Sähkönmyyntisopimukset ja niiden hinnat

Keskustelin sattumalta aurinkopaneeliasioista yhden hankinnasta kiinnostuneen ja asiaa selvittäneen kanssa. Hän ei jaksanut ymmärtää muutamaa asiaa, joita en keskustelun jälkeen ymmärtänyt itsekään. Aurinkopaneelit rivitaloyhtiölle, tehtävä mahdoton. Yksityisten yhteinen aurinkopaneelikenttä joutomaalle, tehtävä mahdoton. Kuka kumma Suomessa oikein jarruttaa todellista kehitystä? Mikä asiassa on niin vaarallista, että siitä tulee laitonta? Vai oliko hän aivan väärässä.

11 tykkäystä

SDP haluaa, että halpojen sähkösopimusten hintaa nostetaan. Aikamoista.

13 tykkäystä

Kertakaikkisen kummallinen himmeli, mutta aika demarimainen?

Tshekeissä ja Virossa taidettiin jo laittaa kuluttajille hintakattoa sähkölle, Saksan tuesta puhumattakaan. Suomessa tämän asian ympärillä vieläkin kuin puuhastellaan eikä oteta tosissaan. Maksuhäiriömerkinnät ovat jo nousussa:

Suomessa ilmeisesti odotetaan, että EU ratkaisee ongelman (ja onhan siellä keskusteluja menossakin), mutta kun muut maat jo kilvan virittävät hintakattoja niin en tiedä mitä pitäisi ajatella? Pitäisikö Suomessakin varautua kovempiin keinoihin? Nyt luvatut toimet ovat kyllä aika riittämättömiä.

5 tykkäystä

Mielenkiintoinen uutinen. Voiko olla mahdollista, että Suomikin jakautuisi useampaan eri hinta-alueeseen?

1 tykkäys

Tulonsiirtojen luvattu maa. Ei oikeastaan yllätä.

Vihervassareilta voisi odottaa ratkaisua, jossa vanhat olemassa olevat sähkösopimukset puretaan valtiontoimesta ja yli 50k€ vuodessa tienaaville pitäisi kohdistaa 3/4 osaa sähkönmarkkinahinnasta ja 1/4 osa lopuille kansalaisista Eikun… tämähän osuisi myös hyvätuloisiin päättäjiin. Tulonsiirtoja silti odotettavissa, koska Eduskuntavaalit tulossa. Nyt ei enään uskalla aiheuttaa eri puraa äänestäjiin.

7 tykkäystä

Merkittävä määrä sähköä jää muiden käytettäväksi!

Outokumpu Tornio, joka käyttää noin 3,3 terawattituntia sähköä jättä 30% ferrokromipuolen kapasta seisomaan ainakin 4q2022 ja 1q/2023. Ferrokromi kuluttaa yli puolet Outokummun sähkönkulutuksesta.
Arviona esim
3,3 tWh x 30% x 50% = > 0,5 terawattituntia säästyy vuositasolla mitattuna
Koko Suomen vuosikulutus 87tWh (2021), joten tuo noin 0,6%.
Sanotaan että jos ei kokonaiskulutuksen kannalta game changer niin ehkä kuitenkin monena pörssisähköpäivänä kuitenkin?

Ehkä kuitenkin syytä todeta, että ei huolta, ferrokromi ei kuitenkaan maailmasta lopu. Sitä saa moninkertaisin CO2 -päästöin varustettuna ja jopa Venäjän hiilen energian avulla tuotettuna. Kazahkstan, Mongolia, Kiina, Etelä-Afrikka jne tuottajia mainitakseni.

Euroopasta välillä referoidaan maailman ulkoilmamuseona, ja välillä vaikka Keski-Euroopan kaasukulutuksen määrän laskun hehkutuksia peesatessa unohtuukin tuottamaton teräs, kemian alan tuotteet, lannoitteet, alumiini, jne.

10 tykkäystä

Varmaan on useamman päivän kyrsinyt katsella pörssisähkön hintoja joilla lyöty lukkoon joku ylikallis toistaiseksi oleva tai kiinteä soppari,itse saanut nauttia halvasta sähköstä.Näytti lupaavan tuulisia kelejä tälle viikkoa eli siltä osin hyvä juttu,taitaa vain kohta hinta taas nousta kun olkiluoto 3 käsittääkseni on ylihuomisesta loppukuuhun jossain seisokissa ellei disinformaatiota.Täytyy sitten taas puljata puitten kans ja säätää kulutusta minkä pystyy jos oikein pahalta näyttää,eihän tässä oo puolta vuottakaan kun alkaa kevät,eiköhän tässä pärjäillä.

3 tykkäystä

Taisi olla Loviisassakin vielä jotain suunniteltua seisokkia mutta ne loppuvat kohta. OL 3:han aloittaa virallisesti vasta joulukuussa, joten sitä ennen ei sen tuotantoon voi ihan luottaa.

Kohta varmaan hörähtää käyntiin myös Helenin isohkot CHP-voimalat, jotka tuottavat sähköä vielä lisää sivutuotteena, jos eivät jo käynnissä ole.

Meilläkin on pörssisähkösopimus. Tilanne näyttää kieltämättä huomattavasti valoisammalta kuin vielä muutama viikko sitten. Varmaan tässä pitää edelleen lämmityksen kanssa säätää jatkossakin mutta eipä siitä sähkön säästöstä mitään haittaakaan ole. Polttelen puita joka tapauksessa nytkin niin ei tarvitse sähköuunia käyttää niin paljon.

Toisaalta lämmityskausi ei ole vielä kunnolla alkanut ja meillä on suurin osa talosta edelleen ilman lämmitystä. Kun sähköllä kerran mennään, niin koitan saada Optiwattia tänne asennukseen. Sillä pitäisi erityisesti pörssisähkösopimuksilla saada aikaan melkoinen pudotus laskuun varsinkin jos vuorokausien eri tunneilla on suuria eroja. Saman voi tietysti tehdä periaatteessa käsisäädöllä mutta eihän siitä mitään tule isommassa talossa.

2 tykkäystä

Tuulivoiman (oletettu) vaikutus energian hintaan on positiivinen tuulahdus melko synkälle uutisoinnille viime päivien aikana. On kuitenkin muistettava, että tämänhetkinen hinta ei ole tae tulevaisuudesta (johon myös uhkapelaajat ajattelussaan sortuvat ollessaan voitolla). Sama ilmiö on toistettavissa tuulipukusijoittajienkin keskuudessa. Yksi iloinen nousupäivä ei ole merkki alati jatkuvasta nousukiidosta tai pohjien löytymisestä. Tästä havainto edelliseltä viikolta, kun pörssi tarjoili hetkellisesti vihreän päivän punaisuuden keskellä.

1 tykkäys


Tuossa kuva kuinka käyttövesi ja lämmitys hoituu puulla verrattuna sähköllä lämmittämiseen,keltaisena näkyvä on aurinkopaneeleista tullut ylituotanto.Onneksi nuo korkeiden palkkien kilowatit ei energian osalta oo kalliita mutta toki siirrot ja verot menee,tämä nyt on tällaista testiajoa.

3 tykkäystä

Minkä takia sähköyhtiöt ei tarjoa sellaista sopimusvaihtoehtoa, että arkipäivisin hintaan x ja viikonlopuille sitten hieman halvempaa?
Iso osa teollisesta sähkönkulutuksesta ajoittuu arkipäiville, eli silloin se yleensä on hieman kalliimpaa esim pörssisähkösopparin omistajille. Jos kotitalouksilla olisi kannustin painottaa kulutusta viikonlopuille, niin tasaisi hieman tarjonnan ja kysynnän eroa. :thinking:

Pörssisähkösoppari on varmasti monelle punainen vaate, mutta tollainen sisään asennettu himmeli kannustaisi ajoittamaan sähkönkulutusta.

6 tykkäystä

Analysoin sähköpörssihintoja ja omaa kulutusta viimeiseltä 12kk kuukaudelta. Etsin vastausta kahteen kysymykseen.

  1. Paljonko olisi viimeisen vuoden kulutus maksanut pörssisähköllä?
  2. Kannattaisiko minun nyt valita pörssisähkö vai kallis kiinteähintainen?

Datat. Oman tuntikohtaisen sähkönkulutuksen saa omalta sähköyhtiöltä tai siirtoyhtiöltä. Pörssisähkön viimeisen 12kk tuntihinnat voi ladata ainakin sahko.tk sivulta. Varmaan myös muualta. Tämän jälkeen tehtäväksi jäi yhdistää noi kaksi taulukkoa ja sain selville mitä oma sähkö olisi maksanut pörssistä.

Kysymys 1. Oma sähkö viimeiseltä 12kk maksoi 1090 € (hinta 5,14snt/kwh). Pörssistä ostamalla hinta olisi hulppeat 3156 € (14,8snt/kwh). Sähkönmyyntiyhtiö lienee tehnyt noin 2000 € tappiot mun sopparista. Laitan sormet ristiin, että pysyy pystyssä.

Kysymys 2. Pörssisähkön voi olettaa kannattavaksi, jos oman pörssikulutuksen hinnan keskiarvo alittaa pörssin keskiarvohinnan, esim. kuukauden pörssin keskihinta on 15snt/kwh ja omalla kulutuksella saa pörssin kautta hinnan 13snt/kwh niin tällöin pörssisähkö kannattaa. Kiinteät sopparit hinnoitellaan sähköyhtiön toimesta suunnilleen: pörssihinta * oletettu kulutusprofiili + turvamarginaali. Eli jos oma kulutusprofiili on parempi kuin oletus niin pörssisähkö kannattaa. Oletusprofiilia ei ole julkisesti saatavilla, mutta jos alittaa pörssin keskiarvohinnan on oma profiili varmasti oletusprofiilia parempi.

Alla olevasta taulukkosta näkyy, että oma pörssihinta on alittanut keskiarvopörssihinnan kaikkina kuukausina alkaen 3/2022. Kyseinen kuukausi on sama kuukausi, jolloin taloon tuli sähköauto, joka on helppo ajastaa vuorokauden halvimmille tunneille. Prosentuaalisesti papars kuukausi oli kesäkuu, jolloin oma pörssihinta alitti ka pörssihinnan 27%:lla

Vuosi Kuukausi ka Pörssi snt/kwh oma Pörssi snt/kwh ka pörssi - oma pörssi prosenttia
2021 10 7.13 7.44 -0.30 104.25 %
2021 11 10.67 11.74 -1.07 110.06 %
2021 12 23.97 25.66 -1.69 107.06 %
2022 1 13.25 14.01 -0.77 105.79 %
2022 2 10.03 10.37 -0.34 103.40 %
2022 3 10.72 10.63 0.10 99.10 %
2022 4 9.84 9.08 0.76 92.24 %
2022 5 16.45 13.57 2.88 82.49 %
2022 6 17.37 12.63 4.74 72.72 %
2022 7 22.83 18.00 4.84 78.81 %
2022 8 32.43 24.43 8.00 75.34 %
2022 9 26.66 23.01 3.65 86.31 %
2022 10 12.53 11.62 0.91 92.74 %

Mulle sähköpörssi olisi oikea valinta. Mutta mutta… Sähkönpörssihinnassa ei ole käytännössä kattoa ja viikon sähkölasku voi olla yhtäsuuri kuin vuoden sähkölasku, jos huono tuuri käy:

Pörssisähköllä varastossa pitäisi olla puita ja pari nestekaasulämmitintä myös. Omissa toiveissa olisi oma pienydinvoimala niin voisi mennä off-the-grid eikä tarvitsisi kärsiä EU:n lyhytnäköisestä energiapolitiikasta. Tai parempi vielä voisi tienata myymällä sähköä.

17 tykkäystä

Taas on Olkiluoto kolmosen pumpuissa vikaa,toivottavasti ei ole pitempiaikainen projekti,vähän on pelko persiissä tuon tuoton käynnistymisen ja ylläpidon suhteen talvella,saattaa sähkön hinta vähän heilua jos räpellys jatkuu.

1 tykkäys

Euroopassa kaasulaivat ruuhkaannuttavat satamat, kun odottelevat pääsyä purkamaan lastinsa. Kaasun hinta samalla romahtanut huipuista

Jos seuraa pörssisähkön hintaa niin se on seurannut hyvin orjallisesti kaasun hintaa. Mikäli intoa tarkastaa esimerkiksi viimeisen vuoden ajalta niin jokainen hintapiikki on kulkenut käsi kädessä kaasun kanssa. Edes tammikuun pakkaset eivät saaneet hintaa juuri nousemaan, kun kaasun hinta pysytteli alhaalla

3 tykkäystä

Tämä johtuu siitä yksinkertaisesta syystä että kaasuvoima on perinteisesti ollut Europpassa, ja vähemmissä määrin myös suomessa ns “market maker”. Sillä viimeinen 5-10% sähkötuotannosta on tuotettu kaasulla. Pahimillaan tämä tarkoitti yli 350€ marginal costeja noille voimalaitoksille ennen kuin niiden käynnistämistä kannatti edes harkita. → Tämä ajoi spotin suoraan pilviin tuon luvun yläpuolelle. Näistä ollaan tultu merkittävästi alas.

Kysynnän jousto on ollut myös erittäin mittavaa!

En ole täysin samaa mieltä että tuo kaasu yhtälö olisi enään täysin pätevä, se korreloi kyllä. Energia ekvalienssin tasolla. Mutta kaasua on rynnätty pahimmilla hinnoilla korvaamaan öljyllä, jonka marginal cost oli noin 200€ MWh paikkeilla viimeksi kuin laskin.
Erityisesti suomessa tähän on kyky koska voimalaitoksilla on monissa tapauksessa varavoimana lakisääteisesti öljyvoimaa.

Hinnat ovat kuitenkin eläneet tästä, mutta TLDR ollaan myös päästy enemmän irti tuosta kaasun hintafunktiosta. EU ETS on toinen kovasti marginal priceihin vaikuttava tekijä.

EU ETS hinnat ovat myös viime aikoina tuleet huimasti alas. Tämä vaikuttaa erityisesti kivihiili, öljy ja vähemmissä määrin myös kaasun marginal costeihin, ajaen alas hintoja.

Miksi EU ETS on tullut alas? Jaa useita teorioita kuultu → Siirtymiset eri kapaan → Taantuma pelot.
EU on myös huhuillut mahdollisuudesta vapauttaa Market stability reservestä eli MSR lisää päästö-oikeuksia joka tietty ajaisi hintaa alas.

Moni mutkainen yhtälö, mutta selvää on että hintapaineet esim kiinteisiin sopimuksiin tai futuureihin ovat ennemmin alas kuin ylös verrattuna parin kk vanhoihin lukuihin.

9 tykkäystä

Sähkönmyyntiyhtiö on ainakin osittain suojannut hankintahinnan myös sinulle myymästä sähköstään. Tappiota ei ole varmastikaan tullut 2000 euroa, mutta todennäköisesti kuitenkin jonkin verran. Hankintaa ei välttämättä ole suojattu 100 % vaan mahdollisesti vain 80-90 % (tätä ei tiedä kukaan paitsi myyjä itse). Toiseksi, riippuen kulutusprofiilistasi, voi profiilikustannus olla suurempi kuin myyjä oli ennakolta arvioinut. Isossa mittakaavassa näin varmasti on, mutta ei välttämättä juuri sinun sopimuksesi kohdalla.

Myyjät hinnoittelevat kiinteät sopparit suojaushinta + arvioidut profiilikustannukset + muut kulut (mm. henkilöstön palkat, markkinointi, järjestelmäkulut ym.) + kate. Kate on ollut aina pieni, koska kilpailua on todella paljon eri myyjien välillä. Tällä hetkellä myyjät tekevät näillä kiinteähintaisilla sopimuksilla tappioita siksi, ettei aina välttämättä suojata 100% vaan on otettu pientä riskiä ja jätetty suojaamatta pieni osa hankinnasta. Toiseksi myyjäyhtiöiden profiilikustannukset ovat olleet vuosikausia luokkaa 0,1 - 0,3 snt/kWh ja sen mukaan on hinnoiteltu. Mutta nyt tässä markkinatilanteessa toteutuneet profiilikustannukset ovatkin olleet luokkaa 10-kertaiset ja tämä yllättävä lisäkulu on syönyt kaikki katteet moninkertaisesti.

Profiilikustannus tarkoittaa siis sitä, että huolimatta kaikista suojauksista, myyjä kuitenkin ostaa sähköä joka päivä pörssistä. Pörssihinta on yleensä korkeampi silloin kun loppuasiakkaat kuluttavat enemmän ja halvempi silloin kuluttavat vähemmän. Hankinnan keskihinta on siis pidemmällä aikavälillä jonkin verran korkeampi kuin pörssin keskihinta. Tässä markkinatilanteessa suojauksia tehneet sähkönmyyjät saavat rahaa suojaushinnan ja pörssin keskihinnan erotuksen verran. Suojausten rahavirrat lasketaan tosiaan nimenomaan keskihinnasta, jolloin tuo aiemmin mainittu profiilikustannus ei ole edes suojattavissa, vaan se pitää myyjän ennustaa itse. Ennusteet ovat menneet vihkoon, koska, rehellisesti, kukapa olisi osannut ennustaa vuonna 2020 tai 2021 että profiilikustannukset nousevat näin hurjasti verrattuna hyvin pitkään historiaan.

10 tykkäystä

Lumo Energian emo lupasi antaa 3,7 miljoonaa euro jaettavaksi ‘korvaukseksi’ asiakkaille liiketoiminnan lopettamisesta.

KVV arvioi ettei annettujen tietojen perusteella voi sanoa olisiko em korvaus paras mitä saada.
Pyytänyt lisätietoja silläpä jotain Lumo Suomen ja Ruotsin johdannaisia on myyty yli 40 miljoonalla dollarilla…

Niin, tokihan se niin olisi hyvä saada selvyys ettäpä mitä johdannaiskauppaa emon ja tytäryhtiön välillä on käyty. Jotkut halvan energian osto-optiothan olisivat melkoisen arvokkaita jos niitä ei energian ostoon tarvitsisi käyttää, mutta jutun mukaan tarkempia tietoja on vasta yritetty kysyä

– Emoyhtiön raportoinnin mukaan Lumo Suomen ja Lumo Ruotsin varoihin ja velkoihin kuuluvia johdannaisia on myyty heinäkuussa 2022 yli 40 miljoonalla dollarilla, mutta Lumo Energialta ei ole pyynnöistä huolimatta saatu selvitystä näistä varoista, kuluttaja-asiamies Katri Väänänen toteaa tiedotteessa.

Kiista sähköyhtiö Lumo Energian ympärillä mutkistuu: Asiakkaat saattavat jäädä puille paljaille, viranomainen haluaa selvittää 40 miljoonan dollarin kohtalon #uutisvahti

5 tykkäystä

Tuoksahtaa aika voimakkaasti tämä Lumo tapaus. Miksi Jenkkilän emoyhtiö olisi vapaaehtoisesti laittanut firmaan lisää rahaa? Kuluttajat haluttiin ostaa halvalla ulos ja toivottiin että selvitystilan kautta saadaan lisävaroja emoyhtiöön. Tai vaihtoehtoisesti selvitystilan kautta päästään peittelemään toimintaa josta joutuisi oikeuteen konkurssipesässä.

Energianmyyntiyhtiöille toivoisi samaa vakuusvaadetta kuin pörssisähkössä. Tai sitten kuluttajat pitäisi päästää ostamaan tulevat sähköt pörssin futuurimarkkinalta. Mihin näitä konkurssiin meneviä välikäsikusetusyhtiöitä tarvitaan?

Kuluttajan näkökulmasta sähkönmyyntijärjestelmä on yhtä hyvä kuin asumisoikeusjärjestelmä missä asukkaiden rahat imuroidaan huoltoyhtiöiden kasvaviin voittoihin. Tai tuleva YEl viritys mikä ei taida pienyrittäjää suosia. Näin se vaan menee. Pientä ihmistä ei system design vaiheessa haluta kuunnella. Isot firmat siellä ehtii puolustaa etujaan.

Eikö kenellekään tullut mieleen että sähkönmyyntiyhtiö voisi mennä konkurssiin? Jos ei tullut niin se on puhdasta tyhmyyttä. Jos tuli niin miksi ei tähän rakennettu mitään suojausta? Ei ollut kuluttajan edunvalvoja hereillä. Kukahan edunvalvoja mahtoi olla kun nykyistä sähkömarkkinaa luotiin? Nyt voisi laittaa palautetta.

7 tykkäystä

Siteeraan sähköasiakasta lyhennettynä ja siistittyä:
”Olen aina ostanut tuulisähköä tai vesivoimalla tuotettua. Maksanut hieman extraa. Nyt hinta moninkertaistuu. Miten tuotannon hinta yhtäkkiä pomppaa noin paljon. Ne jotka ostavat jotain muuta, vaikka Venäjän tuontisähköä, saavat maksaa mitä se maksaakin. Mutta en ymmärrä hinnan nousua monen vuoden uskollisella asiakkaalle… kyllä lintilät ja kumppanit ovat tehneet tässä oikein taksi- ei kun taksauudistuksen.
Käytän kiinteällä hinnalla tulevaa ökyhintaista sähköä aina kun se on kalleinta. En halua tukea tätä keinottelua.”

3 tykkäystä

Hyviä uutisia!

Mikä menee ylös, tulee myös alas. Kunnes menee taas ylös jne.

Joku teknisen analyysin osaaja voisi kertoa meille maallikoille, miltä näyttää sähkön spot-hinnan kehitys viimeisen 6 kk aikana ihan tuosta käppyrästä katsoen. Töpöttelyt Juurikin itse kännyn lasiin vapisevin sormin tekemät.

Joskus liian tarkasti katsoen ei näe sitä, minkä näkee kauempaa katsoen.

Tarkemmat tiedot: sahko.tk

2 tykkäystä