En tiedä, onko kysymykseni epäolennainen,
mutta olen (vallitsevien, mieltä järkyttävien sotatilanneuutisointien ohella) miettinyt tätä sijoittamisen psykologiaan liittyvää kysymystä.
Oletetaan, että esimerkeissäni salkkuun talletettu rahamäärä on ollut kokonaisuudessaan sama.
Kumpi tuntuu sijoittamisessa pahemmalta epäonnistumiselta?
Se,
että muutaman vuoden sisällä perustetun salkun pääoma on jatkuvasti enemmän miinuksella vai se,
että useiden vuosien aikana kasvaneet voitot sulavat vastaavan prosenttiosuuden verran ja salkku päätyy alkupääoman tasolle tai miinukselle?
Onko näiden tilanteiden vertailu missään mielessä olennaista?
Onko tilanteiden tulkinnassa edessä olevan sijoittamishorisontin pituudella keskeinen rooli, ja tietämättä sitä, tulkintaa on mahdotonta tehdä?
Ovatko nämä todennäköisiä vaihtoehtoja ja kuuluvat molemmat sijoittamisen luonteeseen riittävän pitkällä aikavälillä?
Onko ihmismieli sellainen, että nousumarkkina - laskumarkkina - vaihtelua järkeillen, se pystyy selittämään ja ymmärtämään, ja lopulta hyväksymään vallitsevan tilanteen? Hyväksymään sen, ettei ole välttämättä onnistunut tai epäonnistunut sijoittajana, vaan olosuhteet ovat vaikuttaneet tapahtumien kulkuun yli omien sijoittajan taitojen.
Määrittääkö ajankohta, jolloin on sattunut aloittamaan sijoittamisen kuitenkin merkittävästi menestymistä sijoittajana - ainakin lyhyellä tähtäimellä tarkasteltuna? Ja miten pitkä onkaan ajanjakso, jonka jälkeen voidaan alkaa arvioida sijoittajan omien ratkaisujen viisautta ja taidokkuutta ja lukea menestyminen sijoittajan omaksi ansioksi?
Tästä on palstalla jossain vaiheessa kirjoiteltukin, mutta näin tuoreena sijoittajana - miinuksella YTD ja vähän muukin - olisi taas kiinnostavaa kuulla tästä mietteitä 