Eiköhän se vaikuta jonkin verran arkeen ja työntekoon jos heikennetään työntekijöiden oikeuksia ja leikataan pienituloisilta. Kyllä sinä varmasti tiedät mitä nämä toimet ovat jos olet ohjelmaan tutustunut tai juttuja lukenut.
Saattaahan ne riitatilanteet hieman lisääntyä ja tämän vuoden mahdolliset lakkovalmistelut tuottavat pientä lisätyötä, mutta en tarkoittanut mitään omia juttuja. Tuskinpa niin luulitkaan.
Senkus availet. Harmi vaan kun toiset osapuolet tuskin ovat täällä kertomassa omaa näkökantaansa ja voisin kuvitella, että sinun tulkintasi asioista ei välttämättä vastaa niiden todellista kulkua.
En luullut. Eikä tarkoitus ollut vinoilla, minkä selvästi huomasit. Ihan noin yleisesti olen omalla kohdalla huomannut, että jos jää ihmisten mieleen siitä on pääsääntöisesti hyötyä elämässä. Eli komplimentista kyse.
Luottamusmiestouhu muuttui paljon oman työurani aikana. Aikaisemmin “koskemattomuudella” oli se vaikutus, että luottamusmiehet olivat varsin tietoisia asemastaan ja siitä, että saivat tehdä melkein mitä lystäsivät työntekijöinä. Tarinat koskevat lähinnä tätä mennyttä aikaa, joka ei takuulla ollut eduksi työntekijöille tai työnantajille. Mutta, ehkä joskus myöhemmin siitä…
Tiedän kyllä hyvin hallituksen ohjelmasisällön, mutta etenkään työntekijän asemaan en näe heikennyksiä ansiosidonnaista lukuun ottamatta. Ansiosidonnaisen turvan muutos on Suomen kannalta kuitenkin erinomainen, sillä se lisää työllisyyttä ja laskee merkittävästi kuluja.
Ansiosidonnainenhan on tarkoittanut, että pystyit olemaan pois työelämästä parhaimmillaan pari vuotta kohtuullisella korvauksella ilman, että kukaan otti koskaan mistään yhteyttä (=häiritsi). Nythän ansiosidonnaisen kesto on jo lyhentynyt aiemmasta jonkin verran, mutta on se edelleen kamalan pitkä.
Korkea päiväraha ja pidemmät päivärahajaksot hidastavat kyllä tutkimusten mukaan työllistymistä, mutta toisaalta tämä ei välttämättä ole pidemmällä aikavälillä paras vaihtoehto, koska pidemmät päivärahajaksot johtavat pidempiin ja parempipalkkaisiin työsuhteisiin:
A comparison of the effects on unemployment duration and post-unemployment outcomes indicates that the positive effect of an increase in the potential benefit duration on post-unemployment job quality exceeds the negative effect on income arising from the longer unemployment spell.
Unlike in most other countries, the average effect of potential benefit duration on the match quality is positive and economically significant in Finland, which should be taken into account when assessing the fiscal impacts of UI reforms.
Niin todennäköisesti ansiosidonnaisen uudistus johtaa siihen, että osa korkeasti koulutetuista ihmisistä päätyy pakon edessä matalapalkkaisiin palveluammatteihin ja osa taas putoaa kokonaan muiden tukien varaan, kun sopivaa työtä ei löydy. Ennen kaikkea nämä ovat inhimillisesti isoja tragedioita monelle ihmiselle ja osaltaan verorahojen hukkaamista, kun ihminen ei työllisty siihen ammattiin, jota on mahdollisesti opiskellut useamman vuoden esimerkiksi yliopistossa. Pahimmillaan osa ei päädy edes sinne ”kaupan kassalle”, vaan masentuu ja syrjäytyy, kun koko aiemmalta elämältä putoaa pohja. Silloin vuoden ansiosidonnaisen nostaminen saattaa vaihtua useamman vuoden toimeentuloputkeen ja ihminen siirtyy kuormittamaan myös julkisia terveydenhuollon palveluita.
Toki näitä asioita voi ajatella monesta näkökulmasta. Kaikki työ toki hyödyttää yhteiskuntaa, mutta sekin sisältää juuri sen oletuksen, että ansiosidonnaista nostavat päätyvät nopeasti uuteen työhön, eivätkä putoa Kelan tukiverkkoon tai jopa sinne sen ulkopuolelle.
Monella alalla on työvoimapulaa, mikä sekin on iso ongelma. Kuka ne matalapalkkaduunit sitten tekee, jos ei opiskelijat, maahanmuuttajat tai ylikoulutetut kantasuomalaiset? Ihanneyhteiskunnassa jokainen toki löytäisi omaa koulutustaan vastaavaa työtä. Nykyinen tilanne, jossa esimerkiksi maahanmuuttoa pyritään rajoittamaan sen lisäämisen sijasta, ei myöskään helpota työelämän tasapainoutumista.
Ansiosidonnaisen porrastamiselle sanon kyllä, mutta sen lyhentämiselle ehdoton ei. En pidä sitä yksilöiden, enkä koko yhteiskunnan kannaltakaan oikeana ratkaisuna pitkällä tähtäimellä. On ihan turha väittää vasta-argumenttina, että kyllä fiksu ja ahkera ihminen löytää aina ansaitsemiaan töitä. Yleensä löytääkin, mutta sen löytäminen saattaa ottaa paljonkin aikaa, kun puhutaan vaikka korkeakoulututkintoa vaativista ammateista. Porrastamisella voidaan kannustaa (tai joidenkin mielestä hiillostaa) hakemaan entistä kovemmin sitä työtä, mutta lyhentäminen ei mielestäni käy vain järkeen. Ansiosidonnaista nostavat ovat kuitenkin tehneet töitä ihan todistetusti, joten suurimmalla osalla on varmasti aito halu myös työllistyä uudelleen. Ei voida siis puhua mistään elintapasurffailijoista, jotka vaan omasta halustaan olisivat työllistymättä. Näitäkin ihmisiä löytyy, mutta ne ovat yleensä Kelan maksamien tukien piirissä. Siksikin on mielestäni väärin, kuinka aiemmasta työnteostakin ”kiitetään” yksilöä nyt sillä, että lyhennetään vain ansiosidonnaista.
Meitähän on moneen junaan. Pitää muistaa, että tehtäviin kuuluu edunvalvonta molempiin suuntiin. Irtisanomissuoja jälkivaikutuksineen on vahva, mutta kausikin on aika lyhyt. Jos toimensa hoitaa huonosti niin kahden vuoden päästä tuskin voittaa seuraavia vaaleja. Edellyttäen toki, että ehdokkaita on enemmän kuin yksi.
Minä en lähde edes ehdolle toiselle kaudelle jos ei tule vaaleja. En tykkää sellaisesta meiningistä mitä nähtiin paljon edellisen luottarin pitkän uran aikana eli kukaan ei lähtenyt ehdolle, mutta selän takana kitistiin kuinka asioita hoidetaan huonosti.
Työpaikoilla on paljon kaikenlaisia neuvottelukuntia, työhuonekuntia ynnä muita. Uskoisin työilmapiirin olevan parhaimmillaan sellaisissa paikoissa, joissa näihin ovat kaikki tai lähes kaikki käytettävissä ja vastuuta jaetaan. Asioita olisi hyvä ajaa aina yhtenä rintamana.
Periaate on yksinkertainen. Työn vastaanottamisen pitäisi aina olla kannattavampaa kuin tuella elämisen. En ymmärrä ajatusta siitä, että ihmisillä pitäisi olla oikeus nostaa maksimitukia vaikka sen pari vuotta, jos juuri mieleistä työtä ei löydy. Pari vuotta työttömänä voi tarkoittaa, että työnhakijan arvo työmarkkinoilla on laskenut jo niin alas, että hän liittyy kymmenien tuhansien pitkäaikaistyöttömien joukkoon. Tämä pitäisi estää keinolla millä hyvänsä.
Olen itsekin enemmän ansiosidonnaisen porrastamisen kannalla, työttömyysturvan pituuden leikkaamisen sijaan. Toisaalta, mielestäni työllistämispalveluiden pitäisi ehdottomasti auttaa ja kannustaa myös ansiosidonnaisen työttömyysetuuden saajia eikä vain odotella toista vuotta sitä, kunnes työttömän luukku vaihtuu Kelaan.
Kysehän on yksinkertaisesta asiasta. Elämme rankasti velaksi ja yksi valtion suurimmista kulueristä on työttömyysturva ja erityisesti ansiosidonnainen päiväraha. Samaan aikaan meillä on joillain aloilla työvoimapulaa.
En näe, että esim. terveydenhuollossa tai koulutuksessa olisi sellaista, josta pitäisi luopua ennen ansiosidonnaiseen päivärahaan tehtäviä korjauksia.
Työttömyys on varmasti ikävä asia kaikille, mutta sen pitkittyminen vasta onkin. Korkea koulutus ei ole mikään tae siitä, että pääsee hyviin tehtäviin tai ansaitsee korkeaa palkkaa. Kilpailu on kovaa ja niin pitääkin olla. Ei mikään yhteiskunta voi antaa lupausta hyväpalkkaisesta tai koulutusta vastaavasta työstä ja maksaa korvausta, jos sellaista ei löydy. Kyse on jokaisen omista valinnoista aina opiskelusta ja ammatinvalinnasta lähtien.
Ymmärränkö oikein, jos tulkitsen tämän ja tekstisi jatkon niin, että mielestäsi matalapalkkaisesta työstä ei pääse pois hakemaan tuota oman koulutuksensa mukaista paikkaa, kun se muutaman kuukauden päästä ilmaantuu työpaikkailmoituksiin?
Onko uuden työnantajaehdokkaan mielestä hakijalle parempi, että hän on ollut työttömänä kuin että hän olisi työskennellyt matalapalkkaisessa palveluammatissa tuon väliajan? Jos on parempi, niin muutama peruste miksi?
Olen monista asioista samaa mieltä. Työn tekemisen pitäisi olla aina kannattavaa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että tätä ei saa tehdä tukia laskemalla, mutta periaatteen allekirjoitan.
Vaikka en missään tapauksessa halua osa-aikatyötä uudeksi normaaliksi niin esimerkkinä vaikkapa 5-20h/kk työtä tekevän tuet eivät saa laskea saman verran kuin työstä tulee rahaa. Perustulo auttaisi varmaankin juuri tähän asiaan.
Tiedän omastakin kokemuksesta, että pitkäaikaistyöttömyydestä on todella vaikea ponnistaa työelämään. Tarvitaan tuuria ja varsinkin suhteita. Jos pitää lähestulkoon pelkän tuurin avulla yrittää saada jalkaa oven väliin samaan paikkaan, johon hakee sata muutakin tyyppiä ja yksi valitaan niin kyllähän se on vaikeaa. Yhtenä vaihtoehtona on tietysti uudelleen kouluttautuminen ja sitä myötä omien mahdollisuuksien parantaminen.
Ennyt muuten ole erimieltä viestisi punaisesta langasta, mutta tässä särähtää korvaan tämä termi ”demokratian puolesta”. Parempi kuvaus olisi ehkä kommunismia vastaan. Vietnamista ei voi paljoa sanoa, kun punaiset voitti siellä ja loppu on surullista historiaa, mutta Etelä-Koreasta voidaan todeta se että sikäli mikäli jos tavoite amerikkalaisille oli demokratia, se epäonnistui totaalisesti.
Etelä-Korea stabiloitui moderniksi demokratiaksi vasta 90-luvulla. Sitä edelsi korean sodasta 90luvulle ajanjakso jona Etelä-Korean johdossa oli vuoroin diktaattori ja sotilas juntta. Nykypäivänäkin se on jokseenkin demokratian irvikuva, ja ehkäpä lähempänä jonkin sortin (vihaan käyttää tätä sanaa mutta lienee paras, joskin provosoiva, kuvaaja) korporatokratia. Suurta valtaa käyttää pieni joukko perheitä jotka omistavat Samsungin kaltaiset suuryritykset (chaebol), ja presidenttien eroaminen korruption vuoksi on enemmän sääntö kuin poikkeus.
Amerikkalaiset on niin sanotusti parasta mitä on tarjolla vapaalle maailmalle, mutta minusta ei pidä valkopestä heidän sekoiluitaan. Olen vahva reaalipolitiikkaan uskoja mitä tulee ulkopolitiikkaan, mutta kun asiat on taputeltu, on viimeistään aika miettiä mitä tehtiin väärin ja onnistuiko ne omat tavoitteet. Ei Amerikan ulkopolitiikkaa ajanut 1900-luvulla demokratian edistäminen vaan kommunismin vastustaminen. Onhan se jossain määrin proxy demokratian ajamiselle kun ei noita kommunistisia demokratioita hirveämmin ole ollut (paitsi ehkä pariisissa kahden kuukauden ajan vuonna 1871), mutta ei historiaa tarvitse kullata. Tavoitteet onnistui lopulta (hetkeksi) kun neuvostoliitto jäi historiaan, mutta siinä matkalla olisi voinut tehdä myös enemmän.
Eli haluat samaan aikaan syödä ja säästää kakun Jos palkat eivät nouse (ja miksi pitäisikään nousta, jos tuottavuus ei kasva?), tukien on pakko laskea jotta työttömät lähtevät töihin.
Täytyy oikein ihmetellä, miten suomalaiset ovat joskus selvinneet kansakuntana sodista, nälästä ja kurjuudesta. Tämän päivän pullamössö-ihmiset hätääntyvät ja itkevät, jos eivät saa vastikkeetta vähintään 1500e/kk kahden vuoden ajan. Ansiosidonnaisella pystyy elämään oikein mukavaa elämää, jos henkilökohtainen taloudenpito on edes auttavasti hallussa.
Tuo tulkinta sopii hyvin. Monimutkaista historiaa on hieman hankala kuvailla muutamalla lauseella. En kuitenkaan ihaile sen enempää Etelä-Korean kuin Yhdysvaltojen politiikkaa. Etelä-Korean nousu on kaikesta huolimatta ollut poikkeuksellinen – valitettavasti se tarkoittaa usein myös sitä, että yhteiskunta ei ole valmis käsittelemään kehitystä vaadittuun tahtiin. Hyvä kuitenkin, jos kirjoituksesta punainen lanka erottui.
USA ei ole aina onnistunut ulkopoliittisissa pyrkimyksissään, eikä kaikki päätökset kestä edes päivänvaloa. Pointti oli siinä, että USA:n sotimista ei voi edes verrata Venäjän käynnistämiin imperialistisiin sotaretkiin naapurimaihinsa puhumattakaan eri puolilla maailmaa kytevistä konflikteista, joissa Venäjä on aina mukana ja pahat mielessä – täysin poikkeuksetta. Viimeksi nyt vaikka Nigerissä. Sitä ennen vaikka Syyriassa.
Ei USA:n osallistuminen mainittuihin sotiin tarkoittanut demokratian “ristiretkiä”, mutta toki niillä oli – jokseenkin utopistisena – tavoitteena kommunismin kukistaminen ja sen korvaaminen amerikalle mieluisalla valtiojärjestelmällä. Eikä niitä montaa ole…
Sotien jälkeen maat ovat aina olleet paikallisissa käsissä, joten määräänsä enempää ei voi tehdä sen eteen, millaiseen hallintoon maat lopulta päätyvät. Etelä-Korea on esimerkki varsin värikkäästä prosessista, jota sodan jälkeisen maan ilmapiiri ohjasi vielä vuosikymmeniä ennen suurempaa käännettä. Erityisesti sotilailla oli pitkään vahva rooli maassa, sillä sotahan ei koskaan loppunut rauhaan.
Höpön löpön. Jos asia olisi näin yksinkertainen niin eiköhän tämä sinimusta hallitus yrittäisi poistaa kaikki tuet. Jatkuvasti töitä hakeva työtön ei työllisty yhtään sen paremmin, vaikka hänet kepitettäisiin mustelmille ja vietäisiin vaatteetkin päältä.
No joo liittyypä taas asiaan nämä sodat ja nälät. Mites pullamössöihminen mitään ansiosidonnaista saisi? Siihen vaaditaan työssäkäyntiä ja sitähän pullamössö ei harrasta.
Kummasti unohtuu sekin fakta, että Marinin hallitus ei kepittänyt työttömiä ja työllisyys nousi siitä huolimatta. Miten se voi olla mahdollista? Eihän pullamössöt jaksa töihin mennä.
Jokainen suomalainen kenraali tietysti virkavelvollisuutenaan ylistää Suomen vahvuutta. Jokainen laskutaitoinen on sitten vähän toista mieltä, jos Venäjä on vastassa siten, että Suomi on yksin.
Todellinen syy Venäjän evvk:hon taitaa kuitenkin jakautua kahteen pääkomponenttiin:
Suomi on syrjässä. Paras panssariura Atlantille menee Puolan ja Saksan läpi.
Suomi ehti livahtaa NATOon, ennen kuin Venäjä ehti Ukrainan sodan kyljessä tehdä mitään.
Joten Venäjälle ei oikeastaan jäänyt muuta käytännön vaihtoehtoa kuin esittää, että eipä tässä mitään tapahtunut.
Historia on kohdellut Chamberlainia huonosti. Mutta eikös se todellinen syy kuitenkin ollut, että Englanti oli heikko, ja tarvitsi aikaa varustautumiseen?
Kyllä Suomessa aika paljon on tehtävissä työnteon lisäkannustamiseksi…jos paperitehdas pistetään alas paikkakunnalta, jossa kyseistä tai muuta vastaava hommaa ei ole, niin muuttohalukkuutta pitää lisätä ja myöskin velvoitetta kouluttautumiseen aloille, jossa töitä riittää vaikka ei niin mieluisia olisikaan…Täällä tulee olemaan vielä useita paikkakuntia, joista entiset työt katoaa……sosiaaliturvan vastineeksi entisajan puhdetyöt/työllisyystyötkään ei ole pahitteeksi, jotta ei jumahdeta sohvan pohjalle tai paikalispubiin
Pentti Haanpää yhdessä novellissaan kertoi pula-ajoista, jolloin nälkiintyneitä kierteli maataloissa kyselemässä töitä henkensä pitimiksi. Yhdessä talossa oli isäntä, jolla ei ollut oikeita töitä tarjolla, mutta palkkasi aina työn kyselijän, annettuja työtehtäviä oli mm. veden kantaminen ämpärillä avannosta toiseen ja pölkyn ruoskiminen. Palkasta huolimatta työntekijät eivät pitkään viihtyneet.
Jos kyseessä on kolmikymppinen ainakin minun silmissä vielä nuori, niin joo, jonkinlainen potkiminen työllistävän elämänmuutoksen suuntaan on ihan paikallaan, vaikkei uusi duuni olisikaan ihan 10/10. Mutta mitäs tehdään sen noin kuusikymppisen kanssa, jolla on arvoton ja myyntikelvoton omakotitalo siellä jossain, missä on koko elämä muutenkin ollut jo useamman vuosikymmenen? Vähän kohtuuttomalta vaikuttaisi, että laitetaan koko elämä uusiksi ja jo melkein eläkeläinen suuren kaupungin velkaiseen kopperoon muistelemaan kaiholla sitä aikaa, kun ovelta pääsi suoraan luontoon ja kaikki ystävät olivat lähellä.
Ja taas toisaalta pelisääntöjen pitäisi olla samat, oli nuori taikka vanha. Ja jos jotenkin sallittaisiin, että pelisäännöt kuitenkin ovat erilaiset, niin mitenkäs sitten ne väliinputoajat. Ysärin laman aikaanhan tämä ongelma ratkaistiin päästämällä vanhat työttömät kunniallisesti työttömyyseläkkeputkeen. Oli turha haaskata paukkuja, kun tiedettiin, että ei niitä töitä enää ikinä heidän aktiiviaikanaan tule olemaan ainakaan heille. Vaan se tiehän on nykyään suljettu.
Tämä linkittyy hyvin aiempaan keskusteluumme @Quante. Garry Kasparov kirjoitti toissapäivänä erinomaisen artikkelin USA:n virheistä Putinin suhteen.
Kasparovin tekstit tekevät aina vaikutuksen. Ehdottomasti yksi parhaista Putinin ja Venäjän asiantuntijoista yhdistettynä laajaan ymmärrykseen USA:n politiikasta.
“Kun kukaan ei halunnut nousta häntä vastaan, Putin johti terrorikampanjoita ympäri maailmaa hyökkäämällä Ukrainaan kahdesti, ylittämällä Obaman punaiset linjat Syyriassa ja avustamalla sotilasjuntia Malista Myanmariin.”
Kun Putin ja Bashar al-Assad kävelivät Syyriassa Obaman kemiallisten aseiden punaisen linjan yli, Obama ei tehnyt mitään. Kun Putin hyökkäsi Krimille, Obama ei tehnyt mitään. Kun Putin kävi sotaa Donbasissa, Obama ei tehnyt mitään. Vielä tänäänkin Obama väittää häpeilemättä, ettei mitään olisi voitu tehdä Putinin pysäyttämiseksi. Christiane Amanpourin haastattelussa tänä kesäkuussa hän jopa toisti lähes sanatarkasti Kremlin propagandaa Krimin valtauksesta! “On syy, miksi Krimille ei tehty aseellista hyökkäystä, koska Krimillä oli paljon venäjänkielisiä, ja siellä oli jonkin verran sympatiaa sille näkemykselle, että Venäjä edusti etujaan.” Oli yksi asia olla sokea vuonna 2014, vaikka sekin oli säälittävää. Kremlin propagandan toistaminen tänään on sairasta.
Kasparov ei säästele sanojaan. Miehen analyysi on aina viiltävää, mutta tällä kertaa hän suorastaan loistaa. Hän ei säästele yhtäkään USA:n kolmesta viimeisestä presidentistä.
Mutta jos Obaman hallinto hylkäsi Ukrainan ja Trumpin hallinto kiusasi sitä, Bidenin tiimi ei ole vielä oppinut virheistään. Koko tämän sodan ajan Biden on nojannut keskeiseen neuvonantajiensa piiriin neuvotellessaan salaa Putinin kanssa.
Joo nämä on aikas monimutkaisia juttuja ja aina tulee tavalla tai toisella joku yhdenmukaisuuskäsittely tms vastaan. Jotenkin vaan näen, että joku linja ehkä vähän tiukempi tulee ottaa monella tapaa, jotta emme aina lopeta uudistuksia siihen, että joku edunvalvoja tai perusoikeuden kaukaa sovellettu pykälä torppaa asian ja sit ei tehdä mitään……meiltä on osittain näiden suht korkeiden ja jäykkien tukimallien vuoksi vuosikymmenten varrella leikattu tahtotilasta ahkeruutta, kiitollisuutta, sisukkuutta ja useille tullut tilalle vaan oikeuksia/kiittämättömyyttä….
Nythän ansiosidonnaisen kesto on jo lyhentynyt aiemmasta jonkin verran, mutta on se edelleen kamalan pitkä.
Jos palkat eivät nouse (ja miksi pitäisikään nousta, jos tuottavuus ei kasva?), tukien on pakko laskea jotta työttömät lähtevät töihin.