Kolmas charttiepelien poiminta:
Kannattaa muistaa milloin tuo markkina pohjasi verrattuna tuohon riskinoton pohjaan 08. Otti vielä muutaman kuukauden.
Kolmas charttiepelien poiminta:
Kannattaa muistaa milloin tuo markkina pohjasi verrattuna tuohon riskinoton pohjaan 08. Otti vielä muutaman kuukauden.
Jep! Moni osake kyllä pohjasi jo loppusyksystä 2008 vaikka indeksit luisuivat maaliskuun 2009 alkuun. Kaikki ei mene synkassa.
Tässä vielä hauska:
Puru on huudellut pohjia pitkin kevättä (kukapa meistä ei olisi uumoillut niitä jo aiemmin😅) mutta nyt taas vahva huuto.
Voihan aina kaikki mennä pieleen, mutta 50-70 % kurssilaskujen jälkeen luulisi markkinalla löytyvän ostettavaa.
Sentimentti on huono ja kaikkialla satelee lähinnä kökköjä uutisia, mihin osakkeet eivät aina ole jaksaneet viime aikoina niin reagoida.
Puru on kuin tuuliviiri. Viikko sitten epäili earningsien putoavan ja indekseihin 15% lisälaskua jne.
Mutta oikeastaan tämä laskumarkkina on sellainen, että on ihan oikeutettua vaihtaa näkemystä tiheään. Uskon, että kun yhdestä-kahdesta avainmittarista saadaan “helpottavaa dataa” on näillä eniten lyödyillä lapuilla jo täysi ralli päällä. Siinä mielessä olen itsekin ostojen kannalla ollut tässä heinäkuussa.
Isoin kysymys on Euroopan talous mahdollisessa energiakriisissä talvella.
Tämä on ihan mutua, mutta minusta tuntuu, että markkina ei vielä hinnoitteli mahdollisen energia- ja Euro-kriisin mahdollisuutta yhtään. Tai ainakin se pitää niitä epätodennäköisinä? Taantuma on mahdollinen ellei jo päällä. Sota ei näytä hiipumisen merkkejä ja Venäjä on arvaamaton. Jenkeissä tilanne mahtaa olla parempi kuitenkin.
Mutta mitä markkina sitten on hinnoitellut tällä kurssilaskulla jos ei noita mainitsemiasi asioita?
Vaikka onhan tässä kaikenlaista ollut…
Fund managereiden käteistasotkin tavallista korkeammalla.
Margin tasotkin ovat selvästi tervehtyneet
Otin margin dataa myös exceliin:
Exponentiaaliseen formaattiin väännettyä saa aika hyvin tuollaisen ultimate fear greed putken. Nyt oltaisiin pakiteltu vasta neutraalille tasolle. Tässä tietenkin iso virhemarginaali, että onko tuo kulmakerroin oikea. Laitoin myös excelin automaattisen trendlinen. Sen mukaan oltaisiin jo pakiteltu trendin alle.
Tässä drawdownit edellisistä huipuista:
Finran Margin tilastoista saa myös käteisen määrän ao-tileillä. Käteisen puolesta tulivoimaa riittää edelleen hyvin.
Sepolla nyt noin P/E 20 missä tuloksissa on lähes ennätysmäiset 12% marginaalit. Tämäkö on pohja jonka alle ei enää koskaan mennä?
Jos ostaa kyseistä indeksiä, ostaa oikeudet firmojen tulevien vuosikymmenten kassavirtoihin. Aiemmin on ajateltu että markkinamekanismi liu’uttaa marginaaleja kohti tasapainotilaa, joka 1900-luvulla taisi olla luokkaa 6%. Siitä se on noussut, mutta ehkä olosuhteetkin olivat keskimääräistä suotuisammat firmoille?
Entä jos jossain tulevassa pessimismin syvimmässä alhossa sijoittajat ajattelevat, etteivät nykyiset marginaalit olekaan seuraavien 50 vuoden uusi normaali, vaan se onkin vaikka 8%? Ja jos vaikka uusi normaali P/E ei olekaan >20 vaan vaikka 17. Jos sijoittajilla tulisi nyt tuollainen fiilis, missä siis edelleen oletetaan että sekä marginaalit että P/E ovat seuraavina vuosikymmeninä korkeammat kuin 1900-luvulla, laskua nykyiseen verrattuna yli 40%.
17.6 parin päivän takaa, jos nyt vähän saivarrellaan.
Mutta onhan tuo totta, että marginaalikummitus lymyää tuolla edelleen.
EDIT:
Marginaaleihin liittyen mielenkiintoinen graafi twitteristä muutaman päivän takaa.
Energia sektori kannattelee SPn kovia marginaaleja. Ex-energian operating margin ennustetaso vähän alle 10v keskiarvon
Mielestäni Puru on arvannut indeksien vielä laskevan mutta veikannut että high growth stocks pohjaa ennen indeksiä ja on ehkä jo pohjannut. Eli siinä mielessä ei ole ollut tuuliviiri.
Jep, onhan osakkeita jo lyöty, etenkin Euroopassa. Tässä Eurostoxx50 indeksin toteutunut P/E ja eteenpäin katsova P/E. Ei tuota nyt voi kalliin näköiseksi haukkua? Katsokaa myös meidän syklisten kursseja kotipörssissä. Ne ovat pannuttaneet kunnolla eli eiköhän jonkinlaista energiavaikeutta ole jo mukana.
Tottakai jos syvä taantuma tulee, Kiinasta pamahtaa ilmoille Lehmanit ja Ukrainan sota eskaloituu entisestään niin osakkeet on määh.
Tämä oli hyvä:
Itsellä kyllä päinvastainen näkemys ja siksi salkussa kaikki irtoava raha kiinni, All in.
-Kun kuluttaja luottamus on suunnilleen kaikkien aikojan alhaisimmassa luvussa voisi ajatella että ollaan pohjalla ja seuraava suunta voi olla vain ylös päin. Erityisesti kun alhaisuus ei kuitenkaan näy kulutuskäyttäytymisessä paljoakaan, Visa vinkuu edelleen täysillä.
-Inflaatio on takautuva luku, eli huomisen inflaatio riippuu vertailutasosta vuosi taakse päin, on voi aproksimoida milloin käänne alas tapahtuu.
-Pörssit rommaa aina sotaa odotettaessa, epävarmuuden tilanteessa, jos sodan tiedetään lähes varmasti tulevan, ja kursit lähtee nousuun heti sodan alettua. Eli sota aiheuttaa max muutaman kk pudotuksen pörsseihin, sen jälkeen vaikutus on positiivinen(Pl. isot maailmansodat). Jos sota onkin täysin yllätys markkinoille, kyykätään sodan alettua, ja noustaan muutaman kk kuluttua sodan alkamisesta.
-Öljyn hinta on tullut huipuista noin 15% alas.
-Vuokramarkkinoilla ei ole ongelmia koska asuntojen hinnat pitäneet hyvin (pl Kiina) eikä Biden liene pörssejä romahduttanut.
USA:ssa on nyt kammottava yhdistelmä:
Viimeisten kymmenen U.S. taantuman yhteydessä inflaatiovauhti peak==>trough on hidastunut keskimäärin noin 4–5 prosenttiyksikköä noin puolentoista vuoden aikana.
Tämä on vaatinut sitä että reaalinen Fed Funds on ollut jossain kohtaa tuon prosessin aikana reilusti plussalla.
Tällä hetkellä ei ole mitään näkymää paluusta 2 % inflaatioon ilman tavalla tai toisella ikäviä vaiheita matkalla sinne.
Ei ihme että fund managerit ovat synkkinä.
Toisaalta äärimmäisyysajattelu ja äärimmäinen asemoituminen tekee äärimmäisen hermostuneen sijoittajan.
USAn osalta ammattilaiset lienevät fundamentaalisesti oikeassa samaan aikaan kun amatöörit ostavat osakkeita alennusprosenteilla kuin vaatekaupassa.
Varmaankin monen ammattilaisen hermo pettää tässä showdownissa ennen kuin amatöörien.
Ehkä amatöörit ostamassa osakkeita alennusprosenteilla tekevät ihan fiksusti. Mikäli tavoiteena on fiksu kuukausitainen sijoittaminen, en pitäisi amatöörejä mitenkään hölmöinä. Mielestäni tuo, että amatöörit edelleen sijoittavat tasaisesti on hyvä merkki pörssien terveyden kannalta.
Vaikka kurssit ovat nyt nousseet ja innokkaimmat ovat julistamassa pohjien olleen tässä, emme varmasti tiedä pörssin tulevaa suuntaa. Tosin jossain välissä se suunta muuttuu ja historiallisesti kannattaa mielummin olla optimisti, kuin pessimisti.
Timanttikädet, Wall Streetin ammattiveivaajien painajainen…
Tätä miettiny välillä että varsinkin 1900-luvun alun osakekaupathan taiettiin pitkälti tehdä välittäjien ja ammattilaisten kautta niin siellä oli varmaan keskimääräistä sitä “tietoa” enemmän mikä sitten saa väen panikoimaan yhtä aikaa.
Mitä enemmän osakemaailmalla on eritasoisia sijoittajia, niin voisiko se jopa vahingossa auttaa välttämään yhtäkkisiä täysiä romahtamisia, vaikka niille syytä olisikin. Toisaalta saattaa ne niitä luodakin jossain määrin, satunnaisuus lisääntyy (ei toki paljon, mutta pienissä määrin).
Asiantuntijat huutaa notta nyt kannattaa myydä, mutta Mikko Ypäjältä päättää vaan sinnikkäästi ostaa dippiä.
“Hodor, kuuhun, yolo” kaljapäissään kun samalla asiantuntijat jää miettimään että mitä helv***** , miksei se kurssi tipu…
Otan tällä kertaa kantaa vain USA:n markkinoihin joilla arvostustasot ovat muuta maailmaa korkeammat.
Olen samaa mieltä: säännöllinen kuukausisijoittaminen on voittajakonsepti. Siinä myöskään aloitushetken arvostustasoista ei tarvitse stressata. Aina on oikea hetki aloittaa.
S&P 500 cape 30x johtaa siihen että nämä piensijoittajat tästä alkaen vaurastuvat osakkeilla hitaasti ja isolla volalla. Se vola sitten tarjoaa mahdollisuuden nopeuttaa vaurastumista kunhan pitää kuukausisijoittamisesta kiinni.
Epäilen että moni niistä, jotka ovat innolla mukana cape:lla 30x, ektrapoloivat tulevaisuuteen viime vuosien tai viimeisten kymmenen vuoden patterneja siitä miten nopeasti ja ruhtinaallisesti Mr. Market palkitsee dippiostajan.
Suuri osa porukasta todennäköisesti heittää pyyhkeen kehään siinä kohtaa kun vola oikeasti alkaa olla kuukausisäästäjän supervoima.
hmm…
Top 10 Creations (All ETFs)
Ticker | Fund Name | Net Flows* | Details |
---|---|---|---|
GOVT | iShares U.S. Treasury Bond ETF | 3,279.98 | |
TLH | iShares 10-20 Year Treasury Bond ETF | 2,056.89 | |
TLT | iShares 20+ Year Treasury Bond ETF | 1,733.08 | |
VCIT | Vanguard Intermediate-Term Corporate Bond ETF | 1,415.02 | |
QQQ | Invesco QQQ Trust | 1,177.55 | |
XLV | Health Care Select Sector SPDR Fund | 785.58 | |
SCHO | Schwab Short-Term U.S. Treasury ETF | 765.54 | |
SPY | SPDR S&P 500 ETF Trust | 568.76 | |
IEF | iShares 7-10 Year Treasury Bond ETF | 513.24 | |
VOO | Vanguard S&P 500 ETF | 508.07 | |
Lähde etf.com |
Tuossa siis mihin ETF:iin menee rahaa juuri nyt eniten (12.7.-18.7.). Eli vaikka rahaa virtaa edelleen markkinoille, ehkä kaikki virtaava raha ei silti päädy osakkeisiin?
Toki vuoden alusta S&P500 saanut eniten rahaa ETF puolelta tuon mukaan.
Lähdin alkujaan hakemaan pidemmän aikavälin kuvaajaa @musa_2 linkaamista netflowsta, mutta en tuollaista löytänyt. Eli osaisiko joku paremmin löytää tuollaisen? Ajatuksena tässä lähinnä miettiä millä tavoin yksityissijoittajien käytöksessä mahdollisesti tapahtunut muutosta? Toinen asia mitä mietin tässä on miten sijoittajien sijoitushorisontti kollektiivisella tasolla mahdollisesti muuttunut, eli nythän alkaa Yhdysvalloissa boomerit eläköityä ja tämä varmaankin vaikuttaa miten ylimääräisestä omaisuudesta halutaan tuottoa?
Itse lukeudun vahvasti näihin amatööreihin. Ihan aina ilman googlea en edes ymmärrä viestejäsi. Markkinapsykologiaan liittyen aika usein aliarvioidaan kaltaisiani tuulipukuja. Osa ammattilaisista on vielä suunnilleen ollut äidin tissillä, kun “me” tuulipuvut olemme jo ostaneet ensimmäiset osakkeemme. Silti odotusarvona on se, että olemme suunnilleen tulleet mukaan vasta viimeisen manian aikana. No toki tässä aikaisemmassa vertauksessa hieman liioittelin, mutta about 15 vuotta olen harrastanut sijoittamista.
Mihin tällä esimerkillä viittaan? Uskoisin amatöörien volyymin tulevan nyt hyvin pitkälti niiltä säännöllisiltä kuukausisijoittajilta. Finanssi ja eurokriisin aikana muistaakseni piensijoittajat olivat niitä, jotka sitkeästi ostivat ylimyytyä markkinaa.
Melkoinen miinus, odotuksissa oli kai joku -0.9%
Hintojen nousu syönyt kysyntää pahasti.