Qt Group - Eeppinen matka teknojätiksi

Sirupulaan on varmaan useitakin syitä, mutta varmasti yksi tärkeimmistä on digitalisoituminen juuri qt kohderyhmissä. Että tavallaan pidemmälle se on positiivinen signaali, se että kerrottiin q2 olleen erityisen vahva (mitkälie sanamuodot tarkasti) ja tulleen siitä huolimatta, että sirupula haittaa globaalisti, niin kyllähän se taitaa taas olla aika vahva viite kehittäjälisenssien hyvästä myynnistä ja voisiko froglogic myös skaalautua nopeasti.

Pitää edelleen muistaa että ohjeistajana qt on konservatiivinen, vaikka onhan tuossa haarukassa laajuutta.

16 tykkäystä

Inderes ennustaa lähes 43 % kasvua, joten se on ohjeistuksen ylälaidassa, joten ennusteisiin tuskin tulee muutosta. Pitkään Kuutin kyydissä olleena tuntuu nämä kaksi edellistä ohjeistuksen nostoa hieman hassuilta. Q1:n julkkarissa olisi voitu päivittää jo Froglogicin luvut pöytään ja nyt sitten nostettiin 5 % liikevaihto-ohjeistusta. Tuntuu, että ainakin ennen tietoa on pantattu aina osariin asti ja sitten ohjeistusta on silloin nostettu.

1 tykkäys

Kyllä oli ennusteissa mutta Mikael oli twiitannut että tätä odoteltiin vasta loppuvuodesta.

60 tykkäystä

Sirupula johtuu siitä, että kysyntä lähes alalla kuin alalla on todella kovaa (jonka takia hamstrataan siruja vielä enemmän). En olisi siis ollenkaan huolissani siitä, jos sirupula rajoittaa kasvua, koska se on vain merkki kovasta kysynnästä. Se jää nähtäväksi, onko kysynnän kasvu pysyvää vai hamstrauksen aiheuttama kupla.

8 tykkäystä

Osarissa on kyllä tämän päiväisen jälkeen mielenkiintoista nähdä avataanko minkä verran runtimejen sekä lisenssimyynnin välistä toteumaa tai ennusteita yhtiön puolelta.

Posari viittaisi vähän siihen, että runtime-lätkämaila edelleen antaa valtaosaltaan odottaa itseään kun taas hyvä kehittäjälisenssimyynti paikkaa tuota kiitettävästi.

Vaikka tämän vuoden ennusteisiin tuskin nähdään nostopaineita, niin on hyvä muistaa että kiihtyvä kehittäjälisenssimyynti tulee kiihdyttämään myöhempää runtime-tuloutusta entisestään, noin 2-3v. viiveellä. :eyes:

70 tykkäystä

Runtimesta taitaa lukuja tulla vain tilinpäätöksen (Q4) yhteydessä ja osareiden yhteydessä sitten avataan sanallisesti jos avataan

10 tykkäystä

Mikaelin kommenteista ote (tavoitehinta edelleen 105 eur):

Qt:n positiivinen tulosvaroitus oli käytännössä jo ennusteissamme, sillä odotamme yhtiöltä 43 %:n kasvua vuodelle 2021 valuuttakurssien vastatuulesta huolimatta. Qt on ohjeistuksissaan tyypillisesti konservatiivinen, minkä takia ennusteemme oli jo valmiiksi aiemman haarukan yläpuolella. Odotimme kuitenkin ohjeistuksen noston tapahtuvan aikaisintaan vasta vuoden lopulla, kun näkyvyys tärkeään Q4:n lisenssimyyntiin paranee. Positiivinen uutinen on lähinnä se, että ohjeistuksen nosto saatiin näin aikaisin. Yhtiön varovainen ohjeistuslinja huomioiden näemme oven olevan edelleen auki näkymien nostolle, jos vahva kasvuvire jatkuu.

23 tykkäystä

Tämä 35-45 % on se ohjeistushaarukka minkä odotimme yhtiön alun perin antavan kesäkuussa. Posarin ajoituksen perusteella oletan käyneen niin, että yhtiö on Q2-lukujen valmistumisen jälkeen katsonut koko vuoden ennustetta todeten, että pakko nostaa ohjausta. Eli ensi viikon perjantailta sopinee odottaa ihan kovia kasvulukemia.

120 tykkäystä

Nordea julkaisi päivitetyn Qt-analyysinsä. Suositus pysyy ennallaan (PIDÄ), Fair Value 107 €.

26 tykkäystä
18 tykkäystä

QTCOM ostetaan pois pörssistä viiden vuoden sisällä:

  • Olen varma tästä.
  • Ehkä.
  • Ei.
  • Näytä tulokset.

0 voters

5 tykkäystä

Jos joku vastaa mitä tahansa muuta kuin “Ehkä” tai “Näytä tulokset”, on vastaus yksinkertaisesti väärä, ellei vastaaja sitten ole sisäpiiriläinen :smiley:

Joo, toki tässä kiinnostaa enemmän uskomus kuin mikä se oikea vastaus on (se vasta tiedetään viiden vuoden päästä). Nuo äärivastaukset kiinnostaa eniten.

3 tykkäystä
28 tykkäystä

iltalehti.fi

Tämä menestystarina on jäänyt monelta huomaamatta – pörssikomeetan kurssi…

Reilun 100 miljoonan euron liikevaihtoa 15 %:n voittomarginaalilla tekevän yhtiön pörssiarvo on lähes 2,8 miljardia euroa.

Ei onneksi ihan kaikilta! :slight_smile:

Vanha setä teki ilta-analyyshin Kuutista tässä ketjussa jo jonkin aikaa sitten ja jo silloin setä kansalle huomautti, että kun teknoyhtiö ylittää 1 miljardin markkina-arvon, niin ne seuraavat miljardit tulevat yllättävän nopeasti. Näin on Kuutilla juuri käynyt.

Miksikö? No, kun vasta 1 miljardin ylitys laukaisee jenkki-instikoiden kiinnostuksen ja ostoluvat. Simple.

Masse-setä, FA, Kai lähdit junaan mukaan tuossa 1 miljardin ylityksessä? :slightly_smiling_face: :relaxed:

61 tykkäystä
69 tykkäystä

Foreign institutions keep on buying.

Qt on ylittänyt 1 mrd euron markkina-arvon. Qt on ylittänyt 1,5 mrd euron markkina-arvon. Qt on ylittänyt myös 2 mrd euron markkina-arvon. Näitä virstanpylväitä ylitettyään alkaa Quutti osumaan yhä paremmin suurten ulkomaisten sijoittajien tutkaan. Tällä hetkellä Qt:n markkina-arvo on ~ 2,7 mrd euroa. Tässä on tapahtumassa tietynlainen lumipalloefekti.

41 tykkäystä

Varelius Stanton Chasen 10min haastattelussa, ladattu näköjään 31.5.2021

30 tykkäystä

SAKSAN Center for Automotive Research -tutkimuskeskuksen johtajan Ferdinand Dudenhoefferin mukaan pahin on kuitenkin jo takana.

”Olemme saavuttaneet kriisin huipun. Tilanne paranee, kun uutta tuotantokapasiteettia tulee saataville, mutta ongelma voi jatkua vielä vuoteen 2023", hän sanoi AFP:lle.

SIRUPULAN aiheuttamien ongelmien vuoksi autonvalmistajat saattavat joutua tarkastelemaan joitain käytäntöjään uudestaan.

Monet valmistajat ovat ottaneet käyttöön niin sanotun just in time -strategian parantaakseen taloudellista suorituskykyään.

Se tarkoittaa, että valmistajilla on varastossa kerrallaan vain vähän valmistukseen vaadittuja materiaaleja ja komponentteja. Vaikka strategia on omiaan vähentämään kustannuksia, se voi myös helpottaa pullonkaulojen syntymistä, jos komponentteja ei olekaan saatavilla tavarantoimittajilta.

7 tykkäystä
62 tykkäystä