Kun asiaa tarkastellaan faktapohjaisesti, niin Suomen ylivoimaisesti Venäjä-mielisin eduskunnnassa oleva puolue on Perussuomalaiset. Muistutuksena vaan miksi ulkoasiainvaliokunnan pj vaihtui viime vaalikaudella (ja silti se tehtävästä poispotkittu näyttää kelvanneen puolueen eurovaaliehdokkaaksi!), mitä puolueen ex-pressaehdokas puhui takavuosina siitä kuinka nopeasti Putin valtaisi Suomen (ja silti kelpasi viime eurovaaleissakin ehdokkaaksi), mitä puolueen entinen eduskunnan varapuhemies kannatti Krimin tunnustamista osaksi Venäjää jne. Vaalikoneista voi katsoa kuinka suuri osa ehdokkaista on vaatinut Venäjän vastaisten pakotteiden purkamista. Europarlamentissa puolue on vuodesta toiseen pelannut Venäjä-mielisten Orbaneiden ja kumppaneiden pussiin. Teuvo Hakkarainen, joka toki nyt vaihtoi puoluetta erotetuksi tultuaan, on sen tehnyt jopa vielä varsin avoimesti, kuten viime helmikuun Twitter-viestissään: ”Omasta puolestani sanon, että Unkarin hallituspuolue Fidesz on tervetullut ECR-ryhmään. Olen ihaillen seurannut, kuinka Unkari pistää kampoihin EU-diktatuurille. Suomen täytyy omaksua samanlainen linja. Jokaisella EU-maalla on oikeus omaan ulkopolitiikkaan.”
Ja vaikka Ano Turtiainen erotettiinkin persuista, niin hänellekin puolue halusi vielä muutama vuosi sitten tarjota poliittisen vaikutuskanavan. Nyt voimme seurata miehen matkoja Venäjälle ja toinen toistaan höyrypäisempiä avautumisia ulkopolitiikan saralta. Ja siinä sivussa tietenkin kuulla tarinoita siitä, kuinka maapallo on litteä.
Edellisen veroinen tapaus on Tom Packalén, jonka kutsuminen “Tehtaankadun mieheksi” ei ollut niin räikeä väite, että kansanedustajan toimittaja Timo Haapalasta tekemä rikosilmoitus asiasta olisi menestynyt:
Toisaalta, ei pitäisi olla kenellekään enää mikään yllätys, että Venäjä on hakenut poliittisia vaikutuskanavia Eurooppaan nimenomaan äärioikeiston kautta:
Aiemmin Putinin aikakaudella Yhtenäinen Venäjä on pyrkinyt solmimaan tiiviimpiä järjestötason yhteyttä Suomessa Kokoomukseen ja Keskustaan, ja näiden puolueiden edustajia ramppasi myös Yhtenäisen Venäjän puoluekokouksessa vierailijoina. Samaan aikajaksoon liittyy myös Euroopan Kansanpuolueen jäsenyyden tavoittelu. Mutta nämä viritelmät ajautuivat umpikujaan jo viimeistään viime vuosikymmenen alkupuolella.
Pelkkä Venäjä-mielisyys ei määrittele populismin suuntaa. Sekä tämän päivän oikeisto- että vasemmistopopulismille leimallista on halu lopettaa Ukrainan tukeminen ja välien tiivistäminen Venäjän kanssa. Perusteet voivat osin poiketa toisistaan, mutta päämäärä on sama. Kuten niin moneen kertaan jo todettua, politiikan kenttä ei ole jana vaan ympyrä, jossa ääripäät lähestyvät toisiaan.
Olet nyt jaksanut useamman päivän vaahdota yhdestä politiikantutkijasta, ja heti ensimmäisestä viestistä alkaen syyttänyt häntä sellaisten termien käytöstä, joita hän ei ole käyttänyt. Jos haluaa tarttua jonkun sanomisiin, kannattaa sitten tarttua niihin lausuttuihin sanoihin eikä keksiä itse lauseita hänen suuhunsa. Varsinkin, jos yrittää haastaa sen politiikantutkijan omalla erinomaisella asiantuntemuksellaan.
