30.6. Jäin foorumilta lomalle. Politiikasta kiinnostuneella foorumilaisella ei kuitenkaan ole oikeastaan koskaan lomaa siinä mielessä kuin se perinteisesti ymmärretään; aina selkärangassa väreilee tietoisuus siitä, että milloin tahansa voi tapahtua jotain, mihin on pystyttävä antamaan kommentti foorumilla. Teknisellä lomakaudella heinäkuussa voi jonain iltana omalla vastuulla ottaa muutaman, mutta silloinkin on muistettava, että jos alkaa tapahtua, netin tavoitettavissa on oltava 24/7, itsensä on parsittava tarvittaessa vartissa kasaan ja alettava valmistella harkittua lausuntoa soveltuvaan politiikkaketjuun.
Kun vaali-iltana Ylen ennuste näytti kokoomukselle ykköspaikkaa, Orpon kasvoilta paistoi valtava helpotus, ja gorilla putosi selästä. Toki hän tiesi jo silloin, että hallituksen muodostamiseen ei yhtään helppoa vaihtoehtoa ole, varsinkin jos kepu menee kategorisesti oppositioon. Marin oli vaalikampanjassa koukannut miltei vasemmistoliitosta vasemmalta ohi, ja antipatiat kokoomusta kohtaan kumpusivat jo kaukaa opiskelijapolitiikasta. Talouslinjausten yhteensovittaminen vaikutti ylitsepääsemättömältä, ja vaaleja seuranneina päivinä kävi selväksi, että demarit ovat jo asennoituneet oppositioon.
Orpon käteen ei siis jäänyt juuri muuta kuin nykypohja. Heti kättelyssä isoin kipupiste oli persujen ja ruotsalaisten hitsaaminen samaan hallituspöytään. Jo neuvotteluissa kipinöi, ja hetken prosessi oli vakavasti katkolla. Lopulta liki ennätyspitkän pihtisynnytyksen jälkeen tuli valmista. Orpon henkilökohtainen unelma toteutui, minkä lisäksi kokoomus sai mieleisen ohjelman ja huikean salkkukokoonpanon. Persut sai sille riittävät kiristykset maahanmuuttoon, RKP edunvalvontaansa soveltuvat läänitykset. Arvopohjaista liimaa hallituksella ei olisi, mutta kaikilla sentään menetettävää, eniten tietenkin Orpolla. Kauhun tasapaino.
Kuherruskuukautta uudelle hallitukselle ei tullut, ei edes kuherrusviikkoa, kun Junnilan natsiflirttailut pulpahtivat heti pintaan. Oppositio vaati luottamusäänestyksen, Purran tehdessä asiasta hallituskysymyksen. Orpo otti bluffin todesta ja asettui tukemaan Junnilaa, vaikka yhden avustajan muutamassa tunnissa tekemällä skannailulla olisi voinut todeta, että Junnilan asema on kestämätön. Orpo vaikutti omaksuneen Kataisen hengen olla nössö pääministeri hinnalla millä hyvänsä. RKP ei Junnilaa hyväksynyt, jo toistamiseen Henriksson näytti yllättävän tiukkaa hauista. Seuraavaksi rapautui kristillisten tuki, lopulta jyrähti Niinistö. Orpo jäi kujanjuoksussa tahdottomaksi ja reaktiiviseksi lapaseksi.
Sama kaava toistui Purran kohussa. Lähtötilanne oli että riikan identiteetti kävi muutamasta yksityiskohdasta selväksi. Kyse oli ikivanhoista teksteistä, jolloin avainasemassa on huippupoliitikon nykyinen suhde niihin; kriisiviestinnän perussapluuna olisi ollut Purran kutsuma tiedotustilaisuus, jossa hän pahoittelee ja irtisanoutuu ennen poliitikonuraa kirjoitetusta materiaalista, kehystäen sen nuoruuden hölmöilyiksi. Orpo olisi voinut tätä vaatia, ja jämäkkä ulostulo olisi saattanut kohun vaimentaa. Purran uhmakkaassa alkureaktiossa näkyi kuitenkin Halla-ahon doktriini, jossa anteeksipyyntöjen linjalle ei pidä lähteä. Tähän liittyy Purran Junnila-casessa esiinnostama patoamisoppi.
Purran vähättelevän alkureaktion jälkeen Orpo oli hiljaa. Hesari pakotti riikan identiteettikysymyksessä ratkaisun kirjoittamalla suoraan että Purra on riikka, jolloin hiljaisuus Purran taholta oli myöntymisen merkki. Purra kirjoitti ettei kirjoittaisi enää näin eikä hyväksy väkivaltaa. Edelleenkään hän ei kyennyt eksplisiittisesti kirjoittamaan olevansa riikka. Orpon mielestä tämä oli tärkeä kannanotto. Niinistö jyrähti taas, jonka jälkeen Purra pyysi heti anteeksi tekstejä. Jälleen Orpon ongelmana oli johtajuuden puute ja reaktiivisuus. Toimenpiteet jotka olisi pitänyt tehdä heti vahinkojen minimoimiseksi, tehtiin lopulta valtavan paineen ja presidentin opastuksen alla. Kohu sai käänteistä ja muuntuvista ulostuloista polttoainetta.
Hallitus roikkuu nyt ohuiden lankojen varassa. Ruorissa ei ole hommaan kykenevää kapteenia. Henriksson on kutsunut ryhmän koolle tänään, vihjaillen että luottamusäänestys on joka tapauksessa jossain vaiheessa edessä. Ehkä hallitus tästä selviää. Mutta syksyllä alkaa puhemies Halla-ahon presidenttikampanja. Blogi nostetaan mediassa laajasti esille, Purralta kysellään jatkuvasti kommentteja materiaalista ja Halla-ahon mahdollisen presidenttiyden mainehaitoista. RKP:n syvimpiä Biaudet-haavoja revitään auki. Siihen äärihauraaseen tilaan mikä tahansa uusi yllätys ja homma katkeaa. Sellaista luottamuspääomaa jolla hallitukset yllättävistä ongelmista yleensä selviävät, ei ole tipan tippaa.
RKP:n identiteettiin on aina kuulunut olla kulloisellekin pääministerille lojaaleista lojaalein tukikeppi. Nyt Henriksson ehkä jo viestittelee Orpolle että ryhmän pahaa oloa alkaa olla mahdotonta padota. Ehkä Orpo vetoaa odottamaan ainakin siihen kun Lindtman on valittu ja hänen kanssaan käyty huippuluottamuksellinen keskustelu, kuinka oikealle tämä voisi tulla vastaan. Katsotaanko vielä siihen, Anna-Maja?
Tänään Orpo katsoo lentokoneen ikkunasta loittonevaa suomalaista metsämaisemaa lasittunein katsein.
En voinut mä aavistaa
kun kotipiha jäi mun taa
mihin tiemme vei
sitä tiennyt ei
meistä ainutkaan
ettei pysty palaamaan
Haaveet kaatuu
niitä nousemaan en saa
haaveet kaatuu
tahdoin paljon kauniimpaa
haaveet kaatuu
varjot saapuu
Mitä siitä itselleni sain
kun hyvää tahdoin tehdä vain
en tarinaani uudestaan
voi kirjoittaa
vaikka tahtoisinkin
mitään takaisin en saa