Sähkönmyyntisopimukset ja niiden hinnat

Tämä olikin hyvä pointti. Talvella kun aurinkopaneelit eivät tuota ja sähkö on kallista voisi paneelien omistaja tienata tuottamalla sähköä agregaatilla?

2 tykkäystä

Odotus 7 vst. varmuus 8. Valitsen hyvin mielin jälkimmäisen, semminkin kun sen on saanut vielä ilman kuukausimaksuja, ja sillä on seilattu mm. vuoden 2022 energiapaniikitkin jo läpi.

Mutta hienoa, että porukka oikeasti laskee noita summia vertailuja tehdessään. 7 snt kuulostaa toteutuessaan oikein kohtuuliselta keskihinnalta.

Sähkölämmitteisessä kohteessa tod.näk. valitsen ensi vuonnakin taas kiinteän sopparin, jos hinnat ovat silloin samalla tasolla. Parissa kerrostalokämpässä kelpaa jatkossakin pörssisähkö, ellei kiinteät sopparin laske takaisin sinne 5 sentin kWh-hinnan tuntumaan.

1 tykkäys

Pörssisähköily on hauska harrastus. Tahdon uskoa, että markkinamekanismi toimii ja tuolloin pörssisähkön tulisi olla aina halvin pitkässä juoksussa.

Varmuus ei ole minulle tärkeää näin pienessä summassa (odotus 1050 E per vuosi), koska sijoitussalkun arvo heiluu päivittäin tuon verran ja ylikin.

Mutta tykkään keskustella aiheesta ja näköjään moni muukin :slight_smile:

5 tykkäystä

Olen samaa mieltä, että se on hauska harrastus. Varsinkin silloin, kun se koskee kohteita, joiden kulutuksen ajoittamiseen voi itse merkittävästi vaikuttaa. Mutta sähkölämmitteinen kakkoskämppä on pakko pitää lämpimänä hinnasta huolimatta, ja sen osalta haluan pitää poissa mielestä esim. eilisen kaltaiset hintapiikit.

Mä itse näen sijoitussalkun heilumisen vain tuulisäänä matkalla. (Tai noin haluan uskotella, vaikka ihan aikuisen oikeasti jonkun yksittäisen osakkeen vahvat kurssireaktiot herättää minussa oikeasti vahvempia fiiliksiä.) Huonossa soppareissa hävitty/voitettu raha taas on lopullinen tulos sen diilin osalta, ja ne liittyy enemmän osastoon kulutuspäätökset kuin sijoitusvalinnat.

3 tykkäystä

Mistäs näitä 6,5c kiinteitä on saanut?
Halvin sopimus on ollut muistaakseni vajaan 8c/kwh

3 tykkäystä

Arvaus: Yritys, niin hinta ilman ALVia.

1 tykkäys

Eilisestä selvittiin suhteellisen kuivin jaloin, kun sähkönkulutuksen sai tiputettua alle 60 kWh ja 1-2 kWh päivän kalleimmille tunneille.

Kyseessä noin 90 neliön rivari, sähkölämmitys + ilmalämpöpumppu + lämminvesivaraaja.

Taktiikka: kalleimmilla tunneilla lattialämmitys kokonaan pois kylpyhuoneesta, ja patterit oli koko päivän pois päältä, lähinnä ilmalämpöpumppu ja lämminvesivaraaja oli päällä koko ajan. Tein koko päivän myös etänä töitä.

Tuntijakauma eilen:

Nyt viiden päivän jälkeen - katastrofaalisen huonon tammikuun aloituksen jälkeen - keskihinta sähkölle on 28,46 senttiä (reilu sata euroa hintana). Tämä on hyvinkin otettavissa takaisin kesän oletettavasti halvemmilla tunneilla.

Halvin kiinteä soppari marraskuussa olisi ollut kuitenkin 9:n sentin luokkaa. Ihan höpö höpöä vetää näihin vertauksiin aina hatusta joitain 4:n sentin kiinteähintaisia soppareita, niitä ei ole ollut hetkeen normaalipulliaiselle tarjolla.

11 tykkäystä

Olen pohtinut, että pitäisikö täysin kiinteät sopimukset kieltää. Asettaa vaikka maksimisuojaus 70%:iin. Tämä lisäisi kysynnän hintajoustoa, joka laskisi sähköhintaa sekä varmistaisi paremmin, että oikeat tahot olisivat maksajina.

Kiinteähintaiset sopimuksethan toimii niin, että energiayhtiö tekee voittoa pitemmällä aikavälillä, vaikka tietysti joutuvat ostamaan sähkönsä pörssihinnoilla, joiden lisäksi tulevat suojauskustannukset. Tämä tarkoittaa, että jos joku kuluttaja säästää johdonmukaisesti kiinteähintaisilla sopimuksilla, niin jonkun toisen kuluttajan täytyy “hävitä”. Eli asiakkaat jakautuu nettomaksajiin ja -voittajiin. Nettomaksajina on varmaan ollut suuri määrä kerrostaloasujia ja voittajina sähkölämmitteisiä asujia.

Kun hinnat alkavat olemaan hyvin volatiilejä, niin suojauskustannukset nousevat, jotka sitten laitetaan asiakkaiden maksettavaksi. Tämä johtaa siihen, että yhä useampi nettomaksaja toteaa, että kannattaa siirtyä pörssisähköön. Tämä tietysti taas tarkoittaa, että hintaa pitää taas nostaa ja sykli alkaa alusta. Teoriassa voisi johtaa kuoleman kierteeseen, mutta todennäköisemmin syklit heikkenee ja kierre katkeaa.

Energiatyhtiöille ja nettovoittajille tämä hintamalli tietysti sopii. Nettomaksaminen on taas ennen jakautunut niin monelle, että sillä ei ole ollut väliä ja energian kysyntä ja tarjonta on ollut paljon tasaisempaa, joten suojaushinta on pieni ja siten pörssisöhkön ja kiinteänsopimuksen erot olleet pienet. Nyt tilanne on markkinoilla muuttunut ja tarvittaisiin varmaan enemmän joustoa ja jos ei halua joustaa niin, sitten hänen tuli olla korkeamman hinnan maksajana.

3 tykkäystä

Jos puhutaan hintatietoisista kuluttajista, niin nuo ryhmät ovat myös kulutuskäyttäytymiseltään erilaisia. Sähkölämmittäjän kulutus oli eilen väistämättä kovien pakkasten aikaan melko suurta (kuten se on myös matalampien pörssihintojen pakkaspäivinä) jos käytössä ei ole ollut vaihtoehtoisia lämmitystapoja. Vastaavasti siellä kerrostalokämpässä sähkönkulutus ei ole lähtökohtaisestikaan suurta, ja on aika helppoa ohjata merkittävä osa siitä normaalista kulutuksesta edullisemmille tunneille.

Mielestäni on hienoa, että meillä on erilaisia vaihtoehtoja tarjolla. Ei markkinataloudeen kuulu noiden vaihtoehtojen vähentäminen tai hintojen hyötyjen/haittojen vesittäminen.

8 tykkäystä

Kannattaako energiayhtiöiden investoida tuotantoon vähätuulisten päivien varalle? Jos pieni tuotannon lisäys romahduttaa koko olemassolevan tuotannon arvon, niin ei kannata.

4 tykkäystä

Tässä ketjussa taitaa olla aktiivisinta keskustelua sähköstä ja sen kulutuksesta, toki hintatietoon peilaten.

Nyt tarjoukset pöydällä aurinkopaneelijärjestelmistä ja mietin tällaistä komboa: aurinkopaneelit katolle ja kiinteähintainen soppari jatkossa joko 12 kk tai 24 kk.

Tällöin aurinkopaneelien tuotanto alkaisi pohjoisessakin leikata ostoenergian määrää huhtikuulta ja toukokuulta syyskuulle käytettäisiin pääosin omaa sekä myytäisiinkin pieni osuus tuotannosta. Lokakuulta leikkaantuisi vielä pieni osuus ostoista ja kiinteällä hinnalla mentäisiin marraskuulta maaliskuulle.

Onko joku järkeillyt samansuuntaisesti sähköasiat? Löytyykö pohdittuja mielipiteitä asiaan?

2 tykkäystä

Täällä juttua:Aurinkopaneelit katolla - reaaliosinkoja päivänpaisteella? - #556 käyttäjältä akka

4 tykkäystä

Lokakuussa otettu ja tarjoaja Vattenfall.

Hyvä huomio!
Edit. Korjataas, kun matiikan tunneista liian kauan aikaa :grin: Eli alviton hinta oli 6.2611. Eli alvien kanssa sitten n. 7.7.
Enpäs kattonu oliko noi vertailun pörssihinnat alvin kanssa

Itsellä iso sähkölämmitteinen okt. Katolla paneelit ja kiinteähintainen soppari. Muuhun sopimukseen en aio lähteä

E: lisäksi varaava takka

1 tykkäys

Soininvaara pohdiskelee jo aiemmin problematiikkaa liittyen ammoisina aikoina päätettyn sähkömarkkinamalliin, tuolloihan tuotantorakenne oli aivan toinen kuin nykyään.

Nyt vakaaseen tuotantoon ei kannata investoida, ja matalien muuttuvien kustannusten tuulikin on haastavassa tilassa - hinta matala kun kerrankiin tuulee.

https://www.soininvaara.fi/2022/10/16/sahkomarkkinoilla-on-alettava-maksaa-myos-kapasiteetista/

Minulla lähes sama taktiikka. Kiinteällä 6 kk sopimuksella 9,5 snt/kWh talvi ja sitten huhtikuussa kevättulvien aikaan takaisin pörssisähköön, kun paneelit tuottavat päivällä käyttöön tarvittavan sähkön. Jos eilen olisi ollut pörssisähkö voimassa olisi siinä mennyt 3 vk edestä rahaa. Toistaiseksi olen ollut tyytyväinen ratkaisuun, vaikka pari kWh saatan maksaa enemmän. Odotellaan sitten syksyä ja talvisopparin hinnan laskua.

2 tykkäystä

Ihan hyvin onnistui itsellä eiliset säästötalkoot, 14,1 kWh ja 15,3 € / päivä tuli sähkön hinnaksi. Ei kiirettä vaihtaa kiinteään, mutta tosiaan menee turhan kikkailuksi hinnan järkevänä pitäminen jos tulevaisuudessa tällaiset päivät lisääntyvät.

2 tykkäystä

Tässä on ehkä paras selitys sille, miksi pörssisähkön hinta karkasi lapasesta - kysynnän hintajousto arvioitiin pahasti pieleen. Minun on vaan vaikea käsittää, miten näin datan/tekoälyn aikakaudella ole relevantimpaa tietoa sähkön hinnan vaikutuksesta kysyntään. Nyt sähköyhtiöiden ostajat ikään kuin asiakkaidensa puolesta olettivat kulutuksen jatkuvan muuttumattomana, vaikka jo viime talvena nähtiin, mihin kallis energia johtaa: lasketaan huoneiden lämmöt minimiin vesiputkien jäätymisen uhallakin, lämmitetään puilla, vältetään saunomista ja pyykin/astianpesukoneiden käyttöä, ruokana jotain mikrossa lämmitettävää jne. Vaikka “virhe” oli vain1000 MwH, nosti se sähkön hinnan ennätyksiin, kun pohjalla oli valmiiksi normaalia suurempi kysyntä kovan pakkasen vuoksi. Maksajina oli myös itse sähköyhtiöiden lisäksi pörssisähköasiakkaat. Sähköpörssin hintamekanismi ei selvästikään toimi, kun vastaava virhe viime syksynä oli toiseen suuntaan, mutta vain - 0,50 eur/kWh. Eli inhimilliset virheet vaikuttavat hintaan liiaksi. Eilisessä tilanteessa kiinteähintaisen sopimuksen tehneillä ei ollut luonnollisestakaan kannustinta osallistua säästötalkoisiin. Syksyllä negatiivisen pörssisähkön aikana kiukaat ja sähkölaitteet olivat täysillä, vaikka sulakkeet paukkuivat. Järjestelmä on selvästi liian altis manipuloinnille- tahalliselle tai tahattomalle. Mauno Koiviston sanoin: “Jotain tarttis tehdä.”

13 tykkäystä

Milloin ja mistä sait tuollaisen sopparin? Noita 6kk soppareita kun ei oikein mistään tunnu saavan.

Heleniltä otin. Taisi olla parhaimmillaan siinä 9 snt kohdilla syyskuun lopussa. Nyt toki hieman noussut siitä. Itse koin tuon aika joustavaksi omaan talouteen, kun ei tarvitse talvella säätää/kikkailla, eikä laskennalliset tappiot ole suuria. Maksan mielelläni siitä, ettei tarvitse irroitella vesivaraajia seinästä yms.

3 tykkäystä