Toimittajana saan usein palautetta tästä asiasta. Monet ajattelevat jonkin sanavalinnan olevan virhe, kun eivät ole tietoisia sen toisesta merkityksestä. Ei tule hyvää esimerkkiä nyt mieleen, mutta tuo rokottaa varmaan tekee asian selväksi.
Virheitä ne eivät ole. Esimerkiksi asioita voi käsitellä kahdella tapaa, eikä kumpikaan ole sen oikeampi kuin toinen.
Kuitin tai kuittauksen alkuperä tässä mielessä ei ole tuttu. Luulen, että siihen liittyy jokin järkevä selitys, mutta se on ajansaatossa tavallisille tallaajille hävinnyt.
Kuittaus voi tulla esimerkiksi radiopuhelimista, kirjallisista kuittauksista tai mistä vaan. Oma arvaukseni on tämä. Kuitata-verbi tarkoittaa, että on ilmoittanut ymmärtäneensä tai tehneensä jonkin asian. Kuittaatko mulle, kun olet saanut sähköpostin lähetettyä?
Sitten menee kotiin ja vaimo ilmoittaa, että olen maannut veljesi kanssa kolme vuotta ja nyt muutamme Bahamalle. Mies kuittaa tiedon sanomalla, että sillä on muuten kuppa. Eli hieno kuittaus on hauska tai odottamaton tapa suhtautua uuteen tietoon.
Kuittaus urheilussa voisi siis viitata siihen nopeaan tiedonvaihtoon. Ensin toinen joukkue tekee maalin ja miten toinen vastaa siihen? Kuittaamalla heti maalin muodossa.
Totta, virhe oli huono sanavalinta, käyttötapa olisi ehkä ollut tarkoituksenmukaisempi. Reivaamisen olen kuullut joskus, rokottaminen ja kuittaaminen taas ovat hyvinkin yleisesti käytössä.
Minua kiinnostaa juuri tällaiset sanonnat tai sanamuodot, jotka ovat muodostuneet “vanhan kansan aikaan” ja joiden merkitys on on vuosikymmenien aikana hämärtynyt.
Oma juttunsa on sitten vielä alueelliset erot. Koko ikäni olen kuullut spennaamisen tarkoittavan leveilyä, mutta toiselta seudulta kotoisin ollut vanhempi toimittaja jankkasi pitkään, että eihän se tuota tarkoita vaan jännittämistä. Molemmat olimme oikeassa, toisaalla se oli ruotsin kielen sanan suora vastine, täällä päin se oli kääntynyt slangisanaksi, jolla viitattiin “lesoiluun”.
Slangisanat menee hieman asian vierestä, mutta esimerkiksi savon murteessa “kehtaa” sana voi tarkoittaa viitsimistä, mikä oli itselleni taas ihan outo asia (lankomies ei kehdannut viedä roskia ulos). Nämä on juuri niitä rikkauksia, joista syntyy välillä hauskoja väärinymmärryksiä 
Komponenttipula ja komponenttituotanto ovat yhdyssanoja 
Mites myass vai my ass?
Jos viittasit reivaaniseen, olen hyvin tietoinen toisesta merkityksestä, joka pohjautuu väärinkäsitykseen. Väärinkäsitys tulee siitä, että merisanastoa on lainattu maalaiskäyttöön ymmärtämättä merkitystä, on puhuttu hyvin yleisesti kurssin reivaamisesta, kuvitellen, että se merkitsee aluksen kulkusuunnan muuttamista. Ei kurssia kuitenkaan merellä reivata.
Mahdollisesti kyse on alun perin käännösvirheestä. Maallikkokääntäjä on kääntänyt vapaahkosti merikapteenin puhetta suomeksi, osaamatta itse merimieskieltä, ymmärtämättä mitään merenkulusta. Vastaavia käännöksiä näkee muillakin aloilla. Reivatkaa kurssia kaakkoon! Märssypurjeet ylös! Barduunat lenssiin! Menee Aku Ankassa täydestä, kuulostaa merelliseltä, mutta pahaksi onneksi juuri tuo kurssin reivaaminen on tarttunut mieleen meille, jotka opimme lukemaan Aku Ankkojen avulla, ja sittemmin kursseja on reivattu hyvinkin laajasti.
Reivaamisen käyttö kurssimuutoksen tekemisen verbinä perustuu väärinkäsitykseen, se on aivan selvä. Se on selvä myös kielenhuollon asiantuntijoille, vaikka sana on otettu Kielitoimiston sanakirjaan väärässä merkityksessään, sanakirja joutuu seuraamaan kielen käyttöä, ja kun “väärä käyttö” kylliksi yleistyy, se pääsee sanakirjaan. Siitä huolimatta reivaus-sanan väärä käyttö pohjautuu väärinkäsitykseen, ja käyttö kielikuvan omaisesti sattuu purjehtijan sieluun, kun “kielikuvan” käyttäjä ei ymmärrä alkuunkaan, mistä puhuu.
Analogiat on kielenhuollollisesti haastavia, koska ne voivat toimia myös ilman kieleen vakiintumista. Yleisestikin, ei vain rokottamisessa.
Tilanne voi olla poikkeuksellinen ja vaatia hyvän vertauskuvan. Hyvä analogia voi myös korvata jargonin, jos kaikki osapuolet eivät puhu alan slangia.
Deviaatioteorian mukaan kielen poikkeavuus voi tuoda sillä lisäarvoakin, mihin varmasti impulssihakuisessa nettiuutisoinnissa on kova kiinnostus. Nimenomaan komponenttipula koronan mainingeissa voisi siinä mielessä huutaa otsikon selkokielestä rokottamista, jos se vetää huomion.
@Toivorikas en viitannut reivaamiseen, vaan juuri tuohon rokottamiseen.
Käännösvirheet ovat hauska ja ennen melko yleinen lähde uusille sanoille. Esimerkiksi pyhiä tekstejä on kopioitu eteenpäin manuaalisesti vuosisatojen ajan. Kreikassa pienillä ´’ merkeillä on isoja merkityksiä, joten virheitä tuppasi tulemaan helposti.
Tässä kyse ei ollut analogiasta, vaan rokottaa-verbin käyttämisestä sen varsinaisessa merkityksessä. Niitä vain on kaksi, joista toinen sopii lauseeseen ja toinen ei. Olen itse analogioiden suuri ystävä, ja ne ovat yksi oman viestinnän heikkouksista. Tykkään viljellä niitä ihan liikaa.
Ehdottomasti. Tuollaiset sanaleikit, jossa miettimällä jonkun sanan kaksi eri merkitystä saa lauseellekin kaksi aivan eri merkitystä, ovat nerokkaita. Itse en semmoisiin taivu.
Noissa on myös toinen puoli, eli joihinkin aihealueisiin viittaamista kannattaa välttää. Jos samana päivänä on iso uutinen pommiuhasta, ei ehkä kannata otsikoida Messin siirtoa uutispommina.
Ihan liputuksen (taitaa olla myös merenkulkuun liittyvä termi, mutta tässä sen toisessa merkityksessä) uhasta huolimattan tiedustelisin, että mikä on purjehtijoilla “reivaamisen” vastakohta? Siis purjepinta-alan suurentaminen ja/tai purjeiden nostaminen. Purjepinta-alaa voi tietysti suurentaa ostamalla isomman Swanin, mutta siitä ei ole kysymys näinä suuren volatiliteetin päivinä.
Kun ei ole enää tarvetta reivatuille purjeille, puretaan reivit. Ja veneissä on usein eri purjeita eri käyttöön, purje valitaan tilanteen mukaan. Pääsääntöisesti isopurje on yksi ainut, eli se maston takana oleva purje on nimeltään isopurje, sen kokoa säädellään vain joko panemalla siihen reivi tai nostamalla se ylös saakka. Reivejä on tyypillisesti vähintään kaksi, eli niputusta varten purjeessa on reiät kahdessa rivissä, ykkösreivi ja kakkosreivi, jälkimmäinen jättää yläpuolelleen pienimmän purjepinta-alan.
Keulapurjeiden suhteen valikoimaa on enemmänkin, ja veneestä riiippuen voi olla monenlaisia eri keulapurjeita, joita vaihdetaan tilanteen mukaan, pienestä myrskyfokasta isoihin sivumyötäisten tuulten genaakkereihin ja myötätuulikäytön kaikkein suurimpaan spinaakkeriin. Mitä enemmän vene on kisahenkinen, sitä todennäköisemmin valikoimaa löytyy, ja rauhallisessa perheretkipurjehduksessa usein on käytössä vain yksi rullagenua, purje, joka kelautuu etuharuksen ympärille köydestä vetämällä, joka ulottuu auki vedettynä takakulmastaan hiukan maston taakse, ja jota voi rullan köydestä vetämällä reivata pienemmäksi rullaamalla sitä sisään haluamansa määrän.
Reivaamisen vastakohta siis on reivien purkaminen, yksinkertaisesti, edellä laajemman oppimäärän setti esim. Vernerin käyttöön, jos intoutuu reivailemaan ennusteita. Ja edellä olevat purjetermit olivat edelleen suppea otos yleisimpien huvipurjealusten purjeista, isompiin aluksiin mentäessä mastojen, harusten ja purjeiden määrä kasvaa, samoin käytettyjen purjeiden nimivalikoima.
Varoitus, ettei olla omalla erikoisosaamisalallani.
Mutta kieliopin kannalta lääketieteellinen rokottaminen on kai virallinen muoto, asioiden resilienssin kautta koettelu vrt. karaisu arkikieleen vakiintunut kuvainnollinen ilmaisu. Lääketieteellisen tulkinnan puoli on yksinkertainen, mutta arkikielen versio on analogiapohjainen.
https://fi.wiktionary.org/wiki/rokotus
Komponenttipulan rokotuksen kuvainnollinen lisä toimii myös tuon karaisuanalogian kautta, että luonnon valinta sitten toteutuu ja vahva ja toimiva saa jollei etua niin vähemmän oireita. 
Kielitoimiston sanakirjakin luokittelee kuvainnollisen tulkinnan mahdolliseksi.
Loppukevennyksenä voin vielä ruoskia itseäni siitä että kirjoittelin taas kuvaannollista iillä.
https://fi.wiktionary.org/wiki/kuvaannollinen
Yritin nyt ottaa ilon irti ketjun aiheesta, mutta erkanen ettei 
… puuroudu.
Tarkistin asian. Olet oikeassa. Eli alkuperäinen merkitys on nimenomaan rokote, joka taas on johdettu isorokosta.
Heh, mielenkiintoinen ketju! Minussa on melkoista kielipoliisin vikaa, mutta ihan rehellisesti huonosti kirjoitettua tekstiä on vaikea lukea. Erikseen kirjoitetut yhdyssanat aiheuttaa lukiessa aina sellaisen korostetun tauon, joka pilaa sujuvan etenemisen. Vaaratontahan se toki on, mutta jotenkin antaa kirjoittajastaan homssuisen kuvan.
Kamalin virhe - ja asia, johon haluaisin aina puuttua - on potentiaalin väärinkäyttö. Se, jos mikä, antaa kirjoittajasta jotenkin vajaaälyisen kuvan, kun ne lauseet on niin ilmiselvästi viturallaan.
Esimerkiksi: “Tämä lienee on huono asia” tai “se ollee epätosi juttu”.
Olla-verbistä ei tehdä potentiaalia, vaan käytetään sanaa lienee, joten sen "on"in voi jättää pois. Samoin sanotaan esim. “Ilmoitus tullee huomenna” tai “kauppa mennee kiinni yhdeksältä”.
Suomen murrerikkaus huomioiden tulisi tällaisia muotoja välttää, jos haluaa viestin menevän perille joka puolella Suomea.
‘Tulee’ lausutaan suuressa osaa Suomea ‘tullee’ ja ‘menee’ muodossa ‘mennee’. Helppo ratkaisu tähän ongelmaan on valita kaikkialla Suomessa samalla tavalla tulkittavat ilmaisutavat. “Ilmoitus ‘todennäköisesti tulee’ huomenna” ja “Luulisin, että kauppa menee kiinni yhdeksältä.”
Helppoa, mutta jos ei ole niin väliä ymmärtävätkö kaikki, voi tietysti fiksutella ihan vapaasti.
Mehän emme onneksi käytä murteita ja puhekieltä kirjoitetussa tekstissä, joten ongelmaa ei liene?
Tullee on mielestäni verbin tulla potentiaalimuoto, eikä siinnä ole mitään virheellistä.
Potentiaalimuoto on kielioppia, ei murretta. Se on urheiluselostuksen ulkopuolella vain harvinaisempaa ja vaikeaa, mutta ei väärin.
Olemisen potentiaali taipuu preesensissä lienee, kuten @anon13460915 mainitsi, mutta potentiaali on hukattunakin ihan kieliopin validi mahtotapa-ilmaisu.
Itse yritän sitä käyttää, koska löydetyn potentiaalin lisäksi tulee hyvä mieli itselle kun luulee käyttävänsä sitä oikein. Lisäksi se haastaa toistaiseksi parasta ohjetta jonka olen koskaan kielen tai viestinnän opettajalta saanut:
“Jos se taipuu helposti kieleen, se taipunee helposti korvaankin.”
Näin on, mutta oikeassa Juurikki on murrealueiden tuomissa haasteissa: itämurteissa indikatiivi tullee ja mennee, ja potentiaali yrittää siitä sitten erottautua moninaisin konstein, savolaisen potentiaali tulenoo tai mänenöö, ja nuohan kuulostavat kauniilta kuin satakielen laulu Perkeleyn puistossa, ei siinä mitään. Kun sitten siirrytään sille hankalalle alueelle, että yritetään savolaisen kielikorvalla luoda kirjakielen potentiaalia, oltaneen kusessa. Korneimmillaan otetaan olla-verbin potentiaalimuoto “apuverbiksi” ja luodaan sillä potentiaali tyyliin “lienee on tehty”, tai sitten hiukan tyylitietoisemmin, esim. olenee tehty. Eivät nämä viritykset toki savolaisiin rajoitu, lienee-apuverbiä käyttävät monet muutkin, ja itse asiassa savolaisten kielihän on kokonaisuudessaan kieliopillisesti hyvää verrattuna vaikka pääkaupunkiseudun pupellukseen.
En osaa olla lainkaan huolissani murteiden vaikutuksesta kielitaitoomme, ongelmat tulnevat…lienenevät tulne…äh…luulen niin, että se on ongelma, että ihmiset suoltavat pikaviestejään pysähtymättä koskaan mieetimään kielensä rakennetta taii välittämättä kielioppisäännöistä, ja sen seurauksena osaaminen rapistuu. Aivan järkyttävän paljon tuntuu olevan aikuisilla ihmisillä ongelmia selkeästi ymmärrettävän tekstin tuottamisessa, kun kunnollinen kirjoittaminen ilmeisesti on lopetettu, ja kaikki rutiini puuttuu.
Minulla oli 70-luvulla keskikoulussa sellainen suomen kielen opettaja, joka todella opetti ja vaati. Minuta saa herättää keskellä yötä täydestä unesta ja kysyä: mikä on aktiivin imperfektin yksikön 3. persoonan muoto verbistä juosta (=infinitiivi)… Se on juoksi. Minulla on heikkouksia partisiipeissä. Pitänee kerrata. Huom potentiaali.
Ylempänä itsellänikin kävi lapsus, kun kirjoitin ääntämisen vuoksi “kaippa se”, vaikka oikea muoto on “kaipa se”…
→ aio käyttää.
Ainakin silloin, kun sanassa on peräkkäin vokaalit “io” tai “ie”, niiden väliin tuntuu ääntäessä muodostuvan j-kirjain. Samoin tapahtuu kun kerrotaan jotain “aiemmin”. Tuo ei taida olla tyypillistä vain i-vokaalille, koska esimerkiksi sanassa “tiuku” se ei sinne muodostu.
Edit. Hetkinen, ei se olekaan noista vokaalipareista kiinni. Sanan “tie” pystyy lausumaan sellaisenaan, mutta “aie” vääntyy suussa muotoon “aije”. Eli tuleekohan se tuosta kolmen vokaalin yhdistelmästä? En ole asiaan perehtynyt sen enempää.