Nöyryys on hyve tässäkin lajissa ellet halua pelata high riski high reward-tyylillä. Korkeiden kertoimien yritysten kanssa pelatessa on aina riski olemassa, että menetät saadut tuotot jos esim. Kemppaan hyppäät nyt uudestaan mukaan. Joskus junat menee menojaan, uusia tulee aina.
Ei ole suositus suuntaan eikä toiseen.
Se minkä olet jo voittanut, ei sinulta pois viedä ellet itse sitä aktiivisesti ulos pelaa.
On kyllä välillä hyvä koittaa reflektoida oma toimintaa ja siitä tulevia fiiliksiä. Olin jo hyvissä ajoin tehnyt suunnitelman “kevätsiivouksesta” salkun osalta, ja tarkoitus olikin ennen vappua nostaa käteispainoa ja pienentää riskiä. Takana oli hyvä alkuvuosi ja suhteellisen mukavaa nousua tiettyjen lappujen osalta. Vaikka päätöksen olin tehnyt jo hyvissä ajoin, ja täysin järkiperustein tein pohditut myynnit. Olo oli samaan aikaan tyytyväinen, mutta myös epäluuloinen. No kaiken kukkuraksi loppuviikolla sattui vielä pari mukavaa nousupäivää, ja omat myynnit sattui olemaan alkuviikosta. Mielihän käänsikin nämä tehdyt kaupat “huonoksi”. Miksi en myynyt myöhemmin? Mitä jos nousu jatkuu? Oliko päätökset väärä?
On siis hyvä välillä reflektoida myös omia fiiliksiä, ja hyväksyä että tunteita tulee ja tunteita menee. Ja täysin luonteen vaistaisesti ne pitää pystyä vain siirtämään sivuun. Markkinoita ei kiinnosta tunteet. Voidaan mennä ylös tai sitten alas. Myydyt laput voivat nousta, tai laskea, mutta tärkeintä on jättää jossittelu. Tiedän, että pari päivää - pari viikkoa ja olen taas tyytyväinen näihin suunniteltuihin muutoksiin. Mutta näin se mieli vain välillä huijaa. Ihmismieli on mielenkiintoinen ja siihen kun vielä yhdistetään sijoittaminen 
En tiedä pystyykö muut samaistumaan, mutta näin itsellä. Joku muu toki kokee asiat täysin erilailla. Tärkeintä on, että välillä pysähtyy ja miettii myös omia fiiliksiä ja reflektoi omaa toimintaa. Ehkä sitä silloin pysty tekemään parempia ja järkevämpiä päätöksiä 
Tämmöistä pohdintaa näin viikonlopulle, niin ja hyvät vaput kaikille!
Katselin sivusilmällä Voxtur-ketjua, ja hiljalleen mieleeni tuli kirjoittaa viesti sinne. Kirjoitin viestin tuttuun tyyliin ensin muistiinpanoihin, avasin Voxturin viestiketjun, kopioin tekstin. Enää piti painaa lähetä-painiketta. En uskaltanut. Mutta alla se on.
En ole tätä ennen koskaan sanonut Voxturista mitään. Olen ulkopuolinen, en omista osaketta enkä ymmärrä firmasta mitään. Tuli vain mieleen sellainen kulma, että tämä uutispimento ennen kutsun saamista privaattiin voisi tarjota myös mahdollisuuden pysähtyä hetkeksi miettimään vähän yleisemmin omaa sijoitustaan:
Mitä juuri minä tiedän Voxturista, milloin ja miksi aloitin sijoittaa siihen, miten yhtiö on kehittynyt omistusaikani kuluessa, miten ajatukseni ovat ajan saatossa muuttuneet, kuinka hyvän yhtiörapsan/esseen sijoituskohteesta pystyisin nyt kirjoittamaan, miten jatkan jos nyt yksityispuolella yhtiöstä tietoa kaivavat jossain vaiheessa tulevaisuudessa lopettavat homman (mihin heillä on tietysti milloin tahansa oikeus)? Joudunko siinä hypoteettisessa tilanteessa yksinkertaisesti myymään position, olipa hinta ja tilanne silloin mikä tahansa? Onko sijoituskeissini täysin riippuvainen muutamasta muusta yksityishenkilöistä?
Vielä yksi kysymys: Jos en olisi aiemmin omistanut osaketta, ostaisinko juuri sellaisen position joka nyt on? Sijoittamisessa on paljon psykologiaa jolle harva jos kukaan on täysin immuuni. Paljon laskeneeseen osakkeeseen liittyy usein uponneiden kustannusten dilemma: kun osakkeeseen on käyttänyt jo hirveästi aikaa ja siinä on toistaiseksi menettänyt rahaa, keissiä ei välttämättä enää mieti samalla tavalla kuin ulkopuolisena. Panokset saattavat hiljalleen nousta riskeihin nähden suuriksi, kun mieltä hallitsee voimakas halu päästä omilleen. Toinen psykologinen ansa voi olla, että kun yhtiössä on jollain todennäköisyydellä mahdollisuus merkittävään arvonnousuun (toisin kuin tylsissä blue chipeissä), niin vaikka oma objektiivinen analyysi viittaisi siihen että positiota voisi keventää, saattaa olla henkisesti mahdoton ajatus myydä osaketta ja altistua mahdollisuudelle, että kauan odotettu bull-skenaario sen jälkeen toteutuukin.
Firman ympärillä on täällä aika tulehtunut ilmapiiri eikä tarkoituksenani ole sitä pahentaa. Enkä tietenkään sano että nuo psykologiset ongelmat vaivaisivat suurta osaa Voxtur-yhteisöä. Todennäköisesti kuitenkin joitakin. Itselläni oli viime syksynä monia aiemmin mainittuja psykologisia ongelmia jalkapallon MM-kisojen vedonlyönnissä, jossa minulla oli ehkäpä epäonnea, ja käsittelin asiaa väärin. Voxturiin sijoittamisessakin lienee vedonlyönnillisiä elementtejä, hyvässä ja pahassa?
Tuossa on paljon hyviä pointteja, jotka koskevat muutamia omia positioita aivan toisissa yhtiöissä. Eli itse korvaan tekstiä lukiessani yhtiön nimen itselleni relevanteilla yhtiöiden nimillä.
Myös tuo ryhmä dynamiikka on ihan mielenkiintoinen pointti ja ainakin itse toivon ja jopa välillä haen aktiivisesti omaa näkemystäni kyseenalaistavia näkökohtia. Tosin kritiikin esittäjienkin kohdalla usein voisi toivoa tutustumista yhtiöstä käytävään keskusteluun, koska yleensä sen ilmeisimmän ongelman ovat yhtiöön uskovat jo itsekin huomanneet ja pystyvät kyseisen argumentin ainakin itselleen kumoamaan.
Tämä on useamminkin havaittava ongelma koulutettujen ihmisten kohdalla, eli kuvitellaan toisten olevan typeriä kun eivät huomaa aivan ilmeistä ongelmaa. Tuollaisessa tilanteessa on usein hyvä kysyä itseltään onko tässä mahdollisesti jotain mitä en itse ymmärrä ja keskittyä tämän selvittämiseen kuin arvostella toisten päätöksentekoa.
En siis tällä tarkoita etteikö kritiikkiä saa tai tulisi esitää. Ja erityisesti tämä pohdinta lähti tuosta @Kale-possu erinomaisesta kuvauksesta, jossa tosiaan on hyviä kysymyksiä myös meille, jotka eivät ole sijoittaneet Voxturiin. Kunhan vain yritän tuoda esille joitakin haasteita ja ongelmia erilaisten ihmisten välisessä kommunikaatiossa ja monesti se ideaalinen tapa olisi pyrkimys toisten näkemysten ymmärtämistä kohti. Ja tämähän ei tarkoita mielipiteen jakamista, eli jatkossakin voi olla eri mieltä itse asiassa.
Velkakaton ylitys ja valtion rahan loppuminen olisi todella katastrofi, ei pelkästään jenkeille vaan maailmanlaajuisesti. Toisaalta velkakaton lähestymisessä ja siihen liittyvässä hermoilussa ei ole mitään uutta ja aina on tavalla tai toisella nostettu.
“Congress has always acted when called upon to raise the debt limit. Since 1960, Congress has acted 78 separate times to permanently raise, temporarily extend, or revise the definition of the debt limit – 49 times under Republican presidents and 29 times under Democratic presidents. Congressional leaders in both parties have recognized that this is necessary.”
Lähde: Debt Limit
Toki toistuvat ja käytännössä melkein pysyvät velkakaton nostot eivät ehkä ole niin hyvä juttu, pitkässä juoksussa. Kuinka pitkään näin voidaan jatkaa?
Tää on hyvä kommentti! (Vastaan tänne, jottei aihe uppoa kahvihuoneelle. Sopisi varmaan myös Sijoitusstrategia-ketjuun)
Sama koskenee käteispuskuria. Usein sanotaan, että olisi hyvä pitää 2-6kk tulojen tai menojen käteispuskuria tallessa. Asiasta on varmasti puhuttu paljon täälläkin, mutta mielestäni sitä on toisinaan hyvä nostaa esille.
Nämä käteispuskurisäännöt on usein tehty jenkeissä, joissa sosiaaliturva on heikko. Suomessa sosiaaliturva, ansiosidonnainen jne takaa sen, että harvoin tipahtaa tyhjän päälle.
Nämä kuitenkin lienevät hyvin persoonakohtaisia tekijöitä. Joillekin sopiva käteispuskuri on uuden pesukoneen verran, jollekin auton hinta, jollekin ex-temporee ulkomaanmatka, jollekin jälkikasvun elintason turvaaminen jne.
Itse olen yrittänyt nostaa riskitasoani, mutta joku siinä vain hanaa vastaan vaikkei elämässäni varsinaisesti pitäisi olla sille mitään rajoitteita. Ihaillen seurailen sitten vierestä yrittäjähenkisiä tuttavia, jotka rohkeasti tarttuvat pelkäämättä mahdollisuuksiin ja haasteisiin.
Tehdääs kysely:
Millaiseksi riskinottajaksi kuvailisit itseäsi?
Pyysin ChatGPT:ltä määritelmät:(Edit: ChatGPT ei tajunnut vivun päälle, joten lisäsin sen tuohon aggressiiviseen)
Konservatiivinen: Konservatiivinen riskinottohalukkuus tarkoittaa, että henkilö suosii turvallisia ja vakaata tuottoa tarjoavia sijoituksia. He ovat haluttomia ottamaan suuria riskejä ja pitävät pääoman säilyttämistä tärkeänä.
Tasapainoinen: Tasapainoinen riskinottohalukkuus tarkoittaa, että henkilö on valmis ottamaan kohtuullisia riskejä tavoitellessaan kohtuullista tuottoa. He pyrkivät tasapainottamaan riski-tuotto-suhteen ja sijoittavat sekä turvallisempiin että hieman riskialttiimpiin kohteisiin.
Aggressiivinen: Aggressiivinen riskinottohalukkuus tarkoittaa, että henkilö on valmis ottamaan suuria riskejä korkean tuoton toivossa. He voivat sijoittaa pääosin riskipitoisiin omaisuuseriin, kuten osakkeisiin ja he ovat valmiita tekemään sitä myös lainarahalla. He ovat myös valmiita hyväksymään suuremman mahdollisuuden pääoman menetykseen.
Laitan välivaihtoehdot, että saadaan enemmän näkemystä.
Yksi sijoitusmaailman epäselvimmistä käsitteistä on käsite riskistä.
Mietin erilaisia määritelmiä riskille ja mieleen tuli heti ainakin 15:
Olen usein ihmetellyt kun muut sijoittajat sanovat jotain sellaista kohdetta vähäriskiseksi joka minusta on hyvinkin riskinen. Näillä muilla sijoittajilla voi olla vain erilainen määritelmä riskisyydelle kuin minulla.
Mäkinen blogissaan käy läpi miten positioituminen markkinoille vaikuttaa tapaan katsoa markkinoita, vältä siis molempia ääripäitä 
Olipa viisasta tekstiä, voisin allekirjoittaa joka rivin tai ehkä kärsinkin vain vahvistusharhasta.
Kallistun kuitenkin ensimmäiseen väitteeseen, arvostan.
Hyviä ajatuksia tosiaan. Mä olen yrittänyt hallita tätä asiaa tekemällä edes jonkin tason omaa analyysiä ja koittanut miettiä omia pieniä panostuksiani tietoisesti ja strategisesti. Ja, jos joku valituista osakkeista markkinoiden takia vajoaa alaspäin, oon koittanu miettiä, että mä olen tehnyt johtopäätöksen tiettyjen asioiden perusteella ja ne on edelleen valideja, kun horisontti on pitkä. Tai siis onhan se hyvä miettiä, onko joku ympäristössä olennaisesti muuttunut.
Pörssin virran mukana meneminen tai sen arvaaminen tuntuu itselle täysin turhalta, eikä sellaiselta, jossa haluaisin onneani yrittää. Onko se vähän paradoksaalista? Kun pörssi kuitenkin on sellainen systeemi, jolla on usein lyhyellä aikavälillä tosi vähän tekemistä reaalimaailman tai reaaliliiketoiminnan kanssa. Pörssi on barometriluonteinen.
Jääkö pitkän matkan juoksijat näissä kisoissa jalkoihin? Luottamusta herättää se, että historian valossa kuitenkin vastaus on ei, vaikka päivän peleistä ulkona olisikin kuin lumiukko kesällä.
Sitä on vaikea nähdä, miten sitä on kehittynyt “sijoittamispsykologiassa”; tunteiden hallinnassa jne. Tämä vuosi on mennyt aika hyvin, jos YTD:tä katsoo. Nyt toki kykenen olemaan rauhallinen, mutta mites sitten, kun taas salkku punastelee.
Se on toiminut mulla hyvin, että käyn kerran viikossa salkussani tarkastelemassa tilannetta, koska jos joka päivä kävisin, niin se vain lisäisi stressiäni sekä hätäisiä johtopäätöksiä. Toki harvemminkin voisin käydä, mutta tämä kerran viikossa tahti tuntuu mukavalle, koska olen utelias tsekkaamaan tilannetta eikä tämä tahti aiheuta em. sähläyksiä tai stressiä.
Hyvänä ja huonona puolenani voisi sanoa sen, että nykyään en enää tee nopeasti päätöksiä, vaan nukun yön yli tai useimmiten jopa muutaman yön, jos joku “tilanne” tulee. Toki tässä joskus voi käydä siten, että kun se “dippi” tulee, niin se on jo kurottu umpeen, kun olen vasta tehnyt päätökseni… toisaalta aiemmin hätäilin ja tein päätökset turhankin nopeasti.
Nyt omien osakkeiden dippaillessa olen aika rauhassa seuraillut tilannetta, koska luotan yhtiöihin pitkässä juoksussa ja olen myös pohtinut harkiten, mitä lisäilen ja mitä en. Pohdin ja tutkin onko yhtiöissä tai niiden toimintaympäristöissä tapahtunut jotain jne. ennen kuin lisäilen ja täytyy sanoa ettei tällaiset pohdinnat itseltäni käy nopsaan.
Tässä oli vähän omia ajatuksia. Mun tapani eivät ole suosituksia muille eivätkä varmasti sovi useille, mutta vähän ajattelin avata sitä, miten nykään toimin. Koetan toimia harkitsevammin ja rauhallisemmin sekä katsoa pidemmälle että välttää fomoilut + hätäilyt.
Olen joskus leikitellyt ajatuksella, että unohtaisi salkun kokonaan esimerkiksi 10 vuodeksi, mutta säästäisi kuitenkin automaattisesti kuukausittain lisää.
Mahtaisi olla aikamoinen elämys, kun avaisi lopulta salkun ja katsoisi, että kuinkas täällä on jakseltu. 
Tuottokin lähes täysin varmasti jatkuvaa mikromanagerointia parempi.
DRIP ei taida suomessa onnistua, muulloinhan tuo olisi ihan mukava ajatus.
Niinhan sitä sanotaan, että kuolleiden salkut tuottaa parhaiten, koska he ei ole puuttumassa tuottoihinin.
En enää muista tarkemmin mistä luin, mutta siinä treidaaja kertoi säännökseen asettaa treidit silloin kuin pörssi ei ole auki. Lukiessa ajatus tuntui älyttömältä, mutta hetken sitä pohdittua kokeilin sitä itsekkin ja suosittelen samaa muille. Teet “analyysisi” oli se sitten teknisesti käyrästä tai muu akkuroitu arvo millä arvaat kehitystä. Kun pörssi aukeaa sitä tekee mieli aika monta kertaa sorkkia. Samalla on todella opettvaista, kun se pörssi tekee yleensä jotain ihan muuta mitä olet ajatellut tai paremmin sanottuna arvannut. Henkilökohtaisaesti olen pyrkinyt pitämään silmät irti pörssistä sillä hetkllä asetan toimeksiantoja. En tiedä onko kurssi nousussa vai laskussa.
Silläkin uhalla, että tämä menee varsin sakeaksi, niin pakko kirjoitella sellaisesta aiheesta kuin osakkeeseen tai yhtiöön rakastuminen.
Kävin nimittäin niin, että sain kunnian olla parhaan ystäväni häissä bestmaninä ja tokihan sitä kelvollinen puhe täytyi valmistella. Valmistelutyön aikaan kuuntelin ja luin taas lukemattomia sijoitusmedioita, joissa toitotettiin, miten ei saa rakastua omistamiinsa yhtiöihin. Toisenlaista näkökulmaa nautiskelin kirjoista ja teksteistä, joissa analysoitiin rakkautta ja rakastamista.
Sanottakoon, että puhe ei käsitellyt sijoittamista, enkä normaalisti ammenna sijoitusoppeja rakkaustutkimuksesta.
Koska aivoni nykyään toimivat niin, että ne prosessoivat kaikkea sijoittamiseen liittyvää lähes 24/7, niin en voinut olla huomaamatta ajattelevani jatkuvasti osakkeeseen rakastumista ja sitä, miksi se niin monien mielestä on kiellettyä.
Jos minun pitäisi määritellä rakastuminen, niin ehkä sanoisin sen olevan jonkinlainen psyko-fyysinen ja pitkäkestoinen (1 kk- 2 v) tunne tai tila, joka ei välttämättä edellytä erityistä tahdonalaista aktiivisuutta tai rakastumista edistäviä tekoja.
Määritelmästä voi toki olla montaa mieltä, mutta luulen useimpien ymmärtävän mitä tarkoitan. Kaikkihan me kai olemme joskus rakastuneet?
No entä sitten rakastaminen? Ainakin omasta mielestäni se edellyttää päätöstä rakastaa ja rakastaminen on siten ennen kaikkea aktiivista tekemistä ja tahtomista. Rakastavan ihmisen tahdonalaiset teot, päätökset, käyttäytyminen ovat rakastavia. Rakastaminen synnyttää rakkautta.
Tästähän on lukemattomia tarinoita, miten esimerkiksi eron partaalla ollut pariskunta löytää uuden rakkauden, kun toisen vakavan sairastumisen vuoksi he alkavat tehdä (rakkautta edistäviä) tekoja toisilleen - ja yhdessä.
Nyt kun suurin osa on varmaan jo lopettanut tämän viestin lukemisen, voidaan siirtyä osakepoimintaan ja osakkeiden omistamiseen.
Olen sitä mieltä, että osakkeeseen saa rakastua.
Rakastuminen on usein jopa tärkeä osa sijoitukseen sitoutumisessa, koska alkuhuuma saa sinut tekemään tekoja (ensihuumassa automaattisesti tehtävä analyysi ja raportti-sulkeiset), joiden myötä vähitellen opit rakastamaan (päätät tahtoa seurata osavuosikatsaukset, CMD:t ja analyysit, vaikkei se aina niin kovin kivaa edes olisi).
Ja kun opit rakastamaan (osaketta), olet sitoutunut tekemään sen työn (analyysi/seuranta), jota hyvä parisuhde (omistajuus) edellyttää.
Tietenkin sinun tahtosi rakastaa (omistaa) saa ja voi heiketä, mikäli kumppani (omistamasi yhtiö) pettää toistuvasti luottamuksesi (“taas negari, prkl!”). Tarpeeksi petettyjä lupauksia ja yksipuolista rakkautta, niin pistät suhteen poikki, ja etsit itsellesi paremman kumppanin.
On myös niin, että toisten tapa rakastua ja rakastaa on itsetuhoinen. Rakastutaan kaikenlaisiin jännittäviin renttuihin (liikevaihdoton IPO), joiden toivotaan muuttuvan, vaikka itsellä ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia vaikuttaa rakkauden kohteen tulevaisuuteen (omistusosuus 0,0003 % osakekannasta, enkä edes tiedä, mitä yhtiö oikeasti tekee).
Jos tunnistat edellisestä kappaleesta itsesi, niin voi olla, että ehkä sinun ei oikeastikaan kannata rakastua osakkeeseen. Sinulle voi toimia paremmin kylmä tarpeiden tyydytys (automatisoitu indeksisijoittaminen) ja kukasta kukkaan hyppiminen (treidaajaksi?).
Useimmille lyhytjänteisyys, tempoileminen sekä omistautumisen puutteesta tehdyt sijoituspäätökset (ja valitettavasti myös parisuhdepäätökset) ovat kuitenkin paljon suurempi ongelma kuin pitkäjänteisyys ja sitoutuminen.
Siksi suosittelen rakastumaan osakkeisiin. Ainakin hyviin laatuosakkeisiin.
Puheeni häissä ei onneksi ollut niin kuiva, kuin tästä viestistä voisi olettaa. Asiaan kuuluvasti muistin rakastamisesta paasaamisen ohessa myös vit**illa sekä morsiamelle että erityisesti sulhaselle.
Kiitos tästä kirjoituksesta, mielenkiintonen lähestymistapa ja analogiaa on helppo jatkaa hajauttamisen (polyamoria) kautta eteenpäin. Ihmissuhteesta poiketen, osakkeeseen rakastunut sijoittaja pyrkii saamaan mahdollisimman monen muunkin rakastumaan samaan osakkeesen, jakaen auliisti osakkeen parhaita puolia ja tuottomahdollisuuksia kanssasijoittajalle.
Minusta kuitenkin tämä ajattelutapa on hieman vaarallinen ja se tuo tunnepuolen mukaan sijoittamiseen liian vahvasti. Oma tunnetila on omien kokemuksien mukaan jopa jonkinlainen kontraindikaattori pitkässä omistussuhteessa. Parisuhteessa näin ei nähdäkseni ole vaan tunnetta kannattaa seurata, mutta myös tahtoa. Sijoittajan pitäisi mieluummin arvioida kuinka rakastuneita sijoittajat keskimäärin ovat kulloiseenkin osakkeeseen, mikä on sen johdon luotettavuus, mikä on sen aiempi tracki ja tulevaisuuden ennusteet. Usein nämä kaikki kulkevat jossai määrin samassa junassa, mutta ei aina. Välillä esimerkiksi yhtiöstä johtumattomista syistä tapahtunut kuplautuminen aiheuttaa poksahtaessaan sen, että osakkeeseen muodostuu omistajiksi iso läjä katkeroituneita exiä tai exiksi haluavia ja tämä voi toimia yllättävän pitkään hyvänä sisäänpääsynä opportunistiselle sijoittajalle. Sijoittamisessa ja parisuhteessa olisi molemmissa hyvä painottaa pitkänaikavälin työtä, lyhyen kohinan sijaan. Toisaalta mielestäni sijoittamisessa täytyy aina olla valmis päättämään omistussuhde lyhyen pohdinnan jälkeen mikäli syy omistamiselle ei enää päde. Parisuhteessa tulisi käyttää hieman pidempää pohdinta-aikaa ja jopa keskustelua rakkauden kohteen kanssa.
Edit. Vielä lopuksi lisätäkseni, että itse olen kokenut, että itselle toimii osakkeiden kanssa se, että myyn sitä jossain vaiheessa joka tapauksessa pienen osan pois vaikka olisin kuinka varma osakkeesta. Varsinkin jos arvostuskertoimet ovat nousseet katosta läpi. Tämä helpottaa myöhemmin myyntipäätöksiä kun sellainen on tehty jo aiemmin kerran. Sama myös lisää ostaessa, pyrin ostamaan noussuttakin osaketta joskus lisää, jotta saisin katkaistua alkuperäisen hirttäytymisen ensimmäiseen ostohintaan. En ole mielestäni mikään hätähousu osakkeiden kanssa, yleensä pidän osakkeita vuosia, joitakin ollut jopa yli 10vuotta.
Näin kauniin kesäillan kunniaksi (ainakin Pohjois-Pohjanmaalla on tämä tilanne) päätin jatkaa tätä analogiaa osakkeisiin rakastumisesta, josta @Mauri ja @Umpimahka jo kirjoitti hyvin ansiokkaat tekstinsä. Olin pohtinut tätä aihetta aikaisemminkin sekä ehkä sivunnut sitä HÄRÄT VASTAAN KARHUT-kirjoituksessani.
Tämä aihe pulpahti takaisin mieleen tässä osarihuumassa foorumia lukiessani. Jostain syystä itse assosioin käsitteen “osakkeeseen rakastumisen” negatiivisesti. Kertokoon se enemmän minusta kuin rakastumisen tai rakastamisen todellisesta määritelmästä. No se siitä…
Tehdään nyt siis testi oletko rakastunut yhtiöön nimenomaan tällaisella vaarallisella tavalla. Havaintojeni mukaan oireet ovat seuraavat:
Ja vielä lopuksi,
Rakastuminen yhtiöön on
Tänään mentiin ihan kivasti ylöspäin pitkästä aikaa Helsingin pörssissä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Välillä tulee hetkiä jatkuvan laskun aikana kun tuntuu, että voisi nyt joskus noustakin kun olen jo all in. Ainoat lisäykset tulee palkasta irrottamalla ja osingoista. Tänään oli hetkellisesti kiva fiilis kun noustiin, mutta samaan aikaan ärsytti kun muutama firma mitä ajatellut lisääväni, lähti nousuun. Oikeestaan koskaan ei ole kovin hyvä 
. Periaatteessa lasku olisi parasta jos firmoilla ei menisi samaan aikaan huonommin, mutta henkisesti olisi kyllä paha jos kaikki menisi kovasti alas >15% nykyisestä. Pystyisin kuitenkin holdaamaan hamaan tappiin ja uskoisin, että kyky ostaa lisää kaikella ylimääräisellä säilyisi. Tämä nykytilanne pörssissä kovan laskun jälkeen tuntuu aika turvalliselta kun alaspäin ei luulisi olevan niin paljon matkaa (vain 100% 
). Ollaanko jopa pohjalla? Pahin varmaan olisi jos ei seuraavaan 2-5 vuoteen alkaisi nousu. Siinä usko alkaisi kyllä olla todellisella koetuksella. Nopea droppi olisi paljon helpompi kestää kuin vuosien luisu.
Nyt jo noin pari vuotta mennyt kurssit alaspäin, mutta itse en ole ollut koko aikaa mukana, joten henkinen puoli ei liene niin raastettuna kuin jos olisin ollut all in kaksi vuotta sitten. Nousihan loppukeväällä 2022 aloitettu salkku tänään nollille, joten torjuntavoitto tavallaan.
Toivottavasti alet jatkuu, mutta jos ne ei koskaan lopu niin ne ei ollutkaan alennuksessa.
-Blackpartacus
Tämä liittyy mielestäni sijoittamisen psykologiaan, joten otan asian puheeksi tässä ketjussa.
Sijoituskeskustelussa pyöritellään aika paljon tulevaisuuden näkymiä ja erilaisia skenaarioita. Se on tosi luonnollista, koska onnistuakseen kohtuullisesti, varsinkin suorien pörssiosakkeiden omistamisessa on tärkeää arvioida yrityksen tulosnäkymiä jollain aikavälillä.
Kuitenkin yksi keskustelun piirre on usein monimutkaisetkin arviot tulevaisuuden tekijöistä, makrosta ja pörssien indeksitasoista jne. Voidaan esimerkiksi perustella, että tällä hetkellä eri mittareilla kohtuulliselta näyttävä pörssin arvostustaso ei olekaan enää houkutteleva, jos yhden tai kahden seuraavan vuoden tulosennusteet ovat liian optimistisia. Jos tuleekin taantuma, jota ei vielä nähdä. Jos inflaatio riistäytyy käsistä. Jos käy niin tai näin. Todetaan, että ei ole täysin mahdotonta, että pörssi romahtaa jossain vaiheessa.
Miksi me sijoittajat hyvän ja tarpeellisen analyysin ohessa suomme niin paljon aikaa ja ajatuksia niidenkin tekijöiden ja skenaarioiden “murehtimiseen”, jota meillä ei todennäköisesti ole mahdollista ennustaa? Miksi mahdollinen pörssiromahdus pelottaa meitä niin paljon, että pohdimme sitä säännöllisesti? Kun kaikki tiedämme lähtökohtaisesti, että pörssi on heiluva paikka, missä todennäköisesti näin taas jossain vaiheessa käykin.
On ihan ymmärrettävää, että sijoittaja ei halua menettää pääomaa. Siksi hänellä voi olla tapana muistuttaa itseään pahimmistakin skenaarioista. Hän myös yrittää arvioida makroa ja muita tekijöitä, varautuakseen ja havaitakseen riskiä tarkoittavat merkit ympärillään. Loogista. Mutta entä, jos laajennetaan hieman perspektiiviä kattamaan muutkin elämän osa-alueet:
Tämän viestin pääkysymykset
Miksi emme tavallisessa elämässä jaksa säännöllisesti olla huolissamme, olemmeko 5 vuoden, vuoden, tai kuukauden päästä ehkä sairastuneet vakavasti? Joutuneet onnettomuuteen? Menettäneet rakkaan läheisen? Käymmekö esimerkiksi säännöllisesti terveystarkastuksissa sulkemassa ahdistavia vaihtoehtoja pois? Luemmeko terveyslehtiä havaitaksemme mahdolliset sairauden oireet ajoissa? Harkitsemmeko autoilun välttämistä, ettemme joudu onnettomuuteen? Keskustelemmeko näistä inhottavista vaaroista aiheeseen vihkiytyneellä palstalla?
Miksi tavallisen elämän merkittävät riskit, jotka voivat realisoitua koska vain, aiheuttavat suurimmassa osassa meitä vähemmän huolta kuin sijoittamisen riskit? Miksi pystymme sulkemaan ne pois mielestä niin tehokkaasti, että emme jatkuvasti murehdi? Sijoittamisessa kysymyksessä on loppupeleissä suurimmalle osalle “vain” virtuaalinen lukema salkkuarvosta, joka voi heilahtaa alaspäin. Ja joka historiallisesti on aina päätynyt uuteen nousuun, uusiin huippuihin, jos kyseessä on ollut hyvin hajautettu salkku.
Tämä ei ole ivallinen kysymys, vaan vilpitön itseäni askarruttava asia.
Jaa-a. Ollaan elämän syvien kysymysten äärellä. Missä lie vastaukset. Eivät kaikki ole huolissaan mainituista asioista, mutta osa on.
Olisiko kenties sisäänrakennetuna niin, että INTJ-persoonallisuus huolehtii eri tavalla kuin ESFP?