Onhan niitä, mutta kun ne heittää aina hanskat naulaan Rytsölät, Paananen, ja sitten vino pino paljon pienempä firmoja, jotka myyty siinä kohtaa kun on nousemassa pikkumiljoonista isoihin miljooniin.
Jatkaakseni keskustelua hallituksen jo tehdyistä päätöksistä, mielestäni näissä kahdessa asiassa olisin käyttänyt Orpona harkintaa:
Valtio kevensi ansiotuloverotusta, jonka arvioidaan aiheuttavan valtiolle noin 405 miljoonan euron verotulomenetykset vuodessa. Koko hallituskaudelta noin 1,62 miljardia euroa. Tämä(kin) olisi varmasti tullut tarpeeseen kattaakseen muita menoja, kuten kasvaneita puolustus- tai hyvinvointialueiden tarpeita, jotka tässä ajassa ovat kasvussa. Eli tietynlaista vaarallista talouspopulismia vaalien alla, vaikka Suomi Oy Ab vene on jo lähes täysin upoksissa. Ei kovin kestävää. Ja tämän jälkeen hallitus olikin yllättynyt kasvaneista menoista, jonka myötä arvonlisäverokantaa nostettiin paikkaamaan vuotavaa venettä. Toisessa päässä soudetaan ja sitten huovataan?
Toinen on tämä yksityisen terveyssektorin tukeminen. Vuoden 2024 budjetissa hallitus on varannut noin 335 miljoonaa euroa yksityisten terveydenhuollon käyntien Kela-korvauksiin. Samaan aikaan tuoreimman ennusteen mukaan hyvinvointialueet tekevät tänä vuonna 1,45 miljardia euroa alijäämää. Pidän mielenkiintoisena sitä, että valtio on valmis varaamaan yli 300 miljoonaa euroa yksityiselle sektorille, mutta samaan aikaan vaatii isoja toimia hyvinvointialueilta siirtäen samalla rahaa pohjattomien osakeyhtiöiden taskuihin. Jos asiaa tarkastellaan oikeiston talouspolitiikan näkökulmasta, valtion ei tulisi subventoida yksityistä sektoria lainkaan, vaan antaa vapaan markkinatalouden hoitaa itse itsensä. Onko tämä siis jotain uusoikeistolaista vasemmistopolitiikkaa?
Yksi ajatus tuossa on, että se auttaisi julkisen puolen hoitojonojen lyhenemisessä. Vielä siitä toki ei kamalasti ole merkkejä, mutta aika näyttää.
Toki olisi helppo sanoa, että maksakaa itse yksityinen hoitonne tai menkää julkiselle puolelle. Viimeksi mainittu vaan on monesti lähinnä teoreettinen vaihtoehto.
Ps. Taas viime päivinäkin kun on lukenut siitä, kuinka meidän julkinen terveydenhoito korjaa nollapollien pieleen menneitä Turkissa tehtyjä kauneusoperaatioita, tulee mieleen että meidän tulisi sekä kustannusjaon että priorisoinnin osalta laittaa asioita uuteen järjestykseen. Mielipide vahvistui eilen bussissa, kun sinne astui arviolta 80-90-vuotias rouva naama rankasti mustelmilla. Hän selitti vierustoverilleen kaatumistaan ja kuinka koko keho on täynnä mustelmia, mutta terveyskeskukseen hän ei mene, koska sieltä ei palvelua saa säntillisessä ajassa.
Pakkohan tuota ansiotuloverotusta oli hieman keventää kun se on niin hirveän korkea (ja edelleen on). Oikea työnteon haittavero.
Toki suomalaiseen kateusilmapiiriin kuuluu se että voi iloita edes siitä että verottaja rokottaa kovemmin niitä jotka tienaa enemmän kuin itse. Mutta ei kannata nauraa koska ansiotulon marginaalivero on niin tiukka että verot syövät melkein tasan puolet keskituloisen palkankorotuksesta. Veromaksajain Keskusliiton kuvaaja näyttää hyvin progression ja marginaaliveron kovuuden:
Tuhotaan luontoa ja ilmastoa, ja sen lisäksi maksetaan siitä itse satoja miljoonia. Järkevää? Ei minusta. Hallituksen mukaan on.
Tälläinen tuli Linkedinissä tänään vastaan. Täällä kun on ollut paljon puhetta julkisesta puolesta ja vaikka en mitään Sotesta tiedäkkään niin hurjaltahan tuo näyttää.
Googlen kautta löytyy vuoden 2022 Ylen juttu, jossa mainitaan palveluyksikköjohtajan tittelin palkkauksen nousevan 8500e/kk → 10 500e/kk. Joka on siis tässä himmelissä viides porras alhaalta
Löytyyköhän vastaavia raskaita himmeleitä myös muista julkisista organisaatioista?
Viidennellä portaalla ihminen on vähänkään isommassa kaupungissa esimies jo sadoille työntekijöille. Kyllähän sellaisesta vastuusta jotain jo kuuluu maksaakin. Kehittämistä noissa organisaatioissa varmasti on ja johtajien määrä ja laatu ovat varmasti tämän kehityslistan kärkipäässä. En kuitenkaan alkaisi kategorisesti kritisoimaan oeganisaatiota pelkästään koska siellä on paljon johtajia. On siellä nimittäin todella paljon työntekijäitäkin.
Muhahhaahhaa. Mediaanitulo 3xxx€? Tule tekemään hoitoalan perustyötä lähihoitajana. Palkka ei ole todellakaan 3xxx € vaan 20xx €. Ai niin. Me ollaan yhteiskunnalle kalliita henkilöitä. Ei meille voi maksaa hyvää liksaa kun tämä on kutsumustyö. Selvä. Toimarien, ylempien johtajien yms heppujen palkkaa voidaan laskea meisän lähihoitajien tasolle koska tekin teette työtänne kutsumuksen vuoksi kuten mekin. Eiks niin? 2100€ on teille ihan riittävä peruspalkka. Katsotaan sitten, mitå ilta-ja viikonlopputyöt tuovat teille. 200 -300€ lisää palkkaan niin ylempi johto tekee duunia mielellään eiks niin?
Kansanedustaja Tere Sammallahti sai kokoomuksen puolueohjelmaan kirjauksen rahastoeläkkeen tavoittelusta. Catherine Reilly käy läpi miten 401K ja sen rinnalla toimia IRA toimii USA:ssa.
Suomen eläkejärjestelmässä pääoma ei keräänny työntekijälle eikä hänen jälkeläisilleen. Suomen perintövero on kansainvälisesti hyvin rankka, 20,000€ ylöspäin perinnöistä tulee maksaa korkea vero riippumatta niiden muodosta. USA:ssa liittovaltion perintöveron raja on peräti $13 miljoonaa ja rahastoeläkkeet ovat perittäviä.
Suomi on pärjännyt hyvin kansainvälisissä eläkevertailuissa, mutta niihin ei pidä luottaa sokeasti. Maailman parhaimpanakin pidetty Islannin järjestelmä sijoittaa jopa puolet varoista takaisin Islantiin, idea jota mm. Varman Risto Murto kammoaa syystäkin julkisesti.
Samin ehdotus eläkeuudistukselle on 24,4% eläkemaksun muuttamiseksi 2,4% henkilökohtaiseksi rahastoeläkkeeksi ja 22,0% nykymuotoiseksi eläkevakuutukseksi.
Mediaanitulohan tarkoittaa palkkaa, joka on keskimmäisen tulonsaajan tulo. Eli palkka mitä suurin osa ihmisistä saa. https://stat.fi/meta/kas/mediaanitulo.html
Jokainen voi kokeilla niitä johtajan hommia, jos ne niin paljon kateutta herättää. Siellä on tulosvastuu, jatkuva stressi ja täydellä lomalla et ole ikinä. Aina kun tapahtuu jotain, puhelin soi ja vastuu on sulla. Tuki on yleensä nolla ja ketään ei kiinnosta sinun jaksaminen tai mitä muuta sinulla elämässä olisi. Joka ikisessä tilanteessa ykkösenä on firman asiat. Näennäisesti voit olla suuri päällikkö, käytännössä hallituksen juoksupoika ja ylin puhuva pää alaspäin, joka saa kenkää sillä hetkellä kun tulos ei miellytä.
Duunari voi tuumata, että olipas paska pomo, johto eroaa aina “yhteisymmärryksessä” ja kiitoksia jaetaan molemmin puolin tai Suomessa työt on käytännössä sillä tasolla taputeltu.
PS en ole johtaja, mutta läheltä tullut tuotakin roolia seurattua monessa firmassa.
Ylipäätään katkeroitumisen sijaan kannattaa hakeutua hommiin joista tykkää ja keskittyä oman elämänlaatunsa maksimoimiseen.
Lehdistössä on viime aikoina ollut juttua työttömyydestä, joten tässä omaa pohdintaa…
Muistan lukeneeni joskus jostain että kun ennen devalvaatiota käyttämällä piristettiin vientiä ja näin taattiin työpaikkojen säilyminen, vaikkakin hinnat nousivat inflaation myötä.
Nykyisin kun devalvaatio ei ole mahdollista, niin ainut mikä joustaa on työpaikat. Ja tästä siis johtunee(?) ainakin osittain suuri työttömien määrä suomessa.
En ole huomannut että yksikään hallitus olisi yrittänyt pureutua kohtaanto-ongelmaan, jotta saisimme pienennettyä tuota suurta työttömien määrää. Olenko väärässä?
Listaa asioista joita mielestäni pitäisi toteuttaa
- Vähentää koulutusmääriä niillä aloilla, joilla ei ole työnsaantimahdollisuus kovinkaan suuri (arvio tulevaisuuden kehityksestä?).
- Vähentää automaatiota kohteista, joissa hyöty ei ole kovin suuri, niin että myös pienipalkkaisille olisi jatkossakin töitä.
- Palvelualojen verotuksen pienentäminen, jotta me voisimme ostaa enemmän palveluja. Nyt on melkein jokaisen pakko olla joka alan taitaja, jos ei halua maksaa maltaita palvelusta.
Itse asiassa ne on palkat, joiden pitäisi joustaa. Mutta jos ne ei jousta, niin silloin tietenkin katoaa työn teettäjälle kannattamattomia työpaikkoja.
Miten tuo asia käytännössä voitaisiin toteuttaa? Emme kai voi lähteä siitä, että yhteiskunta päättää yritysten puolesta milloin on aika automatisoida asioita ja milloin käyttää palkattua henkilökuntaa tekemään nuo työt. Ja toisaalta, yksikään yritys ei työllistä siksi, että työttömyysaste yhteiskunnassa laskisi, vaan siksi että se haluaa työntekijät tuottamaan lisäarvoa.
Ihanan raikasta wokea uutisrintamalla. Ensimmäisessä on taas pyöritetty uhripyörää ja todettu, että rasismi kukkinut HSL:n mainoskampanjassa.
Ja mainoskampanjassa siis on toki valkoisiakin mukana, mutta tästä nyt ei tietenkään pahoitettu mieltä. Toinen niistä tosin oli nainen, joten mielestäni misogyniasta voisi ihan hyvin nostaa pienen some-raivon. Jos vielä se ainoa kampanjan valkoinen mies kertoisi olevansa homoseksuaali, niin saataisiin HSL pyytämään kolmannen kerran anteeksi ja kaveri poistettua kampanjan rosterista. Eli muistakaahan nyt kaikki palstakollegat, että on oikeus ja kohtuus, että mm. tummaihoiset ja seksuaalivähemmistöt ovat muutoin yliedustettuina kaikenlaisessa keulakuvamainonnassa ja kamppiksissa, mutta ehdottoman kiellettyä on esittää heitä minkäänlaisissa mahdollisesti negatiivisiksi tulkittavissa asiayhteyksissä. Ja tuomarin virkaa hoitaa wokemystö hyvien™ ihmisten hiljaisella hyväksynnällä.
Mitähän vielä, kohta varmaan keksivät nimetä apinarokon uudestaan, koska siinäkin nähdään jotain rasistista. No tuskin näin hulluksi tämä voi mennä… Eiku…
Hesarikin on (tunnetusti) puolensa valinnut, kun edes jossain yrityksessä rapakon takana on järjen pilkahdusta havaittavissa, niin meidän aviisi otsikoi asian “Harley-Davidsonin toimitusjohtaja taipui paineen alla ja lopetti yhtiön tasa-arvo-ohjelman”.
Kun poliittisista puolueista lähinnä PS ja KD tuntuvat esittävän edes jotain kritiikkiä tätä yhteiskunnan woke-syöpää vastaan, niin olisipa kiva kuulla onko tämä kehityssuunta esim. kokoomuksen, kepun ja demareiden rivikansanedustajien mielestä ihan jeppis jee. Vai onko vain yksinkertaisesti niin, että puolue-eliitti on tehnyt “Olemme hyviä™ ihmisiä” -linjauksen ja sillä mennään, viis kentän mielipiteestä.
Juuri näin ja tosi asia on, jos ei automatisoida, niin loputkin työpaikat lähtee kun muut niin tekee, emme asu kuplassa, nimimerkillä teollisuutta kiertänyt yli 30 vuotta. Muutos on hyväksyttävä ja nähtävä mahdollisuutena tai ruikutettava.
Puolet työntekijöistä tienaa vähemmän, ja puolet enemmän. Eli ehkä ei kuitenkaan se mitä suurin osa ihmisistä saa.
Noihin hoito-alan palkkoihin, mediaani tulee varmaan siitä kun OSA saa lisiä tai tekee ylitöitä. Sen vuoksi yleensä hoitajien kohdalla puhutaankin tulosta eikä palkasta jos halutaan antaa kuva siitä, että tienaavat hyvin. Muiden ammattien kohdalla noin tehdään kuitenkin harvemmin…
Vaimo on hoitajana pääkaupunkiseudulla yksikössä jossa ei tehdä vuorotyötä eikä ylitöitä. Palkka on surkea, ja sen takia sinne ei oikein enää suomalaiset hae töihin. Oli äskettäin esimiehensä kanssa haastattelemassa työnhakijaa joka ei puhunut ollenkaan suomea, piti kuulemma palkata kun ei ole muutakaan (ja valmistunut ihan hyvin arvosanoin).
Kai tuommoinen sitten varmistaa, ettei ongelma edes näy ylöspäin.
Noh, USA on toki äärimmäisen huono vertailumaa etenkin tällaisiin asioihin liittyen. Valtionvelkaa n. 55%yks. enemmän kuin Suomella ja silti kodittomia, rikollisia ym. moninverroin enemmän. Itse en vertaisi USA:aan kyllä monessakaan asiassa
Nämä kolme kohtaa oli nyt oikeastaan mieleeni tulleita heittoja. Mutta automaation osalta jokainen meistä kuluttajista voi itse kaupassa valita käyttääkö itsepalvelua vai ei, sama koskee ravintoloita joissa pitäisi itse palauttaa astiat (hinta ruualle on kuitenkin ihan normi tasoa). Nämä nyt tosin on pieniä tekoja.
Pointti jonka ilmaisin huonosti on se että pitäisi vakavasti pohtia (parlamentaarinen työryhmä?) miten saadaan työllistettyä ihmisiä ja sitten myös toteuttaa parhaat ideat.
Meidän on aika turha tuoda tänne ulkomailta työntekijöitä pienpalkkasiin töihin, enemmin pitäisi tarjota porkkanaa täällä jo oleville jotta kouluttautuisivat aloille joilla on puutetta tai muuttaisivat seudulle, johon omaa osaamista tarvitaan.
Suomessa ns. pienipalkkaiset työt ovat varsin hyvin palkattuja useisiin muihin länsimaihin verrattuna, tuo luonnollisesti vaikuttaa kyseisten töiden tarjontaan.

Mutta automaation osalta jokainen meistä kuluttajista voi itse kaupassa valita käyttääkö itsepalvelua vai ei, sama koskee ravintoloita joissa pitäisi itse palauttaa astiat (hinta ruualle on kuitenkin ihan normi tasoa). Nämä nyt tosin on pieniä tekoja.
Näinhän se on. Itse valitsen kaupassa sen itsepalvelukassan, ellei ostoskorin sisältö pakota asioimaan perinteisellä kassalla. Etuja mm. jonojen puute, se että tuotteet voi pakata kiireettömämmin ja hintojen oikeellisuuden seuranta on helpompaa.

Meidän on aika turha tuoda tänne ulkomailta työntekijöitä pienpalkkasiin töihin, enemmin pitäisi tarjota porkkanaa täällä jo oleville jotta kouluttautuisivat aloille joilla on puutetta tai muuttaisivat seudulle, johon omaa osaamista tarvitaan.
Tuosta olen lähtökohtaisesti samaa mieltä. Olkoonkin, että meillä on yhä enemmän duuneja joita kantaväestö ei halua tehdä, ja ne tekijät on pakko jostain löytää. Myös siinä kaupan henkilökunnan rekrytoinnissa on ajoittain melkoisia haasteita. Aina tietenkin voi sanoa, että maksakaa enemmän liksaa, mutta samaan aikaan kuluttaja kuitenkaan tuskin haluaisi maksaa ostoskorissaan kaupan kassoille esim. 4000 euron kuukausiliksaa.
Itse näen automaation lisääntymisen vanhenevalle ja laiskasti lisääntyvälle kansakunnalle pikemminkin mahdollisuutena kuin uhkana. Toki on niin, että laatu heikkenee melkoisesti, jos esim. asiakaspalveluun yhteyttä ottaessa täytyy ihmisen sijasta keskustella tekoälyn kanssa, ja tällaisesta kehityksestä en ole kaikissa tilanteissa niin kamalan iloinen. Mutta vaikka noissa mainituissa itsepalvelukassoissa lopputuloksena kauppa-asioinnin laatu mielestäni paranee eikä heikkene.
Hoitajat tekevät äärimmäisen tärkeää työtä, enkä heidän työhönsä tai palkkoihin kantaa ottanutkaan. Alalla työskentelee useita ihmisiä omassakin lähipiirissä. Suoraan sanottuna hirvittää, mikä se tilanne sitten on kun itsekin joskus mahdollisesti vanhainkotiin päätyy.
Aika moni suorittava ala pyörii ylitöillä ja lisillä. Oli vuosia kun lähipiirissä vartija tienasi vuodessa enemmän kuin mediaanipalkkainen insinööri. Vartija teki tilinsä ylitöinä, pääsääntöisesti pelkillä yövuoroilla sisältäen luonnollisesti viikonloppuja, juhlapyhiä yms. Peruspalkka ei paljoa 10€ yli ollut (tästä on jo vuosia aikaa). Myönnän ihan suoraan, ettei itsestä tuohon olisi. Joskus lapsettomana parikymppisenä vielä jaksoi noin hommia painaa.
Se mihin aiempi vastauksena perustui, oli ajatusmaailma siitä, että aina se johtajan palkka on joltain muulta pois. Palkan kuitenkin määrää kysyntä ja tarjonta.
Esimerkiksi hiekkapuhaltaja saa sen 15€/h ja hommasta oppii perusteet laitteiston huoltoineen alle päivässä. Työ on vain niin raskasta, että tunkua ei suuremmin ole varsinkaan suomalaisten keskuudessa. Lisäksi jos maalaustyöt onnistuvat ja on valmis pyhittämään elämänsä reissutöille, kyllä tuolla tekee helposti yli 50k€ vuodessa (pätevät työnarkomaanit urakalla paljon enemmänkin) +päivärahat päälle.
Hoitoalallakin tämä tilanne alkaa näkyä. Vastaan tule yhä useammin näitä ilmoituksia, joissa palkka +3000€/kk, tarjotaan bonus tyyliin 2000€ 6kk jälkeen, on puhelinta ym "kaupan päälle. En ole tarkemmin tutkinut, mitä tuohon on haudattu, mutta ei tällaisia ilmoituksia vielä muutama vuosi sitten näkynyt ollenkaan.