Pörssien suunta (Osa 2)

Avoimien työpaikkojen määrä pompannut jenkeissä.

17 tykkäystä
9 tykkäystä

Henri Huovinen on kirjoittanut Japanin osakemarkkinoista mielenkiintoisen jutun, jonka lukee muutamissa minuuteissa.

Omien osakkeiden ostot ovat ennätystasolla Japanissa. Se on perusteltua suhteutettuna arvostustasoihin. Topix-indeksin P/B-kerroin on 1,25 ja useiden yhtiöiden osake on arvostettu alle oman pääoman. Arvostustaso on matala erityisesti korkotaso huomioiden. Matalaa P/B-kerrointa saattaa selittää se, että japanilaisyhtiöiden sijoitetun pääoman tuotto ja oman pääoman tuotto ovat olleet aiemmin verrattain matalia verrattuna moniin länsimarkkinoiden yhtiöihin.

Jutun alaotsikot:

  1. Japanissa on tehty yritysten hallintotapoihin liittyviä uudistuksia
  2. Japanin osakemarkkina on matalasti arvostettu
10 tykkäystä

Kotimaassa hintojen nousu hidastui 6,3% → 5,2%

31 tykkäystä

"Toukokuussa yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin kuukausimuutos oli ennakkotietojen mukaan 0,2 %.

Yhdenmukaistetussa kuluttajahintaindeksissä (YKHI) ei ole mukana omistusasumista, rahapelejä, kulutus- ja muiden luottojen korkoja, omakotitalon palovakuutusta, ajoneuvoveroa eikä kalastus- ja metsästysmaksuja. Yhdenmukaistettuun kuluttajahintaindeksiin kuuluvat kulutuserät ja laadintasäännöt on määritelty EU-asetuksin."


Omistusasuntojen hinta on ainakin laskussa. Luottokorkomenot taas ovat asuntolainojen kautta selvässä nousussa.

0,2% kk muutos vastaisi reilun 2% annualisoitua vuosimuutosta.

Vuositasolla inflaatio näyttäisi tulevan tällä hetkellä nopeasti alas ja kk tasolla se näyttää jo olevan lähellä tavoitteita. Asuntolainamenoihin tulee helpotusta vasta viiveellä, kun ensin korkojen pitää kääntyä laskuun, ja siihen mennee vielä oma aikansa.

29 tykkäystä
73 tykkäystä
16 tykkäystä

Debt-Limit Deal Clears Congress, Ending Threat of US Default (Bloomberg)

11 tykkäystä

Mielenkiintoinen pläjäys taloudesta oli tuo ylläoleva linkattu ulkolimjan dokumentti.Ymmärsin osan,mutta lopulta ymmärsin että en ymmärrä tarpeeksi,kannattaa kyllä katsoa koko lähes kaksituntinen ohjelma.Itsekin olin jo ottanut unilääkkeet kun huomasin tuon kanavasurffaillessa ja sinnittelin loppuun asti,vähän lopussa pisti miettimään tulevaa,kiitos Yle.

2 tykkäystä

Taas osakepainot kasvoivat jenkkimarkkinalla. Ei ole pelkoa näkyvissä. Ei taida olla yhtä suurella osakepainolla läpi mentyä lamaa aikaisemmin nähty.

No fear, only greed.

25 tykkäystä

Tästä Fear & Greed mittarista oli enempi puhetta Trader’s Clubin uusimmassa videossa. Kannattaa tutustua.

2 tykkäystä

Juu, kaikki jaksot katotaan.

Indikaattorista sanotaan “The index tracks how much these individual indicators deviate from their averages compared to how much they normally diverge.” Eri asia on tietenkin sitten minkä henkilökohtaisesti kokee äärimmäisiksi liikkeiksi.

Jos katsoo historiallisesti pari vuotta taaksepäin, niin kyllä tämä nykyinen tilanne omissa silmissä sinne extreme puolelle alkaa jo kääntymään historiallisesti. Tuo koronamontun jälkeinen tykitys ei ole normaalia, eikä se siltikään paljoa enemmän extremempää ollut.

Oli erinomainen dokumentti. Loppukaneettina sen perusteella voidaan todeta, että jatkossa sijoittajat eivät voi odottaa Fediä pelastamaan sijoittajia huonoilta sijoituspäätöksiltä. Nollakorkoja ei myöskään kannata odottaa takaisin. Jatkossa velkarahalla on tietty hinta, kuten on ollut suurimman osan talousjärjestelmien historiaa.

Jatkossa huonot yritykset saakin mennä nurin, eikä kasvu tule perustumaan ainakaan jatkuviin elvytyspaketteihin. Bileet ovat ohi ainakin siinä mielessä, että ei voi odottaa tekevänsä rahaa jokaisella poimittavissa olevalla osakkeella.

2 tykkäystä

Vähän… sekavaa? Työttömyys kasvaa, mutta myös työpaikat?

Koko raportti:

18 tykkäystä

Kuukausi sitten moni tuntui odottavan, että huhtikuun vahvaa 253K lukua tarkistetaan tässä raportissa alaspäin. Kävikin niin, että sitä tarkastettiin ylöspäin 294K. Ja toukokuulta älyttömät 339K työpaikkaa lisää talouteen.

65 tykkäystä

Tässä olisi vielä Jan Von Gerichin kommentit jenkkien työllisyysjuttuihin. :slight_smile:

ja myös Antti Saaren:

17 tykkäystä

Vähän yritin miettiä miten tuommoiset numerot saadaan aikaan. Oliskohan että työttömiä todellakin on enemmän, mutta koska samalla yhä useampi Jenkeissä itse asiassa työskentelee kahdessa eri työpaikassa jotta rahat riittäisivät, yhtä aikaa työttömien määrä ja työpaikkojen määrä voi nousta…?

4 tykkäystä

Ruotsissa alkaa kiinteistöpuolella verkko kiristyä:

15 tykkäystä

Todella mielenkiintoinen dokkari.
Päällimmäiset ajatukset:

  • Osakkeiden pörssikurssien määräytyminen on niin irrallaan reaalimaailmasta ja tapahtumista yrityksissä, että on mahdotonta sijoittaa osakkeisiin pelkillä vanhoilla sijoittamisen lainalaisuuksilla ilman ymmärrystä rahapolitiikan (varsinkin jenkkien) kiemuroista. Itsellä on paljon opettelemista vielä. Sijoittaja Jeremy Grantham kiteytti hyvin: “Emme tuota mitään konkreettista. Emme tuota todellista tulojen lisäystä, olemme vain kustannus.”
  • Kun miettii tämän hetken pörssikursseja ja reaalimaailman ilmiöitä, niin vaikka tämä kotoisen pörssimme laahaaminen tuskastuttaa, niin en nyt ole ihan varma onko se vähiten väärässä.
  • Tekee mieli myydä osakkeet ja ostaa koko rahalla perunapeltoa.
9 tykkäystä

Pari päivää sitten linkkasin tänne uutisen, jossa oli epäilystä huijauksesta työttömyyshakemuksissa jenkkilässä, joka vääristi aiempien kuukausien määrää alemmas. Kuinkahan tarkkaa tuo data nyt on, kun kovin sekavan oloista menoa.

1 tykkäys