Qt Group - Eeppinen matka teknojätiksi

Palaan @Antti_Luiro tähän muutaman viikon takaiseen pohdintaani.

Miten näet tämän 1- vs. 3-vuotiset lisenssit tilanteen? Voisiko tuossa skenaarioinnissani olla mitään mieltä? Ja miten luottavainen sinä olet siihen, että 1-vuotiset lisenssit ovat väliaikainen ratkaisu? Tai että ne eivät tässä vaiheessa kerro kilpailukyvyn heikkenemisestä, vaan enemmänkin asiakkaiden kassanhallinnasta, projektien lykkäämisistä ja epävarmuudesta markkinoilla (kuten Juha meille vakuutteli)?

Kirjoittelin juuri aamulla muistiinpanoja osto- ja myyntipäiväkirjaani perjantain Qt-lisäykseen liittyen.

Nostin perusteluiksi ostoksille hyvin samoja asioita kuin viestissäsi. Jos sulkisi korvansa sijoittajakeskusteluilta, niin yhtiön johtoa kuunnellessa tai raportteja lukiessa tilanne on isossa kuvassa ennallaan. Toki markkina on vaikea, luvut jääneet hieman yhtiön omista odotuksista ja kurssi romahtanut, mutta se ei automaattisesti tarkoita kilpailukyvyn murentumista, huonoa tuotetta, vanhentunutta teknologiaa tai asiakaskatoa.

Yhtiö viestii edelleen vahvaa pitkän aikavälin kasvua ja etenee liiketoiminnassa puheidensa mukaisesti. Rekryjä tehdään, tuotekehitykseen panostetaan, yrityksiä ostetaan, kilpailukykyä puolustetaan, hintatasoa ylläpidetään ja strategiaan luotetaan.

@Verneri_Pulkkinen taisi jossain kirjoittaa, että toki paljon myyneet ulkomaiset instituutiosijoittajat voivat tietää jotain katastrofaalista kulisseista, mutta yhtiön toiminta huomioon ottaen se olisi kyllä aikamoinen sumutus. Jatkaa nyt massiivisia kasvuponnisteluja vaikeassa markkinassa jos kaikki asiakkaat jo taustalla kaikkoavat hurjaa vauhtia eikä uusia saada.

“Tää on helposti kymmenen vuoden diili”, sanoi Varelius viime vuonna megakaupasta. Se antaa perspektiiviä, kun miettii puheita liiketoiminnan ajautumisesta rapakuntoon vain yhden vuoden aikana.

29 tykkäystä

Se on hauska miten vuosi sitten osakkeen liidellessä ties missä tulosylitysten ja alhaisen diskonttokoron turvin ei paljoa kyseenalaistettu itse tuotetta tai sen kaupallistamista. Tätä keskustelua käytiin kylläkin paljon 2017–2019 yhtiön strategiataipaleen alkumetreillä, kun kasvu oli vielä hiljaisempaa ja liiketoiminnan muuttaminen rahaa tekeväksi bisnekseksi oli hyvinkin kysymysmerkki.

Tavallaan edelleen vahvat kasvulukemat puhuvat sen puolesta, että tuote toimii ja myy vaikea ympäristö huomioiden. Täällä esitetty kritiikki on toki erinomaista, se tuo raameja kasvupotentiaalille sekä tuo ei-devaajalle kattavampaa kuvaa vaihtoehdoista.

Voi olla, että Qt:n viimeisimmät tavoitteet, jotka julkaistiin helmikuussa 2022 on tehty hybriksessä ja optiomiljoonien humalassa, mutta etenkin pääomistaja Ingmanien todistettu pitkäjänteisyys (isoja omistajia mm. Digiassa, Etteplanissa mitä kautta on muuten ikkuna sulautettuihin tsydeemeihin) rajoittaa näitä epäilyjä. Sattuuhan sitä paremmissakin piireissä, mutta olisi outoa jos kilpailutilanne olisi muuttunut helmikuun jälkeen näin radikaalisti.

"Qt:n ylitettyä selvästi edelliselle, vuonna 2021 päättyneelle, strategiakaudelle asettamansa tavoitteet, Qt Group Oyj:n hallitus on kokouksessaan 16.2.2022 päättänyt nostaa yhtiön taloudellisia tavoitteita vuoteen 2025 ulottuvalle strategiakaudelle.

Qt:n 2025 saakka ulottuvan strategiakauden taloudelliset tavoitteet ovat seuraavat:

liikevaihto kasvaa vuosittain 30-40 prosenttia, ja
liikevoittomarginaali (EBIT-%) on vuosittain 20-30 prosenttia.

Qt on nyt erittäin hyvässä asemassa kansainvälisillä sulautettujen ohjelmistojen markkinoilla, joiden potentiaali on tulevaisuudessa valtava. Yhtiöllä on vahva usko siihen, että yhtiö pystyy jatkossa entisestäänkin kehittämään tuoteportfoliotaan ja laajentamaan sitä myös nykyisen Qt-ekosysteemin ulkopuolelle kattamaan yhä suuremman osan ohjelmistokehitykseen perustuvasta tuotekehitysmarkkinasta, ja täten kasvattamaan liikevaihtoaan pitkälle tulevaisuuteen.

Yhtiön tarkoituksena on pidättyä osingonjaosta toistaiseksi."

Jos Qt olisi joku rinnettä alaspäin rekan tyhjiä kuoria vierittävä vetyteknologiayhtiö en ottaisi noita tavoitteita muuna kuin sumutuksena, mutta tässä tapauksessa ne pitänee ottaa ainakin kohtuullisella vakavuudella ja osviittana johdon sekä avainomistajien luottamuksesta yhtiöön.

Sehän teknologiayhtiöissä on aina vaikeinta. On kohtuullisen helppo sanoa, että Harvian brändi on vahva, markkina-asema pinttynyt ja toimialan muutos saunoissa hyvin hidasta. Onko Harvia alansa johtava 10 vuoden päästä? Helposti. Nokialla haarukka lyhenee nykyiseen teknologiasykliin, mutta eiköhän sekin pärjää kohtuudella. Verkkoteknologian nopeamman muutoksen takia epävarmuus on kuitenkin suurempi. Qt:n tapauksessa asiakkaat tekee valintoja vuosiksi eteenpäin, mutta edes 3-5 vuoden päähän on vaikea sanoa mihin ala kehittyy ja kuka johtaa sitä skabaa. Onneksi Qt pistää haisemaan muhkeasti myös tuotekehitykseen, joskin ulkopuolisen on jälleen kerran hyvin vaikea arvioida millä kulmakertoimella R&D massit tulee takaisin.

Sellaista se tällaiseen pienempään softataloon sijoittavan sijoittajan arki on. :smiley: Jos haluaisi ennakoitavuutta enemmän pitäisi miettiä jotain Microsoftia mutta siinä tuottopotentiaalikin on tietysti rajallisempi.

118 tykkäystä

Näkymän osalta omat ajatukset ovat sikäli linjassa kanssasi, että näkisin vuoden 2022 olevan kokonaisuutena selvästi epävarmempi, tämän jälkeen vuosi 2023 hieman normaalimpi ja 2024 eteenpäin taas lähempänä historiallista lisenssijakaumaa.

Tässä joutuu sen verran kasaamaan oletuksia päällekkäin (jatkuva lisenssimalli vasta 2020 lopussa, asiakaspoistumaa ei tiedossa, lisenssipituuksien jakaumaa ei tarkemmin tiedossa, 3v lisenssin alennusta vs 1v ei tiedossa…), ettei tästä omissa laskelmissa mitään kovin valistuneita arvioita tehdä.

Ääritapauksessa kaikki lisenssit menisivät epävarmuuden iskiessä max 1v-sopimuksella, eli ilman poistumaa yms. tulisi seuraavan vuoden kehittäjälisenssituloista 60-80 % vanhoilta asiakkailta riippuen kasvuvauhdista (tässä haarukassa esimerkkinä n. 25-70 % kasvu, toteuma ollut 2018-2021 40-80 %). Tähän päälle tulisi vielä jotain piristettä siitä, että osa palaajista vaihtaisi 3v malliin.

Mutkat oikoen ja olettaen 1v lisenssien muodostavan normaalisti 30-70 % kokonaisuudesta ja 2022 60-90 % kokonaisuudesta, voisi lähivuodet näyttää tältä:

  • Vuonna 2021: 30-50 % kehittäjälisenssituloista olisi tullut vanhojen lisenssien uusimisesta
  • Vuonna 2022: 40-60 % kehittäjälisenssituloista tulisi vanhojen lisenssien uusimisesta
  • Vuonna 2023: 70-80 % kehittäjälisenssituloista tulisi vanhojen lisenssien uusimisesta
  • Vuonna 2024: 70-80 % kehittäjälisenssituloista tulisi vanhojen lisenssien uusimisesta
  • Vuonna 2025: 40-70 % kehittäjälisenssituloista tulisi vanhojen lisenssien uusimisesta

Oletuksista riippuen tässä saa hyvin erilaisia lopputulemia. Joka tapauksessa tuo painon siirtyminen 1v-lisensseihin tänä vuonna tuo aiempia vuosia parempaa pohjaa vuosien 2023-2025 ennusteille.

Mielestäni on ihan loogista, että tässä olisi kyseessä erityisesti ostajan halu saada joustoa kuluihinsa. Jos Qt:n asiakkaan R&D-budjetti ja kehittäjien määrä kuluvana tai seuraavana vuonna laskee (en yllättyisi jos isoissa yhtiöissä kuluja syynätään nyky-ympäristössä tarkemmin), ei kuluja kannata lukita useammaksi vuodeksi. 3v-lisenssikauppa syö kaupantekovuoden budjetista enemmän kuin 1v-kauppa, eli jos lyhyen tähtäimen budjetit ovat tiukilla, niin mielummin pitää hieman enemmän kehittäjiä palkkalistoilla, kuin ottaa tulevien vuosien kuluja aikaistetusti :man_shrugging:

Sivuhuomiona, voisin kuvitella asiakasyritysten vuosibudjettien olevan yhtenä keskeisenä syynä Qt:n tyypillisesti vahvan Q4:n taustalla. Isoissa yhtiöissä budjetit aiheuttavat mielenkiintoista käytöstä. Jos suuryhtiön R&D-johtajalla on alittumassa hänen organisaatiolle myönnetty kulubudjetti, niin tätä ei kannata alittaa - muuten seuraava budjetti voi joutua leikkuriin “kun pärjästite vähemmällä myös viime vuonna”. Loppuvuodesta on sitten kätevä ostella tiimille työkalut pitkillä sopimuksilla ja saada budjetti kulumaan :slight_smile:

50 tykkäystä

Täytyy vielä lisätä huomautus, että tämä laskelma olettaa lisenssimallin olleen jatkuva todellisuutta pidempään. Todellisuudessa vanhoja kertalisenssiasiakkaita on siirtynyt jatkuvien lisenssien piiriin vuosina 2021 ja 2022, jos tämä huomioitaisiin tässä erittäin yksinkertaistetussa laskelmassa, niin 2021-2022 kehittäjälisenssituloissa olisi isompi osuus vanhoja asiakkaita.

10 tykkäystä

Tuukka käynyt ostoksilla 1000kpl.
https://www.inderes.fi/fi/tiedotteet/qt-group-oyj-johdon-liiketoimet-turunen-3

104 tykkäystä

Oliko nämä taas premium-tavaraa vai avoimesti jaettavissa? @Sijoittaja-alokas voi tarpeen mukaan siivota.

Alkaa olla aika ostopainotteista tämä sisäpiiritoiminta:

:thinking:

45 tykkäystä

Tämä on vain hyvä mainos siitä, mitä Premium tarjoaa - nämä jutut eivät ole siis kaikkien saatavilla. Premiumin avulla voi kätevästi hakea hauilla tietyiltä aikaväleiltä tietyn yrityksen sisäpiirin ostot ja myynnit. :+1:

Eli en siivoo. :sunglasses:

39 tykkäystä

Turska Turunen vastaan ilkeät institutionaaliset lyhyeksimyyjät. Julkiset shortit on tällä hetkellä all time high tasolla: 4,04%.

40 tykkäystä

Nämä herättää kyllä ajatuksen, että mitä isot pojat tietää mitä itse en tiedä. Tai asian voi katsoa myös toiselta kannalta: mitä Turunen tietää, mitä isot pojat ei.

23 tykkäystä

Kannattaa ottaa huomioon, että moni näistä shorttaajista ollut mukana jo 80 euron hinnoista, välillä toki sulkien ja muutellen positioitaan eli taitavat oikeastaan aika pienellä riskillä olla tässä vaiheessa mukana. Kun on hyviä onnistumisia takana, niin se voi motivoida vähän uhkapelaajan tapaan veikata edelleen samaa hevosta. Toki tuo korkojen nousun vaikutus tähän Hexin korkoherkimpään lappuun lienee ollut arvattavissa ja analyytikot eivät ehkä ole ottaneet riskittömän koron vaikutusta riittävästi huomioon tuotto-odotuksissa, eilenhän nyt saatiin tieto siitä, mikä on Fedin näkemys koroista usean vuoden ajalle.

21 tykkäystä

Katsovat korkoja ja katsovat että vahvasti tulevaisuuteen nojaava kasvuyritys, strong sell

Ja ostolaidalla on nonnerot sukupuuttoon kuolemassa oleva laji.

25 tykkäystä

Tässä on vähän karhuille ruokaa. Törmäsin blummalla (tätä olen etsinyt pitkään :smiley: ) miten Yhdysvaillossa investoinnit softaan menee. Se on syklistä, etenkin jos on tehty vuosia yli-investointeja kuten ennen teknokuplaa.

Pandemian aikana ainakin mututuntumalla voisi sanoa, että rahaa kaadettiin kaiken maailman digiropellibisneksiin olan takaa. Mielenkiintoista nähdä, minkälainen R&D darra tulee tällä kertaa.

En tiedä, kuinka paljon dataa Yhdysvalloista voi yleistää muualle. Mutta niin tämän voisi tulkita, että jos R&D krapula tulee saa Qt siitä kyllä osansa.

94 tykkäystä

Tämän takia Adobe aloitti SaaS transformaation finanssikriisin jälkeen. Katseli vierestä kun monilla muilla lähes 100% recurring revenue firmoilla liikevaihdon kasvu hidastui (koska uusasiakashankinta hidastui) mutta edelleen kasvoi nätisti. Kun taas itsellä liikevaihto otti dunkkua kun jokainen vuosi startattiin käytännössä nollista lukuunottamatta pientä vuosittaista ylläpitofeetä ja kun kriisi iski moni ei ollutkaan halukas päivittämään uuteen versioon tai kokeilemaan tuotetta. No, kuten kurssikehityksestä voi huomata, SaaS transformaatio onnistui täydellisesti.

Kuutin osalta vastaavasta tiedotettiin Q3 2020:

“*Katsauskaudella on aloitettu uuden toistuvaislaskutteisen kehittäjälisenssin myynti nykyisten kehittäjälisenssien lisäksi. Uuden lisenssin hinnoittelumallin myötä seuraamme ohjelmistoteollisuuden trendiä ja siirrymme toistuvaislaskutukseen, jossa asiakas maksaa vuosittain saman kiinteän hinnan ohjelmiston käytöstä ja asiakastuesta. Toistuvaislaskutteisessa kehittäjälisenssissä ylläpidon osuus on pienempi ja siten liikevaihto tuloutetaan pääosin lisenssin luovutuksen yhteydessä, kun taas lisenssikauden aikana tuloutettava ylläpitoliikevaihto pienenee.”

Se kuinka pitkällä tässä transformaatiossa tarkalleen ollaan, sitä ei tiedä. Mutta onneksi transformaatio aloitettiin pari vuotta sitten eikä nyt. Jos kaikki liikevaihto riippuisi runtaimien ja konsultoinnin lisäksi uusmyynnistä, yhtälö voisi olla paljon haastavampi.

70 tykkäystä

Omista Q2-tulosinfon muistiinpanoista: 50-60 % vanhoista kertalisenssiasiakkaista on jo vaihtanut uuteen jatkuvaan lisenssimalliin. Joku häntä tästä puuttuvasta 50-40 %:sta ei koskaan tule vaihtamaan jatkuvaan malliin, mutta työlukuna n. 20-30 % kertalisenssien käyttäjistä voisi vielä olla siirtymässä jatkuvaan malliin :thinking:

64 tykkäystä

Täällä samat muistiinpanot.

Jos oikein tulkitsen omia muistiinpanojani, niin suurimmat asiakkaat lienevät päivittäneet “automaattisesti” jatkuvalaskutteiseen malliin ja pienemmät “yhden projektin asiakkaat” helpommin sitten tiputtautuvat kaupallisten lisenssien maailmasta kokonaan pois ainakin väliaikaisesti. Uudet asiakkaat viimeisen vajaan 2 vuoden aikana ovat menneet automaattisesti jatkuvalaskutteiseen malliin ja he näyttelevät varsin suurta osuutta asiakaskannasta, koska kasvu on ollut niin julmaa.

Muistutettakoon nimittäin, että esim. 2020 liikevaihto oli 79,5 M€, kun nyt viimeiseen 4 kvartaaliin on tehty liikevaihtoa ~135 M€

Oli pakko kuunnella tuo loppu vielä uudelleen:

“There will be a tail, who never will be changing in to subscription, at least in a very short run. Some long lifecycle customers, who want to stick with old versions or who would not necessary need the latest one. The impact or tailwind from that change is kind of limited if you think about that from year on year perspective since we were on that strongly already last year. So it`s very minor impact from there.”

Osin vähän mystinen sitaatti, mutta itse tulkitsen tuon niin, että Jounin mukaan jatkuvalaskutteisesta pois tippuvat asiakkaat ovat nyky-Qt:ssa niin pieni osa kaikista asiakkaista, että heidän tekemisensä ei juuri lukuja heiluta.

Voisiko tästä sitten vetää karkean ja hieman mutkia oikovan johtopäätöksen, että lähes kaikki lukuihin vaikuttavat asiakkaat ovat jatkuvalaskutteisessa mallissa.

25 tykkäystä

Qt-Projectin sähköpostilistan viime vuosien ehkä kova äänisin Qt-Company kriitikko Roland Hughes otti kantaa muutamaan tekniseen keskusteluun ja niitä pidemmin referoimatta voi sijoittajaa kiinnostaa seuraavat kohdat:
https://lists.qt-project.org/pipermail/interest/2022-September/038469.html

If Qt wants to find a market, now that the automotive market has disappeared and phones have turned their back on Qt it has to become the front end that can communicate with what the real computers can throw at it.

https://lists.qt-project.org/pipermail/interest/2022-September/038472.html

Given the licensing shenanigans, elimination of OpenSource LTS, and severely limited data capabilities, it will never again be the tool of choice for new corporate or embedded development.

Despite offering boot2qt, all of the major SOM module makers have been
steering customers away from that.

So, I guess the real question, before one gets to “capacity” is

what market hasn’t Qt gotten itself thrown out of yet?

What market is Qt actually targeting now? That determines what the
capabilities need to be. Given the licensing, it will have to be an
incredibly obscure niche with deep pockets. Nothing else will pay those
fees.

Tosiaan oman kokemuksen pohjalta kyseessä on tuon sähköpostilistan kova äänisin Qt kriitikko. Ei Qt-ohjelmiston vaan Qt yrityksen, joten kannattaa vähintään hieman suolaa ripotella hänen kirjoitusten päälle, mutta ihan mielenkiintoisia tiedonmurusia alalla toimivalta henkilöltä. Niin ja en muista Rolandin maininneen ikinä sanaakaan Qt:n osakkeesta, joten hänen negatiivisuuteensa tuskin viime aikainen kurssikehitys on vaikuttanut.

26 tykkäystä

Itsekin olen nyt Qt-sijoittaja, mutta allekirjoitan siitä huolimatta ainakin osia poimimistasi kohdista. Lisenssien kanssa pelaaminen on tulella leikkimistä ja ahne polttaa nopeasti näppinsä. Samalla palaa sillat edestä ja takaa.

Suomessa ei softan lisensointibusinestä osata tehdä. Se on oma mielipiteeni. Tyypillisesti on lähdetty soitellen sotaan ja palattu häntä kainalossa. (Lasken näistä arvioista Nokian kokonaan pois :slight_smile: )

Esim. Basware voisi olla ihan eri kokoinen ja näköinen business, jos homma olisi osattu tehdä oikein.

Lasken asiasta leikkiä, mutta oma huoleni on aidosti vakava. Kasvua pitäisi vaalia ennen rahastusta. Katsoin kuitenkin Qt:n pienen riskinoton arvoiseksi.

19 tykkäystä

Minulla Qt on ollut isolla painolla, mutta olen sitä vähentänyt.
Olen usealla kielellä ohjelmoinut, mutta en Qt:lla, joten Qt-osaajat saavat korjata virheitä tekstissäni

Paperilla Qt kuulostaa hyvältä. QML-komponentit ovat nopeita. Olen käsittänyt, että AOT/JIT kännettyä bytekoodia tulkkaava QML engine sijaitsee samassa prosessissa kuin käännetty C++koodi. Näin QML-komponentteja vastavista C++ luokista luodaan ajonaikaisesti C++olioita ja tämä tekee niistä nopeita.
C++:lla voi tehdä toiminnallisuutta luokkiin, joita QML:n JavaScript voi kutsua ja toisinpäin (Slots/signals). Eli varsinkin sulautettuihin, Qt:lla tehdystä sovelluksesta saa nopean

Suoraan Qt:ta vastaavaa kehystä ja ohjelmointikieltä en tiedä.
Electron, jolla olen hieman tehnyt ja jossa UI vaikka Reactilla ja tausta Nodella on puhdas JavaScript, joten ei mielestäni vastaa Qt:ta.
Darttia olen vain kokeillut, mutta käsitän, että Flutterin Engine ja Embedder kuuluvat kehykseen eikä siinä ole mahdollista tehdä C+±tason koodia itse

Itseäni on arvelluttanut se, onko Qt liian liiketoimintalähtöinen ja sitoutuuko asiakas Qt-yritykseen liikaa, mikäli sitä käyttää. Mikäli ekosysteemiä laajennetaan ja jokaisesta toiminnallisuudesta asiakas tulee maksamaan lisenssikulut.

Usein kehys ja ohjelmointikieli ovat vapaasti ilmaiseksi käytettävissä. En tiedä onko Qt:n avoimenkoodin versiolla aidosti mahdollista tehdä kaupallisia sovelluksia ?
Eli hyväksytäänkö yleisesti Qt:n kaltainen hyvin kaupallisen toimija ohjelmointikielelle (QML) sekä kehykselle (Qt) vai syntyykö tulevaisuudessa nykyisin yleisesti käytetyn ohjelmointikielen ympärille vastaava kehys kuin Qt. Mikään suuri innovaatio ei olisi tällaista tehdä

25 tykkäystä

Tarkoitukseni oli tänään asentaa QT for Open Source Development kehitysympäristö, ja kokeilla sitä pitkästä aikaa. Tein QT/QML sovelluskehitystä viimeksi noin kymmenisen vuotta sitten. Ajattelen, että olisi mukava nyt kokeilla ja havainnoida, miten QT on kehittynyt niistä ajoista. Havaitsin kuitenkin, että QT:n asentaminen vaatii nykyään rekisteröitymisen. Mielestäni kyseinen vaatimus ei kannusta asentamaan QT:ta. Päinvastoin! Ajattelen, että rekisteröintivaatimus sotii avoimen lähdekoodin ideologiaa vastaan. Rekisteröintivaatimuksesta johtuen päätin olla kokeilematta QT:ta tällä erää. Pohdin, että tuon vaatimuksen vuoksi saattaa moni muukin jättää kokeilut QT:lla tekemättä.

Ehdotankin, että QT poistaisi rekisteröintivaatimuksen QT for Open Source Development osalta. Mielestäni päätös poistaa rekisteröintivaatimus madaltaisi kynnystä QT:n kokeilemiseen ja hyödyntämiseen avoimen lähdekoodin projekteissa.

Mikäli QT Groupin edustaja seuraa tätä foorumia, niin kysyisin miksi rekisteröinti vaaditaan. Ettekö ajattele, että tällainen vaatimus saattaa hidastaa QT:n hyödyntämistä avoimen lähdekoodin projekteissa? Eikö kynnystä avoimen lähdekoodin projekteille nimenomaan kannattaisi madaltaa, jotta QT osaaminen ja tunnettavuus ohjelmistokehittäjien piirissä kasvaisi?

60 tykkäystä

Ahneella on paskainen loppu tavataan sanoa. Toivon mukaan tämä ei kuitenkaan liity QT:hen.

Kaiken tämän kasvavan kriitikin johdosta mitä tulee itse QT:hen tuotteena ja palveluna asiakkaille, niin kyllähän tämä alkaa itsessäni huolta herättää. Olen alkanut miettiä, onko yhtiötä johdettu liian lyhynnäköisesti viime vuosien tuloksia maksimoiden. Jos tämä kuitenkin on tuhonnut QT:n pitkän ajan kilpailykykyä, niin eipä se oikein ketään loppupeleissä lohduta. Paitsi sijoittajia, jotka tajusivat myydä siellä 160 euron kurssitasolla tai yhtiön johtoa, joka sai aivan hillittömät palkkiot.

Ei siinä, mikäli QT jatkaa kasvuaan hienosti tulevatkin vuodet, niin johto oli varmasti nuo bonuksensa ansainnut. Jos tämä tarina taas tästä floppaa, niin nuo johdon palkkiot jättävät kyllä erittäin ikävän jälkimaun koko sijoituskeissille.

Vain aika näyttää miten käy. Parasta toki toivon QT:lle itsekin omistajana, vaikka luottamustani punnitaan tällä hetkellä.

18 tykkäystä