Ette kyllä oikeastaan edes puhuneet tästä, mutta vastaanpa jatkoksi kuitenkin.
Opettamista läheltä seuranneena tuo kodin rooli on iso monista syistä. Sieltä pitäisi oppia esim. käytöstapoja ja auktoriteetin kunnioitusta. Toinen puoli taas on se, että huonommat kotiolot vaikuttavat yleistyneen mikä vaikuttaa oppimiseen. Pahimmillaan siellä kotona asenne koulunkäyntiin on yhtä surkea kuin oppilailla itselläänkin.
Sekin on totta, että digitalisaatiota on ajettu kuin käärmettä piippuun ja itse taas sillä alalla olevana tulee kyllä päätä pyöriteltyä noille jutuille Kynä ja paperi on yllättävän toimiva moneen asiaan.
Lukeminen on vähentynyt itsellänikin ja syytän kyllä osittain kännykkää siitä. Luen kyllä paljon artikkeleita puhelimella enkä juuri selaa somea, mutta kirjaan keskittyminen on vaikeutunut ja lukeminen hidastunut. Jotenkin näitä digitaalisia virikkeitä on nykyään liikaa.
Heller Sahlgrenin mukaan suurimmat suomalaiskouluista saadut opit korostivat kansallisten standardoitujen testien puutetta sekä lisäksi muun muassa lyhyitä koulupäiviä, läksyjen vähäisyyttä ja leikin merkitystä.
– Yli kymmenen vuotta sitten kirjoittamassani kirjassa osoitin, että tutkimus ei tukenut näitä ajatuksia Suomen menestyksestä, hän kirjoittaa.
– Pikemminkin päinvastoin. Oppilaiden saavutusten kannalta monella menestyksen väitetyllä osatekijällä on kielteinen vaikutus.
Heller Sahlgren huomauttaa, että Suomi alkoi menestyä koulutuksessa ennen kuin osa edellä mainituista tekijöistä oli edes käytössä. Vastaavasti hän väittää suomalaiskoulujen alamäen alkaneen niiden käyttöönoton jälkeen.
– Jos ei kolmannen luokan alussa pysty lukemaan, on vaikea omaksua mitään uutta. Meidän näkökulmastamme olisi tärkeää keskittyä alkuvaiheeseen. Jos 9. luokan keväällä todetaan, että on ongelmia lukemisen kanssa, niin se on jo tosi myöhäistä, Ukkola sanoo.
Muutamia hyvin yksinkertaisia keinoja miten oma jälkikasvu (4lk ja 8lk) on pärjännyt kovalla keskiarvolla ja saaneet hieman edgeä tässä laskevien Pisa-tuloksien Suomessa.
Lukekaa lapselle iltasatuja
Tilatkaa nuorelle Aku Ankka
Lukekaa itse kirjoja ja seuratkaa monipuolisesti ajankohtaisia teemoja
Edellisestä kohdasta seuraa se, että pystytte keskustelemaan lapsen ja nuoren kanssa häntä kiinnostavista asioista
Esim yhteisellä ruokailuhetkellä
Harrastukset esim. instrumentin soittaminen, jalkapallon pelaaminen antaa itseluottamusta, fyysistä vahvuutta, kestävyyttä, esiintymiskokemusta ja harrastuksen aikana ei voi olla ruudulla
Puhelimen ruutuaika max 1h arkena, viikonloppuisin voi olla enemmän
Vapaaehtoinen A-kieli (A2-kieli) on ollut erittäin hyvä valinta, nämä ylimääräisen kielen aloittaneet menevät kaikki samalle luokalle yläasteella ja tämä karsii monet häiriköt luokalta pois.
Hyvä lista ja toimintamallit. Meillä käytännössä ollut käytössä kaikki nuo keinot, tosin nyt teini-iässä puhelimissa ja koneissa ei enää ole käyttörajoja. On sovittu siitä miten koulut ja harrastukset hoidetaan, lopun ajan saavat käyttää kuten haluavat. En myöskään halua suhtautua esimerkiksi tietokoneharrastukseen negatiivisesti, se on ollut itsellenikin harrastus ja siitä on ollut työelämässä valtavasti hyötyä.
Jatketaan täällä kun oma ketjukin löytyy. Eikö tällainen yksilöllinen opetussuunnitelma tietyllä tavalla kaiva maata peruskoulutuksen yleissivistävyyden alta, jolla ainakin itselleni perusteltiin aikoinaan kaikki “Miksi tätä pitää opiskella? / Mihin me tätä tarvitaan?” -kysymykset?
Toisin sanoen, jos yhdelle oppilaalle katsotaan riittäväksi taidoksi käytännössä pelkkä perustason luku- ja kirjoitustaito, niin miksi muiden on opiskeltava sijamuotoja, eri kirjallisuuden tyylilajeja tai muita syvempiä aiheita ko. aineissa? Jos katsotaan jonkun selviytyvän elämässä vähemmin eväin, niin mikseivät ne “fiksummat” sitten pärjäisi? Eikö näiltä “tyhmyreiltä” pitäisi pikemminkin vaatia enemmän, jotta tasa-arvo täyttyy, ja heillä olisi elämässä yhtäläiset mahdollisuudet?
Suomenkielen tavoitteet eivät kasiluokalla kuitenkaan täyttyneet. Vaihtoehdot?
Jättää kaveri luokalle äidinkielen takia
Tehdä virkavirhe ja päästää hyväksytysti läpi vailla perusteita.
Tehdä hänestä “tähtioppilas”, jolloin suomen kieli on yksilöllistetty, eikä aiheuta luokalle jäämistä.
Näistä jos miettii, niin eikö kakkos- ja kolmoskohta ole tietyllä tavalla sama asia? Molemmissa oppilas jatkaa seuraavalle asteelle ilman “riittävää osaamista”. Kolmoskohdassa on vain keksitty porsaanreikä.
En myöskään kannata oppilaan jättämistä luokalle yhden aineen takia, mutta pitäisikö peruskoulukin muuttaa kurssimuotoiseksi? Tällöin heikkoudet esimerkiksi matematiikassa eivät estäisi etenemistä muissa aineissa. Toisaalta poikkeuksellinen lahjakkuus mahdollistaa muuta ryhmää nopeamman etenemisen?
Olisiko yhteiskunta hyötynyt kun tämä tyhmyri olisi kerrannut sitä kasiluokkaa sen äidinkielen takia? Vai oliko tämä “tähtioppilas”-merkintä tämän kaverin pelastus.
Tämä on aivan totta, mutta järjestelmän toimivuutta tai toimimattomuutta ei voi oikein perustella yhden tapauksen pohjalta. Tuollaisen vajaat taidot omaavan lykkääminen lukioon laskee väistämättä koko muun luokan osaamistasoa vaikuttaen negatiivisesti heidän mahdollisuuksiinsa pyrkiä korkeakouluun.
Artikkelissa Opetushallituksen edustaja toteaa: “– Oppilas pysyy vuosiluokkasysteemissä, ja oppimisvaikeudet eivät tule syyksi sille, että jäisi luokalle tai pahimmillaan jäisi ilman peruskoulun päättötodistusta kokonaan.”
Minusta tämä kuulostaa aika hullulta. Eikö luokalle jäämisen pidä olla osaamisperusteista, ei syyperusteista? Toisaalta onko peruskoulun päättötodistuksella mitään virkaa ilman 2. asteen tutkintoa? Työllistymisen odotusarvo taitaa olla hyvin matala jo pelkällä päättötodistuksella. Väitän, että yksilön kannalta on lähes se ja sama onko se päätötodistus kourassa vai ei, jos se on ainoa todistus. Suomi on jännä maa, koska täällä todistus on arvokkaampi kuin opitut asiat.
Minusta nuoren kannalta pahin skenaario olisi päästää hänet eteenpäin ilman riittäviä eväitä pärjätä elämässä.
Niinhän se onkin, mutta koulu voi tehdä vain niin paljon nuoren eteen. Jokainen opettaja antaisi varmasti mieluusti oppilailleen sellaiset valmiudet, joilla voi oikeasti tehdäkin jotakin, mutta jos oppiminen rajoittuu luokkahuoneeseen eikä vapaa-ajalla tehdyt asiat tue sitä mitenkään, niin aika vaikeaa siinä on parsia kasaan kunnon lopputulosta. Kieltenopettajilla on tähän ainakin oikea näköalapaikka, kun osalta puuttuvat jotakuinkin kaikki valmiudet selvitä yhtään mistään tehtävästä, toisten taas ymmärtäessä sujuvasti vaikeimmatkin tekstit. Pelkillä oppimisvaikeuksilla tuota ei selitetä.
En itsekään allekirjoita sitä, että rimaa lasketaan nuorille tietoisesti, mutta kuten sanottua, niin tässä on molemmissa vaakakupeissa painavaa tavaraa. Armovitosilla annetaan taitotason laskea ja oppimis-/jatko-opintovalmiuksen heikentyä - toisaalta parikin kertaa luokalle jäävä opiskelija voi hyvinkin täyttää peruskoulun aikana 18 vuotta (ja vapautua oppivelvollisuudesta). Onko parempi, että opiskelija käy lukiota puutteellisilla pohjatiedoilla, vai että hän leipääntyy koulumaailmaan jossa hän ei pärjää, ja lakkaa käymästä koulua muuten vain? Arjessa näkee usein sitä, miten heikot taidot johtavat todella pian turhautumiseen ja sitä kautta johtaa häirintään tunneilla. Tarjolla ei ole mitään helppoa ja yleispätevää vastausta, joten melko turha on sellaista etsiäkään.
Lisämausteena tähän kaikkeen tulee vielä se, että kun puhutaan lapsista, niin kaikenlainen muutoshalukkuus saa raivata byrokratiaviidakkoa veitsi heiluen edestään siihen malliin, etten lähtisi henkeäni pidättämään kurssi-peruskoulua, tasoryhmiä tai muitakaan ehdottomasti järkeviä, mutta logistisesti monimutkaisia muutoksia odotellessa. Valitettavasti.
Kerronpa todellisen kuvauksen työpäivästäni tänään. Opetan 2. asteen koulutusta. Tänään minulla oli ulkoharjoituksissa 18 oppilaan ryhmä, oppivelvollisia 16-17 vuotiaita nuoria. Apunani oli kaksi ammatinohjaajaa.
8.15 kokoonnuimme nimenhuutoon halliin. Paikalla 4/18. Siirryimme harjoittelukentälle.
8.30 3 oppilasta liittyi joukkoon sanomatta kouluttajille sanaakaan, luimistellen. Menin heidän luokseen kysymään syytä myöhästymiseen. Katse kohti maata, epäselvää muminaa. " bussi oli myöhässä", “en jaksanu herätä”, " mua ahdisti". No niin…
Hiukan jälkeen klo 9. 4 opiskelijaa lisää. He jatkoivat sanaakaan sanomatta välinehallin portaille ja aloittivat…tadaa…älyluurien selailun.
Meillä oli 4 rastitehtävää. Osa nuorista teki pyydettäviä harjoitteita, osa istui portailla älyluurin parissa. Pyysin laittamaan puhelimet pois, ei vaikutusta. Ei katsekontaktia.
10- 10.15 tauko sisällä
10.15 pihalla oli enää 5/18. Osa nuorista vain hävisi johonkin.
Pyysin ahdistusta valittanutta nuorta suorittamaan erään harjoituksen. Hän ilmoitti ettei voi koska hän saa paniikkikohtauksen. Selvä…
11.30-12.15 lounastauko
Tauon jälkeen paikalla 8/18. Tosin lounas vaati veronsa, joten 5 istui portailla selaten älypuhelinta. Pyysin tulemaan suorittamaan harjoituksia. Pari vastausta: “Vxxxx ku tää on aina tätä samaa paskaa”, " aina tätä samaa mä osaan nää jo sataan kertaan".
Klo 13. 2 nuorta lähti pois sanomatta sanaakaan kellekään.
13.45 päätin harjoitukset. Muutama aktiivinen teki kaikki pyydetyt ja annoin palautteen. Loppuja ei kiinnostanut kuin älypuhelimen tarjonta.
Minulla ei ole valtuuksia ottaa luuria pois. Nuoret tietävät tämän. Suuri osa opiskelijoista on niin väsyneitä, ettei oppi mene perille semminkin kun motivaatio on pyöreä nolla. Kouluun tullaan kun on ‘pakko’. Välillä pelottaa antaa käteen mitään millä voi satuttaa itseään tai muita.
En valita, muutamat motivoituneet kantavat minua työssäni. Mutta mitä minä voin tehdä jos koulu yksinkertaisesti vain ei kiinnosta suurta osaa. Huoli Suomen tulevaisuudesta alkaa todellakin olla melkoinen.
Nyt täytyy kysyä: Kuinka moni kaikesta huolimatta pääsee läpi, tai joudutaan päästämään läpi? Yksi omista lapsista on ammatillisen koulutuksen piirissä, ja häntä ainakin syö se, että jotkut pääsevät sluibailemalla läpi kaikesta:(
Lukion opettajana olin melko järkyttynyt tämän artikkelin sisällöstä.
Muutamia nostoja:
"Tähtiarvosanasta voi tulla ongelmallinen peruskoulusta jatkokoulutukseen hakeutumisen yhteydessä – ei niinkään tähtioppilaan itsensä kannalta, vaan lukiopetuksen ja muiden hakijoiden kannalta.
Jos tähtioppilas on saanut jostain muusta kuin äidinkielestä tai matematiikasta tähtiarvosanan, ne lasketaan päättötodistuksen keskiarvoon tavallisina arvosanoina. Esimerkiksi 8* kääntyy tavalliseksi 8-arvosanaksi, vaikka todellisuudessa oppilaalla ei ole kyseisestä aineesta peruskoulussa vaadittavia taitoja edes arvosanan 5 verran."
"Jos puolestaan kunta on käyttänyt tähtioppilaiden arvostelussa sanallista arviota, päättötodistukseen merkitään vain S, eli suoritusmerkintä tähtiaineesta. Tällöin S-arvosanoja ei lasketa yhteishaussa käytettävän peruskoulun päättötodistuksen keskiarvoon lainkaan.
On siis periaatteessa mahdollista, että tähtioppilaat pääsevät lukioon todellisuutta heikommalla keskiarvolla ja vievät paikan sellaiselta, joka on opiskellut yleisen opetussuunnitelman mukaisesti."
Eli tapauksessa missä oppilaalle tulee oppiaineesta x vain vitosia, kannattaisi hänen esittää täysin osaamatonta niin kauan kunnes saa tähtiarvosanasysteemillä vaikka tuon kasin ja sitä kautta paremmat lähtökohdat yhteishakuun.
Tätä siis puitiin Kahvihuoneessa pari viikkoa sitten, kun kirjoitus julkaistiin.
Ja kyllä! Tämä on periaatteessa mahdollista. Tästä syystä oppilaitoksissa on koulutettuja OPOja, jotka pyrkivät ohjaamaan oppilaat sellaisiin opinahjoihin, joissa heillä on myös edellytyksiä pärjätä. On järjestelmässä valuvirheitä, en todellakaan kiistä sitä. Ja kyllä, on se hieman epäreilua niissä harvoissa tilanteissa, jossa niin käy, että heikommalla keskiarvolla marssitaan ohi. Mutta toisaalta, elämäkin on välillä epäreilua. Työhaastatteluissa voi se pomon työkaverin tuttu kiilata ohi tai naapuri voittaa lotossa vain lorvimalla kotonaan.
En silti tarkoita, ettei tästä ole myös hyvä puhua. Peruskoulussa työskentelevänä kuitenkin väitän, että ongelma ei ole niin suuri, kuin mitä somekeskustelu asian ympärillä antaa olettaa.
Mutta miten on mahdollista saada tähtiarvosanaksi korkeampaa kuin vaikka vitonen, jos perustelu koko tähtiarvosanalle on se että opiskelija ei yksinkertaisesti saavuta hyväksyttyä tasoa koko oppiaineessa. Millä perusteella sitten voidaan antaa vaikkapa tuo 8*?
Koska arviointiasteikko on …7*, 8*, 9*, 10*, (4), 5, 6, 7,…
Toki yleensä tuota 10* ei käytetä, koska silloin on joko yksilöllistämisen tavoitteet tehty heikosti, tai oppilas kykenisi todennäköisesti läpäisemään yleisen opetussuunnitelman tavoitteet.
Lyhyesti miksi tähtiarvosana voi olla parempi kuin 5: Tähtiarvosana perustuu oppilaalle kirjattuihin oppiainekohtaisiin tavoitteisiin. Ei siis yleiseen opetussuunnitelmaan.
Mutkat suoraksi esimerkki (päästäni, en jaksa lukea nyt opsia):
Yleinen OPS vaatii 7. luokan matikassa arvosanaan 5 oppilaan osaavan käyttää kolmioviivainta, sekä tulkitsemaan eri kulmien suuruusluokkaa.
Henkilön X henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS) pitää tavoitteena osata vain kolmioviivaimen käytön, ilman ymmärrystä kulmien suuruusluokista. Oppilaan tasoon suhteutettuna, hän voisi saada tämän osatessaan arvosanan 7*.
Joka on siis heikompi kuin arvosana 5. Se, miksi esim. lukio-opintoihin tämä joissain aineissa lasketaan vertailukelpoiseksi - en tiedä. Eikä se järkevää ole. Onneksi kuitenkin harvinaista.
Kiitos selvennyksestä. Miksi tähtiarvosana-asteikko ei voi alkaa vitosesta?
Tämä vertailukelpoisuus yhteishaussa on nimenomaan ongelman ydin. Tuntuu täysin järjettömältä. Mutta nimeäppä joku koulutuspoliittinen uudistus viimeisen 10 vuoden ajalta jossa olisi ollut järkeä…
Olen kanssasi kyllä samaa mieltä asiasta! Näiden numeroiden ei pitäisi missään nimessä olla vertailukelpoisia jatko-opintoihin hakiessa. Ongelmaksi koituu vain tässäkin, mikä olisi se toinen tapa?
Alkaa se! Laitoin nuo … kuvaamaan vain sitä, että liikutaan samalla tavalla skaalalla 4*-10. Oli heikosti esitetty, myönnettäköön.
Käytännössä yksilöllistettyä (tähtiarvosana) oppiainetta ei koskaan anneta arvosanalla 5*. Syynä yksinkertaisesti se, että ne HOJKSin tavoitteet luodaan sellaisiksi, että oppilas ne todennäköisimmin saavuttaa, ja tällä yleensä päästään tasoon 7*-8*. Syinä tähän esim. oppilaan itsetunnon kohotus (oppilas tietää olevansa heikko, kun ei yllä ensimmäiseen hyväksyttyyn arvosanaan).
Täytyy muistaa, että kolmen opiskeluvuoden aikana nuoren kehittyminen/ vastuunottokyky/ motivaatio muuttuu todella paljon. Peruskoulun jälkeen tunnutaan olevan melko hukassa. Tiedä sitten mistä se todella johtuu.
Sluibaamalla ei pääse läpi. Osaaminen todetaan näytöillä työpaikoilla ja ainakin omasta puolestani voin vakuuttaa että näytön läpäisee ja arvosanan saa vain osaamalla opitut asiat.
Ja täytyy vielä sanoa, että yleisestikkin karkea jako on, että oppimisvaikeuksien takia (synnynnäisiä, ei korjattavissa. Kompensoitavissa kyllä) luokalle jättäminen on kyseenalaista. Jos oppilas yrittää, tekee parhaansa, ja aidosti antaa itsestään 100%, mielestäni koulun (yhteiskunnan) on tultava vastaan ja autettava (yksilöllistäminen + "tähtinumerot).
Toinen puoli on juuri ne sluibaajat, jotka eivät laita tikkua ristiin minkään eteen. Näitä ei kuulukaan päästää eteenpäin, jos jokin aine kopsahtaa hylätylle. Ainoan syyn ollessa “ei oo motii” tai “en jaksanu” ei kelpaa. Olen itse jokaisena opevuotenani puoltanut 1-5 luokallejäämistä, ja niistä jokainen on koskenut tätä oppilasryhmää. Vuosi aikaa kasvaa, ajatella sekä motivoitua yleensä tehoaa, ja seuraavana vuonna se opiskelu maistuukin yllättäen paremmalta (pl. koulupudokkaat, joita ei sitten näykkään enää).
Eikö tämä ennemminkin ole oppilaalle epärealistisen käsityksen luomista omasta osaamisestaan? Meidänkin lukiossa näitä opiskelijoita on ja en usko itsetunnon varsinaisesti kohoavan kun jokaikinen saatu arvosana on 4-5 ja kurssien uusiminenkaan ei asiaa auta.
Tämä riippuu täysin, miten asia on kommunikoitu oppilaan kanssa. Ketään ei yksilöllistetä vain tekstiviestillä, vaan sitä seuraa kyllä monen moista keskustelua asian tiimoilta. On ammattitaitoisempia opettajia, jotka osaa tämän tuoda selkeästi esiin ja niitä, jotka eivät osaa. Jos jonkun itsetunto tästä murenee, todennäköisesti hänelle on heikosti selvennetty arvosanan merkitys.
e. Siis peruskoulussa, ei teillä siellä toisella asteella
Kynä ja paperi on yllättävän toimiva moneen asiaan.
Peruskoulussa työskentelevänä kuitenkin väitän, että ongelma ei ole niin suuri, kuin mitä somekeskustelu asian ympärillä antaa olettaa.
