Olemme EUn jäseniä, joka poistaa sooloilumahdollisuuksia. Varmasti asian ympäriltä kulisseissa käy kuhina tällä hetkellä, mutta korupuheiden tason yli meno vaatii käytännössä EUn yhteistä päätöstä tai muuten homma monimutkaistuu nopeasti.
Karkeasti sanoen, iso karhu mellestää tällä hetkellä kaverin päällä ja me olemme nuori jantteri isossa porukassa joka seuraa huolestuneena tilannetta. Jos painelemme härnäämään karhua ilman porukan yhteispäätöstä, riski on suuri että porukka sanoutuu irti karhun härnäämisestä huonona ideana ja seuraavaksi se hyppii meidän päällä ja porukka edelleen seuraa sivusta…
Heti jos EU-tasolla päätetään Ukrainan auttamisesta, näemme sarjatulella otsikoita kuinka jokainen EU-maa tekee sitä ja tätä tilanteen auttamiseksi. Sitä ennen saamme korulauseita. Tällä hetkellä EUn linja on että autetaan asettamalla pakotteita…
Tilannetta ei auta se että suurin osa porukasta on tehnyt NATO-nimisen diilin keskenään mutta emme ole osa tuota diiliä, joten ei ole sopparia että meidän päällä hyppiminen on sama kuin kaikkien päällä hyppiminen.
Pitää olla realisti näissä asioissa jos ei ole muskeleita kurmottaa karhua soolona…
Yksi lähteistä kertoo, että huippukokouksessa olisi esillä myös Suomen ja Ruotsin tuleminen Naton kollektiivisen puolustuksen suojaan. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että keskusteluissa olisi perjantaina esillä maiden mahdollinen jäsenyyspolku puolustusliittoon.
Jos huippukokouksessa on esillä Suomen ja Ruotsin jäsenyyspolku, keskustelussa noussee esille tarve antaa maille turvatakuut jo jäsenyysprosessin ajaksi.
Näin Venäjä ei voisi uhata Suomea ja Ruotsia sotilaallisesti jäsenyysprosessin aikana.
On varsin todennäköistä, että kysymys mahdollisesta nopeutetusta menettelystä (fast track) otettaisiin esille, jolloin viidennen artiklan sitoumusten julistettaisiin olevan voimassa jo ennen kuin Suomesta (ja Ruotsista) on tullut täysjäsen, asiantuntijat kirjoittivat.
Näin asioita voi helposti nopeasti ajatella. Mutta kuten puolustusministeri totesi, sotilasjohtomme on arvioinut Ukrainan lähettämää toivelistaa ja todennut ettei meillä ole mitään ylimääräistä (ensi vilkaisulla) kyseiseltä listalta. Hyvä muistaa kuka meillä on naapurissa.
Mitä tulee lehdistössä esille olleisiin Virolle aikanaan toimitetuista tykeistä, niin näiden osalta meidän käsiä sitoo Saksa ja sen kanssa tehdyt sopimukset. Jotain alustavaa pyyntöä Hollanti esittänyt ja siihenkin ilmeisesti suhtautuminen on positiivinen.
Valitettavasti nämä asiat eivät ole ihan niin yksinkertaisia kuin maallikkona saattaa ajatella ja siksi on hyvä kuunnella mitä valitsemamme edustaja meille kertovat.
Ja @Jurpo2 & @Kaptah5 kommenttiin joissa näkynyt ajatusta kaiken syynä olevan omasta mielestä väärän värinen puoluekirja. Kuitenkin hyvä muistaa että ulkopolitiikkaa johtaa presidentti yhdessä hallituksen kanssa. Eli se mitä Haavisto puhuu, ei ole hänen päätöksiään vaan koko ulkopoliittisen johdon. Ja kaiken taustalla on viranomaiset, jotka tuottavat tietoa ja tekee ehdotuksia. Olen melko vakuuttunut viestin olevan sisällöltään sama oli ulkoministerinä kuka hyvänsä - ainoa joka muuttuu on miten se asia esitetään. Ja toki hallituksen koostumuksella on väliä, mutta minusta historia osoittaa sillä olevan vähemmän merkitystä kuin monesti kuvittelemme.
Kyllä minusta vain on puoluekirjasta riippumatta typerää mainita vaikutuksena Suomeen, että “Ukrainilanaisilla voi olla vaikeuksia tehdä matkajärjestelyjä Suomeen marjanpomintatöihin”.
Näin siksi, että:
asia on tässä mittakaavassa merkitykseltään mitätön jopa Suomelle
syy vaikeuteen tulla tänne ei ole matkajärjesetelyjen vaikeudessa, vaan siinä että marjanpoimijat ovat sidottu sotatoimiin tai ovat kuolleita
Mutta eipä tuo “huoli” varmaankaan Haavistolle tyhjästä ole tullut. Joku on varmaankin jos soitellut ulkoministeriöön tästä. Sen huolen voisi kuitenkin tässä vaiheessa laittaa mappi Ä:hän, eli asioihin jotka hoidetaan ennen mappi Ö:tä.
Viestissäni en ottanut kantaa Haaviston puoluekirjaan, joten älä laita sanoja minun sanomaksi. Mielipiteeni olisi sama, oli sitten kuka tahansa ja mistä puolueesta vastannut samalla tavalla.
Voiko kuitenkin olla mahdollista että esimerkiksi virkamiehet ja valitut päättäjät ovat oikeasti miettineet näitä asioita monelta eri kantilta ja keskustelleet asioista ulkomaiden edustajien kanssa? Ja että juuri tällaisena hetkenä pitää edetä tarkkaan harkiten?
Pointtini siis on se että voi olla monia näkökohtia, joita maallikkona ei osaa arvioida (toki voithan olla aivan hyvin asioista paremmin perillä, mutta tällöin kenties perustelut voisivat olla aiheellisia) ja siksi voi ihmettelyn sijaan yrittää miettiä miksi tuo koneisto haluaa tuoda tätä viestiä esille? Ei noita yksi ihminen päätä meillä ja hyvä niin (toisin kuin ehkä naapurissa?).
Varmasti virkamiehet ja poliitikot ovat pyöritelleet erilaisia skenaarioita. Näin kansalaisena vain nostin kysymyksen, että jos nyt syvän kriisin aikana ei tehdä päätöksiä Natoon liittyen niin milloin sen aika on ? Paljon puhutaan, että tulevaisuudessa, mutta tulevaisuutta on aika vaikea ennustaa, voihan Ukrainan kriisikin jatkua vielä vuosia, kuten tähänkin asti.
Mitäköhän Ahvenenmaalaiset ajattelevat demilitarisoidusta asemastaan ja Venäjän konsulaatista tällä hetkellä?
Suomen ja Ruotsin kannalta Ahvenanmaan tilanne on hankala. Saisiko heidän päänsä käännettyä jotenkin nyt?
Olikohan Ruotsin päätös viedä sotilaita saarillensa jokunen viikko takaperin oli sattumaa? Vai olivatkohan saaneet riittävän luotettavaa tiedustelutietoa?
Oma kritiikkini kohdistuu juuri tähän suomalaiseen tapaan odottaa että joku muu antaa luvan toimia ja vasta sitten tehdään jotain. Tässä viimeisen kahden päivän aikana on tullut uutisia vähän joka suunnalta kun useat yksittäiset EU maat ovat raahanneet rautaa ukrainalaisille kaksin käsin. Lisäksi, vain muutama tunti sen jälkeen kun todettiin että ei suomalaisia ylijäämärynkkyjä tarvita Ukrainassa, tuli uutiskuvaa kun siellä päässä jaettiin konetuliaseita kaikille jotka vain kykenivät sellaista kantamaan.
Aina on selityksiä, mutta ne tuntuu kumpuavan aina tuolta meidän “erityisasemasta.” Pidän kiinni teesistäni että täysin munatonta toimintaa kunnes toisin todistetaan.
Täysin samaa mieltä! Samoin perustelu että “joku jossain tekee varmasti tällä hetkellä kaikkensa, me emme vain kuule siitä”. Molemmat ovat vain syitä olla itse tekemättä mitään, samalla mennen toisten selän taakse.
Ukraina tarvitsee kaiken mahdollisen avun, suoraan ja välittömästi. Meidän poliitikkomme tarvitsevat lisää painetta toiminnalle. Siinä auttavat suora toiminta ja “calling bs” kaikille tekosyille.
Hyvä että menee 50k läpi mahdollisimman pian, vaikka ei varmaan ikinä (ainakaan toivottavasti) tule tapahtumaan mitään äänestystä.
Hyvä tässä vaiheessa muistuttaa että Suomen olisi pitänyt liittyvä Natoon ja aikoja sitten. Varmaan kovin moni sijoituspalstan aktiiveista ei ole aikoinaan Tarja Halosta äänestänyt, mutta jos on niin toivottavasti tuntevat nyt katumusta. Ylivoimaisesti Suomen huonoin presidentti. Valitettavasti moni melko järkeväksikin kuvittelemani henkilö päätyi kannattamaan Halosta vain siksi että saataisiin ensimmäistä kertaa nainen presidentiksi. Olisivat valinneet Elisabeth Rehnin.
Aiemmin ajattelin näin lähinnä liike-elämän ja yrittäjyyden vastaisuuden takia: (“…en usko sellaiseen ketjuun, että kun se on paras yrittäjälle niin se on paras muillekin”) Yrittäjät hämmästelevät presidentin kommenttia | Yle Uutiset. Nyt korostuu lisäksi kaveraaminen Putinin kanssa, maamiinojen kieltäminen yms.
Tässä on Venäjän lisäksi Kiinalle aika hyvä merkki siitä, että nykypäivänä toisen valtion koskemattomuuden loukkaaminen ei ole mikään pikku juttu. Tämä voi osaltaan vaikuttaa Kiinan suunnitelmiin Taiwanin miehityksestä, jos tälläisia on ajateltu. Lännen yhteneväisyys sekä hyökkäävän valtion mielenosoittajien esiin nousu on jotain mitä Kiinakin varmasti osaltaan pelkää.
Pakko ihmetellä tätä poliittista keskustelua jossa on palattu 90 luvun poliittisiin valintoihin sen ajan yksittäisten poliikkojen haukkumiseen. Ihan kun se tässä tilanteessa missä me ollaan hyödyttäisi jotain.
Suomessa yhdelläkään puolueella ei ole ollut tavoitteena Natoon liittyminen. Siihen oli talouspoliittiset syyt.
Kaikki isot puolueet ovat olleet vuorollaan pääministereitä ja puolustusministereitä mutta yksikään puolue ei ole natoon liittymistä edistänyt. Yksittäisiä irtiottoja oli mm puolustusministeri Häkämieheltä josta kokoomus heti irtosi.
Nyt suomessa pitäisi katsella eteenpäin eikä 30 vuotta taaksepäin. Rakentavasti ja yhdessä.
Eli väität siis, että tämä Suomen asema NATO:n strategisena kumppanina (lähimpänä NATO:a, mitä ilman jäsenyyttä voi) on siis ihan vain ajautumisen ja sattuman tulos? Samoin kuin HX-kaupat, joissa DoD ei pelkästään painostanut myymään Suomelle F-35 hävittäjiä NATO-maita (mm. Norja) edullisemmin, vaan myös valtuutti myymään teknologiaa, jota ei ole USA:n ulkopuolelta tarjottu kuin Australialle (Boeingin Growler). Päälle kun laskee esim USA:n erikoisjoukkojen talviharjoitukset Lapissa ym.
“Täyttä yhteensopivuutta” ei ole mm. rynnäkkökiväärin patruunan kaliiperissa, sillä NATO:n 5,56x45mm sijaan Suomen käyttämä 7,62x39mm on siitä mukava, että sitä saadaan täydennettyä kaatuneilta/vangituilta vihollisilta.
Minä kyllä väitän, että Suomea on viety 2000-luvulla varsin määrätietoisesti kohti NATO:a ja siitä syystä liittymisprosessi voi olla hyvinkin nopea, kun yhteensopivuus löytyy jo valmiiksi.
Luulen että @T3r00 ja @DarkRoast eivät taida olla eri mieltä keskenään?
Tässä NATO keskustelussa maallikkona on se hankaluus ettei meillä ole kaikkea tarvittavaa tietoa. Vihjeitä toki tarjotaan. Miksi Suomen turvallisuuspolitiikan liturgioiassa mainitaan EUn ja Ruotsin lisäksi kahdenvälinen sopimus Yhdysvaltojen kanssa? Mitä tuo sopimus tarkoittaa ja sisältää? Tässä aiheesta hivenen: Pro-American non-alignment. Sweden and Finland develop closer military co-operation with the United States | OSW Centre for Eastern Studies On myös artikkeleja jotka kertovat kylmän sodan ajan yhteistyökuvioista, joissa paljon samoja piirteitä kuin nyt.
No jos olemme kerta jo US kanssa yhteistyössä, niin miksi emme ole Natossa? Luulen kartan tutkimisen olevan avuksi:
Pietari (no onhan Virosta sama matka Pietariin, mutta Virossa melko vähän kalustoa)
Murmansk (onhan siellä Norja, mutta maasto huomattavan hankalaa, toisin kuin Suomen puolelta, vaikkei sekään helppoa).
Koko Itämeri kahta pientä Venäjän kaistaletta lukuunottamatta.
Sitten kun alkaa miettiä Venäjän logistiikkaa ja esim. Moskovan sijaintia voi alkaa hahmottua miksi tässä ollaan varovaisia. Tästä vinkkelistä voi olla hyvä pohtia myös Ukrainan sotaa
Eli kuten edellisissä kahdessa viestissä käy jo ilmi olemme peruuttamattomasti osa länttä ja Yhdysvallat näkevät meidät osana heidän verkostoa. Eli mitä tuo liturgia piti sisällään? Edellisissä viesteissä oli myös vihjeitä asiaan.
No edellä oleva on vain omaa pohdiskelua ja ei siihen kannata laittaa liikaa painoa.
Tämä ei vähennä sitä etteikö olisi parempi olla täysivaltainen NATOn jäsen, mutta tilanne on mikä on (eli ei kovin yksinkertainen).
Meidän puolustuksen tilanne materiaalisesti ja yhteensopivuudeltaan on todella korkea ja kun lasketaan mukaan Ruotsi, Norja ja Tanska (ja kas kummaa kun Norjassa ja Tanskasta löytyy samanlaisia koneita kuin meillekin on tulossa). 90-luvulta tähän päivään kehitys on ollut todella voimakasta ja mitä silloin 90-luvulla hankittiin?
Edellä olevat pohdinnat syitä miksi uskon ja luotan että hallintomme tietää mitä tekee. Joskus harkinta on viisautta.
Kummallinen näkökohta. Toki meriliikenne Venäjälle menee hyvin läheltä Suomea, mutta mikäli Venäjälle tulisi konflikti Naton kanssa, niin mitenkäs ne laivat pääsisivät Itämerelle? Tai mistä Venäjän Itämerellä olevat laivat hakisivat tavaraa?