Tunnen Scanfiliä huonosti, mutta koitin tässä hieman aloittaa perehtymistä. Muutamat muut elektroniikan sopimusvalmistajat ovat tutumpia, joten toimiala, sen liiketoimintamallit ja kilpailutilanne eivät kuitenkaan ole aivan vieraita.
Kiinnitin huomiota toimialan ja Scanfilin kasvuprofiiliin.
Toimialan kasvu:
EMS-toimialan uskotaan kasvavan varsin vahvasti 2-6 prosenttia vuodessa maantieteellisestä markkinasta riippuen. Kasvua ajanee erityisesti yleinen elektroniikkakysyntä (mm. digitalisaatio, sähköistyminen, elintason nousu, greentech, ikääntyminen jne.), ulkoistusasteen nousu ja sen seurauksena EMS-toimijoiden kasvava osuus arvoketjusta. Scanfil toimii ymmärtääkseni enemmän teollisuuselektroniikassa, jossa ulkoistustrendillä on kuluttajapuolta enemmän kasvuvaraa.
Lisäksi jos katselee ja kuuntelee muita EMS-toimijoita tulosjulkistuksissaan ja pääomamarkkinapäivissään, niin kyllä he aika poikkeuksetta arvioivat kysyntäkuvan tulevina vuosina olevan erinomainen ja myös pidemmän aikavälin näkymä on vahva. Myös kilpailija Incap kehui EMS-toimialan näkymiä, vaikka onkin itse ajautunut hankaluuksiin suurimman asiakkaan pienentäessä varastojaan.
Historia:
Scanfil on tainnut kasvaa putkeen viimeiset kymmenkunta vuotta. Matkalle mahtuu toki yritysostoja, enkä ehtinyt vielä perehtyä orgaanisen kasvun historiaan, mutta joka tapauksessa näytöt kasvusta ovat aika vahvat.
Scanfilin ohjeistus 2023:
Scanfililtä ei odotettu hääppöistä vuotta 2023 vielä vuosi sitten, sillä esimerkiksi Inderes ennusti liikevaihdon laskevan 4,5 prosenttia tasan vuosi sitten.
Toisin kuitenkin kävi.
Scanfil veti todella vahvan loppuvuoden 2022 ja antoi vuodelle 2023 ihan luottamusta herättävän ohjeistuksen (alalaita toki ohjeisti liikevaihdon laskua), jota se on jo kertaalleen joutunut positiivisessa mielessä tulosvaroittamaan. Nyt jos ohjeistukseen osutaan, tulee alalaidassakin ihan mukavaa kasvua (liikevaihto 2022: ~840 M€)
Scanfil arvioi vuoden 2023 liikevaihdon olevan 880–940 (21.2.2023 julkaistu arvio: 820–890) milj. euroa ja oikaistun liikevoiton 56–64 (49–55) milj. euroa.
Scanfilin pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet:
Scanfil tavoittelee vuosittain 5–7 % orgaanista liikevaihdon kasvua ja 7 % liikevoittotasoa. Scanfil pyrkii maksamaan kasvavaa osinkoa, joka on noin 1/3 osakekohtaisesta tuloksesta.
Scanfil itse tavoittelee edellä mainittua orgaanista kasvua, joka on siis aivan ennustetun markkinakasvun ylälaidassa tai jopa hieman sen yläpuolella.
Voi olla, että olen tämän suhteen hieman hakoteillä, mutta oma käsitykseni on, että Scanfil on kärsinyt (esim. komponenttien hankintaongelmat) hieman enemmän korona-ajasta kuin muutamat kovat kilpailijansa. Lisäksi minulle on tullut mielikuva, että Scanfil olisi vasta nyt saamassa hieman enemmän jalansijaa esimerkiksi hulppeasti kasvavassa greentech-segmentissä, joskin on hyvä huomata, että Scanfilin jokainen viidestä segmentistä kasvoi hienosti Q1/2023-raportissa.
Yhteenveto ja pohdintaa Inderes-ennusteista:
Kaikki tämä huomioiden voisi olettaa, että Scanfilin tuleville vuosille ennustaisi mieluummin liikevaihdon kasvua kuin laskua. Kuitenkin Inderesin ennusteissa liikevaihto laskee 2024 ja kasvaa vuosina 2025-2026 vain 2,8-3,8 prosenttia.
Olen itsekin suhteellisen skeptinen - tai ainakin epävarma - yleisestä taloustilanteesta 2023-2025, mutta en vielä sen perusteella uskaltaisi ennustaa em. näyttöjä ja kasvutrendiä vastaan.
Siksi minulle tulikin tässä sellainen fiilis, että onko Scanfilin asiakkuuksissa, liiketoimintamallissa tai jossakin muussa osa-alueessa jotakin sellaista, joka tekisi liikevaihdon laskusta 2024 erityisen todennäköistä? Onko jotakin, mitä en nyt tässä hahmota?
Lainaan @Antti_Viljakainen laajaa raporttia kesäkuulta 2022, koska oletan, tässä kirjoitetut syyt vuodelle 2023 voisivat olla edelleen samat, mutta ajankohta olisi siirtynyt vuodelle 2024? Antti, onko tässä ne syyt, joiden vuoksi odotat kasvukuvan olevan lähivuosina negatiivinen tai niukasti positiivinen?
Maailmantalouden osalta tilanne on taas hyvin epävarma, sillä keskuspankit taistelevat inflaatiota
vastaan kiristämällä rahapolitiikkaa, mikä voi heikossa skenaariossa sekä yhdessä kuluttajien
varovaisuuden ja laskeneen kuluttajaluottamuksen kanssa johtaa lopulta reippaaseenkin talouskasvun hidastumiseen. Siten myös Scanfilin asetelmat ensi vuoteen ovat makroperspektiivistä mielestämme heikentymään päin nykyisen uutisvirran valossa, vaikka periaatteessa ekonomistit ennustavatkin vielä globaalin talouden kehittyvän kohtuullisesti myös ensi vuonna.
Vuonna 2023 odotamme Scanfilin liikevaihdon laskevan 5 % 740 MEUR:oon. Laskun pääajuri on
vuonna materiaalitilanteen parantumisen myötä tuntuvasti supistuva tilapäismyynti. Volyymien
arviomme kehittyvän epävarmuuksista huolimatta ja siedettävänä pysyvää taloustilannetta peilaten
lievästi nousujohteisesti, mitä tukee toimialan pitkän ajan trendit ja Scanfilin pienet markkinaosuuksien voitot. Yhtiön orgaaniseen kasvun 5-7 %:n tavoitteeseen yltämistä emme usko taloustilanteen silti tukevan tarpeeksi.