Maailmanlopun maalailijoilla on mielestäni valideja fundapohjaisia väitteitä, eikä kaikki suinkaan odota pikaista poksahdusta. Esimerkiksi Lepikkö taisi odottaa Sepen seuraavalle viidelle vuodelle pientä negatiivista inflaatiokorjattua keskimääräistä vuosituottoa. Tottakai härät on automaattisesti tilastollisten faktojen myötä useammin oikeassa, mutta se ei tee karhujen väitteistä vääriä. Tämän tilastollisen faktan perusteella on myös keskivertosijoittajalle järkevämpää olla permabull. Täällä foorumilla on kuitenkin kiva pohtia asioita hiukan syvällisemmin, sillä täällä käy tosi fiksua porukkaa antamassa näkemystä.
Olettaisin, että suurella osalla karhuista on myös tarkoituksena hyötyä karhuanalyysin tuottamasta tiedosta Michael Burry tyyliin. Tietämättömille tiivistettynä tiedoksi, että Michael Burry siis shorttasi asuntolainamarkkinaa vastaa silloin, kun moni piti sitä päättömänä.
Nopea on myös aika suhteellinen käsite. Romahtiko teknokupla nopeasti? Ei minun mielestäni.
“Uusi normaali vai pysyvä häiriö - inflaatio, elvytys ja talouskasvu” -ketjussa oli mielenkiintoinen teksti, ja laitan tämän nyt tässä samalla jos joku ei tätä ketjua seuraa.