Remedy Entertainment Oyj -ketju (Osa 1)

Ylekin alkaa heräilemään unesta… tästähän tulee vielä hyvä stoori!

Yli 600 miljoonaa pelaajaa kymmenessä vuodessa maailmanlaajuisesti kerännyt Crossfire -tietokoneräiskintä saapuu Xbox One -alustoille vuonna 2020. Mukana kehitystyössä on suomalainen, kansainvälisesti menestynyt Remedy Entertainment, joka tunnetaan hiteiksi nousseista toimintapeleistä Max Payne ja Alan Wake .

Crossfire

  • Korealaisen Smilegaten supersuosittu ensimmäisen persoonan ammuntapeli Crossfire julkaistiin alun perin keväällä 2007.
  • Pelissä kaksi palkkasotilasryhmää, Black List ja Global Risk , taistelevat vastakkain. Pelaaja liittyy toiseen ryhmään ja taistelee toista vastaan.
  • Peli on erityisen suosittu Kiinassa ja Etelä-Koreassa.
  • 660 miljoonalla pelaajallaan Crossfire on yksi kaikkien aikojen pelatuimmista videopeleistä.
  • Se on myös yksi historian eniten tuottaneista peleistä. Crossfire oli vuoteen 2018 tuottanut yhteensä lähes 11 miljardia dollaria.

Korealaisen Smilegaten luoma ja omistama peli saa Xbox Onella nimekseen CrossfireX . Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Crossfire siirretään tietokoneympäristöstä konsoleille.

Remedy Entertainment vastaa pelin yksinpelikampanjasta, ja siihen käytetään yhtiön omaa Northlight-peliteknologiaa. Muu peli hyödyntää Unreal Engine 4:ää.

– Tämä on meille oikeasti todella iso juttu. Emme ole aikaisemmin tehneet ensimmäisen persoonan räiskintäpelejä. Suuri ponnistus oli myös se, että lähdimme tekemään toisen firman peliä, Remedy Entertainmentin sijoittajasuhdevastaava Lauri Haavisto sanoo.

Monivuotinen projekti päätökseen

Remedy Entertainment päätyi Crossfireen mukaan loppuvuodesta 2015, kun Smilegate ilmoitti etsivänsä projektiin yhteistyökumppaneita.

Pitkä työ on saatu nyt päätökseen, ja yksinpelikampanja onkin saatu valmiiksi. Korealaiset halusivat työskennellä sellaisen pelivalmistajan kanssa, joka on tunnettu laadukkaista tarinallisista yksinpelikampanjoista.

Yhteistyökuvio muodostui lopulta melko helposti, eikä osapuolilla ole ollut työnjäljestä valittamista. Pelin tuoreen trailerin voi katsoa täältä(siirryt toiseen palveluun).

Olemme todella tyytyväisiä lopputulokseen, ja tunne on ollut selvästi molemminpuolinen, Haavisto sanoo, ja kertoo, että Remedy Entertainment tuottaa yhdessä Smilegaten kanssa jo seuraavaa Crossfire-peliprojektia. Siitä ei voi vielä paljastaa mitään, ei edes arvioitua julkaisuajankohtaa.

Remedy Entertainment on yksi Suomen ensimmäisiä kansainvälisesti menestyneitä videopeliyhtiöitä. Vuonna 1995 perustetun espoolaisen kehittäjän uusin peli on yliluonnollinen toimintapeli Control , joka julkaistaan Playstation 4-, Xbox One- ja PC-alustoille 27. elokuuta 2019.

Lue lisää :

Pelit ovat jo niin realistisia, että ne tarvitsevat omat vaatesuunnittelijansa: Näin Heli Salomaa puki Remedyn odotetun Control-pelin hahmot

Peli voi olla myös taideteos eikä pelkkä talousnumero – “Minua on jo pitkään rieponut tapa, jolla peleistä puhutaan”

Remedy esitteli uutuuspeliään Los Angelesissa – traileria seurasi suosionosoitukset ja syöksyvä osakekurssi

Edit:
Onko nyt näin, että Crossfire HD (varmasti valmis), sekä Crossfire X (ilmeisesti yksinpeli jo valmis?) lisäksi on olemassa vielä uusi CF-projekti?

Edit 2: Eli…

  • Control → 27.8.2019 julkaisu
  • Control lisäosa #1 → julkaisu "vuodenvaiheessa 2019-2020?
  • Cóntrol lisäosa #2 → todennäköisesti 2021
  • Crossfire HD + Crossfire X → julkaisu 2020
  • [Crossfire “uusi” // riippuen, miten uutista tulkitaan]
  • P8-projekti → julkaisu lienee 2021 tienoilla
  • Vanguard-projekti (FPS / GaaS / UE4)
  • TV-sarja “Alan Wake”

Tai sitten tuossa Ylen jutussa tämä “uusi projekti” on juurikin CF X, ja valmiilla pelillä viitataan CF HD:n yksinpeliosuuteen… paha sanoa,

3 tykkäystä

Saa nähdä millaisen suosion Crossfire saa eSports scenessä, Kiinassahan suosio onkin nähty jo mutta saataisiinko tästä Counter Strikelle haastajaa Eu ja Na alueella.
Crossfire on tuottavimpien pelien listalla sijalla 11, viime vuosina tasaista 1,2-1,3 miljardin vuositulosta.

2 tykkäystä
2 tykkäystä

Onkos kukaan foorumilaisista testaamassa Controlia parhaillaan? Taitaa ensimmäinen testipäivä loppua tuossa illansuussa…

Käsiä ylös! :grin:

4 tykkäystä

Huh että näyttää hyvälle tuo Crossfire traileri :ok_hand:

Täytyy upgradeta kohta joko PC tai PS3 johonkin parempaan että pääsee pelaamaan uudempia pelejä…

Mikä ansaintamalli Remedyllä on Crossfirestä?

1 tykkäys

Hyvä että on saatu battle royalekin mukaan sisältöön :ok_hand:

2 tykkäystä

Pääosin kehitysmaksut, ja lisäksi todennäköisesti hieman rojalteja, mutta ei isoa osaa. Näin viimeisimmän raportin mukaan ainakin.

2 tykkäystä

Laitetaas tännekin talteen analyytikon kommentit aamulta… helpottaa sijoitustarinan seuraamista.

4 tykkäystä

Nyt kun Crossfirestä on saatu aikataulua vähän tietoon, seuraa kysymys ilmoille:

Onko kellään valistuneita arvioita, millaisen palkkion Remedy voisi konservatiivisesti katsoen saada esim. Crossfire-jakelusta? (Tällaisen arvioiminen on lienee tähtitieteeseen verrattavaa taiturointia…)

Esim: Jos Crossfire 1:stä on jaettu ilmaiseksi ja käyttäjäkuntaa on tuo 650milj hlö…?Oletetaan, että seuraava CF X on enemmän tai vähemmän maksullinen… oletetaan, että vaikka alle 10% nykyisistä pelaajista sen ostaisi, sanotaanko 50milj. kopiota? Jätetään huomioimatta laajeneva käyttäjäkunta uusien alustojen myötä (esim xbox). Oletetaanko Remedyn saavan vaikka 1€/myyty peli? Tarkoittaisi 50milj€ viivan alle… ei taida olla realistista? Kuulostaa ainakin ihan absurdilta… noh kertokaahan näkemyksiä viisaammat :grin: Tuollainen 50milj kopiota myyty vastaisi muuten PUBG:ia (List of best-selling video games - Wikipedia)

Edit: vuoden takaisesta laajasta rapsasta löysin indereksen silloisen näkemyksen:

Remedyllä on käynnissä Smilegaten kanssa Crossfire 2 -hanke, johon liittyvä projektikehitys tuottaa yhtiölle arviomme mukaan lähivuosina tasaista liikevaihtoa. Arvioimme kehitystyön olevan luonteeltaan jatkuvaa, mikäli peliin kehitetään lisäosia. Lisäksi käsityksemme
mukaan Remedyllä on mahdollisuus saada Crossfire 2 -hankkeesta lisätuottoja, mikäli peli tuottaa kaupallisesti hyvin. Näkyvyys näihin tuottoihin on kuitenkin hyvin rajallinen ja arvioimme niiden olevan muutaman miljoonan euron luokassa lähivuosina.

…jotakin siellä on laskettu vielä konservatiivisemmin… liekkö tuo esittämäni ”rojaltia per peli” on liian optimistisesti ajateltu…

Edit2:
Muistaakseni tuo Sumo Group olisi Remedylle hyvä verrokki alihankintana kehitettävien AAA-pelien suhteen… pitäisi vähän kaivella Sumo Groupin tekemien pelien myyntimääriä ja Sumon tulostietoja… sitten voisi arvioida millaista tulosta siellä saadaan suhteessa myyntimääriin… vapaaehtoisia vai pitääkö Mestarin määrätä? :grin::grin:

Edit3: lista kehitetyistä peleistä…

Esimerkiksi 2018 kehitetty Hitman 2 (ps4, xbox, pc) warner brosille ja forza horizon 4 xboxille (microsoft).

Hitman2 sai metacritic mukiin menevän 82.

Forza erinomaisen keskiarvon 92.

Täältä löytyy tulosrapsat:
https://www.sumogroupplc.com/investors/reports-and-presentations/

2018 pähkinänkuoressa (sumo):

Hitman myyntimäärät PS4 0,5milj ja xbox 0,22milj. PC-tiedot ei saatavilla. Heitetään valistunut arvaus: kaikki platformit yhteensä 1.5milj kpl.

Forza horizonia myyty 1,8milj kpl

Tästä saadaan karkeasti:

  • 3,3milj pelikopiota myyty 2018
  • tätä vastaava liikevaihto 39 milj puntaa
  • tätä vastaava liikevoitto 19milj puntaa

Tästä laskien 19/3,3 tekisi 5,75 puntaa tulosta per myyty peli…

1 punta on 1.12€ Eli 6,44€.

Mitäs tästä pitäisi tuumata…

4 tykkäystä

Sumolle näyttäisi tulevan lähes pelkästään kehitysmaksuja, eli tuossa on todennäköisesti jo aika reilusti seuraavien pelien kehitysmaksuja menossa, jolloin ei voi suoraan laskea yksittäisen alihankintaprojektin kannattavuutta. Esim. 2018 FY Revenue: 37.5£M kehitysmaksuja, 0.4£M omasta IP:stä ja 0.8£M rojalteja. Rojalteista Remedylle menevän osuuden voisi kuitenkin kuvitella olevan samaa suuruusluokkaa, eli vain pieni osuus kehitysmaksuihin verrattuna. Tietysti jos CFX menestyisi älyttömän hyvin kasvaisi pienistä puroistakin suuri joki. :slightly_smiling_face:

3 tykkäystä

Hyviä pointteja sulla :grin:

Tuosta em. kohdasta voisi tehdä teoreettisen johtopäätelmän, jonka ”totuusarvo” on kyseenalainen:

  • 3,3milj myytyä peliä toi rojalteja noin 0,9milj€
  • Tällöin rojaltien osuus on noin 0,27€ per peli
  • Soveltaen esim hypoteettiseen CF X:n 50 milj kpl myyntimäärään saataisiin jo 13,6milj€.
  • 100 milj myytyä peliä tekisi 27milj€.
  • Luultavasti tämäkin on ylimitoitettua…saa nähdä
1 tykkäys

Uusi ”RTX on” traileri… onhan se makean näköistä:

Artikkeli control-pelin sisällöstä (eiliseltä):

4 tykkäystä

Kannattaa tuon Crossfiren suhteen huomioida se, että tämä 650 miljoonaa pelaajaa on rekisteröityneiden pelaajien määrä vuodesta 2007 asti laskettuna. Eli aktiivisten pelaajien määrä on murto-osa tuosta. Myös PC:ltä konsolille siirtyminen tulee vaikuttamaan käyttäjäkuntaan vahvasti.

3 tykkäystä

Edit: Vielä tuohon Crossfiren rojalteihin liittyen redeyen analyytikkojen arviota (poiminta 27.2.2019 analyysistä):
image
image

Edit2:
Crossfire 1 on tuottanut elinkaarensa aikana liikevaihtoa 10800milj€. Jos tuosta esimerkiksi laskisi, että vuoden-parin sisällä Crossfire X tuottama liikevaihto olisi 5% em. määrästä (540milj€)… niin redeyen analyytikkojen logiikalla laskemalla 2% mukaan saataisiin 10 milj€ rojalteja (5% mukaan tuottaisi 27 milj€)… :slight_smile:

Edit3: korjattu em lukuja (revenue 10,8mrd €). Ehkä minun on parasta luovuttaa ja jättää tarkemmat laskelmat ammattilaisille :wink:

3 tykkäystä

8 tykkäystä

Rehellisyyden nimissä en ole löytänyt vielä juuri yhtään negatiivissävytteistä ”preview” artikkelia Controlista, vaikka olen päivittäin seurannut uutisointia. Päin vastoin… ennakoissa ja yhteisöjen kommenteissa on paljonkin kehuja, kun peliä on päästy vähän hiplaamaan…

Luulisi tuon 1,2milj myydyn kopion kyllä täyttyvän…

Edit:

Edit klo 16:

I know how to describe it or how to do it justice but Control has it coming out the wazoo, oddness oozing out every time it looks like edging towards big-budget action-game normalcy. After just an hour, I am pretty sure this game is special. In fact, after just an hour I’m pretty sure it’s more than that: it’s a leap forward, in sheer creativity and vision, from any other game like it, and after just an hour I’m in awe.

7 tykkäystä

Useita ”E3 voittoja” ja Nominee-tunnustuksia ropissut tänään lisää… hyvältä näyttää!

Uutta uutista… ensimmäiset hieman kyseenalaistavat kommentit, vasta kymmenien positiivisten uutisten jälkeen

There’s clearly a full game here, poised to be packed with paranormal-action goodness and a mysterious narrative to unravel, coming from a team that knows how to tell a spooky story. Still, a few moments from the demo gave me pause. Character animations felt unfinished in cutscenes, surprisingly stiff and repetitive. The extended battle music raised a red flag. A handful of folks needed help from developers, some for help with mission goals or navigation, and at least one with a session-ending glitch.

That happens sometimes, in pre-release demos. But with Control 's launch date two months away, I’m surprised by the amount of polish Remedy has left to apply. The studio has the foundation of a fantastic game with fresh and fluid combat mechanics, and I’d hate to see it overshadowed by its flaws.

Takaisin positiiviselle puolelle; kun pelitestaaja hehkuttaa näin, on sille varmasti syynsä:
https://twitter.com/christapsell/status/1139183053186641921?s=21

2 tykkäystä

Itse suhtaudun hieman varauksella joihinkin arvosteluihin. Jokaisessa pelissä on hyvät ja huonot puolensa, ja mielestäni hyvä arvostelu ei ole sellainen, jossa mainitaan vain hyvät puolet. Esim näistä kahdesta kommentista pidän tuota ensimmäistä huomattavasti hyödyllisempänä. Nuo viat eivät kuitenkaan kuulosta kovin suurilta, pahimpia olisivat jotkin bugit jotka estävät pelissä etenemisen. Tietysti pelin sisäinen navigointi on sellainen mikä voi turhauttaa pelaajan, jossei tiedä mihin pitää mennä. Kokonaisuutena kuitenkin yllättävän paljon positiivista luettavaa ollut täällä foorumilla.

4 tykkäystä

Right off the bat, it was clear that some final touches needed to be added, as many of the facial animations felt unfinished and stiff. Although, seeing as how there is still time left for development, Remedy can’t be faulted too much in this regard. Along with that, though, the interactions between characters also appeared like they needed more polish since the dialogue came across as robotic and unnatural.

Control has the potential to be an absolutely incredible adventure, but it could go either way. If the vocal performances and unnatural animations plague the entire game, that could definitely ruin things. In addition, the level design might hurt Control , as well, but since I only got a short snippet, Remedy deserves the benefit of the doubt.

Creating a level of investment through characters, gameplay and the surrounding world remains a key focus for Remedy as they enter the final stages of development on Control , and with a stronger core enhanced by exploration of this mysterious Oldest House, Control is looking to be Remedy’s most ambitious project to date.

2 tykkäystä

Pieni E3-wrapup Remedyn osalta…

Aika henkäistä tiiviin uutisseurantaviikon jälkeen…

Edit: IGN-sivuston käyttäjästatistiikan perusteella Control on saanut hyvin näkyvyyttä ja herättänyt kiinnostusta pelaajissa

Edit2;
Tämän previewin kirjoittaja on pelannut sekä PAX-tapahtumassa aikaisemmin että E3-messuilla tällä viikolla:

From a technical perspective, the first thing I noticed about this latest build of Control is that the framerate and stability has been sharpened markedly since the last time I played the game. The game’s performance was a key area of concern after having played it at Pax East, but I’m to report that these issues were almost non-existent in the demo that I played at E3 2019.

The presentation, combat, and depth of choice are reason enough to make this game a sleeper GOTY contender if Remedy follows through with what they’re promising that is.

(Oma lisäys: GOTY = game of the year)

4 tykkäystä