Sampo - Vakuuttava vakuuttaja

Iltaa @Sauli_Vilen ja Sampo-ketju!

Käytänpä nyt mahdollisuuden kyssärille, ja pahoittelut kun tulee näinkin myöhään.

Mietin hetken tossa jossain vaiheessa, että ois kiva, jos vähän kävisit tota vakuutussektorin arvostusta tällä hetkellä tarkemmin läpi? Sammon näkökulmasta tarkemmin kiinnostaa Ifin valuaatio, eli voisin muotoilla (moniosaisen :sweat_smile:) kysymykseni näin:

Mitä If:n nykyiseen valuaatioon (teidän SOTP:ssa) on jo leivottu sisään? Vaatiiko nykyisen valuaation perustelu nykyisen tilanteen mukaisen vakuutusympäristön, jossa combined ratio on venytetty alas äärimmilleen ja kilpailuympäristö on erittäin seesteinen (ts. kukaan ei kilpaile hinnalla)? Kuinka paljon Ifin valuaatiossa olisi laskuvaraa, jos palattaisiin takaisin ympäristöön, jossa combined ratio:t pakotettaisiin esim. hintakilpailun myötä >85%:n tasolle (tilanne esim. v. 2017)? Suljetaan vastauksen helpottamiseksi pois tilanne, jossa sijoitustuotot jonkun kriisin tms. myötä on reilussa paineessa alas, eli oletetaan sijoitustuottojen osuvan karkeasti alueelle, jossa ne olivat ennen COVID-pandemiaa (tarkoitus ei ole ottaa sellaista tilannetta, jossa sijoitustuotot on ylikorkeita johtuen post COVID-pandemian aikaisen markkinan rajusta elpymisestä).

Jos kerkeät, niin toki voisit vähän avata ajatuksiasi siitä, että miten kestävänä näet tällaisen vakuutusmarkkinan, jossa combined ratio:t on hyvin alhaisia ja kilpailuympäristö on hyvin seesteinen? Onko Sampo-sijoittajan syytä huolestua mahdollisesta markkinaympäristön muutoksesta?

Siinä oli kaikki mun kysymykset, mutta jos saan Sauli nätisti pyytää, niin kertoisitko nykyisen SOTP:n “Nettovelka ja muut sijoitukset” rivin arvon? En oo millään ehtinyt kaivaa sitä supplen kautta, ja toisaalta se yks ton laskemista helpottava rivi (Fintech-sijoitusten käypä arvo) taitaa edelleen olla supplesta kadoksissa…

34 tykkäystä

Helposti tosiaan kirjoittaa siten, että jotain jää sanomatta tai sanoma jää vähintään epäselväksi, vaikka ylipitkän viestin taisin jo kirjoittaa…

En myöskään missään nimessä tarkoittanut sitä, että ei eteenpäin mentäisi myös tulevaisuudessa, vaikka siltä taisi viestini vaikuttaa. Enemmän uskon aidosti tarinaan, että koska ei ole selkeää ajatusta siitä mitä ostettaisiin tms., niin on kohtuullista luopua ylipainoisesta kassasta. Eiköhän Sampo edelleen tarvittaessa pysty irroittamaan isojakin summia mikäli selkeitä ostopaikkoja tulee, vaikka nyt jakaisi Nordeasta saatavia rahoja omistajilleen. Sampo on tainnut saada eniten kritiikkiä siitä, että omistajat eivät tiedä mikä/mitä Sampo on. Siksi mielestäni tämä liike on johdonmukainen ja päätös on tehty aika erilaisessa tilanteessa. Tästä huolimatta, että voidaan varmasti miettiä kannattaako Nordeasta nyt irtautua tai keventää voimakkaasti, niin päätöksen taustalla ei ole se miten Nordealla menee tai meni, vaan se, että yritys kuvaa haluttiin suoraviivaistaa ja sitä kautta selkeyttää Sampon strategiaa ja yrityskuvaa. Viestistäni taisi saada kuvan, että myydään Nordea ja jaetaan rahat ja sen jälkeen voidaan tyytyväisenä nostaa jalat pöydälle. Tuskin tällainen on johdon ajatus tulevasta ja töitä, sekä kasvua tullaan varmasti tekemään ja hakemaan myös jatkossa.

1 tykkäys
13 tykkäystä

Sampo kertoi aiemmin CMD:llä tavoitteekseen palauttaa ylimääräistä pääomaa sijoittajille 5-6 euroa seuraavan parin vuoden aikana. Nordean kurssinousu kasvattaa lähivuosien kertaosinkojen määrää noin 1,5 eurolla ja odotammekin nyt Sammon jakavan ylimääräistä osinkoa ~7e/osake.

Sammon lähivuosien osinkopotti se vain kasvaa kuin ilmapallo.
Toivottavasti siellä ei kuitenkaan ihan kaikkea olla vielä nykyhintaan myymässä koska Nordealla on edelleen selkeitä tulospohjaisia kurssiajureita vaikka arvostuskertoimet eivät mihinkään suuntaan venyisi.
Näkeekö Sauli mahdollisuutena että Sampo omistaa vielä merkittävän ~+5% siivun Nordeasta 24kk kuluttua vai onko muodonmuutos täydeksi vakuutusyhtiöksi jo maalissa tässä kohtaa?

9 tykkäystä

Sampo omistaa 0kpl Nordea-osakkeita 24kk päästä. Paremmasta Barolosta olen valmis ottamaan vedon jos löytyy joku vastapuolelle :slightly_smiling_face:

Muistakaa toki, että tuo Nordean myynti ja siitä syntyvä voitonjako ihan konkreettisesti laskee Sammon arvoa ja kurssi laskee perässä. Ei ihan yhtä paljon kun osingot (koska osien summa alennus supituu), mutta pallokenttä kuitenkin sama.

37 tykkäystä

Mikä olisi arvioitu hinta ilman Nordeaa (jos oletetaan vaikka Nordean hinnaksi määritetty 7.5€), eikö Sampo:n arvostus myös muuttuisi?

1 tykkäys

Ja osingon saajat maksaa veroa saamistaan osingoista sekä joutuu miettimään mitä niillä rahoilla tekisi.

En varsinaisesti pidä siitä, että Nordean myyntirahat jaetaan kokonaan pois ja joudun maksamaan veroa siitä. Toki kassavirta on ihan kivaa, mutta haluaisin itse päättää milloin ja mistä se muodostuu.

6 tykkäystä

Eilisen Nordean jälkeen olen entistä vakuuttuneempi, että Nordean kannattaa ostaa itse mahdollisimman iso osa Sampon potista.

  • Vakavaraisuusbufferia on vielä merkittävästi.
  • Nordean pääoman tuotto on jo nyt hyvää, vielä parempi kun saadaan turhaa pääomaa purettua ja osakekohtaista tulosta kasvatettua
  • Nordea hyötyy tästä, kun ei joudu markkinoilta ostamaan, jolloin kurssi saattaisi nousta kovin
  • Sampo hyötyy, kun ei tarvitse myydä alennuksella.

Onko Saulilla tai jollain muulla arviota, kuinka paljon Nordealla olisi kapasiteettia omien ostolle? Tuo Nordean vakavaraisuus oli sen verran yli vaatimusten, että jopa ison osan Sampon potista?

10 tykkäystä

Tuo meidän osien summa (viimeisin päivitys 43,9e) on mielestäni aika hyvä indikaatio mitä Sammon osien arvo on. Tuosta kun vähentää Nordean ja fintechit, niin pääset arvoon jolla vakuutusliiketoiminnat ovat hinnoiteltu neutraalisti. Tuohon päälle saat sitten option siitä, että Ifiä aletaan hinnoitella toimialan parhaan yhtiön kertoimilla (ns. Elliottin skenaario).

17 tykkäystä

Yksityissijoittaja maksaa tästä harjoituksesta aika kovat verot, ne on toki syytä ottaa laskelmissa mukaan. Meidän laskelmissa ei luonnollisesti osinkoja mukana.

6 tykkäystä

Nordealla on kapasiteettia (taseen puolesta) ja valtuutus ostaa lähes kaikki Sammon osakkeet. Eri asia sitten hyväksyykö EKP tätä operaatiota ja missä mittakaavassa mahdollinen hyväksyntä tulee. Pitää muistaa, että EKP ollut tosi nihkeä omien osakkeiden ostojen sekä yli 100% voitonjakosuhteiden kanssa. Olisi tosi iso paradigman muutos jos EKP nyt antaisi ostaa 10% omasta osakesarjasta. Tämä tarkoittaisi isossa kuvassa sitä, että myös muut vahvat pankit saisivat alkaa purkamaan pääomiaan. Saas nähdä miten käy, ihan mahdollista että EKP:n pakko taipua tässä.

On hyvin mahdollista, että Sampo myy nyt vaikka kolmanneksen Nordeastaan ja sitten Q4:llä Nordea ostaa Sammolta loput. Tämä on todennäköisesti se skenaario johon Wahlroos viittasi CMD:llä, kun hän puhui että voidaan myydä paljon nopeammin. 2021 aikana täydellinen exit ei mielestäni realistinen ilman Nordean osallistumista “ostotalkoisiin”.

36 tykkäystä

Osakesäästötilillä ei onneksi veroista joudu murehtimaan! Eli mikäli ei ole osakesäästötiliä vielä käytössä niin sinne voisin suositella lappaamaan Sampoa, mikäli osinkojen verotus hiertää. Toki rajoitettu tuohon 50k€ asti

8 tykkäystä

Uskon, että linjauksen syyt ovat yksinkertaisesti koko pankkisektorin nykyisissä ja mahdollisesti tulevissa vakavaraisuusvaatimuksissa ja Nordean aiemmassa huonossa performanssissa, joka laski omistuksen arvoa ja lisäksi Sammolle tulevia osinkoja. Sammon irtauduttua Nordeasta ei näitä ongelmia enää ole. Riskit pienenevät, ei tule yllätyksiä ja tekeminen on fokusoidumpaa.

Sinänsä M&A-kuviot kuuluvat Sammon DNA:han, joten en ihmettelisi mitään isompiakaan muuveja. Sammon taonta on jatkuva prosessi.

6 tykkäystä

Spekuloidaanpa hieman.

Nordean osakkeiden lukumäärä on 4042 831 328 kpl, joista Sammon omistus on 15.9%. Täten Sammon omistamien osakkeiden määrä on noin 642 miljoonaa. Näiden osakkeiden markkina-arvo on 8.7€ kurssilla puolestaan noin 5,6 mrd euroa eli yhtä Sammon osaketta kohden tulee noin 10€.

Sammon viimeisin osien summa on 43.9€, joten ilman Nordeaa arvo voisi ollaa luokkaa 34€. Tästä pitää vielä vähentää myytävien Fintech sijoitusten arvo(1-2€?). Lopulta saadaan osakkeen arvoksi noin 32-33€, kun osingot on maksettu.

En tiedä yhtään onko tämä oikein, mutta tälleen tuli pyöriteltyä

4 tykkäystä

Hyvä idea! Jos toi OP nyt vihdoin avais sen OST-tilinsä, niin vois mennä ja lapata sen täyteen Sampo-lohta :fish: :fish:

Edelliset Sampo-lohen pakastinarkut setä jo ehti myydä pois, mutta nyt vois hyvin ostaa näitä uuden ajan OST-arkkuja. Niissä on kuulemma erillislokero osinko-mädille, YES! :blush:

Masse-setä, FA, Saihan näitä OST-tilejä olla useampia eri välittäjillä, saihan?

PS. Inden vankilaa uhmaten @onpph tuossa yllä tekee suoraa sijoitussuositusta, mutta onneksi se on tiettyyn henkilöön kohdistamattomana täysin lainmukaista (sijoituspalvelulaki, luku 1, pykälä 15, kohta 5) :muscle:

19 tykkäystä

Sampoon sijoitaneena pankkitoimialaa ymmärtämättömänä IT-nörttinä summaan keskustelun näin.

Sampo myy Nordeat, kurssi tippuu 32€-tienoille, mutta Sampo maksaa kurssilaskua enemmän osinkoja.
Tämän jälkeen jäädään odottamaan, että Sammon keskittyessä vakuutusliiketoimintaan ja saadessaan sen toimimaan tehokkaasti, osakeen arvostus kasvaa vakuutusalan parhaiden toimijoiden tasolle ja osakekurssi nousee ?

Samalla Sampo muuttuu tylsästä tasapaksusta osingon maksajasta aavistuksen mielenkiintoisemmaksi ?

9 tykkäystä

Mutta samalla Sampo pääsee eroon kurssia painavasta konglomeraattialennuksesta, joten oletuksena tuon kurssiniiauksen pitäisi olla ainakin keskipitkällä aikavälillä pienempi kuin puhdas osingon irtoamismäärä.

15 tykkäystä

Niin voihan se nähdä niinkin. Eli jos vakuutustoiminta tuottaa 2€ per osake vuodessa ja yhtiö hinnoitellaan lähinnä IF:n erinomaisuuden vuoksi P/E=20. Saadaan arvoksi sen 40€.

9 tykkäystä

Mielestäni sammon profiloituminen pelkäksi vakuutustaloksi tekee siitä entistä tylsemmän, jos verrataan historiaan, jossa Nalle osteli ja myi omistuksia.

11 tykkäystä

Ei varmaan mikään tärkeä huomautus mutta aattelin kertoa kun työskentelen autoalalla… että olemme pitkästä aikaa huomanneet että If on alkanut hakemaan markkinaosuuksia muilta yhtiöiltä … pitkään (viimeiset 5 vuotta) he vaan istuivat vanhan vakutuuskannan päällä… nyt viimeiset 6kk he ovat aktivoituneet… ja kirineet kiinni op Pohjolaa ja Lähitapiolaa…heillä on nyt noin 22% markkinaosuus autovakuutuksista… op noin 30 %ja lähitapiola 29%

46 tykkäystä