Ranska on kohta hyvin lähellä pistettä ettei sinne viitsi enää edes harkita reissaamista. Sen verran tullut ”kulttuuria” Afrikasta, että aika turvattomaksi ovat menneet useat kaupungit. Marseillessa edes autossa et voi olla ryöstelyltä turvassa, kun ollut useita tapauksia joissa aseelliset ryöstäjät pysäyttää autot moottoritien rampeilla. Olisi poliiisille töitä enemmän kuin tekijöitä…
Joko PS tai RKP saattaa kaataa Orpon hallituksen.Seuraava hallitus kuka sitä sitten kokoaakin todennäköisesti ei pysty korjaamaan Suomen taloutta
Kepu voisi korvata RKPn mutta PS lähtö on syöttö vihervasemmiston lapaan.Lindtman saattaisi olla uusi valtionvarainministeri.SDP pääsisi korjaamaan kuprujaan ?
Kiitos! Tuo Helena Petäistön artikkeli on kyllä erittäin hieno analyysi koko ongelmasta.
On mielenkiintoista huomata kuinka aina näissä tilanteissa vikaa löytyy lopulta molemmilta puolilta (tai oikeastaan koko yhteiskunnasta). Ratkaisujakin tulisi kenties hakea jakolinjojen molemmilta puolilta? Riitelyllä ei asiat parane.
Tällaisia artikkeleja toivoisi monesta muustakin aiheesta. Ongelma toki on etteivät nämä tarjoa yksinkertaisia ratkaisuja ja kukaan ei oikein pääse noiden avulla rummuttamaan omaa asiaansa.
Ja kyllä mielestäni tuo HS pääkirjoituskin käsittelee samaa problematiikkaa, mutta lyhyempänä tekstinä ja kenties heikommalla Ranska tuntemuksella ei yllä ihan samaan kuin tuo Helena Petäistön teksti. Kentis tämä on tänä päivänä ongelma kun haluamme lyhyen tiivistelmän kaikista asioista? Joitakin asioita ei vain voi tiivistää lyhyesti.
Ranskan mellakoista uutisoidaan päivittäin, kuten sinunkin linkkaamasi uutiset osoittavat. HS, YLE, IL ja Aamulehti julkaisevat kaikki uutisia mellakoista. Lisäksi aihetta käsitellään pääuutisissa päivittäin. Millä tavalla siis ollan “hiiren hiljaa”? Ja eikö se nyt ole itsestäänselvää, että tuollaiset laittomat mellakat tuomitaan hyvin laajalti.
Ja kotimaan asioiden uutisointi ei ole pois Ranskan mellakoista uutisoinnista. Hassu kommentti tuokin. Ikään kuin kotimaan ongelmat lakkaisivat olemasta kun jossain muualla on joku iso uutinen meneillään.
Tää on kyllä ihan täydellistä höpöä. Tässä pelkästään YLEn ne uutiset, jotka löytyivät ensimmäisestä Ranska-kategorian googlelinkistä. En edes etsinyt kaikkia. Enkä edes katsonut muita isoja medioita.
Olisiko tullut ihan pyyntö medialle rajoittaa pahinta maalailua?
President Emmanuel Macron said after a second cabinet crisis meeting that social media was fuelling copycat violence and that state agencies would ask platforms such as Snapchat and TikTok to remove the most “sensitive content”.
Tässä täytyy kyllä kompata Warren_Fyffetiä. Uutisointi Ranskasta on Suomessa jäänyt paitsioon ottaen huomioon mitä oikeasti tapahtuu. Ja HS:n pääkirjoitus oli kyllä melkomoinen rimanalitus omasta mielestäni. Kirjoituksen perusteella suurimmat ongelmat tosiaan Ranskassa olisivat poliisin rasismissa. Eiköhän ongelmat siellä suurelta osin johdu ihan jostain muusta asiasta, ja tuntuu ettei tätä haluta jostain syystä suoraan kirjoittaa.
Ok, ehkä sitten seuraamme ihan eri uutisia. Itse olen lukenut tai katsonut jo kymmeniä uutisia mellakoista joko nettimediassa tai uutisissa.
Muistutan tähän väliin, että seuraamme mahdollisesti eri uutisia, vaikka menisimme saman median sivustolle. Nykyään ainakin kaupallisten uutismedioiden saitit yrittävät erilaisten algoritmien avulla tarjota personoitua uutissisältöä, joten Hesarin etusivu voi näyttää täysin erilaiselta riippuen lukijasta.
Mitä Ranskan tapahtumiin tulee, uskoisin että mellakoiden heikko näkyvyys mediassa johtuu siitä, ettei Ranskan sisäiset asiat kiinnosta suurinta osaa suomalaisista. Jutut eivät siis saa lukijoita, eikä aiheeseen kannata silloin panostaa uutistoimistojen sähkeuutisia enempää.
Kyllä Ranskasta on uutisoitu muutoinkin kuin sähkeuutisten muodossa. Se on totta että ehkä ne eivät kerää klikkejä. Mutta on musta täydellinen harhaanjohtavaa väittää ettei aiheesta olisi tehty uutisia. Voisin listata varmaam kymmeniä uutisia netistä ja TV:stä tuosta aiheesta eri päämedioilta. Kyllä se on aika paljon ulkomaan tapahtumalle.
Hieman laimea meininki. Kirjoitin pikapikaa pari löylykauhallista…
Maahan voi tuoda vain niin paljon ei-työperäisiä maahanmuuttajia kuin maalla on mahdollisuus integroida järjestelmäänsä. Tämä ei ole maahanmuuttajavastainen kommentti, vaan realismia, joka on toteutuessaan eduksi sekä maahanmuuttajalle että vastaanottavalle maalle.
Työperäisten maahanmuuttajien kohdalla tilanne on toinen. He integroituvat työnsä avulla yhteiskuntaan, eikä heidän oikeastaan edes tarvitse tulla osaksi yhteiskuntaamme. Iso osa maahamme työn perässä tulleista toimivat tärkeissä rooleissa yrityksissä, joihin heidät on palkattu. Teollisuudessa he korvaavat puutteita osaavan suomalaisen työvoiman saatavuudessa. Usein maahan tulleen työntekijän tarkoituksena ei edes ole pysyvä siirtyminen Suomeen, vaikka työnantajat mielellään heidät ottaisivatkin.
Sekä Ranskan, Saksan että Ruotsin ongelmat ovat syntyneet siitä, että maahantulijoiden määrä on jossain vaiheessa historiaa ollut massiivinen, ja maahanmuuttajat on jätetty yksin ratkomaan ongelmiaan. On saatettu kuvitella kotouttamisen tapahtuvan automaattisesti, kun lapset ja nuoret ovat maan omien järjestelmien ja prosessien piirissä. Huono kotoutuminen ja koulutus ovat synnyttäneet pysyvää työttömyyttä ja johtaneet köyhyyteen ja osattomuuteen, jotka siirtyvät mainituissa maissa sukupolvelta toiselle. Tämä tilanne ei ole enää edes korjattavissa. Valtaosa Ranskankin mellakoitsijoista on ranskalaisista perheistä, joissa vanhemmatkin ovat syntyneet Ranskassa. Heitä ei tuotu viime viikolla tai viime vuonna veneillä Afrikasta.
Euroopan äärioikeistopuolueiden maahanmuuttovastaiset agendat eivät paranna tilannetta. Räikeä rasismi ja muukalaisviha peitellään “maahanmuuttovastaisuuteen ja isänmaallisuuteen”. Tällainen toiminta tuo maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten elämään yhden syyn lisää olla katkera ja tuntea itsensä ulkopuoliseksi. Tällaiseen ilmapiiriin rikollisuuden ja jengien on helppo iskeä, kuten esimerkiksi Ruotsissa on käynyt.
Äärioikeiston tarjoamat lääkkeet kannattajilleen ovat hyvin samankaltaiset kuin kansallissosialistien rohdot 1930-luvun Saksassa. Köyhyys, poliittinen epävakaus ja tyytymättömyys olivat silloin vahvasti kansallissosialismin nousun taustalla. Ääriajattelua tuotiin vaiheittain kansan pariin levittämällä uhkakuvia ja stereotypioita ulkomaalaisista, erityisesti juutalaisista. Vähitellen viholliskuva oli lähes täydellinen, ja syrjintä oli koko kansan hyväksymä harrastus, tunnetuin seurauksin.
Perussuomalaiset ovat tarjoilleet tätä samaa soppaa Suomen tyytymättömille. Perussuomalaisten kannattajakunta on tutkitusti vähemmän koulutettua ja huonommin toimeentulevaa kuin monissa muissa puolueissa. Monella on syytä tuntea katkeruutta, jota puolue ruokkii ja jonka se lupaa korjata. Aivan kuten kansallismieliset 1930-luvulla, myös perussuomalaiset tarjoavat monimutkaisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin helppoa ratkaisua. Perussuomalaisilla se on “maahanmuuttovastaisuus”, joka tosin pitää sisällään paljon muutakin. Maassa jo olevien maahanmuuttajaryhmien syrjintää perustellaan muun muassa jengiytymisellä tai sosiaalitukien väärinkäytöllä. Valtamedian uutiset ovat aina valhetta, ja ainoastaan oman äärioikeistolaisen kuplan sisällä liikkuvaan informaatioon voi luottaa. Tämä selittää huonon koulutuksen ohella monien salaliittoteorioiden nopean leviämisen ja suosion perussuomalaisten kannattajien keskuudessa.
Harva
Harva perussuomalainen on ikinäään kuullut ennen viime päiviä mistäään salaliittoteorioista.
Taisit hieman ylempänä ketjussa esitellä epätieteellisiä teorioita, joita toiset kutsuvat myös salaliittoteorioiksi. Vaikka ehditkin jo poistaa profilointiväitteesi, harvoin minua on satusedäksi kutsuttu. Sellaiset nimitykset sopivat paremmin pseudotieteilijöille. Ymmärrän ja uskon hyvin sen, että salaliittoteorioihin uskova henkilö ei ole koskaan kuullut salaliittoteorioista.
Vihervasemmisto ei manipuloi minua sen enempää kuin äärioikeistokaan. Kommenttisi tukee väitettäni stereotypioista ja vastakkainasettelusta ja sopii melko hyvin ylle kirjoittamani kommentin jatkoksi.
Olipa kertakaikkiaan hämmentävä kirjoitus asialliselta sijoittajalta.
Puheet jostain Venäjän vaikuttamisesta ja hallituksen kaatamisyrityksestä kuulostaa ihan absurdilta, kun kaikki kohut ovat olleet tähän asti täysin persujen omaa kohellusta ja syyllinen löytyy ainoastaan jokaisen koheltajan peilistä.
Miksi natsijutut ovat pinnalla? Siihen on syynä persuministeri Junnila, kuten lähes jokainen täällä tietää. Ilman Junnilaa uutisissa tuskin näkyisi natsin natsia. Toki Kankaanpään natsijoukon tekemisiä ruodittiin uutisen tai parin verran. Joka tapauksessa jokaisen natsijutun syynä ovat nämä henkilöt itse.
Googletappa huvikseen Pride 2023. Pride- viikkoa vietettiin 26.6 - 2.7. On ilmiselvää, että uutisointi aiheesta kiihtyy juuri tuohon aikaan. Yritysten ja järjestöjen profiilikuvat vaihtuivat tuoksi ajaksi sateenkaaren väreihin jne jne. Ihan perustoimintaa eikä mitään rummutusta.
Älytön väite. Kaikki natsit ovat varmasti maahanmuuttovastaisia, mutta kaikki maahanmuuttovastaiset eivät todellakaan ole natseja. Maahanmuuton vastustaminen eikä varsinkaan kritisoiminen tee kenestäkään natsia, vaikka rajat kiinni- politiikka kuulostaakin ihan utopialta nykymaailmassa.
Tähän on varmasti monta kantaa. Minusta persut ovat kaikista kauimpana isänmaallisuudesta. Persut ovat valmiita kepittämään köyhät ja työläiset, kunhan vaan maahanmuuttajatkin saavat samalla iskuja. Jos persuihin pitäisi jotenkin liittää isänmaallisuus- sana niin se olisi haittaisänmaallisuus.
Ei pidä paikkaansa. Kirjoita Googleen vaikka “ranska site:yle.fi” ja haku viimeisen viikon ajalta. Ihan joka päivä näissä kuuluisissa valtamedioissa on juttuja asiasta.
Ihan pötypuhetta. Mitään radiohiljaisuutta ei näy, vaan asiasta uutisoidaan ihan normaalisti.
Junnilan ennätyslyhyt ministerin pesti ja festarijuttu kiinnostavat suomalaisia enemmän kuin Ranskan mellakat.
Jos etsit uutisia vaikkapa luetuimpien perusteella esim jostain Amppareista niin ei siellä nouse esiin Ranskan mellakoita.
Suosituimmat kolme uutista viimeisen 12h ajalta kuuluu:
Pekka käveli McDonald’sin ohi kello 8.15 ja järkyttyi: “Tällaista ei ole ennen ollut”
Suomalainen St1 istutti 4 vuotta sitten puoliaavikolle Marokkoon 3,7 hehtaarin metsän – Näin sille kävi kuumuudessa
Rita Ora vei nakumekkotrendin uudelle tasolle: Poseerasi kameroille nännit esillä
En selaa noita uutiskerääjiä normaalisti, mutta ihan mielenkiinnon vuoksi tuossa on jotain osviittaa siitä millaisia uutisia ihmiset pitävät lukemisen arvoisina.
Kyllä näet ihmeellisiä mörköjä.Yli 600000tavallista kansalaista äänesti perussuomalaisia.Varmaan tyytymättömyyttä nykymenoon,saavathan he äänestää.Samat henkilöt seilaavat poliittisesti Kepu-SDP-akselilla.Paljon duunareita-maanviljelijöitä,maalaisia.Koulutustaso?Äänestäjissä tietääkseni paljon akateemisiakin.Taitaa Sami Savio(PS) olla ainoa
eduskunnan jäsen,jolla kolme loppututkintoa
P.S en itse ole poistanut mitäään tekstejä !!
620 000 suomalaista jotka äänestivät viime vaaleissa perussuomalaisia ovat mielestäsi ‘‘vähemmän koulutettuja ja huonommin toimeentulevia’’?
Vuoden 2015 pakolaisaallon jälkeen missään ja milloinkaan ei ole rakentavasti keskusteltu mitä tämä aiheutti. Tai on yksi puolue yrittänyt mutta huonolla menestyksellä.
Näen että suomessa tästä asiasta ei vain voi puhua edelleenkään puhua avoimesti. Tämä on tullut kyllä erittäin selkeästi esille. Vastakkainasettelu on alkanut, sen Marin sanoin joka puheessa USA:ssa ‘‘valitkaa puolenne’’. Kuilu kasvaa ja tässä Orpo kommentissaan amerikan mallista on oikeassa.
Kyllä tästä on ihan tutkimusta tehty, ei tämä ole mikään mielipide. Ei siitä tarvitse hernettä ottaa nenään. Kaikki me omaamme saman ihmisarvon, perussuomalaiset, maahanmuuttajat, kommunistit ja kaikki muutkin tallaajat.
Muita työllistävän yrittäjän ei tarvitse olla uliopiston käynyt.
Linkkiä tähän tutkimukseen kiitoksia niin vilkaistaan. Kaikesta pitää ja tulee keskustella mutta faktojen pitää kestää merivettä.
Lainasit kirjoittamaani väärin. Tämä oli oikea muoto:
Perussuomalaisten kannattajakunta on tutkitusti vähemmän koulutettua ja huonommin toimeentulevaa kuin monissa muissa puolueissa.
Lause kertooa ainostaan sen, että perussuomalaisten kannattajien koulutustaso on keskimäärin monien muiden puolueiden kannattajakuntaa matalampi. Huonompi koulutustaso johtaa, tutkitusti sekin, keskimääräisesti huonompaan toimeentuloon. Siten myös tyytymättömyyttä voi ilmetä muita äänestäjiä enemmän.