Politiikkanurkkaus (Osa 2)

Suorastaan hämmästyttävä vertailu. Kaksi täysin eri tuotetta, mainosradio ja pakollismaksullinen vastine.

Laitetaankos samointein Yle-nakkikioski pystyyn, josta annokset tarjoillaan verorahoitteisesti tilaushintaan 0€/annos? Siinä kelpaisi paistatella Ylen ylivertaisen tehokkuuden edessä, kun viereinen kebab-pizzeria sulkee viimein ahneet ovensa.

Yle voisi puolestani tarjota nämä kiistattoman ylivertaiset viihderadiopalvelunsa jatkossa kuukausimaksulla (tai muulla käyttäjän näkökulmasta vapaaehtoisella rahoitusmallilla, kuten mainostuloilla) niitä kaipaaville. Katsellaan sitten uudestaan niitä kuuntelujakaumia, kun vertailussa on edes hitusen järkeä.

16 tykkäystä

Kuka mistäkin tykkää mutta itsellä soi autossa ylen kanavat juuri siitä syystä että ei jaksa kuunnella tuntitolkulla mainoksia ja kaupallisen puolen mukahauskat paskanlässyttäjät (kutsuvat itseään toimittajiksi) saa savun nousemaan korvista

7 tykkäystä

No jos pidät tuota yleishyödyllisenä ja tarpeellisena niin eikun kansalaisaloitetta pystyyn vaan!

No jos julkiset palvelut kannattaa tehdä noin, niin eikös vaikka maantiet ja varsinkin moottoritiet kannata kustantaa tietullein? Ei ratikalla kulkeva ajokortiton moottoritietä kaipaa, vaikka se elämäänsä välillisesti vaikuttaisikin.

3 tykkäystä

Monilla on kummallinen ajatus siitä, että vain sisältö joka myy massalle on arvokasta.

Sitähän tämä “laitetaan yle kk-maksulle” tarkoittaa.

Jos nyt tuota ajatusta miettii ja vertaatte kaupallisten toimijoiden sisältöön, niin tästä näkökulmasta kustannustehokkaita tapoja tuottaa hyviä ohjelmia ovat kaiken maailman realityt joita kaupalliset kanavat suoltaa joka väliin. Tempparit ja kaiken maailman seksisaaret mitä lie. Missä ovat luonto- ja tiededokumentit? Missä asiaohjelmat? Politiikka kiinnostaa kaupallisia vain vaalien lähellä, kun saadaan isot katsojaluvut ja mainoksia myytyä.

YLE sen sijaan tuottaa monenlaista todella tärkeää ja mielenkiintoista ohjelmaa, jotka eivät ehkä täytä myyntimenestysten kriteerejä. Eikä pidä täyttääkään. On totta, että siellä on myös monenlaista “turhaa” mutta mikä on oikeasti turhaa? Tässä kannattaa huomata, että juuri sinulle turha ei välttämättä ole muille turhaa. YLEn ohjelmilla on monessa suhteessa tapana täyttää tyhjiötä, joka kaupallisilta toimijoilta jää välistä ja tarjoaa sitä “ilmaiseksi” myös sille vähemmistölle joka ei sisältöä kaupallisilta toimijoilta löydä. Minusta tämä on arvokasta.

Täytyy henkilökohtaisesti myöntää, että normaalia televisiota tulee katsottua todella vähän ja lähinnä katson asiaohjelmia, tiededokumentteja, urheilua yms. ja siinä suhteessa YLEllä on varsin mielenkiintoinen ohjelmisto. Areena on siksikin viikottaisessa käytössä.

Minusta YLE tuo informaatiota ja monenlaista muuta sisältöä ajatteleville ihmisille. Sen arvoa on vaikea verrata kaupallisten toimijoiden voitontavoitteluun.

Lyhyesti: Viilattavaa varmasti on, mutta se tulee tehdä maltilla ja ajan kanssa. Indeksijäädytys on hetkeksi ihan hyvä alku.

14 tykkäystä

Tässä ei ole kyse siitä onko sisältö massalle arvokasta vai ei. Vaan siitä mikä pitäisi olla YLEn rooli ja mitä sen pitäisi tehdä. Sen nimenomaan ei pitäisi olla mukana ostamasssa oikeuksia Game of Thrones -sarjoihin tai vastaaviin, tuottamssa Au pairit milloin missäkin, ostamassa kalliilla oikeuksia kansainälisiin urheilutapahtumiin… Ihmiset saisivat maksaa viihteestä ihan itse, sen ei pitäisi olla verorahoista kustannettu julkisen sektorin toimijan rooli. Varmaan jossain kohtaa voidaan alkaa keskutella siitä kuinka paljon vaikka ajankohtaisohjelmia tai luonto-ohjelmia kannattaa tuottaa verorahoin (selvyyden vuoksi: mielestäni jokin määrä on ihan toivottavaa), mutta jos nyt ensin lopetettaisiin kaikkein kummallisimmat rönsyt?

19 tykkäystä

Hypätään nyt täysin eri aiheeseen, nimittäin työllisyyteen tai pikemminkin ehkä työttömiin.

Tässä ylen artikkelissa ( Pelastaako vety Suomen? ”Olemme samassa tilanteessa kuin Norja löytäessään öljyä 70-luvulla”, hehkuttaa asiantuntija | Uutiset | Yle) asiantuntijat maalaavat visiota, jossa Suomeen syntyisi 10 000 - 100 000 työpaikkaa seuraavan vuosikymmenen aikana. Vedystä maalataan ratkaisua Suomen talouden pelastajana, joka kuulostaa kemian teollisuuden näkökulmasta todennäköisemmältä kuin sähkön “tuotannon” menetelmänä, mutta sille löytyy muistaakseni omakin ketju.

Oma näkemykseni on ettei noista syntyvistä työpaikoista kovinkaan moni mene työttömille. Jonkin verran metsäteollisuudesta työttömäksi jääneitä nuo voivat työllistää, mutta käsittääkseni tekniikan osaajilla on Suomessa ollut aina varsin hyvä työtilanne. Toivottavasti hallitus viilaisi työperäisen maahanmuuton prosessit timanttiseen kuntoon, jotta tämä mahdollisuus ei valu läpi sormien.

5 tykkäystä

Miten moni ministeri meillä on saanut lähteä jäätyään kiinni valehtelusta? Orpo on väittänyt, ettei tiennyt Pelttariin kohdistuvasta tutkinnasta, mutta nyt hän myöntääkin tienneensä. Miksi tällä kertaa valehteleva pääministeri onkin ihan ok?

5 tykkäystä

Katsotaanpa tarttuuko oppositio aiheeseen. Noiden Iltalehden juttujen perusteella tapaus on selvä: Supo on toiminut harmaalla alueella. Kokoomus haluaa hyssytellä asiaa ja suojella pitkäaikaista poliittista nimitystään. Asia on kuitenkin arkaluontoinen ja liittyy ulkopolitiikkaan Venäjän suuntaan. Vaikean maailmantilanteen takia tämä ja edellinen hallitus on kuitenkin nauttinut tietynlaista suojaa oppositiolta varsinkin turvallisuuteen liittyvissä asioissa. Ehkäpä se käytäntö jatkuu.

2 tykkäystä

Kannattanee pidättäytyä syvältäluotaavista ulkopoliittisista analyyseista kunnes saamme maamme toisiksi pahinta roskalehteä paremman tietolähteen käyttöömme. Toki tämänlaatuisissa asioissa kaikkea tietoa ei julkisuuteen ikinä tulekaan, ja se jos mikä on erinomainen asia nykymaailmantilanteessa jossa turvallisuusviranomaisten häiriötön toiminta on ehdottoman tärkeää. Se menee tärkeysjärjestyksessä jopa punaviher"oppineiston" mielensäpahoittamisen hoitotoimenpiteiden edelle. Näin ei ole ollut vasta kuin alle kahden hallituskauden ajan, joten ymmärrän jos asiassa on vielä opeteltavaa.

En tiedä mihin tuo näkemyksesi perustuu, mutta mielestäni Jarno Liski on yksi parhaimpia politiikan toimittajia tämän päivän Suomessa. Varmasti toki myös inhottu, sillä hän toteuttaa ahkerasti sitä vallan vahtikoiran roolia, ja on tarpeen mukaan kiinni kaikissa punteissa aatesuunnista ja puolueista riippumatta.

13 tykkäystä

Itse tunnen Jarno Liskiä Jyväskylän Ylioppilaslehden ajoilta, jonka jälkeen hän siirtyi Ylelle. On todellakin kotimaan politiikantoimittajien kärkikaartia, vaikka ko. lehden palveluksessa onkin.

Tällä foorumilla Orpon valehtelu ei tule herättämään kummoista keskustelua, koska puolue ja hallituskokoonpano on oikea. Voi sitä metakan määrää jos bile-Sanna olisi jäänyt vastaavalla tavalla valehtelemisesta kiinni.

13 tykkäystä

En muista mitä tällä foorumille kirjoiteltiin, mutta aivan totta, Sanna Marin sai kyllä osansa huomiosta lehdistössä ml Liski, ja kyllä sitä alkoholinhuuruista tarinaa riittikin;
-jauhottelevan jengin kanssa hengailu
-kosteat viikonloput
-Fortum-Uniper -miljardihommien hoito tekstarilla kun ‘loma’
-erilaiset ravintolajatkot Kultarannassa
-Kesärata - Kesärannan Ruisrock-jatkot
-Vogue-kannet
-Aamiaiskohu
-joku ravintola/puhelinepisodi
-korona-altistuneena ravintolaan
-jne, mitä näitä nyt olikaan

Oikeastaan itse olisin toivunut journalisteilta vähän tiedustelua, että miksi oikein mitään yritetä tehdä paitsi jotain rahanjakohommaa.
Aina riitti, kun hokaisee - korona ja Venäjä.

12 tykkäystä

Välikevennys, joten viestini joutaa tunkiolle, mutta minua tämä huippulaadukas uutinen hauskuutti.
Tutkija on päätynyt siihen, että Slovakian demari, Fico, on äärioikeistolainen :upside_down_face:
Sen lisäksi tutkijalla lienee selvät todisteet, että kyse on samasta juonesta Ficon tapauksessa ja Vornasen tonttuilussa :open_mouth:

3 tykkäystä

Missä hän siihen johtopäätökseen päätyi? Artikkelissa käytettiin termiä oikeistopopulisti. Se nyt ei suoranaisesti ole mikään salaisuus, että Ficon puolue omaa oikeistopopulistisen puolueen tunnuspiireet ja on myös tehnyt monta kertaa hallitusyhteistyötä maan äärioikeiston kanssa. Sen seurauksena Ficon Smer-puolueen jäsenyys Euroopan sosialidemokraattisessa puolueessakin on ollut välillä jäissä.

Mitä käsitteeseen oikeistopopulismi tulee, niin sen tunnuspiirteitä ovat mm. vahva nationalismi sekä ulkomaalais- ja maahanmuuttovastaisuus. Ne täyttyy Ficon ja Smerin kohdalla oikein hyvin. Vasemmistopopulismille sitten on taas toisenlaiset määritelmät. Olkoonkin, että politiikan kenttä on janan sijasta pikemminkin ympyrä, jossa ääripäät ovat lähellä toisiaan.

8 tykkäystä

Kyllä mutta tässä tapauksessa nationalistista ja ulkomaalaisvastaista sekä maahanmuuttovastaista Putinin kaveria voinee kutsua DEMARIksi, sillä hän julistautuu sellaiseksi ja hänen puolueensa on jäsen mainitsemassasi Euroopan sosiaalidemokraattisessa puolueessa. Fico voi olla minun puolesta vaikka laitaoikeistodemari :slightly_smiling_face: Aiemminhan hän on ollut kommunisti.

Demariko ei siis voi olla rasisti tai Putinin kaveri mielestäsi, vaan tälläisetkin toverit luokitellaan oikeistopopulisteiksi. Vai suojeletko tässä Demarien mainetta? Sori vaan, mutta siinäkin liikkeessä on monenlaista tallaajaa nähty !

2 tykkäystä

Sinä saat kutsua häntä demariksi. Ja sitä hän on. Mutta demariuden sijasta oikeistopopulismi on se viitekehys, joka yhdistää hänet ja monet poliittiset liittolaisensa Euroopassa. Ja siinä joukkiossa hän saa suurempaa vastakaikua kuin eurooppalaisten demaripuolueiden keskuudessa.

Yksipuoluejärjestelmässä en tekisi tuosta vielä kauhean pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Mutta jos mennään niihin äärisuuntauksiin, niin ihan vapaissa länsimaissakin on kyllä huomattavisssa, kuinka äärioikeisto sekä äärivasemmisto löytää toisensa poliittisissa kysymyksissä. Hyvä esimerkki on Paavo Väyrysen Seitsemän tähden liike, jonka ehdokaslistoilla esiintyi sulassa sovussa ja yhteisen ohjelman takana monet äärioikeistolaiset sekä aatteensa säilyttäneet tiukan linjan taistolaiskommunistit. Kuten todettua, aatekenttä on janan sijasta ympyrä, jossa ääripäät kohtaavat toisensa.

Ja tekihän takavuosina suomalaisen äärioikeiston tähtipoliitikko Olavi Mäenpää vaaliliiton jyrkän linjan kommunistien kanssa. Siis KTP:n kanssa, minkä rinnalla se tunnetumpi kommunistipuolue näyttää varsin maltilliselta porukalta.

Ilman muuta demari voi olla rasisti, ja moni demari on rasisti. Esimerkiksi rasistista sontaa someen suoltanut nykyinen sisäministerimme on entinen demari, enkä usko että hänen aatemaailmansa pimeni sinä päivänä kun hän vaihtoi puoluetta.

Tuskin mikään puolue on jäsenistönsä tai kannattajiensa osalta vapaa ihmismielen synkimmistä arvoista. Puolueet sitten erottaa toisistaan se, että vain harvat niistä sortuvat keräämään kannatusta kyseisiin arvoihin nojautuen.

5 tykkäystä

Sitaatti Mutta demariuden sijasta oikeistopopulismi on se viitekehys, joka yhdistää hänet ja monet poliittiset liittolaisensa Euroopassa. Ja siinä joukkiossa hän saa suurempaa vastakaikua kuin eurooppalaisten demaripuolueiden keskuudessa.

Uskon ymmärtäväni logiikan mitä tarkoitat. Kuitenkin termeillä ainakin pyritään vaikuttamaan ja tässä yhteydessä on vaikea ymmärtää miten sinä tai Ylen toimittaja liittää oikeiston rasismiin tai nationalismiin. Minulle on jäänyt kuva, että on tietoista toimintaa, että luodaan assosiaatioita termeihin oikeisto ja vasemmisto tiettyihin termeihin.
Käsittääkseni merkittävä osa noista ääriliikkeistä, joita Euroopassa on, ja jotka nimitetään äärioikeistoksi niin niiden poliittisessa ohjelmassa eikä tehdyssä politiikassa oikeistolaisuus ole esillä. Näissä käsittäkseni on enemmänkin valtion puuttuminen markkinoihin (vasemmistolaisuus), yrittämisen vapauden rajoittaminen (vasemmistolaisuus), markkinataloudella p****een pyyhkiminen (vasemmistolaisuus) kovin näkyviä piirteitä. Eli kyllä minusta kritiikki Ylen toimittajan käyttämään tapaan kuvata asiaa on aiheellinen.
Minusta ajatus vasemmistopopulisti kuvaa hyvin Ficoa ja siinä nationalismi ja rasismi on omina piirteinään. Muutenhan me ollaan määritelmässä juutalainen natsi kuten yksi vanha pedofiili määritteli :slight_smile:

5 tykkäystä

Nämä on näitä ikuisuusteemoja. Esimerkiksi perussuomalaiset on aina mielletty oikeistopopulistiseksi puolueeksi. Nykyään puolue onkin talouspoliittisesti melko oikeistolainen, mutta alkuaikojen soinilainen puolue muistutti pikemminkin vasemmistodemareita. Toisaalta puolueen linjan taustalla kummittelee edelleen ajatukset EU-erosta, suljetummasta yhteiskunnasta jne, jotka eivät istu liberaaliin oikeistolaisuuteen. Määritelmällisesti puolue on kuitenkin aina muistuttanut oikeistopopulistista liikettä. Alkuaikoina esim. seksuaalisten vähemmistöjen tasavertaisten oikeuksien vastustaminen ja aiheella pelottelu oli vahvassa roolissa puolueessa. Nykyään se toki on jäänyt taka-alalle ja korvautunut maahanmuuttovastaisuudella. EU-vastaisuus on ollut puolueen aatteellinen kulmakivi aina enemmän tai vähemmän vahvassa muodossa.

Ficon puolue ei mielestäni istu vasemmistopopulismi-määritelmän sisään. Sen sijaan esim. Kreikan Syriza-puolue on sitä ainakin edustanut vahvasti. Ja oikeistopopulistien lailla se on ollut vahvasti Putinin suuntaan kallellaan.

Kun näistä termeistä puhutaan, mielestäni kirosanoja ei ole se oikeistolaisuus tai vasemmistolaisuus, vaan populismi ja ääri-etuliite. Maltillinen oikeistolainen tai vasemmistolainen on jokseenkin yhtä kaukana molemmista ääripäistä.

3 tykkäystä

Ei pitäisi ikinä kirjoittaa tänne. Alkaa viemään aikaa. Antakaa mulle porttikielto ! Jokatapauksessa, tuosta ylläolevasta taitaa olla kysymys. Aloin tutkimaan jutussa haastatellun tutkijan taustoja. Kovasti vaikuttaa siltä, että tutkija on vasemmistolainen henkilö. Ollut mm. Ydin-lehden päätoimittaja, minkä jälkeen pestiä on pitänyt hallussaan Arja Alho, SDP. Sitä ennen päätoimittajina ovat olleet mm. Ilkka Taipale SDP ja Erkki Tuomioja SDP. Kaikki kunnia SDP:lle saavutuksistaan, koska niitäkin lienee, mutta tässä jutussa paistaa kyllä se, että toverien kerhon mainitsemista Ficon yhteydessä vältetään kuin ruttoa ja homma käännetään, että Fico onkin yksiselitteisesti oikeistolainen. Kaiken lisäksi tutkia esittää kytköksen Vornasen tapaukseen, mitä on kyllä melko hankala tutkijankin todistaa todeksi väittäisin. Persut tonttuilevat kyllä urakalla, mutta eihän ne kyllä taida olla tämän Ficon ampumiseen syyllisiä ja kytkösväitöskin on hatara ja minusta tutkijan propagandaa. Erikoista täysin kritiikitöntä journalismia, että pannaan YLE:n nettiin just niin kuin demarifiili tutkija suu vaahdossa höpöttää.

9 tykkäystä

Ja oikeistopopulistien lailla se on ollut vahvasti Putinin suuntaan kallellaan.

Määritelmät on politiikassa aina häilyviä, mutta tällä määritelmällähän demareiden vanha kaarti (Lipponen, Halonen, Tuomioja, Heinäluoma, jne.) ja vasemmistoliiton vähän uudempikin kaarti on oikeistopopulisteja. Yksinkertaisena ihmisenä ajattelen, että olisi vaan selkeämpää, jos sosialistit luetaan vasemmistoon, minimivaltion kannattajat oikeistoon ja populistit taas ovat laidasta riippumatta porukkaa, jotka tarjoavat helppoja “ratkaisuja” monimutkaisiin ongelmiin perustelematta, miksi ratkaisu toimii ja vastustavat kaikkea muuta ilman perusteluja, tai käyttämällä perusteluna sitä, että jotkut ovat tyhmiä.

12 tykkäystä