Pörssien suunta (Osa 2)

Eka joka tuli mieleen tästä. Toki maksaa tuloksesta vain 50% osinkoina.

3 tykkäystä

Alla on Henri Huovisen markkinakommentit.

Ekonomistit ovat lähes systemaattisesti aliarvioineet pohjainflaation tänä vuonna. Kuutena kuukautena kahdeksasta on ekonomistien konsensusennuste ollut matalampi kuin toteutunut pohjainflaatio. Samansuuntainen tilanne nähtiin 1970-luvulla, jolloin odotettua korkeampi inflaatio heikensi osakemarkkinoiden tuottokehitystä Yhdysvalloissa.

Markkinoilla hinnoitellaan nyt 68 prosentin todennäköisyyttä 75 korkopisteen koronnostolle ensi viikon korkokokouksessa. Futuurimarkkina hinnoittelee peräti 32 prosentin todennäköisyyttä 100 korkopisteen koronnostolle.

8 tykkäystä

Tuo on varman se kohta sitä kuuluisaa neuvoa missä veri virtaa kaduilla?

1 tykkäys

Mistä löytyy aamuisin ennen Euroopan pörssien aukeamista markkinan suuntaa ja avaustasoja?
USA ja Aasian indeksit antavat osviittaa, mutta löytyykö suoraan Euroopan pörssien futuureja tai pre-market informaatiota Euroopan tai jopa pohjoismaiden pörssien osalta ennen markkinan aukeamista?

Itsellä on investing.com widgetti kännykässä, johon olen keräillyt eri futuureja.


Ihan hauska seurattava, pysyy sujuvasti kärryillä indeksin liikkeistä.

Edit: tulikin arvostettuun Pörssien Suunta -ketjuun, ehtisikö joku siirtämään kahvihuoneeseen?

3 tykkäystä

Muutama poiminta aamun Vartista.

Inflaatio on tahmeaa melkein millä tahansa mittarilla, katsoo sitten trimmattuja mittareita, mediaania, tahmeaa inflaatiota, palveluita yms.

Niin kauan kun nämä ei taitu, Fed nostaa korkoja raivolla.

Inflaatio kyllä tulee taittumaan, mutta mitä pahemmaksi se sitä ennen muodostuu sitä todennäköisemmin sen taittaa raju taantuma mikä ei ole jees taloudelle eikä osakkeille…

Miksi minä ja käytännössä varmaan kaikki sijoittajat kärkkyvät inflaation taittumisen merkkejä? Koska yleensä osakkeille se tarkoittaa rallattelua. :smiley:

Euroalue on vihattu sijoituskohde. Voiko omistaa kamalampaa asiaa, kuin eurooppalaiset tekno-osakkeet?

“Kusetusmarkkina”, sanoo salkunhoitajat globaalissa kyselyssä:

En anna paljoa arvoa eurostonks600:sen forward P/E:lle, koska kuten usein todettu ennusteissa on jäätävää tuloskasvua kuin energiakriisiä ja taantumaa ei tulisikaan.

P/B:llä mitattuna eurooppalaisosakkeet arvostetaan 1,8x kirja-arvon verran. Se on vähän tai paljon, riippuen minkälaiseen oman pääoman tuoton tasoon sijoittaja uskoo.

20 vuoden keskiarvo heiluu 11 %:ssa.

Kävin videolla läpi pieniä tulitikkuaskilaskelmia, onko tuo hyvä kombo vai ei.

54 tykkäystä

En tiedä mikä paikka, foorumi tai mikä lie olisi oikea positiiviselle palautteelle, mutta olipa taas tymäkän kovaa settiä kyseinen video! Rakkaudesta lajiin, kiitoksia.

Jokaisen, jo kokeneemmankin, sijoittajan tulisi katsoa nuo läpi. :boom:

32 tykkäystä

Itse käytän tuota. Pohjoismaat ei tuossa valitettavasti näy.

Toi 70-luku on kyllä aina yhtä häiritsevän näköinen. Himmaattiinko siinä aina liian aikaisin korkojen kanssa, vai miksi infaaltio peikko päästettiin aina uudelleen karkuun? No toivottavasti ei historia toista itseään nyt 20-luvulla :sweat_smile:

6 tykkäystä

Mielestäni vähän puhuttu aihe, mutta mielestäni heikko euro ja energia-kriisi euroopassa tekee itselle nuo eurooppalaiset tekno-osakkeet houkutteleviksi.
Yhtiöt jotka toimivat euroopassa hyötyvät tästä, koska globaalisti toimivilla yhtiöillä tulot ovat isossa osassa dollareissa ja kulut ovat euroissa, joista pääosin kulut palkka/henkilöstö kuluja. Usein nämä kulut eivät nouse inflaation ja/tai paikallisen valuutan devalvoituessa samaa tahtia. Energian hinnan nousu ei myös syö liikevoittoa samalla tavalla kuin monilla tuottavan teollisuuden yhtiöillä, joiden tuotanto pohjaa pitkälti energian käyttöön.

Tämä kaikki lisättynä tilanteeseen missä yleinen mielipide on vielä eurooppa-teknoja hylkivä muodostaa kyllä tämän tilanteen itselle erittäin houkuttelevaksi paikaksi ostaa hyviä yhtiöitä mielestäni huomattavan halpaan hintaan.

27 tykkäystä

Turkulaiset ovat taas vauhdissa, eli @Isa_Hudd ja @Marianne_Palmu. :slight_smile: Kannattaa laittaa myös Inderes Nordic tilaukseen, siellä on kiinnostavia videoita kiinnostavista asioista ja aiheista.

Macrovoices from Turku - hot topics from the macroeconomic environment explained in a few minutes and an easy way. Join us and keep yourself posted! Episode 2.The Real Estate Market & Wealth Effect

Contents:
00:00 Introduction
00:52 Decreasing housing prices
01:22 Problems in the real estate sector impacts the economy through various channels
01:43 Wealth effect - negative wealth effect

3 tykkäystä

FedEx pisti eilen tuhnut numerot pöytään, veti ohjeistuksen poikkeavalla tilikaudelta 2023 pois ja toimari puhuu taantumasta Jim Cramerin haastattelussa.

FedExin kaltaisella kuskaajalla on kohtuullisen hyvä tuntuma talouden menoon, koska iso osa taloutta on tavaroiden liikuttelua paikasta toiseen.

Osake otti alas Afterissa 15 % jos joku miettii, onko taantuma jo hinnoissa vai ei…

57 tykkäystä

Tässä vielä jenkkien 2-vuotinen, tämän vuoden kehitys. En tuosta kuvaajasta kyllä löydä minkäänlaista “peak inflation” kohtaa, takamatkaa on kovasti. eli 0.75 korotukset jatkuu ja teknot etenkin paineessa edelleen alas. Mielenkiinnolla odotan koska ne tulosennusteet alkaa laskea, edelleen vasta hinnoiteltu koron vaikutus hyväksyttyyn arvostuskertoimeen.

Analyytikot?

Huomatkaa tuo hyppy, vielä 5 päivää sitten oltiin 3.5:ssä, nyt kolkutellaan jo nelosta…

Talebile tyypilliseen tapaan asia on sanottu kärjistäen, mutta tavallaan oikeassahan hän on. Korot ovat olleet nollan tuntumassa viimeisen 15 vuoden aikana luoden sukupolven (minut mukaan lukien), joka ei ole nähnyt rahan arvoa eli korkoa siinä määrin missä vanha kansa. Kyllähän tämä on näkynyt myös nuorempien analyytikoiden hieman yltiöpositiivisissa odotuksissa, jos vaikka vertaa Ekin konservatiivisiin ennusteisiin ja suosituksiin.

Se vain on kummallinen asia, että mitä markkinoilla tapahtuu, kun yhtäkkiä pääomalle saa tuottoa myös koroista. Valtavat rahamäärät (mm. eläkeyhtiöiden) on huomattavasti helpompi sijoittaa valtion velkakirjoihin kuin osakemarkkinoille.

Samalla on varmaakin huomattu, että mitä kasvuyhtiöiden, jotka eivät tuota kassavirtaa, arvostustasoille tapahtuu, kun rahan aika-arvosta tulee taas relevantti käsite.
Sitten voidaan miettiä, millaisen vääristymän tämä aika on markkinoille loppujen lopuksi saanut aikaan. Osakekurssit ovat niianneet alas jo reilusti ja kasvuyhtiöiden osalta jälki on ollutkin rumaa, mutta entä maailman suurin omaisuuserä eli kiinteistöt? 30-vuotinen kiinteä asuntolainakorko on heilunut 2000-luvulla 3-8 % välillä. Korkean inflaation aikaan 70-80-luvun alussa se oli lähes 18 %. Samalla voidaan pohtia, että millaisen moraalikadon se on saanut aikaan politiikoissa, kun kirjaimellisesti seinästä on saanut rahaa.


(Bloombergiltä)

Tuosta voi nähdä Fedin toimien laskeneen riskipreemiota selkeästi. Fed oli markkinoilla huomattavasti agressiivisempi kuin vuonna 2008, jolloin asuntomarkkinat itse kriisiytyivät. Ja hulluinta on, että Fed jatkoi toimiaan asuntomarkkinan pönkittämiseksi myös vuosina 2012-2014, stimuloidakseen asuntomarkkinaa tai mitä lie perustetta he sitten käyttivätkään.

Lopuksi vielä täytyy sanoa, että kieltämättä hymyilytti tuo bitcoinin vertaus syöpäkasvaimeen.

39 tykkäystä

Juuri meidän kiinteistöanalyytikko @Matias_Arola heitti minulle Slackissa tämän kuvaajan kun sattumalta juuri tuosta samasta aiheesta jubailtiin. :smiley:

Not good.

InexperiencedChiefAfricanwilddog-size_restricted

Ei ihme, että pelot siitä miten jokin menee rikki korkojen noustessa kasvaa päivä päivältä.

24 tykkäystä

1995 kukaan ei osannut kuvitella mitä on edessä.

10 tykkäystä

Vielä jatkaen…

Osakkeet “tuntuvat” jo osin imeneen sisäänsä korkeampien korkojen ympäristön: onhan juuri pitkän duraation veijarit, keihäänkärkenään bumtsibum ARK ETF, romahtaneet.

Jos korot nousee roimasti vielä lisää niin tämä tietysti muuttuu. Mutta osakemarkkinalla on rajallisesti vipua eikä se ole suurin omaisuusluokka joten vaikutus muualle on rajallinen, etenkin jos lähinnä osa pörssistä romahtaa.

Sen sijaan kiinteistöissä on jäätävästi vipua, ne ei ole niin likvidejä ja vivun kautta ne on kytköksissä suoraan pankkijärjestelmään.

Ketjun aktiivilukija näkenee tässä ongelman jota ei tarvitse avata enempää.

Mielenkiintoinen pohdittava on myös, sattumalta olen viimeiset 24h pyöritellyt päässäni samoja juttuja mitä sinä toit hyvässä kirjoituksessasi esiin, meneekö velka “pois muodista”. Siihen on syynsä miksi tietyt ikäluokat välttelee velkaa kuin ruttoa. Se kun lyö kerran näpeille…

Mitkä olisi implikaatiot maapallolle jossa deleverointi on päivän sana? Haiskahtaa… velkadeflaatiolle.

38 tykkäystä

Pitää paikkansa eivät pörssit ole niin pahoja. Kaikki pörsissä toimivat tietävät sen volatiilin luonteen, mutta asuntomarkkinoita ei mielletä volatiiliksi ja sen piileviä riskejä ei aina huomioida.

Onhan se kieltämättä hullua, että lehdissä on kirjoitettu asuntosijoittamisesta kuin se olisi ilmaista rahaa. Kutakuinkin nämä tarinat ovat menneet näin:

Ostetaan kiinteistö n. 70% vivulla. Otetaan vuokralainen, joka lyhentää lainaasi ja muistetaan vähentää kaikki veroissa. Ostetaan uusi kiinteistö, sillä arvohan ja vuokrat vain nousevat. Vuokrataan se. Sitten ostetaakin jo kiinteistö 100% vivulla käyttämällä jo omistuksessa olevia kiinteistöjä. Ja kehä jatkuu.

Jossakin kohta muutetaan Floridaan nauttimaan työn tuloksista.

Mutta entä jos arvo ei nousekkaan. Tai kassavirta (vuokratulo) kääntyy kaakkoon. Tai ne lainojen korot pamahtavat kattoon. Tietääkseni Suomessa asiakkaiden maksukyky testataan 6 % koroilla. Suomessa tuskin iso ongelma, mutta Suomi nyt vain on osa euroa ja globaalia maailmaa, jota monet eivät aina ota huomioon. Ei se kriisi Suomesta lähtisi vaan jostakin ihan muualta.

34 tykkäystä
8 tykkäystä

UPS ja DHL taasen tehneet kelpo tulosta. Mikä FedEx:llä on mennyt pieleen :man_shrugging:

Lähinnä opponoin Vernerin yhden firman tuloksesta vetämää johtopäätöstä.

5 tykkäystä

Ala on superherkkä kustannuksille. Olisiko jäänyt vaikka lentolöpö suojaamatta? En tiedä, villi valistunut arvaus.

Edit: Kävin lukaisemassa rapsaa. Kyllä valittavat lähinnä kysynnän katoamisesta. Olisiko kilpailijat vieneet paremmilla hinnoilla? Alalla on hintoja korotettu inflaation vuoksi hyvin nopeasti ja ehkä se on ajanut yllättävän isolla kädellä firmoja vaihtamaan toimittajaa jolloin yleisen tason niiaus osuisi siihen huonoiten kilpailussa pärjäävään kun muilla menee “ok”.

Tai sitten on muiltakin pakettirahtaajilta tulossa seuraavassa osarissa lunta tupaan.

3 tykkäystä