljoonan kappaleen voimin. 140 miljoonaa pelaajaa per kuukausi myös. :pick: )

5 tykkäystä

Traileri julkaistiin samaan aikaan kun Warnerin Beetlejuice ja Joker 2 elokuvien embargo päättyi. Elokuva on ollut kehitteillä 10 vuotta ja trailerin perusteella kaikki ovat samaa mieltä siitä, että järkevintä olisi jättää julkaisu kokonaan väliin ja kirjata tästä tax write-off.

GWpX6CRW8AAauPj

Ei olisi ensimmäinen kerta jos Warner Bros päättää keskeyttää julkaisun vaikkakin elokuva jo valmis.

1 tykkäys

Visuaalisesti ihan hieno, tarina varmasti kliseinen ja yritetään miellyttää kaikkia. Ihan valtava potentiaalinen yleisö. Voi menestyä todennäköisesti heikoista arvioista huolimatta. Vähän vaikea nähdä yhteyksiä Batgirliin, IP on niin massiivisen paljon suurempi. Ei katastrofienkaan osalta usein julkaisun keskeytyksiä nähdä. Pääsihän Borderlandsikin teattereihin asti floppaamaan.

5 tykkäystä

Täältä ilmeisesti voi seurata PS5 Pro julkaisua. Alkaa muuten 24min päästä klo 18.

1 tykkäys

image

PS5 Pro is available as a disc-less console, with the option to purchase the currently available Disc Drive for PS5 separately.

good luck

3 tykkäystä

PS5 pro tosin ymmärtääkseni päivittää sisäisen SSDn 2 teraan joka selittää osan hintaerosta, mutta silti… tuiossa on satanen liikaa kun levytuki uupuu. No, voivat leikata hintaa sitten julkaisupiikin jälkeen kun on faneilta riistetty ylimääräiset katteet.

Reddit-threadit aiheesta ovat aika lailla järjestään homman tyrmääviä - liian kallis, ei tarpeeksi eroa kun vain GPUta on päivitetty (CPU-puoli on edelleen sama)

11 tykkäystä

Tämähän on ollut pro mallien idea aina.
Pelejä on helppo ehostaa gpu puolelta nostamalla resoluutiota, tesselaatiota, texturointia, post processeja yms hyvinkin pienillä muutoksilla. CPU puolelta on vaikea nähdä oikein mitään kuluttajalle näkyvää eroa mikä olisi jotenkin järkevästi tehtävissä.

3 tykkäystä

Kyllä se rajoittaa kehittäjiä kun alkaa olla vanhan liiton prossu. Toisaalta koska et voi tehdä pelejä jotka ovat “PS5 Pro only”, ilo olisi varmaan aika rajoittunut. Kaikkien PS5 pelien kun pitää toimia kaikissa malleissa ja vain silmäkarkki/framerate-eroja saa olla.

4 tykkäystä

CPU puolelta on vaikea nähdä oikein mitään kuluttajalle näkyvää eroa mikä olisi jotenkin järkevästi tehtävissä.

Niin taitaa rajoittua valmistusprosessin optimointiin ja viivanleveyden pienennyksiin jos kyseisillä saadaan säästöä valmistuskustannuksissa. Kuluttajille näkyvimmät muutokset lähinnä ehkä pikkasen paremmat kellot tai pienempi virrankulutus. Ehkä jotain bugikorjauksia voi tulla jos ollut jne.

Toki varmasti kun sitä näytönohjaimen tehoa nostetaan ja jos se suoritin ei jaksa kantaa omaa taakkaansa tuskinpa mitään valtavia pullonkauloja päästävät noiden välille syntymään. Toki tuskinpa noissa consolilaitteissa paljon pullonkauloja ollut varsinkaan nykyisin koska eipä niitä tarvitse monesti varmaankaan edes loppuun asti optimoida. Poikkeuksena joku Xbox Series S jolla vedellään rimaa hipoen suorituskyvyn osalta jo nykyisin.

Series S-puolellakin se suurin ongelma on että Microsoft peeloili ja jätti sen muistikapasiteetin pienemmäksi kuin muissa nykykonsoleissa (10GB kun muissa on 16GB) ja tämä aiheuttaa ne suurimmat ongelmat kun yritetään saada pelit mahtumaan siihenkin. Resoluutiota tottakai tiputellaan Series S-käytössä, mutta se ei merkkaa muistikäytössä niin paljoa että tuo ero ei olisi pullonkaula. Microsoftin säännöt kun ovat että Series S-version pitää tarjota kaikki samat ominaisuudet - vain ulkonäöstä ja ruudunpäivitysnopeudesta saa tinkiä.

Tosin kai jotain joustoja on nykyään tarjottu, esim tuo Baldur’s Gate 3 draama jossa devaajat eivät mitenkään saaneet multiplayer-tilaa mahdutettua 10GB muistiin.

No, eiköhän Microsoft oppinut asioita - jokunen peli jäi tämän vuoksi ilman Xbox-versiota (devaajat katsoivat ettei tuska porttauksessa ollut sen arvoista kun laitteen omistajien määrä on rajoittuneempi) ja ensi kerralla tekee fiksummin. Jos vielä tekee konsoleita… tästä kun on kaikenlaista epämääräistä huhua ollut liikenteessä. Yksi versio olisi että he kyllä tekisivät ns. referenssidesignin ja softapuolen, mutta itse laitteita valmistaisivat kolmannet osapuolet…

7 tykkäystä

Ymmärsit väärin mitä tarkoitin. Tietenkin rahalla saataisiin vaikka 20% nopeampi CPU mutta pelikehittäjien on vaikea tuosta saada mitään hyödyllistä irti kun pitää edelleen niitä hitaimpia laitteita tukea. Tämän takia olisi vain rahan tuhlausta koittaa nopeuttaa cpu:ta kun sen hyödyt jäisi lähes varmasti käyttämättä.

1 tykkäys

@Jarnis

Niin siis tätä juuri ajoin takaa tuolla Series S-osalla joka on tällä hetkellä riippakivenä kunnes Microsoft ymmärtää luopua vaatimuksesta. Liekö syynä ettei näin ole jo tehty microsoftin pelko class-action lawsuitesta tms jos virallisissa papereissa/julkisesti luvattu että pelit julkaistaan loppuun asti molemmille alustoille.

Olen täysin samaa mieltä tuossa että hitaamman raudan tukemisessa joka on mitoitettu liian pieneksi jo lähtökohtaisesti ei ole mitään järkeä. Toki tukeminen ei ole mahdotonta mutta koska pelit kehitetään vielä kyseinen riippakivi mukana. Vaikuttaa se varmasti esim tällä hetkellä julkaistavien pelien käytössä oleviin tekstuureihin. Nvidialla toki tässä oma panoksensa mukana 10-12GB on edelleen liian pieni puskuri 1440p resoluutiosta ylöspäin mentäessä jos todella haluttaisiin ultra tekstuureita käyttää.

Tällä hetkellä suurimmat kärsijät tästä ovat selkeästi tekstuurien laadussa mm: Black Myth Wukong ja Warhammer 40k: space marine 2. Tästä edelleen tietoisesta pelien tekstuurien rampautuksesta oli hyvä maininta äskettäin esim Hardware unboxedin toimesta space marine 2 vertailussa.

@KalleH Ja olet toki oikeassa että rahalla saataisiin suoritin päivitettyä paremmaksi. Oma pointti oli tuossa lähinnä että pienemmällä viivaleveydellä valmistettuna näin “yleisesti” voitaisiin saada säästöjä kun sama piiri saadaan puristettua pienempään tilaan eli enemmän tuotteita piikiekolta jne. Toki taitaa kyllä nykyään olla mitä pienemmäksi mennään tuossa viivaleveydessä sitä suuremmaksi nousee kustannukset koska kalliimpi valmistustekniikka. Toki aika pienistä marginaaleista taidetaan kuitenkin puhua kun mietitään saadaanko se yksi tai kaksi sirua enemmän puristettua kiekosta ulos skaalaamalla sama suorituskyky pienempään pakettiin. Taitaa kuoleutua saavutettu hyöty nopeasti tuotantokustannuksissa. Eli tldr oikeassa olet tuossa.

4 tykkäystä

https://www.reuters.com/technology/videogame-firms-hit-with-eu-complaint-over-tricking-consumers-2024-09-11/

Videogame firms hit with EU complaint over ‘tricking consumers’

BRUSSELS, Sept 12 (Reuters) - Videogame companies Epic Games, Electronic Arts (EA.O), opens new tab, Roblox (RBLX.N), opens new tab and four others were hit with an EU consumer complaint on Thursday accusing them of misleading gamers into spending money.

The move came amid rising concerns about children turning into gaming addicts, with some parents claiming videogame makers intentionally designed products that caused them to become addicted to games.

7 tykkäystä

Ilmeisesti ubisoftilla halutaan jatkaa bensan heittämistä liekkeihin. :thinking: Vaikka näillä jutuillahan ei tietenkään ole edelleenkään mitään tekemistä jälleen laskevan kurssin kanssa ja voidaan selättää täysin oikeistopoliittisena neckbeard sjw gender war propagandana jne… right

The program provides mentorship opportunities for women and non-binary individuals
To be eligible you must :
Identify as a woman or a non-binary individual

(Kyseessä siis uunituore päivitys ubisoftin linkedin/virallisille sivuille)

Mutta hei eipä siinä onneksi osakkeelle löytyy bear sertifikaatteja. Kysymys kuuluu enää toki miten alas tämä vielä ehtii sukeltamaan ennen fiskaalivuoden loppua. Kovempi uhkapelimies laittaisi tässä vaiheessa melkeinpä jo all in että Ubisoftia ei enää ens vuonna julkisessa pörssissä edes nähdä tällä menolla jos ei vähintään kurssi puolitu vielä nykyisestä.

4 tykkäystä

On niin paljon pilviä ubisoftin päällä, et ei kannata koskeen tikullakaan. Onko viimepäiväset paniikkimyyntiä vai jonku isomman vaihtaessa hevosta…

Ehkä olsi hyvä ootella sinne seuraavaan osariin.


Tuota laskua ruokitaan mukavasti pudotellen tasasesti 20k osakenippuja, joku kylppäriremontti vissii menossa.

5 tykkäystä

…tai siihen että johto saadaan vaihtoon. Nykyisen taidot on nähty.

2 tykkäystä

En itse näe yllä olevassa mitään ihmeellistä. Pikemminkin ihmettelen, jos joku näkee. Uskon Ubisoftin visioon siitä, että varsinkin kun luovalla alalla ovat, niin on peliyhtiön etu saada riveihinsä erilaisia ihmisiä erilaisine taustoineen.

Ubisoftin Star Wars Outlaws ei ole ainakaan näin launchissa saatavilla Steamissa, mikä tuskin on myyntiä lisäävä tekijä. Lisäksi Ubisoftia on syytetty siitä, että yhtiö reskinnaa vanhoja pelejään ja että sen pelit toistavat itseään. Voisiko näillä tekijöillä olla huomattavasti suurempi merkitys Outlawsin launch-floppaamisella kuin joillakin kulttuurisotaelementeillä?

Kiitos palstalaisille sijoitusvinkistä. Ubisoft laitettu seurantaan, ja tulen lähiviikkoina tutustumaan yhtiön tunnuslukuihin yms. Lähtökohtaisesti osakkeiden pohjaonginta kiinnostaa aina, eikä siitäkään ole haittaa, jos yhtiön arvot ovat kunnossa.

4 tykkäystä

Usean syyn yhteissumma.

Huonosti viimeistelty peli joka on täynnä bugeja, ja joka kuvittelee olevansa avoimen maailman peli, mutta silti on täynnä putkijuoksutehtäviä ja joka copypasteaa Ubisoftin näiden pelien kaavaa varsin ahkerasti. Eli pelinä semmoinen 7/10 meh plus päälle bugisuus. Ja sen päälle sitten ruma päähenkilö (koska naispäähenkilö ei jostain inkluusiosyystä saa olla kaunis) ja varsin kömpelöä tarinaa joka on selvästi komitean kautta vesitetty Modernille Yleisölle. Ja ei peliä Steamiin koska Ubi haluaa isomman prosentin kaikista myynneistä PC:llä (Epicillä kai 88% hinnasta ja heidän omassa launcherissa tietenkin 100%, miinus oman kaupan pyörityksen kulut)

Kaikki tämä kun lasketaan yhteen niin saadaan floppi :slight_smile:

4 tykkäystä