Qt Group - Eeppinen matka teknojätiksi

En ole paremmin kirjanpitokäytäntöjä ymmärtävä, mutta vuonna 2022 Qt:n siirtosaamiset olivat 10 Meuria, 2021 -37 keuria, 2020 -83 keuria, 2019 646 keuria, edeltäviltä vuosilta en kyseistä lukua löytänyt. Aika iso ero vuonna 2022 sanoisin.

Webcastissa ajassa 51:23 aloitettiin keskustelu kyseisestä aiheesta ja ajassa 52:45 todettiin, että tammi-helmkuussa pitäis tulla rallukat tilille.

11 tykkäystä

Olen Sambadin (ja monen muun täällä aktiivisesti kirjoittavan) kanssa samaa mieltä, että Qt jättää aivan liikaa ihmeteltävää lukuihinsa sen sijaan, että avoimesti kertoisivat vaikka asiakasmääristä yms. Asiat jätetään tulkinnanvaraiseksi ja sitten niitä vähän kierrellään ja hymähdellään presiksissä.

Tässä on nyt kahtena Q4-kautena osuttu kirjanpidon mukaan hämmästyttävän tarkasti tietyille lankuille. Vuosi sitten maksibonukset saavutettiin juuri ja juuri (oliko 120,8M€ lv kun maksimipalkkiot sai 120M€:lla) ja nyt osuttiin juuri siihen lukuun, ettei tarvittu negaria (vaikkakin tod.näk. mietoa sellaista).

Joko ennustaminen osataan paremmin kuin missään muualla, tai sitten tiettyihin avainlukuihin pyritään pääsemään “no matter what (or how)”. Keinot voi toki olla hyviä tai huonoja, mutta kyllä tuo osui silmään.

50 tykkäystä

OP:lta suositus “Lisää” ja tavoitehinta 75 €.

22 tykkäystä

No joo. On tuossa epäselvyyksiä. Tai lähinnä ois kiva, et ois enemmän läpinäkyvyyttä. Mutta, on tuolla myös kumpaakin suuntaan ennusteet pettäneet menneisyydessä.

Tämä reaktio oli jossain määrin tiedossa kun kurssi näytti päätyvän tavoitehinnan tasolle :smiley:

Avasin tuota tavoitehinnan muutosta raportissa, taustalla kaksi komponenttia kuten kirjoitin: ennustenostot ja selvä ennusteriskien lasku, joka puuttui viestistäsi. Aiemmin nuo heikomman kasvun skenaariot olivat mielestäni vielä selvästi merkittävämpi riski, sillä syksyllä näin selvemmän mahdollisuuden siihen, että lisenssikauppojen viivästykset kääntyvät budjettileikkauksiin ja hieman pidempään heikomman kysynnän jaksoon. Nostin tätä esille edellisessä raportissa lokakuussa, joskin osakkeen arvostus oli mielestäni tästä huolimatta silloin hyvin houkutteleva. Nyt tuo huoli on pitkälti poistunut, sillä kehittäjälisenssien kysyntä on raportin yhteydessä saatujen tietojen valossa vakautunut. DCF muuttui raportin yhteydessä n. 68e (lokakuun raportissa 66e, mutta välissä kulunut aika kasvatti tätä) → 78e. Kasvuun liittyvien huolien laskiessa näin hinnoittelun lähemmäs DCF-arvoa nyt selvästi perustelluksi.

Näitä kaikkia kommentteja näkyy reaktioina analyyseihin :point_down:

  • Tavoitehinta alle osakekurssin > Analyytikko ei tajua yhtiön potentiaalia
  • Tavoitehinta yli osakekurssin > Analyytikko on ylioptimistinen
  • Tavoitehinta osakekurssin tasolla > Analyytikko on naurettava ja peesaa markkinaa

On mielestäni kummallinen ajatus, ettei markkinalta löytyisi minkäänlaista tehokkuutta ja etteikö analyytikko voisi olla markkinan kanssa myös samaa mieltä. Joskus olen markkinan kanssa samaa mieltä, joskus eri mieltä. Koskaan ei ole kaikille hyvä ja eri mielipiteet kuuluu lajiin :slight_smile: ainoa vaihtoehto on laittaa oma näkemys raporttiin ja ottaa kommentit vastaan. Tällä kertaa osui näkemys markkinan kanssa yksiin.

139 tykkäystä

Näin kävi tällä kertaa, konffaa oli 1min jäljellä kun mikrofoni oli tulossa kohdalle :smiley: Qt:n tulosinfoissa usein paljon kysymyksiä (hyvä sijoittajille kun yhtiötä perataan tarkemmin), kertaalleen aiemminkin on Qt:n etäinfossa jäänyt omat kysymykset jonoon. Eipä siinä, kyllä analyytikkokollegat pääasiassa mielestäni hyödyllisiä kyselevät ja omista kysymyksistä noin puolet käsiteltiin vaikken tällä kertaa vuoroon ehtinytkään.

Tämä jäi tosiaan käsittelemättä mutta veikkaan kääntäen, että olisi mainittu jos tältä tuotteelta olisi vedetty töpseli seinästä, eli uskoisin vielä etenevän. Tuotesivutkin löytyy täältä ja asiakascase esillä: Qt Targeted Digital Advertising Platform & Solutions

Tuotteista sen verran, että QA (Quality Assurance) -puolesta saatiin myönteisiä kommenttejä. Täällä siis froglogic+Axivion keskeisinä teknologian lähteinä. Uskoisin tämän olevan tällä hetkellä selvästi tärkeämpi yhtiön kasvussa, digital advertising on muutenkin aiempien kommenttien valossa pidemmän tähtäimen laajennus.

Puhelinlinjoille ei ehtinyt yhtään kysymystä tällä kertaa eli kannattaa jatkossakin laittaa minulle niin koitan parhaani mukaan nostaa esille, vaikkei huoneestakaan tällä kertaa ehtinyt :+1: itselleni jäi se kuva, että uusasiakashankinnassa tähdätään pikemminkin kouralliseen suuria asiakkaita, kuin kymmeniin pieniin. Mutulla sanoisin 10-50.

Otin tämän muistiin webcastissa (ei sanatarkka): “We have been adding new very big customers to portfolio and can hopefully publish these at some point. Existing big customers have also been expanding”. Kasvun paino on tosiaan yhtiön mukaan selvästi nykyisissä asiakkaissa - moni aloittaa jossain tuotteessa Qt:n käytön ja laajentaa kokemuksien myötä muihin. Eli on yhtiölle hyvin tärkeää lisätä etenkin suuria asiakkaita, koska nykyisten asiakkaiden laajennuspotentiaali alkaa jossain kohtaa ehtymään, ellei uusia asiakkaita suurella laajennuspotentiaalilla saada voitettua.

35 tykkäystä

Tämä oli kyllä selvää pelisilmän puutetta niin Qt:n osalta kuin Matti Riikoselta (Carnegie), joka reilun puolen tunnin QA:sta käytti 10 minuuttia omiin kysymyksiinsä.

5 tykkäystä

Näitä sattuu! Qt hanskasi homman hyvin ja sovittiin, että soittelen vielä CFO:n kanssa tänään avoimia kysymyksiä läpi :+1:

49 tykkäystä

Hyvä. Kysytkö samalla jakelulisenssien tuloutuksesta, jos et ole jo asiaa aiemmin varmistanut. Eli siis tuloutetaanko nuo samantien kehittäjälisenssien tapaan, kuten vuosikertomuksesta voisi ymmärtää vai jaksotetaanko näiden tuloutusta kuten ylläpito-osan. Myös voisi olla hokistikin ennustamisen kannalta merkittävää tietää kuinka suuriosa jakelulisensseistä myydään ennakkoon kehittäjälisenssien kanssa samaan aikaan ja kuinka paljon jakelulisenssejä ostetaan jälkikäteen lisää.

31 tykkäystä

Nordea julkaisi päivitetyn Qt Group -analyysinsä. Suositus laskee PIDÄ-tasolle (edellinen: OSTA), Fair Value 72 €.

28 tykkäystä

Jos suinkin mahdollista, niin pari pohdittavaa listoille @Antti_Luiro :

Asiakaskanta:

  • Miten asiakkaiden lukumäärä on kehittynyt viime vuosina ja paljonko asiakkaita on nyt?
  • Onko asiakkaiden lukumäärän seuraaminen ylipäätään relevanttia yhtiötä analysoitaessa? Olette antaneet ymmärtää, että uudet asiakkuudet ovat pääsääntöisesti pieniä ja lähtevät pienillä projekteilla liikenteeseen, jolloin asiakkaistanne oletettavasti suurin osa tuo “hyvin vähän” liikevaihtoa.
  • Olisi myös hienoa kuulla jotakin suuruusluokkaa siitä, että paljonko tulee liikevaihtoa esim. 50 suurimmalta asiakkaalta tms., mutta tuskin tällaisista kovin tarkkaan suostuvat puhumaan.

Jakelulisenssien tuloutus:

  • Miten keskimääräiset jakelulisenssituloutukset jaksottuvat? Millaisia poikkeuksia tässä tehdään?
  • Mitkä ovat perustelut tuloutuspolitiikalle?
  • Miten sijoittajan kannattaa ajatella teidän jakekulisenssien tuloutumista ja sen myötä jakeulisenssitulojen potentiaalia, kun tästä lätkämaila-kehityksestä on nyt selkeästi monenlaista näkemystä?

Jakelulisenssien tuloutumisesta on Q3/22-muistiinpanoissani seuraavat Vareliuksen kommentit. Onhan näistä nyt ihan mahdotonta sanoa, että minkä verran tulee heti ja mistä kohtaa se lätkämailan lapa oikein alkaa ja millä kulmalla.

Ei mitään henkilökohtaista Riikosta kohtaan, mutta ensi kerralla asemoit Antti itsesi Riikosen ja mikrofonin väliin. :smile:

Edellisessä webcastissa:

34 tykkäystä

Hei Antti,

Haluaisitko avata, miten 3-4kk aikana 8,3% pääoman keskikustannuksella yhtiön diskontattujen kassavirtojen nykyarvo kasvoi n. 15%?

Kysyisin myös tuosta tavoitellusta velkaantumisasteesta. Miksi qt group tavoittelisi pidemmällä aikavälillä 10% velkaantumisastetta? Nythän yhtiölla on vain 2% EV:stä velkaa? Tämän lisäksi rohkenen väittää, ettei yhtiöllä ole mitään mahdollisuutta saada 4%:n korolla vierasta pääomaa Suomen 10v valtion velkakirjan treidatessa 3,0-3,1% välimaastossa. Mikäli korko on laskettu olemassa olevan velan kustannuksella, tämä ei mielestäni perustele sitä, miksi yhtiö kykenisi ottamaan uutta velkaa samalla korolla (tavoiteltu velkaantumisaste 10%) .

3 tykkäystä

Velkaantumisasteella ei välttämättä tarkoiteta velan ottamista, vaan esim sitä, että omista tuotteista pyritään saada rahat nopeasti lyhyillä maksuajoilla ja vastaavasti omista hankinnoista pyritään saada itselle pitkät maksuajat. Näin yhtiön velkaantumisaste nousee ja sen rahan, mitä ei tarvitse heti käyttää omiin hankintoihin voi vuorostaan käyttää johonkin yhtiön kannalta tuottavaan asiaan.

4 tykkäystä

Nämä erät kuuluvat nettokäyttöpääomaan, jotka ovat DCF:ssä erillisinä komponentteina.

2 tykkäystä

Raportin yhteydessä tehtiin myös ennustepäivitys eli 15 % kasvu ei tullut pelkällä ajan vaikutuksella. Lokakuun ennusteilla tehty DCF (+pieni Q4’22 ennustenosto pre-kommentissa) rullasi 3-4kk aikana 66->68e /osake.

Joo on tuo 4 % etenkin lyhyen tähtäimen korkonäkymään nähden aika matala, 6-8 %:n korolla rullaa nykyiset pienehköt lainat meidän korkokulujen ennusteissa 23-25. DCF:ssä haetaan kuitenkin pitkän tähtäimen tasoa, varmaan tuon voisi 4-6 % väliin perustella. Matalalla velkapainolla WACC:iin tämän vaikutus on kuitenkin yksittäisen desimaalin muutokseen suuruusluokkaa eli hyvin vähäinen. Pääomatehokkuuden kannalta pieni vipu on mielestäni järkevää ja yhtiö on nostanutkin erityisesti yrityskauppojen yhteydessä korollista velkaa, näin todennäköisesti myös jatkossa.

11 tykkäystä

@Aili Tämä on juuri näin, että palkitsemisesta vastaa hallitus ja sen valiokunta. Mutta jos hallitusta katsoo, siellä on viisi jäsentä, joista hpj vuodesta 2016, samoin palkitsemis- ja nimitysvaliokunnan puheenjohtaja. Kaksi muuta 2018 lähtien ja yksi uusi. HPJ:lla on omistuksien kautta oma intressi.
Minusta hallitus kaipaa uudistumista puheenjohtajaa myöten, mutta eihän se piensijoittajien ääni näissä asioissa tahdo kuulua. Yhtiö on muuttunut vuodesta 2016 paljon ja myös hallitus kaipaisi uutta osaamista ja näkemystä.

23 tykkäystä

Tässä videolla vielä Qt:sta.

00:00 Tehokas kasvu
01:55 Myyntisaatavat
03:00 Tavoitehinta
04:30 Jakelulisenssit
06:04 Skenaariot
08:02 Herkkyys
09:30 Odotukset

Yritin rikkoa vähän kaavamaisia haastatteluita ja tämä video lähtee sellaisesta oletuksesta liikkeelle, että kuulija on katsonut tulosliven tai perehtynyt ainakin pintapuolisesti tulokseen.

Voi laittaa kahvihuoneessa palautetta, toimiiko tällainen vähän “diipimpi” tyyli teidän makuun paremmin vai pitäisikö käydä kaavamaisesti tulos, ohjeistus, markkina, näkymät… jne. :smiley:

Jätän mun viestin tohon silti kun siinä on muutakin sisältöä :smiley:

41 tykkäystä

karhu
Onko tuloskauden tiimellyksessä puhtaat vaatteet vähissä ja käsi käynyt sukkalaatikon pohjalla? Vai miten tämä pitäisi tulkita?

21 tykkäystä

Tietty! Tässä vapaita muistiinpanoja äskeisestä puhelusta /tulosinfosta/laajasta raportista :point_down:

Asiakasmäärä:

  • Onko asiakasmäärän seuraaminen yhtiölle sisäisesti relevanttia? On, uusien voitettujen asiakkaiden vaikutukset kumuloituvat. Paino laajennuksissa - asiakas aloittaa yleensä suhteellisen pienestä: ei osta kerralla koko divisoonalle, vaan aloittaa yhdellä projektilla.
  • Asiakasmäärä, onko tämä pysynyt karkeasti paikallaan? Ei ole pysynyt paikallaan, on mennyt jonkin verran ylöspäin viime vuosina. On mietinnässä miten saadaan täsmennettyä tätä ulospäin (raportoinnin voi tehdä monella eri kriteerillä). Asiakasmäärän viestinnässä on ajateltu enemmän kertoa laajasta liikevaihdon hajautumisesta. (Meidän Laaja raportti: Yksikään asiakas ei yli 5 % liikevaihdosta).

Jakelulisenssit

  • Milloin tuloutetaan, onko jaksotusta? Tuloutetaan kokonaan myyntihetkellä. Myynnissä kuitenkin kaksi mallia jotka vaikuttavat:
    1. Varasto-ostot (peukalosääntönä puolet ensin, puolet myöhemmin, mutta vaihtelee). Tyypillisesti pienemmät asiakkaat ostavat näin, alkuun paketti ja myöhemmin uusia paketteja kun tuotanto käy.
    2. Jatkuvat ostot (esim. kvartaalittain): tässä seurataan tarkemmin tuotantovolyymeja ja ostetaan pienemmissä paloissa. Tyypillisesti suuremmat asiakkaat ostavat näin.
  • Molemmissa malleissa takapainotteisuutta, koska jakelulisenssejä kirjataan paljon tuotannon käydessä. (Jatkuvien ostot mielestäni takapainotteisemmat)
  • Mistä kohtaa jakelulisenssien lätkämailan lapa oikein alkaa? Tulosinfossa sanottiin näin: Aiemmin odotuksena oli jakelulisenssien merkittävä kasvu 2025, nyt tuotantomäärien leikkausten jälkeen tämä odotus on siirtynyt pikemminkin vuosiin 2026-2027.

Kehittäjälisenssit

  • Miksi lisenssikaupat tuloutetaan myyntihetkellä (vs. SaaS-mallin täysi jaksotus)?
    • Qt kehittäjäisenssit ovat On-Premise lisenssejä, joihin asiakas saa myyntihetkellä avaimet ja lataa ohjelmistot itselleen >> toimitus on tehty heti kaupantekohetkellä. Tilintarkastaja on näissä tarkka ja tulkitsee tuloutuksen näin . Vrt. SaaS-malli, missä ohjelmisto pidetään saatavilla pilven kautta koko ajan ja toimitus on selvemmin jatkuvaa ja jaksotus perusteltua.
    • Tunnistetaan haaste lukujen vaikeaan ennustamiseen johtuen tuloutusperiaatteesta (Heitin ajatuksen nykyisen raportoinnin oheen lisättävästä ARR-tyyppisestä vaihtoehtoisesta tunnusluvusta hautumaan)

Digital Advertising: Eteneekö edelleen ihan hyvin? Ei erityistä lisättävää eiliseen tulosinfoon, caseja pilottivaiheessa. Ei uutta julkaistavaa tässä kohtaa.

EDIT: typo

72 tykkäystä

Kiitti näistä. Musta tuo ero oikeaan SaaSiin tälläsissä lisenssikaupoissa oli koko ajan aika selkeä. Hyvä, et se nyt varmistettiin.

7 tykkäystä