Plug Power ($PLUG)

Plugi teki vuonna 2019 reilut 200 m liikevaihtoa, kun Bloomin luku oli hiukan alle 800 m. Jos tänä vuonna Bloom on vielä vähän edellä miljardillaan, niin sen jälkeen näkyykin loittonevat Plugin perävalot ja nekin katoavat horisonttiin aika nopeasti. Bloomin kasvuvauhti taitaa olla lähempänä NELliä, jonka P/S muuten on n 24 vs Bloomin 3. Tässäkin näkyy tämä USA pään valtava arvostusero vetylapuissa. Sitten taas Plugin market cappiin 10 M sisältyy kassaa n 3 M. Noilla muilla ei liene kovinkaan suurta käteiskassaa. Tuo positiivinen tulos on vähän veteen piirretty viiva näillä vetylappusilla, kun kaikki yrittävät kasvaa mahd nopeasti. Tuskin Bloomikaan positiiviseen eps:iin tänä vuonna pääsee.

Itelläni Bloomi oli aikoinaan aika suuressakin painossa mutta pikkuhiljaa oon tullut siihen tulokseen, että Bloom on ehkä liikaa yhden miehen show. Toisaalta tuolla Krishnanilla pitäisi olla hyvät edellytykset päästä erit kehittyvien maiden markkinoille, etenkin Intiaan. Sekin hyvä puoli Bloomissa on, että ovat myös tulossa elektrolyysimarkkinalle. Laivapuolen projektista korealaisten kanssa olen odotellut uutta tietoa mutta hiljaista on ollut sillä rintamalla. Bloomilla on epäilemättä hyvät näkymät voimakkaasti kasvavassa vetymarkkinassa mutta ainakin oma ykköshevoseni on selkeästi Plugi.

PS Alan: olen ymmärtänyt, että asut siellä ison meren takana. Jos olet yhtään seurannut SoFia ja paikallista pankkijärjestelmää, olisi mielenkiintoista kuulla kommenttisi SoFin suhteen. Toki siellä SoFin keskustelusäikeessä.

9 tykkäystä

Tämä haastattelu vain hevijuusereille, aiheena vedyn tuleva käyttö datakeskuksissa:

Mark kehuu vedyn dieselin korvaajana maasta taivaaseen ja kyllä se vääjäämättömältä näyttää, että Microsoft ottaa vihreän vedyn ja polttokennot käyttöön laajasti ja suht nopeasti. Tulossa myös vedyn jakeluasemia edistämään laajempaa vetytaloutta. Lupaa tiedotetta lähiaikoina.

PEM polttokennot, elektrolyysi ja nesteytetty vety sekä viittaukset Plugin osaamiseen nesteytetyn vedyn käytössä antaa odottaa Plugin kannalta hyviä uutisia. Yahoo palstakin alkaa jo lämpenemään…

22 tykkäystä

Tiedote pikku kaupasta.

23 tykkäystä

https://www.rechargenews.com/energy-transition/exclusive-we-ll-deliver-40-times-as-many-hydrogen-electrolysers-in-2022-as-we-did-last-year-plug-power-ceo/2-1-1256441

Olen tyytyväinen Plugin kykyyn tehdä kauppaa.

22 tykkäystä

Ei markkina näemmä oikein pitänyt Andyn jutuista Cramerin haastattelussa. En ole sitä vielä nähnyt, mutta “huhujen” mukaan Andy oli kertonut myyneensä osakkeita. Don’t shoot the messenger, varmaa tietoa minulla ei ole.

2 tykkäystä

No ei näemmä tykännyt ei. Mitäs muuta hän sanoi? Aikooko eläköityä?

Linkki kyseiseen haastatteluun.

Tossa ainakin pätkä haastattelusta. Ja varmaan se tärkein osa, jos kurssikehitystä tänään mietitään.

2 tykkäystä

Taitaa tuo olla suurempi syy:

3 tykkäystä

No en tiedä. Ei tuo rahamäärällisesti ole kovin iso. Tosiaan tuo Mancinin urpoilu varmasti se isompi juttu.

Edit: Vai voiko muka olla noin iso vaikutus. Kauppahan tehtiin jo viime vuonna. Rehellisesti sanottuna itsekkin olisin silloin myynyt koska arvostustaso oli erittäin korkea.

2 tykkäystä

Kaikki CleanEnergy -yhtiöt dippas samantyyppisesti, joten kyllä tämä johtui tuosta Manchinin kukkoilusta. Ehkä tuo Cramerin haastis vähän voimisti vaikutusta PLUG:issa.

4 tykkäystä
5 tykkäystä

Hyvia mukana tässä rahan jaossa kahdessakin eri kohdassa.

4 tykkäystä

Plugikin uudelleen twiittasi… On kyllä yksi savolainen tuo miesleuka…

11 tykkäystä

Plugille on varmaan suurin vaikutus tuosta Manchinin pelistä, koska se valmistaa vihreää vetyä toisin kuin muut. Mutta ei siinä mitään, uskon että osake tuosta toipuu. Katson jos/kun päästään ylimyydyksi ja tankkailen sitten lisää.

10 tykkäystä

The purpose of the hearing is to examine federal regulatory authorities governing the development of interstate hydrogen pipelines, storage, import, and export facilities.

Opening Remarks
Sen. Joe Manchin
Chairman

Witness Panel 1
Dr. Holly Krutka
Executive Director of the School of Energy Resources
The University of Wyoming

Mr. Andy Marsh
President & CEO
Plug

Richard E. Powers, Jr., Esq.
Partner and Head of the Energy Practice Group
Venable LLP

Mr. Chad Zamarin
Senior Vice President, Corporate Strategic Development
Williams

16 tykkäystä

Kyllä tämä vetypeli USAssakin kiihtyy - eivät voi jäädä sivustakatsojiksi, kun muu maailma investoi pää märkänä. Siellä on jo tehty useita tukipäätöksiä ja varmasti Bidenin hallintokin saa vielä jotain aikaiseksi ennen välivaaleja. Plugin kannalta todella hienoa, että demokraattien tappimies Schumer on Andyn miehiä ja kyllä tuo Mantsikin on tajunnut, että vedyssä on tulevaisuus. Toki pelaa omaa peliään, kun vaalirahat tulleet pääasiassa fossiileilta ja oma poika johtaa suvun hiili-imperiumia.

Tässä lyhyt artikkeli elektrolyysistä:

The Key Technology Behind the Green Hydrogen Economy - Bloomberg

Lätkämailaefekti siis lähtenyt käyntiin ja mikä parasta Plugin kannalta, ehtivät hankkimaan Ginerin viime hetkillä ennen tätä suuremman tietoisuuden heräämistä. Myös Cumminsin johtaja toteaa tuossa, että juurikin elektrolyysibisnes on nyt se kuumin alue vetytaloudessa. No näinhän se pitää tietysti ollakin, jotta saadaan purtavaa polttokennoille ja lukemattomille muille vedyn käyttökohteille.

Jutussa on myös vähän tietoa Kiinan tilanteesta, mitä tälläkin palstalla on ajoittain murehdittu. Tekevät lyysereitä todella paljon halvemmalla kuin länsimaat. Plugin suhteen en ainakaan itse ole tippaakaan huolissani, koska mm

  • Kiina panostaa halvimpaan teknologiaan eli alkaalityypin lyysereihin
  • Plugin PEM teknisesti parempi erit tuuli/aurinkosähkön kaverina
  • Andy on kieltäytynyt kaikesta Kiina yhteistyöstä eli kopiointivaara pienempi kuin jv yrityksillä
  • vetytalouden yksi kulmakivi on (energia)riippumattomuuden lisäksi työllisyysaspekti
  • Kiina on jo vetänyt länsimaat kölin ali erit aurinkokennoissa. Sama ei onnistunut tuulivoimassa ja vielä vähemmän tulee onnistumaan vetytaloudessa. Ei päättäjät nyt sentään aivan tomaatteja ole.
  • kuten artikkelistakin selviää, kysyntää on paljon enemmän kuin tarjontaa. Tämä tilanne tulee jatkumaan todella pitkään. Nyt käytettävästä teollisuus ym vedystä lienee vain alle 5% vihreää. Ja nykyisen käytön lisäksi pitäisi taikoa valtavat määrät uutta vihreää vetyä liikenne ym käyttöön.

“We’re just at the beginning of where this industry’s going,” said Ole Hoefelmann, general manager of Plug Power’s electrolyzer business.

Rapiat kolme vuotta olen ollut Plugin kyydissä eikä koskaan ole näyttänyt lähellekään näin hyvältä. Oikeastaan kaipailen enää vain uutisia datakeskushankkeista. Advent:in kotisivuilta kannattaa muuten katsella sijoittajapäivän kalvoja, niin saa vähän käsitystä dieselgeneraattorimarkkinasta.

54 tykkäystä

Siitäpä kuuntelemaan:

8 tykkäystä

Tuliko mitään oleellista uutta tuossa webinarissa?

2 tykkäystä

En pystynyt osallistumaan koska vauvan nukutus kesti kaaaauan. Oli siinä mielenkiintoisia aiheita kyllä otsikkotasolla. Yritän löytää taltion ja kuunnella huomenna.

10 tykkäystä