Hyväksytään korjaus ja lisätään samalla pöytäkirjaan maininta noista 140:stä samassa hässäkässä loukkaantuneesta virkavallan edustajasta. Minor incidents toki.
Isoille investoinneille kylmää vettä niskaan:
"Sähkön kantaverkon liityntäkapasiteetti on lähivuosina väliaikaisesti ja paikallisesti rajoittunut Uudenmaan, Varsinais-Suomen sekä Hämeen alueilla.
Niukkuuden takana on sähkön kulutuksen ennakoitua nopeampi kasvu eteläisessä Suomessa samaan aikaan, kun alueellista yhdistettyä sähkön ja lämmön tuotantoa on poistunut toiminnasta. Myös sähköntuonnin loppuminen Venäjältä on osaltaan heikentänyt tilannetta."
Ja näistä jos jampat ovat istuneet 1-2 vuoden tuomioita joka kai on se yleisin tarina, lienee ihan asianmukainen tuomio pollarin pahoinpitelystä. Suurin osa oli jo tuomionsa istuneet ja tässä vaiheessa armahdus lähinnä helpottaa elämää eteenpäin kun se poistaa rikosrekisterimerkinnän.
Se mikä tuolla oli epäoikeudenmukaista oli että erilaisia linnatuomioita jaettiin todella kevein perustein lähinnä vain siitä että oli paikalla ja sattui pääsemään syytettyjen penkille. Tuloksena tämä tarkoitti melkoiselle läjälle porukkaa kuukausien, jopa vuosien linnatuomioita ja rikosrekisterimerkintää (felony) asiasta josta olisi realistisesti pitänyt saada ehkä sakkoja tai ei oikeasti mitään tuomiota. Lisäksi se että vankiloissa oli vieläkin, 4v tapahtuneen jälkeen tutkintavankeudessa syytteitä odottamassa porukkaa joka oli jo ihan uskomatonta sikailua. Kyllä siellä oli oikeuden jakamisen sijaan vahvaa poliittista kostoa pyörimässä. On siis ihan ymmärrettävää että tämä oikeusjärjestelmän käyttäminen poliittiseen kostoon vallanvaihdon jälkeen korjattiin näin.
Voi antaa pyyhkeitä että jokunen oikeasti sikaillut olisi voitu jättää istumaan tai antaa jäädä se rikosrekisterimerkintä voimaan jos oli jo vapautunut, mutta ymmärrän myös lähtökohdan että tämä näpertely ja säätö ei ole välttämättä järkevää ajankäyttöä hallinnolle, olis ns. tärkeämpääkin tekemistä.
Ai ymmärrät että USA:n presidentillä ei riitä resurssit katsoa ketä armahtaa? Varsinkin kun näistä löytyisi ihan valmis sähköinen tietokanta ja homman valmisteluun on ollut 4 vuotta aikaa. Ettei nyt vaan lasien värit värittäisi näkemyksiä? Jännästi näiden tuhansien oikeusmurhattujen Trumpistien asioita on käsitelty koko tuo 4 vuotta. Osa on tuomittu, osaa ei, mutta evääkään ei ole Trump tai muut republikaanit nostaneet heidän auttamisekseen. Suurin osa tuomituista on myös myöntänyt syyllisyytensä suoraan eivätkä ole valittaneet tuomioista. Tämän homman vääristely joksikin pikkujutuksi ja Bidenin masinoimaksi oikeusmurhaksi on jo sitten Amerikan termein ilmaistuna mitä puhtainta willful ignorancea. Se toki on muodissa nykyään.
AY-liike / Teollisuusliitto vaihteeksi lakkoilee, viikon tällä kertaa.
Jostain syystä 10% palkankorotuksia 2v työnantajat kokevat korkeiksi, ‘vaikka sillä vaan kuitataan inflaatiota’.
Hohhoijaa, ja AKT tietenkin menossa mukana.
No onneksi talous valmiiksi muutenkin kyntää…
Ihanan ummehtunut AY-liike…
Suomen pörssifirmoista mukana osin Fortum, Outokumpu, SSAB, Wärtsilä, Valmet, Nokia, Metso
Tuosta voi kyllä heittää kuittia Norjan hallitukselle että “niin mites meni niin kuin omasta mielestä, kannattiko yrittää olla ahne ja nyysiä lisää rahaa sellaisilta jotka kaikein helpoiten pystyvät vaihtamaan maata ja valuuttaa jos diili ei napostele?”
Tämä oli kyllä aika lailla ennakoitavissa ja ainoa avoin kysymys oli että paljonko tulee takkiin. Summa on kyllä isompi kuin olisin itse arvannut.
Vasemmistoliitto ja muut tällaisen politiikan kannattajat luonnollisesti sulkevat silmänsä tältä ja tarvittaessa hokevat mantraa että syy on Norjalaisissa ja heidän väärässä sosialismissa, meillä homma kyllä toimisi jos vaan toteutetaan koska olemme parempia tässä.
Toivottavasti ei tarvitse meillä kokeilla käytännössä että kuinka paljon saadaan vähennettyä meidän verotulojamme tälläisella manööverillä. Selvää on että tulot vähenisivät.
Ai että tunkeutui Capitolin sisälle ja oudoksuu että se oli väärin tai että siitä heilahtaa häkki?Vielä kun samassa yhteydessä kuolee joku. Minusta tämä on aivan linjassa siihen että otat liftarin Jenkeissä kyytiin ja pysähdyt huoltoasemalle päästämään kaverin pissalle. Odottaessasi autossa jamppa päättää ryöstää ja ampua samalla kassavirkailijan- saat syytteen murhasta.
Miksiköhän politiikkanurkkaukseen ei voi kirjoittaa, vaikka edellisestä viestistä on yli 1,5 tuntia? Nyt kun yritin kirjoittaa, niin bänniä taisi tulla taas pari tuntia lisää.
Sun edellisestä viestistä on yli tunti, mutta alle 1,5 tuntia - olit lähettänyt puolen tienoilla tai vähän jälkeen. Se ei oo ihan tarkalleen muistaakseni tuntia, eli se viive on kyllä yli tunnin, mutta varmasti alle 1,5 tuntia.
Kun Kauppalehdessäkin ollan sitä mieltä, että verojen lasku ei vauhdita taloutta, niin on syytä olla huolissaan. No, Aki ainakin yrittää takoa ammattitaidottomille toimittajille järkeä kalloon.
Puolitoista tuntia on joo. Ehdotan, että tässä ketjussa viive muutetaan puoleentoista kuukauteen tai puoleentoista vuoteen
Mitä mieltä olette siitä, että kun joku asia ei toimi, on aika yleinen tapa syyttää siitä “systeemiä”? Esimerkkejä löytyy helposti kun seuraa keskustelua vaikka vanhusten hoidosta, sosiaalituista, koulutuksesta jne.
Kun ongelmat ulkoistetaan systeemin, suomen tai yhteiskunnan piikkiin, silloin ei tarvitse katsoa itse peiliin. Yhteiskunnan muodostaa kaikki me suomalaiset. Jos suomalaisilla ei esimerkiksi ole riittävästi rahaa kaikkeen toivomaamme, niin onko se “systeemin” vika vai ihan meidän kaikkien kontolla, että me ei kollektiivina kyetä antamaan riittävästi rahaa siihen mitä haluaisimme? Jokainen voi tehdä jotain auttaakseen lähimmäistä. Kuitenkin aika moni odottaa, että näkymätön systeemi huolehtisi kaikista.
Eräs tuttuni valittaa monista yhteiskunnan ongelmista ja siitä että heikoista ei aina pidetä riittävästi huolta. Sanoin hänelle kerran, että kun olet eläkkeellä, niin sinullahan olisi aikaa auttaa muita. Kiinnostaisiko mennä esimerkiksi auttamaan Hurstin joulujuhla järjestelyissä tms? (silloin sattuu olemaan joulu kun keskustelimme) Hän vastasi, ettei häntä kiinnosta mennä katsomaan huono-osaisia, on mukavampaakin tekemistä. Jotenkin tuo keskustelu kuvasi hyvin sitä ajattelua, jossa yhteiskunnan pitäisi hoitaa kaikki asiat kuntoon niin, ettei itselle tule mitään vaivaa. Kaikkien mielestä asiat pitäisi laittaa kuntoon ja kaikista pitää huolehtia, kunhan se nyt vaan ei maksa itselle mitään ylimääräistä ja itse ei joudu talkoilemaan.
Tämä nyt oli vaan tällainen havainto, jonka halusin jakaa. Tästä tulee itselleni mieleen, että ehkä hyvinvointiyhteiskunta kasvattaa ajattelemaan, että kaikista pitää huolehtia (mikä on totta) mutta se on hyvinvointiyhteiskunnan (=näkymättömän systeemin) homma. Se ei ole omalla vastuulla vaan jonkun muun duuni. Omasta mielestä se on tietynlainen ajatusharha, koska mitään ei tapahdu ilman meitä jokaista.
Samaa mieltä tästä ja yllä olevasta. Mielestäni tämä on myös osa isompaa ilmiötä, jossa omaa vastuuta häivytetään ja joka ei johdu siis pelkästään yhteiskuntamallista. Kyseessä on kai jonkinlainen defenssi, että jos asia ei johdu minusta, niin minun ei tarvitse potea syyllisyyden tuskaa ja lisäksi minun ei tarvitse muuttaa toimintaani. Tämä on paljon helpompi vaihtoehto, kuin että minun pitää olla harmissani omasta suoriutumisestani ja muuttaa toimintaani. Toki homman voi vetää vihkoon vetämällä äärimmilleen tähänkin suuntaan, mutta väitän, että yleisesti olisi parempi olla lähempänä jälkimmäistä laitaa.
Koitan avata esimerkillä. Minulle ei löydy töitä, koska yhteiskunta on paska. Minun ei kannata kouluttautua saati miettiä, että mitä voisin tehdä pystyäkseni tarjoamaan jotain työnantajalle, koska vika ei ole minussa, vaan yhteiskunnassa/työnantajissa. Tämä minusta hyvin samanlainen ajattelumalli, kuin yllä mainittu, että minun ei tarvitse auttaa tai huolehtia muista, vaan se on muiden tehtävä.
Tästä olisi tavallaan helppo syyttää hyvinvointivaltiota, mutta kyllä toisenkin ajattelutavan pitäisi pystyä pärjäämään tässä mallissa. Ehkä olisi tärkeää muokata viestiä niin, että puhuttaisiin enemmän yhdessä tekemisestä, kuin siitä, että valtio huolehtii. Esim. jotain “julkinen terveydenhuolto → yhteinen terveydenhuolto” -tyylistä muokkausta sanomaan ja koitettaisiin tuoda muutkin asiat enemmän tältä kantilta. Ei puhtutaisi vaikka, että virastolla tai instituutiolla on ollut ongelmana se ja tämä, vaan että meillä on ollut jne.
Näinhän se valitettavasti Suomessa menee. Ihmisillä on valtavasti oikeuksia, kenelläkään ei ole velvollisuuksia. Yhteiskunnalta voi vaatia sitä ja tätä ja kaikki saavutetut edut ovat saavutettuja etuja, joista ei ikinä voi luopua tai leikata.
Julkisella puolella on paljon tärkeitä tehtäviä, mutta mielestäni ei ole kohtuuton vaatimus, että toiminta olisi läpinäkyvää, suoraviivaista ja tehokasta!
Otetaan esimerkkejä Suomesta:
Ymmärtääkseni kaikki puolueet Suomessa ovat sitä mieltä, että työnteon pitäisi olla aina kannattavaa! Silti vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen tämä on tilanne:
" jopa joka viidennen työttömän ei kannata mennä töihin"
" Tämähän ei ole näiden ihmisten vika vaan meidän poliittisen järjestelmän, eduskunnan vika. Se on tehnyt verotuksen ja sosiaaliturvajärjestelmän sen kaltaiseksi, että työnteko ei aina kannata, johtaja Ilkka Oksala EK:sta sanoo."
Kaikki ovat suunnilleen samaa mieltä siitä mitä halutaan ja nykytilanne ei toimi, silti vuosien ja vuosikymmenien aikana järjestelmää ei saada korjattua!
Tuki- ja byrokratiahimmeli on sellainen, että hyvin moni saa rahaa monelta luukulta ja kokonaiskuva on kaoottinen.
Ihmiset valittavat korkeista veroista, mutta mediaani suomalainen maksaa eläkemaksuja yhtä paljon kuin veroja. Tästä ei niin paljon valiteta, kun suurin osa kustannuksesta on piilotettu työnantajan kuluihin. Läpinäkyvyyden ja ymmärryksen lisäämiseksi eläkekulut pitäisi ehdottomasti lisätä kaikkien tilinauhoihin näkyviin.
Tässä on myös hyvää juttua läpinäkyvyydestä. Asiakkaille/kuluttajille/potilaille pitäisi näyttää palveluiden todellinen kustannus! Moni potilas kehtaa valittaa maksujen suuruudesta, kun todellisuudessa eivät joudu itse maksamaan kuin pienen murto-osan kuluista. Lisäisi arvostusta esim terveyskeskuspalveluja kohtaan, kun kuitissa näkyisi että sinä maksat 30 euroa ja veronmaksajat kuittaavat 300 euroa laskusta!
Kaiken kaikkiaan julkisen puolen pitäisi pyrkiä tehokkuuteen ja läpinäkyvyyteen kaikissa toimissaan ja ihmisten ymmärrystä asioista pitäisi lisätä. Ymmärtääkseni monia asioita käsitellään enemmän ja paremmin koulussa kuin aikoinaan, mutta kansalaisten ymmärrystä ei edesauta, jos eläkejärjestelmä, EU jne ovat monimutkaisia ymmärtää.
Valitettavasti yhteiskunnalliset päätökset ovat poliitikkojen takana, enkä pidättele hengitystäni sen suhteen, että ilmiselvän tyhmät päätökset lopetettaisiin
Viime hallituskaudelle saatiin SOTE viimein maaliin (eli startattiin)
Kun parikymmentä vuotta tehtiin yhtä maan historian tärkeimmistä uudistuksista, niin luonnollisesti poliitikot kävelivät kaikkien asiantuntijoiden yli ja hyvinhän se meni . Eihän sitä mitenkään voinut tietää etukäteen, että tämä malli ei ole paras, paitsi että kaikki asiantuntijat kertoivat sen etukäteen ja silti tehtiin toisin
Onneksi kuitenkin saatiin oikeistohallitus pelastamaan Suomen taloutta…
Esim työmarkkinoita uudistamalla ja poistamalla palkka ensimmäiseltä sairauspäivältä ja näin pakottaen ihmiset sairaana töihin
Tai nostaen Suomen EU:n “kärkikastiin”
No worries, siellä on vielä “verrokkimaista” Unkari Suomea edellä

Minun mielestä poliittinen järjestelmä perustuu aika pitkälle siihen mitä kollektiivisesti olemme arvostaneet ja pitäneet oikeana. Vaaleissa valitsemme poliitikot ajamaan asiaamme. Siksi en itse ole samaa mieltä että kaikki vastuu voidaan ulkoistaa poliitikoille. Olemme kaikki jollain tavalla vastuussa siitä, mitä tässä maassa tapahtuu.
Aika suuri osa kansasta vastustaa työn kannustimien parantamista, koska Suomessa ei tällä hetkellä ole riittävästi rahaa toteuttaa sitä muuten, kuin karsimalla etuuksia. Kun etuuksia karsitaan, järjestelmää arvostellaan siitä, että se jättää ihmisiä heitteille. Syyllisten etsiminen on ontuvaa, kun pohjimmainen ongelma on se, että emme ole kansana tällä hetkellä tarpeeksi vauras maksamaan kaikkia laskuja.
Kun 20% äänioikeutetuista on nettomaksajia, niin systeemi jatkuu entisellään kunnes joku ulkopuolinen taho pakottaa tekemään muutokset. Valitettavasti sitä ennen ja varsinkin silloin tekee kipeää.
Kyllähän tuossa havainnossa, että ihmiset syyttelevät systeemiä, on vinha perä. Se näkyy etenkin elämän taitoskohdissa, joissa yksilön pitäisi tehdä jotain itse: Koulutus, työpaikka, terveydenhuolto, eläke, vanhuuden hoiva ja moni pienempi vaihe ovat perinteisesti hoituneet ensisijaisesti yksilön omien haaveiden ja niiden pohjalta luotujen toimintasuunnitelmien ja lopulta toteutuksen kautta maaliin (vanhuuden osalta nuorempi polvi on hoitanut “ukit ja mummot” kotinurkissa, töiden ohessa). Nyt aletaan saman tien huutaa apuun opoa, ammatinvalintapsykologia, terapeuttia ja opetusministeriä “kun mä nyt vaan haluan olla media-assistentti enkä mikään muu” vaikka palkalla ei elä eikä niitä töitä ole vapaana koska satatuhatta muutakin haluaa olla media-assistentti ja niillä on jo vähän enemmän kokemusta. Sitten kun ala menee muodista pitäisi yhteiskunnan kouluttaa henkilö uudelleen, maksaa toimeentulo ja etsiä uudelta alalta työpaikka. Matkalla tietysti riutuu ja räytyy jolloin tarvitaan terapiaa “kun ette hoitanu mun asioita ajoissa kuntoon”. Eläkkeellä ei tule toimeen, kun “ette maksa tarpeeks” ja “mistä mä muka oisin säästäny ku verottaja vei kaiken”.
Samalla on ilman muuta päästävä matkustamaan, hankittava lemmikkejä ja asuttava vähintään keskisuuren kaupungin keskustassa.
Välillä tuntuu että kaikki tulevaisuuden vääjäämätön kurjuus (siis kun se @Kryptoniitti mainitsema maksun aika viimein koittaa) on kyllä ihan itse ansaittua.
Itse olen paljon pohtinut samoja asioita. En ole osannut sanoittaa vaan noin hienosti.
“Systeemiä” on helppo syyttää. On helppoa omien arvojen/oikeellisuuden tueksi jakaa joku juttu mediasta todistaakseen oman oikeellisuuden, ennemin kuin alkaa miettimään miksi siihen on tultu, onko edes ollut mahdollisuutta toisenlaiseen ratkaisuun.
Kuten huomasit kommentit kääntyi lähes samantien tähän.
En halua syyllistä ketään. En itsekkään hyväksy kaikkia päätöksiä. En kuitenkaan uskalla julkisesti lähteä asiaa arvostelemaan, koska minulla ei ole kaikkia asioita saatavilla mitkä johtivat kyseiseen päätökseen.
Sitten mitä koen kanssa aika vaikeaksi niin sitä että ei voi myöskään kirjoittaa jostain pitämästään päätöksestä, koska heti alkaa hyökkäys vastaan, koska päätös tulee hallitukselta joka edustaa väärää poliittista suuntaa.
Politiikka pohjautuu niin vahvasti ideologiaan, että aika harva pystyy siitä neutraalisti keskustelemaan.
Syy miksi seuraan tätä ketjua, koska haluan nähdä mielipiteitä mitkä ovat vastoin omia arvoja ja sitä myöten pääsen myös kyseenalaistamaan itseäni.
Kliseisesti autatte minua kehittämään itseäni ja laajentamaan ajatuksiani😁
Eikä ole helppoa miettiä myöskään, että voiko itse vaikuttaa “systeemin” muuttamiseen ja mitä on valmis sen eteen tekemään. Pahimmillaan voi joutua kyseenalaistamaan omia arvojansa.
Suomessa löytyy puolueita jotka ottavat avosylin vastaan myös sitoutumattomana.
Eduskunta/hallitus on aina sen hetkisen kansan arvojen näköiset.