Politiikkanurkkaus (Osa 1)

Yksityisellä sektorilla on hoitoalalla maksettu perinteisesti pienempää liksaa. Nykyään osa yksityisistä maksaa selvästi paremmin.

Julkisella sektorilla osa osastonhoitajista ei edes yritä täyttää henkilöstöpuutteita, koska se on kallista ja saa osaston taloudellisen tuloksen paremmaksi. Hoitotyötä ei voi tehdä varastoon ja paikalla oleva henkilökunta tekee sen minkä ehtii. Tuohon halukkuuteen löytää sijaisia olisi helppona ratkaisuna maksaa töissä oleville puuttuvan henkilökunnan liksa, joutuvathan he tekemään niiden puutteiden työtkin.

3 tykkäystä

Ongelma on ilman muuta myös julkisissa hoivayksiköissä, mutta kokonaan julkisia on nykypäivänä reilusti vähemmän.

Niinkuin tuossa mainittiinkin jo, pääsääntöisesti palkkaus (ja etenkin työsuhteen muut ehdot/edut) ovat yksityispuolella heikommat kuin julkisella. Palvelun tehokkuudesta yksityinen vs. julkinen en osaa itse sanoa mitään, enkä luotettavaa faktaakaan ole nähnyt, liekö sellaista edes olemassa.

Määritelkää hoitajapula. Minusta kaikessa paistaa läpi lähinnä suuret rakenteelliset ongelmat ja johtamisen puutteet. Ei se, että hoitajia olisi liian vähän, tai että he olisivat palkkakuopassa.

Mikä on riittävä määrä hoitajia? Myös lääkärien määrä on Suomessa maailman kärkeä.
Miten Ruotsissa pärjätään? Saatika vaikka Virossa?
Mikä on oikeasti hoitajien palkkakuoppa ja mitä sillä ratkaistaan? Nostamalla palkkaa huomattavasti kuluja varmasti tulee lisää, mutta mikä oikeasti muuttuu paremmaksi? Pitäisikö oikeasti rohkeasti puuttua niihin oikeisiin ongelmakohtiin?

Organisaatioiden läpikohtainen perkaaminen, puhdistaminen ja uudelleenjärjesteleminen yksikkö kerrallaan tehokkaammiksi kokonaisuuksiksi? Luodaan vaan kaiken maailman hässäköitä ja vaaditaan lisää palkkaa ja ihmisiä alalle, jolla on kansainvälisesti mitattuna jo suorastaan ruuhkaa tekijöistä.

Lähde: OECD Health Statistics 2021.

22 tykkäystä

En tiedä, mihin jps:n tieto perustui, mutta ymmärsin, että asia on joskus näin ollut, mutta ei ole enää. Tämä oli omakin käsitykseni. Toki edut yksityisellä ovat huonommat eikä 10 vuoden palveluksen jälkeen voi odotella 6 viikon kesälomia…

Perustelemattoman huono palkka on ihan oikea ongelmakohta. Tätä ei kai kukaan sentään kiistä? Tai sitä etteikö hoitajat olisi selvästi alipalkattuja lähes millä tahansa kriteerillä?

Omasta mielestäni tässä on taustalla pitkä historiallinen taakka, jota kukaan ei ole uskaltanut korjata. Asian korjaamista ei helpota se, että valtaosa hoitajista on naisia. Tulipahan sekin sanottua. :slight_smile:

Organisaatioiden läpikohtainen perkaaminen, puhdistaminen ja uudelleenjärjesteleminen yksikkö kerrallaan tehokkaammiksi kokonaisuuksiksi?

Hmm… Sairaaloiden hoito ei ole mitään sattumanvaraista puuhastelua, josta voi otttaa löysät pois. Nyt puhumme siis niistä käsistä, jotka tekevät varsinaisen hoitotyön ja joita on ihan liian vähän tulevaisuutta ajatellen. Siihen ei auta byrokratian vähentäminen.tai organisaatiouudistukset, paitsi jos niistä säästetyt rahat suunnataan suoraan hoitotyön resursseihin. :slight_smile:

4 tykkäystä

Mitä tuo “vähäisessä määrin” tarkoittaa? Eihän kaikki voi tietenkään olla muita kuin hoitajia, mutta tällä hetkellä terapeutteja tai hoiva-avustajiakaan ei palkata, en tiedä miksi.

Palkka ei ole ainoa, mutta toki tärkein työn arvostuksen, mutta myös palkanmaksukyvyn mittari. Osallistava, keskusteleva ja muutenkin motivoiva johtaminen on kuitenkin tuloksen kannalta palkkaa vaikuttavampi tekijä. Kokonaistulos syntyy osatuloksien summana.

Hoitajamitoitus on puolueilla myös vaalikikkailua. Lupauksia, joita tiedetään jo annettaessa, että ei tule onnistumaan. Äänestäjiä halutaan hoitajista ja hoidettavista = iso kohderyhmä kerralla. Kukaan ei uskalla sanoa, että prosesseihin ja johtamiseen olisi puututtava. Rakenteisiin kyllä puututaan, mutta ylimmällä tasolla - sote tulee kipuilemaan vielä pitkään.

Tässä voi verrata työterveyshuollon ja julkisen palvelun toimivuutta ja prosesseja. Hoitajapula koskee erityisesti julkisen puolen yksiköitä. Työterveyspuolella lienee maksukykyisempi tilaaja? Kun prosessit (ml. välineet ja ohjaus) ja johtaminen saadaan kuntoon, on varaa maksaa enemmän myös julkisella puolella.

1 tykkäys

Palkkatasossa tosi usein käytetään verrokkeina vaikka Norjaa ja palkkaeron massiivisuutta. Kun verrataan maiden keskipalkkoihin, on suomalaiset hoitajat n. 10% jäljessä ja Sveitsiä hieman edellä. Mikä muuttuu jos tämä ero korjataan? Onko Sveitsiläiset hoitajat alipalkattuja kaikilla mittareilla? Kun hoitaja saa marginaaliveron ansiosta 100€ enemmän käteen kuussa, onko alipalkkaus korjattu?

4 tykkäystä

Ihmisten johtamisesta on itsellänikin hieman kokemusta, mutta sanon, että panostaminen huippujohtamiseen on täysin turhaa, jos työntekijöiden palkka ei ole oikealla tasolla. Palkka on se ensimmäinen asia, joka pitää olla kunnossa. Ei toinen tai viides.

4 tykkäystä

Hoitajien vastuut ja koulutus vaihtelevat maasta toiseen, joten suora vertailu ei tee järkeä. Myöskään terveydenhoidon kustannuksia ei voi verrata suoraan toisiinsa, sillä terveydenhoidollakin on eri vastuut eri maissa.

En tiedä Sveitsin hoitajista, mutta pysytään nyt kuitenkin Suomessa. Suomalainen sairaanhoitaja on nykyisin korkeakoulutettu siinä missä ammattikorkeakouluinsinöörikin. Siitä voisi vaikka lähteä.

Satanen kuussa palkkaan lisää olisi pieni korjaus ja hyvä alku. Joskin sen satasen pitäisi olla satanen sen palkankorotuksen päälle, jonka kunnan rakennusinsinööri saa.

4 tykkäystä

Vielä kommentti:
Ensin on oltava kunnossa palkanmaksukyky.
Sitten näytetään, että palkka on ansaittu (koko organisaatio).
Sitten palkkaa maksetaan se mikä pystytään (ja on sovittu).

Ei niin että palkka ensin korkealle ja sitten yritetään porukalla tehdä sen eteen. Tämän näkee joskus nuoresta ‘ammattikoululaisesta’, joka tulee metalliverstaalle ‘haalarit auki’. Haluaaa heti ammattilaisen palkan ja seuraavaksi etsii keinoja päästä työssään mahdollisimman helpolla.

11 tykkäystä

Verrattuna esim. esi-ja alkuopetukseen (ylemmän asteen korkeakoulututkinto), poliisit, palomiehet jne. Jälkimmäisissä sama vastuu muiden hengestä, mutta suuri riski myös oman turvallisuuden vaarantumiseen. Kyllä soisin kaikille lisää palkkaa en vain näe, että sillä saataisiin paikat täytettyä. Jossain muualla on vika. Taitaa olla se ja sama paljonko hitsarille tällä hetkellä maksaa, pulaa heistä on silti.

En ole tästä niinkään varma, joku viisaampi voi valaista. Tietääkseni esim. osastonhoitajalle kuuluu melkoinen määrä hallinnollisia tehtäviä, enkä ole ollenkaan varma onko tämä resurssien järkevää allokointia.

Itse taas tarkoitin kyseenalaistaa sairaanhoitajan paikkaa hallinnollisissa tehtävissä. Onko koulutus siihen oikea. Onko sairaalan johtajan aina oltava lääkäri jne.

9 tykkäystä

Tätä keskustelua on vaikea käydä ylätasolla, sillä kaiken voi halutessaan tai tahattomasti ymmärtää väärin. Osastonhoitajan työhän on lähes täysin hallinnollisia tehtäviä, mutta ilman niitä ei työ ole lain ja kirjaimen mukaista saati järin organisoitua. :slight_smile:

Tarkoitin säästöjä täysin muilta hallinnon aloilta ja niiden säästöjen keskittämistä oleelliseen.

Itse suhtaudun hyvin varauksella veroihin. Niitä on tullut makseltua ihan helvetin paljon enemmän kuin tavallinen sairaanhoitaja tulee elämässään maksamaan. Kuitenkin, maksaisin edelleen paljon enemmän veroja jos tietäisin, että ne menisivät tähän asiaan – eli hoitajien palkkakuopan täyttämiseen. Se saattaisi avittaa myös säästötalkoita siellä, missä sitä löysää on. Ja sitähän on.

En muuten tunne yhtäkään sairaanhoitajaa, jota ei olisi lyöty, potkittu tai purtu töissä…

Ok. :slight_smile: Kirjoittamista ei ole luotu keskustelun välineeksi. Mutta joo, korjattavaa on toki monella saralla ja sairaalan johtajan lääkäristatus on myös muinaisjäänne. Hoitajat tekevät Suomessa paljon sellaisia töitä, jotka muissa maissa ovat ainoastaan lääkärin vastuulla. Lääkäreiltähän kaikkea turhaa on siirretty pois jo pitkään, jotta pystyvät “keskittymään oleelliseen”.

5 tykkäystä

Noin puolet, tuosta löytyy hyvä gradu.
Niin ja poliiseja on jopa ammuttu…

LInkitä ihmeessä. Äitini oli osastonhoitaja. Ei ehtinyt jäämään edes eläkkeelle. Mutta riippuu varmasti osastostakin.

5 tykkäystä

Löytyy näköjään vieläkin googlella ‘osastonhoitajan tehtävät’ kaksikin tutkintotyötä. Gradu = Pro Gradu

Just kävin lääkärissä, joku samanikäinen kuin itsekin 60 ja kuoleman välillä, niin hän kertoi kun on ollut töissä julkisella ja yksityisellä puolella, että yksityisellä puolella pystyy hoitamaan 5-7 potilasta siinä ajassa kun julkisella.
Julkisella kun pitää näpytellä kaikki itse, byrokratia on raskaampaa ja joka alueella on vielä erilainen järjsetelmänsä jne.
Kerroin vain mitä hän kertoi kun sain hänet kysymyksilläni purkautumaan…liekkö totuuden siemen?

Itse ole ollut myynnin tehtävissä ja siellä esimiestehtävissä n. 25 vuotta ja nykyään kaikki paperi ja raportti työt naputellana itse eikä ole mitään sihteereitä.
Nykyisen työpaikkaan kun menin niin kysyin, tekeekö täällä kaikki samoja hommia titteileistä riippumatta ja onko titteleillä vain hoidettu palkka-asioita kuntoon.
Vastauksena kova naurunremakka ja vastapuoli kysyi, mistä tiedät? Vastaus, toimialasta, no se kevennyksenä.

7 tykkäystä

Yksi sellainen asia, mikä työllistää aivan pirusti virkamiehiä eri virastoissa on ihmisen perustoimeentulo. Keskustelin tästä erään asiantuntijan kanssa taannon kahvikupin ääressä – tai hän siitä oikeastaan halusi vuodattaa. Hän päivitteli sitä, kuinka työtön tai sairas saa alimmillaan Suomessa käytännössä tonnin, jolla pitää sitten pärjätä, verot vähennettynä, ja ilman mahdollisia harkinnanvaraisia tukia. Käytännössä tämä tarkoittaa sairauspäivärahaa, työttömyyspäivärahaa, toimeentulotukea, kuntoutusrahaa ja siihen päälle sitten asumistuki. Varmaan unohdinkin jotain.

Mutta pelkästään tämän toimeentulotonnin pyörittely ympäriinsä eri tahoilla aiheuttaa valtavan määrän ylimääräistä työtä kaikilla portailla ja suoranaisia ongelmia tottakai myös järjestelmän asiakkaille.
Asiakkaiden joukossa on vielä paljon sellaisia ihmisiä, jotka eivät osaa näitä ongelmia itse edes ratkoa. Se taas työllistää lisää virkamiehiä täysin turhaan.

No, josko joku joskus tarttuisi oikeasti härkää sarvista ja lähtisi näitä korjaamaan. Tuntuu, että edelleen näitä rakennellaan vain lisää. Mielenkiintoista nähdä, miten Kela hoitaa “harkinnanvaraisesti” talven sähkölaskukaaoksen. No, virkamiehiä ainakin riittää. Tai sitten on taas syy palkata lisää.

8 tykkäystä

Julkisen puolen potilastietojärjestelmät ovat kyllä syvältä sieltä…en ymmärrä miten esim. Tietoevryn myymä LifeCare voi olla niin hidas ja epälooginen. Apotti ilmeisesti vielä pari pykälää surkeampi. Eli onko se sattumaa, että nämä surkeimmat on valittu, vai onko hinta määrännyt 80% kilpailutuksessa?

Toki, sen verran pakko sanoa, että julkisella lääkärit joutuvat painimaan tosi paljon laajempien kokonaisuuksien äärellä. Yksityisellä voidaan vain määrätä jatkotutkimuksiin ilman suurempaa ressiä, koska asiakas tai vakuutusyhtiö maksaa. Julkisella homma on luovimista ja selvittelyä.

2 tykkäystä

Kaikille sama touhutonni ja progressio alas. Jokainen tunti minkä teet töitä kasvattaa ansioita, eikä pudota sinua pois tonnikerhosta.

11 tykkäystä