Politiikkanurkkaus (Osa 1)

Muutaman vanhan tutun kanssa, jotka ovat edelleen töissä suuryrityksissä, keskustelleena tämä ei yllätä yhtään. Luottoa omaan tekemiseen yrityksistä löytyy, mutta nykyhallitus on ollut koko hallituskauden ajan kasvanut uhka businekselle. Omastakin mielestäni tämä on ollut – monella tapaa – vasemmistolaisin hallitus vuosikymmeniin ja se näkyy.

”Jo krooniseksi muodostunut uskonpuute Suomen poliittiseen johtoon ei ole omiaan maltillistamaan elinkeinoelämän säästö- ja tehostamistoimia”, tutkimusraportissa todetaan.

”Yritykset ovat nyt taantuman edessä omillaan, kuiskaavat tutkimuksen rivienvälit.”

6 tykkäystä

Nyt on taloussanomissa hyvä artikkeli. Tästä on kirjoiteltu aiemminkin. Taitaa juurisyynä olla seuraava prosessi:

Kilpailutuksen voittaa (yleensä) halvimman tarjouksen tekijä. Oli se tarjous realistinen tai ei. Tarjouksen tekevä firma tietää tämän. Firma myös tietää, että tekemällä realistisen tarjouksen, urakkaa ei voiteta, kun kaikki vetää tarjoukset alle omakustannehinnan sitä kuitenkaan kertomatta. Tarjousten hyväksyjät eivät osaa välttämättä sanoa, onko tarjous realistinen ja toisekseen valitsemalla (näennäisesti) halvimman suojataan oma perse. Kun hinta sitten väistämättä alkaa kasvaa, voidaan kertoa, ettei voitu tietää, että homma maksaa enemmän. Miten hinta voi kasvaa ilman, että asiakas voi valittaa?

Tarjoukseen on piilotettu koukkuja. Tarjouslaskelma on tehty esimerkiksi oletuksella, että “Uudet putket voi asentaa vanhojen viereen rakenteita rikkomatta” ja asia on mainittu tarjouskirjassa. Tarjouksen hyväksyjä, mikäli ei ole rakennusalan ammattilainen, ei luultavasti tiedä, että tämä on äärimmäisen harvinaista ja että käytännössä rakenteita joudutaan aina rikkomaan putkien laittamiseksi. Tarjouksen hyväksyttyä nämä rakenteiden rikkomiset ovat kuitenkin lisämaksullisia lisätöitä, jotka joudutaan hyväksyttämään asiakkaalla. Kun projekti on aloitettu, monttu kaivettu ja suojateltat pystyssä, kerrotaan asiakkaalle, että “Tarkemmissa tutkimuksissa ilmeni, ettei putkia voi asentaa rakenteita rikkomatta. Rakennetyöt joudutaan tekemään lisätöinä. Hinta on X euroa”. Asiakas ei voi muuta kuin hyväksyä, koska projekti ei muuten etene ja vaihtoehto on pitää uusi kilpailutuskierros ja koko projektin viivästyminen.

Ok. Tämä oli karrikoitu esimerkki ja tarjousten hyväksyjillä on varmasti (?) tänä päivänä kokemusta tai ainakin asiantuntevaa konsultointia katsomaan tarjoukset läpi, ettei ilmiselvät puliveivaukset mene läpi. Mutta se ei muuta sitä, että tarjoukset tehdään aina jollakin olettamalla, joka on tarjouksen pyytäjän puolelta äärettömän onnekas ja harvinainen keissi. ja että juuri sellainen tapaus on äärettömän harvinainen tullakseen vastaan ja kaikki siitä poikkeavat työt ovat lisämaksullisia lisätöitä, joita on käytännössä aina pakko tehdä. Tästä se yrittäjä saa leivän pöytään ja asiakas ei voi valittaa niistä, kun kaikki on pilkulleen mainittu tarjouksessa.

Suurin este ongelman ratkaisulle on se, että on sekä tarjouksen tekijän, että sen hyväksyjän etu, että tarjous on mahdottoman edullinen ja että kumpikaan ei kärsi siitä, että loppuhinta nousee huomattavasti suuremmaksi, koska kaikki on tehty pilkulleen sääntöjen mukaan. Aina voi vedota “yllättäviin tilanteisiin” ja asioihin, joita “Ei ollut tiedossa tarjoushetkellä”.

Siinäpä pähkinä purtavaksi.

18 tykkäystä

Tilauspäähän vaaditaan osaamista ja asiantuntemusta. Virkamiehissä ja poliitikoissa tästä on valitettavasti pulaa, koska asiansa osaavat löytävät yleensä työpaikan yksityiseltä puolelta koska siellä osaamisesta maksetaan.

Ja kun kyse on julkisista rahoista, homma ei selvästi ole niin justiinsa vaikka tilauspäässä olisi mitä vaan suojatyöpaikoissa istuvia jotka vaan nyökyttelee kaikelle ja rahaa palaa.

11 tykkäystä

Voiko tämän kenties nähdä kilpailuna valtion ja yritysten välillä. Palkkojen noustessa on varmaan syytä olettaa, että tuet seuraavat pienellä viiveellä perässä. Pakkohan niiden on. Palkkojen nousua seuraa aina hintojen nousu yhteiskunnassa, joten tuilla ei enää pärjää. Asumistukeen on jo varmasti tulossa korotus, niin paljon vuokrat tulevat nousemaan. Oravan pyörä jatkaa siis pyörimistä ja ne nostetut palkat ovat kohta taas aivan yhtä paskoja kun nytkin.

Meillä oli tuossa pari vuotta sitten työnhakija työkkärin kautta. Hänen vaimo opiskeli ja perheessä oli 4 lasta. Tuntipalkkaa kirjakaupassa työskenneelle, toki puusepän tutkinnon suorittaneelle lupasin 16 € /h. Lopputuloksena täysillä tunneilla olisi ollut aavistuksen pienempi summa kuussa käteen. Joten ei kannattanut tulla töihin.

Juuri näin, jalka oven rakoon ja hyvässä lykyssä 6kk aikaa todistaa pomolle, että on huomattavasti arvokkaampi kuin 16€/h. Aika alas on tavoitteet laskettu, jos ei tätä edes yritä.

7 tykkäystä

Tästä ilmiöstä on paljon puhuttu. Eli työttömyysturvan luoma kannustinloukku, jossa ei kannata ottaa työtä vastaan. Mielestäni kuitenkin vähemmän puhutaan myös siitä, että - tuntematta tämän henkilön tarinaa ja historiaa - kuinka moni(?) työnhakija ei osaa katsoa kokonaisuutta tai ns. pitkällä tähtäimellä, vaan ratkaisu tehdään välittömän hyödyn / haitan perusteella. Jos olen työtön ja saan TE-toimiston kautta työpaikan, on siitä seuraavia välittömiä positiivisia vaikutuksia:

  • Olen työllistetty. Minulla on taas ihmisarvo yritysmaailmassa. Seuraavan työpaikan hakeminen on helpompaa työssä olevana, kuin työttömänä. Voin puhua työkaverini referenssiksi. Jotkut yritykset katsovat että työtön voi olla “viallinen”, eikä halua ottaa riskiä että saa kontolleen ongelmatapauksen.

  • Saan säännöllisyyttä elämääni. Pitää nousta aamulla ja tehdä asioita. On pakko, tai rahaa ei tule.

  • Työllistettynä on jalka firman oven välissä. Lopun ikää ei ole pakko jatkaa sisäänottopalkalla, vaan voin todistaa olevani rahan arvoinen ja edetä uralla tai ainakin hankkia henkilökohtaisen palkankorotuksen.

  • Työllistettynä saan luotua taas sosiaalisia verkkoja työelämän sisällä. Seuraava työpaikka voi löytyä nykyisen työn kautta.

That said, en tiedä ko. tapauksen syitä, olisko lopputuloksena se, että hän valitsi sen 100€/kk paremman tulostason työttömänä, mutta ainakin pitkäaikaistyöttömissä tällaisia tapauksia on varmasti enemmän kuin Koronan vuoksi vähän aikaa työttömänä olleissa, jotka ovat löytäneet uuden paikan toiselta alalta, oli se mikä hyvänsä. Varmaa on vain se, että tuo tulotaso ei ikinä parane työttömänä ollessa ja sen hyväpalkkaisen työpaikan löytyminen on exponentiaalisesti hankalampaa mitä kauemmin työttömänä on.

7 tykkäystä

Muutama huomio tähän aiheeseen ja en nyt yritä mitenkään väittää tietäväni mistä tässä tapauksessa on ollut kyse.

Ensinnäkin, @Perttu_Hamalainen kuinka hyvin arvioit että tuo työnhakija ymmärsi tuon olevan alkupalkka ja todistettuaan kykynsä se sitten nousisi? Monella työntekijällä kokemukset yritysten edustajien lupailuista paremmista palkoista on enemmään kallellaan ‘what you see is what you get’. Tämän välttämiseksi tulee tehdä selkeästi töitä ja keskustelua tavoitteista ja suoritumisesta jne. Vaatii siis selkeää kommunikaatiota. Tarkoitan tällä sitä että potentiaaliset sopimusosapuolet voivat nähdä tilanteen hyvin eri tavalla. Harmittavan paljon työntekijä puolella kokemuksia ‘petetyistä’ lupauksista (eli tuo kommunikaatio luultavasti jäänyt tekemättä oikein) - omia kokemuksia aiheesta löytyy.

Toinen asia onkin sitten tuo miten työnhakija tulkinnut tilannetta. Onko kyseessä täysi rötväilijä, joka ei halua tehdä töitä oikeasti vai onko kenties muita seikkoja taustalla? Esimerkiksi vaikka syitä panostaa perheeseen lyhyellä aikavälillä tai jokin toinen suunnitelma päästä rahakkaampiin hommiin. Syitä voi olla vaikka kuinka paljon, koska lisäksi jokaisella yksilöllä oma tarinansa. Yksittäistapauksesta yleistäminen on siis aina haastavaa.

Ja edelleen itse olen melko vahvasti nykyisten tuki järjestelmän uudistamisen kannalla, koska näen siinä paljon periaatteellisia haasteita. Oleellista on onko uudistuksilla oikeasti saavutettavissa merkittäviä hyötyjä? Tämän takia näitä yleensä kaiketi ensin kokeillaan pienellä mittakaavalla.

2 tykkäystä

Pitäisi saada jotenkin taottua ihmisten kalloihin, että siinä työssä on muitakin hyviä puolia (vs. työttömyys) kuin se palkka:
•Työterveys
•Eläkkeen kerrytys
•Ylentymis-/palkankorotusmahdollisuudet paljon isommat
•Arkeen rutiinia
•Verkostoituminen
•“Kuulut johonkin joukkoon”
•Lasketaan nyt vaikka vielä hieman pilke silmäkulmassa mukaan sekin, että töissä kulutat työnantajan wc-paperia, kahvia, vettä ja saranoita :grin: Kotona omiasi.

20 tykkäystä

Muuten samaa mieltä, mutta eläkejärjestelmässä taitaa olla hedelmäpelejä huonompi palautusprosentti ainakin omalla ikäluokallani. Varsinkin kun eläkejärjestelmä takaa yli 900€ voiton joka kuukausi vaikka ei laittaisi lanttiakaan peliin :unamused:

Tärkeimmäksi nostan kyllä tuon arjen rutiinit. Ne auttavat hallitsemaan myös muita elämän osa-alueita.

5 tykkäystä

Ensiksi on todettava, ettei tämä ole ainoa tapaus toin vain esimerkin. Meidän alalla hyvän ja huonon työntekijän ero tuottavuudessa on yli 50%. Vaikka näin on, on myönnettävä, että alkupalkaksi puusepälle tuo 16 €/h on erittäin kilpailukykyinen, eikä korotukset ensimmäisinä vuosina kovin merkittäviä olisi. Korotuksia tulisi siis oppimisen kautta. Korotusmahdoollisuudesta hän oli hyvin tietoinen. Rekryjä on sen verran saanut tehdä, että havaitsee kyllä keskusteluissa mistä langasta olisi vedettävä.

Palkkauksesta vielä sen verran: Olen vahvasti sitä mieltä, että työntekijöille kuuluu iso siivu yrityksen luomasta lisäarvosta, siksi olen päätynyt maksamaan työntekijöille alalle kilpailukykyistä palkkaa. Siltikään palkka ei vastaa lähellekään työn vaativuutta ja maksaisin erittäin mielelläni vielä lisää. Bonus järjestelmä on käytössä. Työntekijät saavat palkkansa lisäksi 10% yrityksen vuoden tuloksesta.

Puusepänteollisuus on hankala ala. Energiasyöppö, kalliit raaka-aineet, raaka-aine ei ole homogeenista ( vaikea laskea hukat kohdilleen), tilarohmu, pääomavaltainen myös koneiden osalta ja osaavaa henkilökuntaa vaikea löytää. Viimeistä kohtaa en suuresti ihmettele kun raksalla saa huomattavasti kevyemmillä taidoilla huomattavasti parempaa tiliä. Asialle on kovin vähän tehtävissä. Tuotteiden hintoja ei kärsi nostaa. Esimerkki ruokapöytä tammesta nyky kustannuksilla: Raaka-aineet 400-500 työ 16h a´ 45€ = 720 €, hinnat verottomia joten x1,24 1512€. Siihen vielä karva katetta päälle niin ostajat vähenee. Turha edes mainita tuoteen myymistä jälleenmyyjän kautta, heidän myyntihinta on sitten 2x. Huomattavasti helpompi olisi olla yrittäjä jollain muulla alalla, mutta kun paloa on vain tähän alaan. Vaikean alan valinta on siis ollut täysin tietoinen.

20 tykkäystä

Itse asiasta en ole itsekään lainkaan yllättynyt. Pienenä sivuhuomiona, uutisoinnissa särähti korvasilmään tuo kohta:

Poliittiset päättäjät saavat kiitosta teollisuuspolitiikan osalta. Lähes 36 prosenttia vastanneista uskoo, että nykymuotoinen aktiivinen teollisuuspolitiikka edistää yritysten kilpailukykyä.

Ja sitten kuitenkin seuraavassa lauseessa todetaan:

Tosin yli puolet vastanneista on tästäkin väitteestä eri mieltä.

Jos yli puolet vastanneista ovat olleet eri mieltä, niin onkohan tuo “saavat kiitosta” nyt paras mahdollinen kuvaus asiasta ja lisäksi käytetty sanavalintaa “lähes”, kun puhutaan 36 % osuudesta vastaajista. Ehkä suhteutettuna muihin kysymyksiin, kenties, mutta tuloksista olisi voinut kirjoittaa myös vaikkapa seuraavasti:

Poliittiset päättäjät eivät myöskään saa liiemmin kiitosta teollisuuspolitiikan osalta. Vain reilu kolmannes vastanneista uskoo, että nykymuotoinen aktiivinen teollisuuspolitiikka edistää yritysten kilpailukykyä, kun taas yli puolet vastaajista ovat asiasta eri mieltä

Kumpikin on faktuaalisesti ihan oikein, mutta klangi on aika lailla eri. Tämä siis lähinnä yleisenä huomioida tutkimusten, tilastojen yms. uutisoinnista. Kovin usein itselläni ainakin tulee hieman eri sanavalinnat mieleen vs. miten asia on uutisoitu.

6 tykkäystä

Onhan se nyt kuitenkin täysin ymmärrettävää, ettei pienten lasten vanhemmat halua lähteä töihin, kun kannustinloukkujen ansiosta homma vastaisi lähinnä palkatonta työharjoittelua. Tuskin tuossa elämänvaiheessa on ura päällimmäisenä mielessä muutenkaan. Lapset on pieniä vain lyhyen aikaa. Töitä ehtii kyllä tehdä kyllästymiseen asti.

Kyllä se vika on suurimmaksi osaksi tässäkin tapauksessa Arkadianmäellä, kun ovat kannustinloukkuja rakennelleet.

5 tykkäystä

Nettona työttömyystuki taitaa olla sen rapiat 600€. Siitä vuokra, vesi, sähkö ja netti veks: ei siitä kovin paljon jää Arkadianmäen väelle nipistettävää. Ekasta tienatusta 300e ei tuki vähene ja sen jälkeen saat puolet. Vaikuttaa mielestäni ihan kannustavalta kyllä. Jollain käytännön kokemusta ja kehitysideoita?

Mitä sitten ansiosidonnaiseen tulee, olen ainakin itse porrastamisen ja lyhentämisen kannalla.

Tässä on tosiaan kinkkinen paikka. Jos vaimo saa opintotukea ja mies on työttömänä niin perhe saa varmasti toimeentulotukea. Siinähän jokainen tienattu euro vähentää tukea. Ajattelu on silti melko lyhytnäköistä jos noinkaan hyvä palkka ei kelpaa. Esim 20e/h ei kuitenkaan toisi nettona kovinkaan paljoa lisätienestiä, joten en usko asian olleen edes pelkästään palkasta kiinni. Kuinkahan korkeaa palkkaa hän edes kuvittelee saavansa kun töitä hakee…

Ymmärrän kyllä pienillä tuilla kituuttelun silloin kun halutaan viettää aikaa pienten lasten kanssa. Niin tehdään mekin. Toisessa vaakakupissa painaa tietysti se, että vaimon valmistuessa kenties työttömäksi, ei miehelle ole enää välttämättä tarjolla edes näitä 16e/h hommia (mikä on siis hyvä palkka, ja vielä kokoaikatyötä). Kyllä minä pitäisin aikamoisena riskinä sitä, ettei kumpikaan neljän lapsen vanhemmista ole työelämässä.

Nämä on kuitenkin valintakysymyksiä, joihin on vaikea ottaa kantaa. Pienellä rahalla tuossakin perhe elää. Jos mies olisi ottanut paikan vastaan niin kenties vaimon valmistuttua molemmilla olisi ollut työpaikka ja tulopuoli hyvällä lykyllä 4x nykyiseen verrattuna ja suunta vain ylöspäin.

2 tykkäystä

Kehittämisidea mikä ensimmäisenä tulee mieleen on oppisopimusjärjestelmän uusiminen. Oppisopimusta väsättäessä tulisi työn haastavuus ottaa huomioon ihan ensimmäisenä. Jos yritys saa johonkin simppeliin linjatyöhön oppisopimuksella väkeä, on suuri riski systeemin väärinkäyttöön ja luulen vahvasti, että järjestelmä on siksi tällä hetkellä niin absurdi. Valtio on kai viisaudessaan laskenut mitä opiskelijan opettaminen ammattiin maksaa. Summa taitaa pyöriä amis asteella jossain 50€ luokkaa/päivä. Todelliset kustannukset ovat tätä suuremmat. Tilanteessa missä opiskelijaa oikeasti koulutetaan työhön työpaikassa, kustannukset ovat vähintään samat. Yritys saa tästä kouluttamisesta kuitenkin vain pari sataa kuukaudessa, ja maksaa opiskelijalle palkkaa. Eli jos halutaan kouluttaa työssäoppimisella on oppisopimussysteemi uudistettava.

1 tykkäys

Kannattaa tuohon tukien laskelmiin ottaa kaikki kerralla mukaan. Vain työttömyystuesta puhuttaessa vääristää reippaasti kuinka paljon oikeasti tukea voi saada. Vuokra menee pääosin(80%) asumistuesta kuten muutkin asumiskustannukset, ei työttömyystuesta.

11 tykkäystä

image

No nyt tuli kyllä uutispommi. Li sanoi taas vahingossa sen, mitä ovat mieltä. Minä luen tuon niin, että eivät kannata myöskään Ukrainan tukemista puolustusmateriaalilla - siellä kun on jonkin sortin sota nyt menossa, niin ei nyt semmoista haluta tukea.

18 tykkäystä

Li on keksinyt tulokulman jolla voi yrittää suolata NATO-jäsenyyttä ilman että suoraan rummuttaa sitä tosiasiaa että Vasemmistoliitto ei tuosta tykkää.

5 tykkäystä

Ihan sama mitä järjestävät kunhan osallistuminen perustuu vapaaehtoisuuteen. Samalle viivalle vaan kirkkotapahtumien kanssa. Ne, jotka eivät halua osallistua, niin heille on järjestettävä toisenlaista ohjelmaa.

25 tykkäystä

Korkea aikakin jo siirtää väkisin tuputtamisen kapula kirkolta eteenpäin.

2 tykkäystä

No siis eri uskontojen opettaminen jatkuu ja sitä kautta “tuputtaminen” jatkuu, ellei sitten ole jossain tämmöisessä elämän katsomuksessa (vai millä ihmeen nimellä nyt onkaan nykyään). Muuten itse kirkossa käynti esim. joulun aikaan ilmeisesti vapaaehtoista. Vapaaehtoisuus on tässäkin tärkeää.

Tuon rahan voisi todennäköisesti sijoittaa tuottavampaan aiheeseen kuin seksuaalivalistus. Omasta mielestä koulussa voi käydä jotkin kondomipuheet yms. Mutta muut jäisi vanhempien hoidettavaksi ja päätösvaltaan miten / milloin hoitaa.

Emme ole vähemmistöjen puolesta laittanut esim. ableisminkaan torjumiseen 100 000 euroa.