Pörssien suunta (Osa 3)

Keskuspankit muistavat hyvin 70-luvun rahapolitiikkavirheet. Inflaatio teki toisen suuren aallon sitä myötä, toki päälle energiakriisiä ja hyvinvointivaltioiden rakentamista että vielä Vietnaminkin sotaa (vrt. muuten tänä päivänä bidenomics, Ukraina, energiakriisi…).

Vaikka inflaatio menisi nyt lähelle tavoitetta, niin kauan kuin työmarkkina ja talous ei näytä jäähtymisen merkkejä se todennäköisesti vain pulpahtaisi uudelleen pintaan ellei rahapolitiikka pysy kiristävänä.

Viime aikoina on saatu vähän viitteitä vahvan talouden jäähtymistä, mutta suaappi nähdä missä vaiheessa jäähtyminen konkretisoituu.

Lisäys: muutenkin inflaation hallittavuus on vähän tällainen 1982–2020 aikakauteen perustuva, ehkei harhaluulo mutta uskomus jolla ei ole niin vahva pohja. Se osaa olla kettumainen ja yllättävä.

43 tykkäystä

Tämä on jokseenkin selvää itselleni. Mietin vaan, että mikä esti 0,5% koronnostot silloin kun ensimmäisiä viitteitä inflaatiopelosta alkoi ilmaantua. Tuskin siitä haittaa olisi ollut. Väistämättä tässä jää maallikolle kuva myöhästymisestä.

15 tykkäystä

Ehkä olisi jo ajankohtaista alkaa miettimään seuraavaa kriisiä, vai tuleeko sellaista lähiaikoina. Inflaatio ja deflaatio eivät tule enää markkinoita säikäyttämään siinä määrin kuin menneinä vuosina. Aikansa kutakin.

Nyt olisi hyvä katsoa jo tulevaisuuteen.

2 tykkäystä

Jep, näin se on. Ja juurisyy inflaatioon on pohjimmiltaan sama kuin 70-luvulla: energian hinta. Se vaikuttaa melkein kaikkeen.

70-luvun öljykriisit korreloivat erittäin hyvin inflaation kanssa. Maailma on niistä ajoista muuttunut paljon, mutta edelleen energian hinta on avaintekijä taloudessa.

Katselen ruudun yläreunassa Bloomberg TV+ -palvelua päivittäin. Sama viesti vaihtuu viikosta tai oikeastaan päivästä toiseen Top News -ikkunassa. Tänään taisi olla vuorossa Mozambik, jossa inflaation kerrottiin pysyvän ennätyskorkealla. Maat ja maanosat otsikoissa vaihtuvat, mutta inflaation syyt ovat päivästä toiseen samat: polttoaineen hinta, energian hinta (sähkö), ruoan hinta.

Olen vähitellen päätynyt sellaiseen johtopäätökseen, että maailman taloustilanne ei normalisoidu globaalisti ennen kuin sota loppuu. Toinen vaihtoehto on, että ongelmat jatkuvat paljon pidempään kuin kukaan toivoisi.

(70-luvulla USA oli merkittävästi riippuvainen tuontienergiasta eli öljystä. Tilanne poikkeaa nyt huomattavasti silloisesta, sillä maasta on ennustettu tulevan vuoden 2023 aikana raakaöljyn nettoviejä.)

9 tykkäystä

Tässä on vielä OP:n Hännikäisen tviittiketju tai x-ketju inflaatiojutuista. :slight_smile:

16 tykkäystä

Nimenomaan, nyt jos/kun korkoja nostetaan menee talous lisää seinään, muukin kuin rakennusteollisuus ja tavallinen kuluttaja on lisää kusessa kun korot nousee edelleen ja teollisuuden jne.investoinnit lykkääntyy.

Euribor 12kk nousi viime joulukuussa yli 3%:n, joten joulukuuhun asti tulee kokoajan lisää porukkaa, jotka saavat osansa reiluista koronnostoista.

Täytyy vain toivoa, että ei tule mitään isompaa työttömyysaaltoa, ihmiset vielä selviävät ja saavat helpommin sovittua maksujansa jos ovat töissä.

Joo, nollakorot eivät ole normaalia, ihmiset ovat ottanee liiikaa velkaa jne. ja tiedän, että inflaatio pitää saada kuriin, mutta olen huolissani tavallisen ihmisen pärjäämisestä.

EKP:tä se kiinnosta pätkääkään, ne tekevät niin kuin aina ennenkin on tehty, onhan siellä nuoret dynaamiset ihmiset asioista päättämässä.

23 tykkäystä

Onko Lagarde nuori dynaaminen? Minusta aika vanha boomeri jo. 67 vasta ja töitä vaan tekemättä tiemmä?

3 tykkäystä

Taisi olla sarkasmia tuo Monte Criston kommentin viimeinen osa.

11 tykkäystä

USA:n tilanne näyttää kaikkinensa melko hyvältä. Core-inflaatio edelleen pienessä nousussa, mutta kulutuksessa kasvua.

Pitää varmaan lukaista tuo vielä ajatuksella uudestaan, mutta ei tässä mistään rankasta taantumasta ole tietoakaan – siis USA:ssa.

The Federal Reserve’s preferred measure of underlying inflation posted the smallest back-to-back increases since late 2020, encouraging a burst of consumer spending and feeding growing expectations that the economy can avert a recession.

The core personal consumption expenditures price index, which strips out the volatile food and energy components, rose 0.2% in July for a second month. The overall PCE price index also increased 0.2%, Bureau of Economic Analysis data showed Thursday.

(linkki)
image

24 tykkäystä

Kiinan teollisuuden ostopäällikköindeksi vieri takaisin 50:en yli.

“The Caixin China General Manufacturing PMI rose to 51.0 in August 2023 from 49.2 in July, beating market estimates of 49.3. This was the strongest pace of expansion in factory activity since February, also marking the fifth time of increase since the start of the year amid multiple efforts from Beijing to revive a weakening post-pandemic recovery. Both output and new orders returned to expansion while employment gained for the first time in 6 months. Buying levels also grew, but to a limited degree partly due to higher costs of raw materials. Meantime, foreign sales remained weak, with the rate of drop being modest, linked to a growing risk of global recession. Backlogs of work accumulated slightly because of poor weather. That said, delivery time improved as logistics were better. On prices, input cost rose for the first time since February, but firms continued to lower selling prices amid tough competition. Finally, sentiment slipped to an 11 month-low but stayed positive. source: Markit Economics

Huom. “virallinen” indeksi on edelleen piirun alle 50:en.

23 tykkäystä

Vielä tähän korko- ja inflaatiokeskusteluun liittyen. On nostettu esille, että rahapolitiikka olisi jo liian kireää Suomen kaltaiselle pienelle avotaloudelle, jossa lainat on sidottu euriboreihin ja rakentamisella on keskimääräistä suurempi rooli bruttokansantuotteen kannalta. Ehkä siinä on jotakin perää?

Ennen kuin täysin tuomitsee euron Suomen osalta, niin kannattaa kuitenkin katsoa miten kruunu ja Ruotsi käyttäytyy tällä hetkellä.

Eurohan otettii Euroopassa käyttöön joskus 1990-luvun lopussa ja Suomi liittyi siihen vuonna 2002. Euro oli alunperin poliittinen projekti ja parhaimmat analyysit sen valuvioista ovat tietysti kirjoittaneet amerikkalaiset ekonomistit esim. Joseph Stiglitz. Euron tarkoitus oli yhdistää Eurooppaa. Yhtenäinen valuutta on kieltämättä nerokas idea sotien ehkäisemiseen. Euron historia ei kuitenkaan ole mitenkään mairitteleva - kriisistä ollaan joka kerta ajauduttu uuteen kriisiin. Näin käy luultavasti tällakin kertaa.

Euron historiaan ei oikein osu yhtäkään tällaista inflaatiopiikkiä ja siitä seurannutta nopeaa korkojen nostoa. Toisin sanoen valuutta itsessään on siinä mielessä uudessa paikassa. Tuskinpa euroa perustettaessa tällaista tilannetta edes käsiteltiin, puhumattakaan siitä hetkestä, kun Suomi päätettiin euroon liittää. Rahapolitiikalla on aivan selvästi erilaiset vaikutukset euromaihin, mutta sama ongelma on myös Yhdysvalloissa. Yhdysvalloissa on kyllä kertynyt tietotaitoa asiasta ja dollarin reservivaluutta-asema muuttaa jo itsessään asetelmaa.

11 tykkäystä

S-Pankin päästrategin pohdiskeleva tviitti. :point_down:


EDIT:

Laitan vielä tämän Aktian pääekonomistin tviitin:

19 tykkäystä

Näitä Nordean viikkoraportteja linkkaillaan tänne harvemmin. Ehkä siksi, että Antti Saaren mukaan aina kannattaa suosia osakkeita ja siten informaatioarvo jää usein vähäiseksi. Videoilla on kuitenkin sen verran vähän katsojia, joten luulen, ettei ihan kaikkia ne eivät ole tavoittaneet.

Nyt(kin) Nordea on päättänyt ylipainottaa osakkeita. Perustelut: Globaalirvostus on viimeisimmän pienen dipin vuoksi keskiarvossaan ja negatiivinen markkinasenttimentti puoltaisi kontraamista.

Laitetaas tähän vielä lisäksi pidempi video kansainvälisestä strategiasta, joka taitaa ilmestyä kuukausittain. Sieltä löytyy monenlaista käppyrää.

20 tykkäystä

Öljy on vaivihkaa kiivennyt takaisin korkeammille tasoille samalla kun liuskeöljyn ja liuskekaasun aktiivisen porauskaluston määrää on alettu vähentämään. Nykyisillä hinnoilla voidaan kyllä vieläkin puhua mustasta kullasta :cowboy_hat_face:

image

16 tykkäystä

Jee, työttömyys nousuun jenkeissä (eli korot alas eli pörssi ylös)

51 tykkäystä

Menee mielenkiintoiseksi. Olisin vielä eilen lyönyt vetoa syyskuun koronnoston puolesta huomattavan summan ja ainakin syksyn aikana tehtävästä koronnostosta vielä enemmän. Mutta…

Tänään joku EKP:n gubbe kertoi, että talous on hyytynyt EKP:n arvelemaa enemmän. Toissapäivänä toinen EKP:n gubbe kertoi, että inflaatiotavoite (2%) on saavutettava viimeistään vuonna 2025. (Siihenhän on vielä ikuisuus…)

Ja kuitenkaan inflaatio ei laske ihan toivotusti viimeisimpien lukujen mukaan.

29 tykkäystä

OP:n Jari Hännikäiseltä taas mainio tviittiketju :point_down:

11 tykkäystä

USAn tuoreiden työllisyyslukujen perusteella FEDin arvioidaan aloittavan koronlaskut toukokuussa (aiempi arvio kesäkuussa). Koska samaan aikaan jenkkitalous jatkaa vahvana, tilanne on osakkeille bullish.

34 tykkäystä

Tarkemmin kun pohtii, niin nyt pitäminen koron ennallaan ja sitten (mahdollinen) viimeinen korotus lokakuussa voisi olla ihan fiksu strategia. Viikon takaisen Lagarden puheen jälkeen tuota taidettiin alkaa pitämäänkin aika todennäköisenä. Sillä saisi lisäaikaa katsoa mihin pohjainflaatio on menossa. Pitää tietysti pohtia päätöksiä siltäkin kannalta mitä viestiä markkinoille antaa ja välikuukauden pitäminen voisi olla fiksu osoitus ymmärryksestä että aika voi itsessään jo viedä asioita oikeaan suuntaan ilman korkojen hilaamista edelleen ylöspäin.

8 tykkäystä

Tässä olisi @Marianne_Palmu:n yli 0,5 tunnin makrokatsaus. :slight_smile: Aloin juuri katsomaan/kuuntelemaan.

16 tykkäystä