PoIitiikkanurkkaus (Osa 2)

Samaa olen myös miettinyt. Lisäksi harmittaa senkin takia, että monet muut niiden ajamista asioista ja ajatuksista on ihan jees, mutta sitten toisaalta tämä……

Hallitus aikoo esittää, että kuntien täytyy pitää vesihuoltolaitokset kokonaan omistuksessaan, kertoi maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd) tiedotustilaisuudessa torstaina.
”On vahva poliittinen tahtotila, että kunnilla nykyisin oleva oikeus luopua vesihuollon omistuksestaan rajataan kokonaan pois. Tämä ratkaisu olisi huoltovarmuuden kannalta kestävin”, hän sanoo ministeriön tiedotteessa.

No niin, järkevää politiikkaa hallitukselta. Ainakin vesi pysyy turvattua.

25 tykkäystä

Olisiko täällä lupa triggeröityä taas hieman?

Nyyhkytarina opiskelijasta, joka:

  • Joutunut vaihtamaan oliiviöljyn tavalliseen ruokaöljyyn
  • Ja erikoiskahvin tavalliseen
  • Asuu yksiössä keskellä stadia

Eikö näihin “kärsimystarinoihin” löydy koskaan yhtään normaalia ihmistä? Joka ikinen tarina on valitusta siitä miten arjen luksuksesta joutuu tinkimään opiskeluaikana? Itse olin myös töissä opiskelujen aikana ja mistään listatuista asioista ei voinut edes haaveilla tuossa vuosituhannen vaihteen tienoilla. Kahvi oli pahaa ja homeinen kämppä jossain susirajalla, ja ihan hyvin pärjättiin. Tämä vain vahvistaa sitä “pahan oikeiston” näkökulmaa että leikattavaa tästä taloudesta näyttäisi löytyvän ja reippaasti.

32 tykkäystä

En kyllä huomannut tuossa haastattelussa mitään nyyhkytarinaa, vaikka otsikkoon olikin draamaa leivottu.

“Alli Kaila ajattelee olevansa etuoikeutettu, koska hän pystyy käymään töissä opintojen ohella.”

“Tällä hetkellä Alli Kaila vaikuttaa olevan tyytyväinen opiskelijayksiöönsä Pasilassa, vaikka Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö Hoas on nostanut vuokraa kahdesti viime ja tänä vuonna. Asuminen on kallistunut yhteensä 50 eurolla kuussa, ja Kailan vuokra on nyt 536 euroa.”

Sen sijaan hän kyllä kertoi, mistä hän on inflaation vuoksi tinkinyt ja että talous on aika ajoin sen verran tiukalla, että hän on harkinnut soluasumista vaihtoehtona, mutta se ei kuitenkaan nappaa.

Kaiken kaikkiaan Alli vaikuttaa oikein reippaalta ihmiseltä, joka käy kahdessa duunissa maisteriopintojen ohella. Nostan hattua.

Ps. Itse olisin surullinen, jos joutuisin vaihtamaan oliiviöljyn rypsiöljyyn tai siirtymään papukahveista suodatinkahveihin.

12 tykkäystä

Onhan elintaso toki ihan jotain muuta kuin omina opiskeluaikoina, mutta papukahvien juominen tukien varassa ei omaankaan oikeustajuuni kyllä istu.

Mutta tuohan on vain oire maamme isommasta ongelmasta: Menot ovat kuin yläkeskiluokkaisella viherideologisella pröystäilijällä, mutta tulopuoli kuin vastavalmistuneella tradenomilla. Sama ilmiö toistuu yhteiskunnan kaikilla tasoilla.

Säästöjä on tietysti helppo vaatia niin kauan kuin ne eivät kiristä omaa vyötä. Kollektiiviseen vyönkiristämiseen yhteiseksi hyväksi (mallia sodanjälkeinen yhteiskuntamme) taas nykyihminen on liian itsekäs ja ahne.

18 tykkäystä

Haastateltu henkilö tekee kahta työtä. Toisesta muodostuu tuntimääräisesti noin puolet täysiaikaisesta työstä, ja toisesta tunteja sitten sen päälle.

Hmph, erikoiskahvi ja oliiviöljy… Onpa ihan valtaisia menoeriä. Ei sitä oliiviöljyä mäyräkoirallista “juoda” viikonloppuisin :slight_smile:

5 tykkäystä

Sveitsissä työttömyysprosentti 2,8%. Mitä Sveitsissä tehdään eri tavalla versus Suomi? Pitäisikö suomalaisten poliitikoiden käydä ottamassa mallia Sveitsistä?

6 tykkäystä

Onhan ne varmaan kysellytkin…

Jaahas, ‘käännytyslaki’ eli laki jolla Venäjän välineellistettyä häirintää halutaan torpata - ja joka on käytännössä myös toiminut - ja joka määräaikaisena loppuu kesällä - pitää uusia.

Vasemmistoliitto ja Vihreät ovat jo tuomitsemaan valitun tien.
Jäämme odottamaan SDP:n kantaa, valtiomiesmäisyys turvallisuuspolitiikassa vai pikkupolitikointia?

Itse ‘siedän’ määräaikaisuuden jatkamista vaikka toisenkin vuoden, niin kauan kuin Venäjä jatkaa Ukrainan terrorismiaan ja muuta hybridipelleilyä Itämerellä jne turha lähteä katsomaan Venäjän testejä jos linjaa muutetaan.

Itäraja | Hallitus valmistelee jatkoaikaa käännytyslaille

Itäraja | Vihreät: käännytyslakia pitää muuttaa

6 tykkäystä

Ainakin syrjitään ulkomaalaisia ja verotetaan vähän

Vähän tosiaan realismia näihin kommentteihin vaikka täällä politiikkatunkiolla ollaankin.

Ja ihan kuriositeettina Löfbergin papupussi maksaa muistaakseni vitosen ja kestää jonkin aikaa riippuen paljonko sitä ryystää.Tuo asunto on myös erittäin edullinen. Oliiviöljy on oikeasti aika kallista ja itsekin olen siirtynyt halvempaan laatuun, mutta ei sitä tonkkakaupalla kulu.

Itse en mitenkään olisi jaksanut olla kahdessa työssä opintojen aikana. En mitenkään.

8 tykkäystä

Iso kiitos medialle, että nostetaan julkista rahaa jakavien ihmisten kytköksiä esiin.
Suomessahan ei tunnetusti ole korruptiota ( :rofl: ), mutta pääsee ainakin kansalaiset näkemään kuka jakaa rahaa ja kenelle

8 tykkäystä

Lennokkaampaa politiikkaa tehty tai ainakin käyttöhuoneet otettu jo käyttöön esimerkkiä näyttäen:

5 tykkäystä

Tämä on kyllä vähään aikaan erikoisin näkemäni understatement yhdestä Suomen historian pitkäaikaisimmista pääministereistä ja politiikan jättiläisistä.

4 tykkäystä

Mistä maista olisi edullista houkutella maahanmuuttajia Suomeen talouden vahvistamiseksi? Vertailuksi Tanskan ja Alankomaiden esimerkista kasattu aineisto, meilläkin ehkä luvut voivat olla samansuuntaisia?

https://x.com/jonatanpallesen/status/1879634729756135736
Lähteet kuvalle: https://demo-demo.nl/wp-content/uploads/2023/06/Borderless_Welfare_State-2.pdf
ja
Økonomisk Analyse: Indvandreres nettobidrag til de offentlige finanser i 2019 - revideret version (september 2023)

15 tykkäystä

Iltalehti kirjoittelee vaihteeksi suomalaisesta köyhyydestä (maksumuuri):

“Kissan lääkärikäyntien hintalappu kohosi 1670 euroon. Sari vaipui suuren summan vuoksi epätoivoon ja yritti jopa voittaa rahapeleistä rahaa tilanteen ratkaisemiseksi, mutta turhaan.”

“Sarin työtilanteeseen tuli muutos muutama vuosi sitten, kun työpaikan saamiseksi olisi tullut ottaa koronarokotus. Sarilla ei ole koronarokotuksia, eikä hän halua niitä ottaa. Hän ei ole myöskään pohtinut uudelleenkouluttautumista, sillä se tuntuisi hänen ikäisenään jo turhalta.”

Toisena haastateltuna on sitten Henri, joka saa 1200 euroa ansiosidonnaista, mutta joka valittaa kuinka osa menee ulosottoon ja miettii menojen vähentämistä alkamalla varastaa ruokaa.

21 tykkäystä

Onhan näistä tehty Suomessakin tutkimuksia ja tulokset on samanlaisia. Ei näiden pitäisi tulla ainakaan päättäjille millään tavalla yllätyksenä. Vielä kun näistä alettaisiin keskustelemaan mediassa totuudenmukaisesti, niin ehkä jossain vaiheessa voitaisiin tehdä jotain Suomeakin hyödyttäviä päätöksiä eduskunnassa.


tulonsiirto2

Lähteet: Maahanmuutot-ja-Suomen-julkinen-talous-elinkaarivaikutukset-tiivistelmä-pdf.pdf
Tutkimus - Suomen Perusta

Ja varmasti joku takertuu siihen, että lähteenä on Suomen perusta, mutta jostain syystä kukaan muu taho ei ole halunnut asiaan perehtyä (paitsi nyt mm. Tanska ja Hollanti). Pidän näitä tutkimuksia luotettavina, kunnes joku todistaa muuta.

19 tykkäystä

Onkohan meiltä tehty USA, Kanada, UK, Ranska -suunnilta tulleiden muuton vaikutusarviota, kuten tuossa aiemmin linkkaamassani Tanska+Alankomaat -jutussa oli? Vaikuttaisi houkuttelevalle houkuttelusuunnalle. Espanja ja Italiakin ovat Saksaa korkeammalla, mikä puolestaan on tuossa Suomen kuviossa korkein.

Ihan hirveästi en jaksa toivoa Suomen kansankapitalismin kasvua, sijoitusasteen nousua tai ylipäätään kansan vaurastumisen tavoittelun yleistymistä, kun maamme laajalevikkisin sanomalehti työntää päivästä toiseen eetteriin koko ajan pahenevaa, jonkun mielestä vasemmistolaistakin, laiskureiden agendaa ihannoivaa propagandaa: Irja, 26, ja Pauliina, 32, haluavat olla kotivaimoja, jotka mies elättää | HS.fi

Vähän vaikea hyväksyä ajatusta että osa suomalaisnaisista tosiaan vapaaehtoisesti haluaa tuohon lähi-idästä tuttuun miehen palvelija-malliin. Juurihan on kaksikymmentä vuotta toitotettu miten nainen on itsenäinen yksilö jolla on samat oikeudet (välillä tuntuu että enemmänkin) kuin miehellä ja heilläkin on oikeus, suorastaan velvollisuus olla uraorientoituneita. Ihanne tuntuu kääntyneen täysin päälaelleen, nyt ei haluta enää minkäänlaisiin töihin vaan kerrotaan ylpeästi lehdessä että toisen siivellä on ihan ok elää. Minusta tuo ei ole kovin moderni ajatusmaailma.

3 tykkäystä

Propagandaa? Pitäisikö uutisoida vain työntekoa ihannoivista ihmisistä? Meillä on ihan syystäkin vapaa lehdistö ja nuo nyt vain ovat sellaisia asioita mitä julkisessa keskustelussa on näkynyt viime aikoina. Asiat joista et pidä eivät ole aina “propagandaa”.

10 tykkäystä