Politiikkanurkkaus (Osa 1)

Hyvä äänestys. Olisi mielenkiintoista kuulla noiden 2% perustelut sille, että peruutetaan jo tehdytkin rajoitukset Venäläisturisteille. Ei sillä, että haluaisin kurmoottaa heitä, elämmehän vapaassa demokratiassa, jossa jokaisella on oikeus ilmaista mielipiteensä, oli se mikä hyvänsä. Mutta vilpittömästi olisi mielenkiintoista tietää syy.

Itse olen sitä mieltä, että kaikki voimassaolevat viisumit pitää perua ja uusia ei pidä myöntää. Perustelut alla:

  • Venäjän kansa pääosin hyväksyy tai vähintäänkin tukee passiivisesti Venäjän sotaa Ukrainassa.
  • Venäjä on lähettänyt paljon salamurhaajia ulkomaille turistiviisumeilla. Viimeisimpänä (tiedossa olevana) taisi olla Yulia ja Sergei Skripalin myrkytykset UK:ssa
  • Venäjän vallanpitäjät voivat vaihtaa vain sen omat kansalaiset. Kansalaisten pitää tuntea elintasossaan laskua, kunnes on halua laittaa nykyhallitus viralta.
  • Lomailu Euroopassa on etuoikeus, ei ihmisoikeus. EU saa valita haluamillaan perusteilla, keitä turisteiksi tänne halutaan.
  • Venäjä halveksii demokratioita ja pyrkii murtamaan ja heikentämään niitä kaikin keinoin. Vaalivaikuttaminen, nettitrollit, ääriliikkeiden rahoitus, poliitikkojen ostaminen, energiakiristys ja sota-aggressiot. Ko. valtion kansalaisten on syytä pysyä poissa EU:n alueelta, kunnes valtion käyttäytyminen paranee.

Tässä on @OldFeki :n postaus Venäjän kaverista, Viktor Orbanista. Orbanin ja Venäjän läheisistä suhteista löytyy paljon juttua netistä.

Tässä on hyvä artikkeli. Siitä käy ilmi Eu:n suuri ongelma, että useisiin kriittisiin päätöksiin tarvitaan yksimielisyys. Tämä antaa autoritaarisille johtajille oivan kiristyskeinon yhteisiin päätöksiin. EU:ssa pitäisi mennä ehdottomasti enemmistöpäätöksiin kaikissa prosesseissa. Ei ehkä siten, että tavitaan 50% mutta selvä enemmistö, esim. 80% äänistä, jotta päätökset voidaan viedä maaliin ilman oman edun kiristäjiä.

On erittäin hyvä, että Unkarin käytös alkaa vaikuttamaan EU:ssa päätöksenteon prosesseihin, koska liian hyväuskoinen ei pidä olla. Lisäksi, jos Unkarin känkkäröinti saa EU:n prosessit sellaiseen malliin, että se on paremmin suojautunut sisästä opprtunismia ja hyväksikäyttöä vastaan, ei olla täysin aseettomia, jos vaikka Ranskan presidentiksi tulisi joku päivä Marine Le Pen. Ranska olisi aivan toisen luokan vallankäyttäjä EU:ssa kuin Unkari.

The vote was largely symbolic and does not change the course of EU decision-making, which requires unanimity of all 27 member states – including Hungary – to adopt positions on major issues, such as sanctions on Russia.

16 tykkäystä