Sijoituslaina-keskustelu

3kk korko tarkastetaan 4x vuodessa, eli jos korko ehtii laskea tästä pitkin vuotta, niin sun kk lyhennys laskee 4x vuoden aikana, vastaavasti 12kk korolla se pysyy siinä mihin se lukittiin korontarkastuspäivänä. 100k lainalla menee muutama kuukausi että tienaat sen 200e takaisin ja sen jälkeen plussaa.

Mielellään kuulisin vielä lisää minkälaisia strategioita sijoituslainan käytöstä täällä on. Usein puhutaan että ostetaan reippaasti vivulla mikäli isompi pudotus sattuu kohdalle. Onko todellisuudessa myös niin, että kun rytisee niin vipua uskalletaan käyttää, tai onko tilanne päinvastainen?

Aloittamisen osalta pohdin, että nyt kun Helsingin pörssi on kohtuu edullinen ja korot laskussa, niin lailanahalla käytön aloitus sopisi tähän hetkeen varsin hyvin. Korot laskee ja kurssit nousee. Toki todellisuus voi olla päin vastainen :slight_smile:

2 tykkäystä

Tinkikää ihmeessä tuosta vaihtokulusta. Siellä on se taikamainen 2,5€ kuluveloitus jokaisessa lainaerässä jo mukana. Sen olemassaolo on marginaalin läsnäoloa ajatellen hitusen kyseenalainen

1 tykkäys

Oma perusajatus on ollut, että jos oletuksena tekee (keskimäärin) enemmän vuosituottoa kuin sijoituslainan korko niin silloin lainalla vivutus kannattaa. Minulla suht. maltillisesti vipua, alle 15% sijoitusvarallisuudesta, mutta sinällään ostot ja myynnit sen mukaan mitä mielestäni kannattaa ostaa/myydä, oli vipua tai ei.

2 tykkäystä

Olen asuntolainaa hakenut kolme kertaa, ja kokemus tästä oli vaihteleva. Kaikki pankit kyllä kyselivät muita luottoja, mutta lomakkeiden täyttöohje tyypillisesti jätti tulkinnanvaraa. Toki virkailijakin varmasti näki, että lukema, jossa on senttejä mukana, on todennäköisemmin velan pääoma kuin limiitti, eikä kukaan siihen esittänyt kommentteja. Kysyttäessä kerroin, että maksan laskut kokonaan pois enkä jätä korolliselle puolelle mitään.

Yksi näistä pankeista luoton myönnettyään kovasti tyrkytti omaa luottokorttiaan kaveriksi. Otin ihan siksikin, että en jää kirjaimellisesti yhden kortin varaan esim. ulkomaanmatkalla.

Sait tähän jo hyviä vastauksia, mutta tuon tähän mukaan teoreettisemman näkökulman:

Korontarkistuspäivän 12 kk euribor on (noin suunnilleen) markkinoiden paras arvaus siitä, paljonko korkoa kertyisi tuon tulevan 12 kk korkojakson aikana lyhyemmillä koroilla, ja tämän arvauksen päälle 12 kk euribor sisältää pienen riskilisän palkkioksi siitä, että lainaaja kantaa tuon 12 kk korkoriskin.

Siis: jos mitään yllättävää ei 12 kk aikana tule ja tuo paras arvaus osuu nappiin, 12 kk on tuon riskilisän verran kalliimpi kuin lyhyemmät korot.

Käytännössä jotain yllättävää tulee aina eikä paras arvaus koskaan osu. Siksi 12 kk korkoa voi ajatella vedonlyöntinä sen puolesta, että korot nousevat enemmän kuin odotettu tuon 12 kk aikana. Vastaavasti lyhyen koron valinta on vedonlyönti korkojen yllättävän laskun (tai yllätyksen puutteen) puolesta.

Koska tavallinen tallaaja ei mitenkään (paitsi säkällä) voi onnistua arvauksissaan paremmin kuin markkina, tätä kannattaa mielummin ajatella vakuutuksena. Ottamalla 12 kk euriborin saat vakuutuksen korkojen yllättävää nousua vastaan - vakuutusmaksu on, että et hyödy yllättävän nousun tulematta jättämisestä etkä yllättävästä koronlaskusta. Jos taloutesi kestää yllättävät koronnousut, vakuutus ei ehkä kannata.

9 tykkäystä

NN sivulla on aika selkeä graaffi joka kertoo mitä keskimäärin vivulla tehdään.

Oliko niin että NN koko asiakasmäärä meni jo yli miljoonan… joten tästä päätellen vain 2% käyttää luottoa. Vipua käytössä suhteessa 30% keskimäärin salkun koosta, mutta salkun koko onkin kohtuu pieni tässä keskimäärin eli 130te. Toki varmaan siellä on mukana mijoonasalkkuja ja 50te salkkuja, jolloin tämä keskimäärin on kohtuu mitäänsanomaton luku.

Yllättävän tylsät ovat eniten vivutetut osakkeet, eli voisin olettaa että Nordean kohdalla on ajateltu että 8% osaketuotto vs 5% lainakorko, tuottaa kuitenkin 3% melko turvallisesti. Eli ihan hyvä.

2 tykkäystä

Voit ostaa sijoituslainalla “halpaa” osaketta, jonka pörssikurssi on puolittunut ja analyytikot kehottavat lisäämään/ostamaan, koska arvostustaso on kurssilaskun jälkeen houkutteleva. Näin tein itse vuosi sitten tietyn osakkeen kohdalla ja osakekurssi on sen jälkeen taas puolittunut ja analyytikon mukaan nyt osake ei olekaan ollenkaan houkutteleva ja kehotetaan välttämään omistamista.

Näin ne analyysit ja arvaukset muuttuvat vuodessa. Hyvä huomioida jos sijoituslainaa käyttää.

1 tykkäys

Pidän itsestäänselvänä että osakesalkkua vastaan kannattaa olla luottopäätös (vipu) vähintään valmiina olemassa. Olen lähes aina vivun puolella (n. 15%). Se toimii omalla kohdalla hyvin. Ei ole lähelläkään että tulisi margin callia, kun vivun määrä maltillinen ja salkussa tarpeeksi vakuusarvolla varustettuja lappuja.

Aina ei ole tarpeeksi hyviä uusia osakeideoita. Silloin voi vain lyhentää velkaa, jolloin ajattelen ostavani kaikkia salkussa olevia ilman että tarvitsee valita.

Vivun käyttö myös auttaa pitämään rimaa korkeammalla. Usein kysyn itseltäni onko tämä firma niin hyvä että sitä kannattaa ostaa velalla. Jos ei ole, niin sitä ei pitäisi olla ensinkään salkussa.

Vipu myös tuo mielenrauhaa, kun tietää ettei ole käteistä lojumassa tyhjän panttina. Luottopäätös ja käyttämätön luotto tuo mielenrauhaa, kun tietää voivansa reagoida erikoistilanteessa.

Ei luonnollisesti ole neuvo eikä suositus kenellekään.

27 tykkäystä

Tässä kun oli myös asuntolainasta keskustelua niin heräsi kysymys, onko kokemuksia asuntolainan takasinmaksuajan pidentämisestä (Nordealla taitaa olla uusi tuotekin siihen jossa voi lainaaikaa aina pidentää 30v asti). Eli jos on jo 10v maksanut lainaa, niin järjestellytkin sen uudelleen esim 30v pituiseksi lainaksi. Toki sijoituslainan korkojen vähennysoikeus kuitenkin tuo jonkun verran etua sijoituslainan suuntaan.

Minkälaisia kokemuksia teillä on sijoituslainan pääoman lyhentämisestä. Onko suunnitelmissa maksaa vain korot ja pitää laina aina käytössä tai tavoite että saisi jossain ajassa maksettu myös itse lainan takaisin?

Itse neuvottelin kokonaan uuden asuntolainan. Eli 10 vuotta ois ollu jäljellä mut yhdistin pari lainaa (toinen oli asp), vaihdoin 3kk euriboriin ja muutin ajaksi 20v. Korkoja ei saa tietty tulonhankkimislainaksi mutta idea on että kaikki mikä olis mennyt tossa tiukemmassa maksuaikataulussa lyhennyksiin menee nyt pörssiin.

3 tykkäystä

Minkälaisella suunnitelmalla lyhennätte vierasta pääomaa tai onko teillä edes tavoite sitä lyhentää/maksaa kokonaan pois? Asuntolainan kohdalla ei taida pankki hyväksyä että maksetaan pelkät korot toisin kuin sijoituslainassa. Sijoitusten kohdalla ei välttämättä ole väliä onko osa niistä vieraalla pääomalla hankittu, mikäli tuotto on positiivinen ja riskit hyvin hallinnassa.

Tovi sitten keskusteltiin paljon miten verottaja suhtautuu erilaisiin skenaarioihin jossa voi ns. omat- ja lainarahat mennä sekaisin erityisesti Nordnetissä. En huomannut keskusteltiinko tästä joten kysymys josko joku tietää:

Eli ajatellaan että minulla on omaa sijoitusvarallisuutta Nordnetissä 200te ja lainalimiitti 100te joka on kokonaan käytetty. Sijoitusasteeni on siis 150%.

Nyt minulla tulee tilanne jossa tarvitsen 100te käteistä hankintoihin. Päätän myydä Nordnetissä osakkeita 150te edestä ja siirtää omalle tililleni 100te jolloin osakeomistuksia jää yht. 150te ja limiittiä käyttämättä 50te. Eli sijoitusasteeni on edelleen 150%.

Voiko verottaja jossain tilanteessa olettaa tai ajatella että tuo siirretty 100te olisi ollut nyt tuo 100te luotto, vai onko asia selitettävissä niin että käytin omista rahoistani tuon 100te. Entä jos möisin vain 100te edestä osakkeita ja siirtäisin rahat omalle tililleni jolloin sijoitusasteeksi jäisi 200%?

Tästä taitaa olla aika moneen kertaan keskusteltu mutta Nordnetissa myynneistä lyhenee ensin laina, eli mikäli nostat rahaa, niin nostat lainaa, minkä verottaja katsoo kulutusluotoksi.

4 tykkäystä

Onko kokemusta että verottaja tulkitsisi sitä noin? Voithan nostaa sitä lainaa ja vaikka ostaa sijoitusasunnon joten siinä tapauksessa tuskin tulkittaisiin.

Tai jos esim. Salkussa jo luottoa ja saat esim. 10000e osinkoja ja nostat saman rahan ulos ja käytät mihin lystäät niin katsooko verottaja kuitenkin koko vuotta ja koska luoton määrä ei ole kuitenkaan absoluuttisesti noussut niin miten tulkitaan.
Itse vaan vuositasolla seurannut ja jos myyntien ja osinkojen määrä ollut sama mikä nostot niin nostetut rahat olen voinut käyttää mihin lystää. Ajattellut että niillä pystyy sitten perustelemaan verottajalle jos jotakin kyselee. Voi olla hyvin siis väärä oletus.

1 tykkäys

Onko kukaan käyttänyt nordnetin luottoa mihinkää muuhun isompaan hankintaan kuin sijoittamiseen?

Olen maksanut sijoitusasunnon luoton (vakuudellinen) pois nordnetin luotolla.

Mitenhän tässä tapauksessa menee verottajan silmissä koron vähennys? Itsellä olisi vähän samankaltainen tilanne edessä. Nordnetin luotolla ajattelin kuitata kivijalkapankista otetun vakuudellisen bullet-lainan. Onko tuo nordnetin luotto silloin edelleen verovähennettävää?

Jos sen käyttökohde on sijoitus, niin pitäisi hyväksyä.

"Mitä korkoja voi vähentää verotuksessa?
Lainan korkoja voi vähentää, jos kyseessä on tulonhankkimisvelka, joka kohdistuu veronalaisen tulon hankkimiseen. Tulonhankkimistoimintaa on esimerkiksi asunnon vuokraaminen, osakesäästäminen ja muu sellainen toiminta, jonka tarkoituksena on tuottaa veronalaista tuloa. Tulonhankkimisvelan korot vähennetään kaikista pääomatuloista täysimääräisinä. "

1 tykkäys

Kiinnostaa vain hieman, että jos nordnetin luottoa käyttää omiin hankintoihin ja samalla sijoittamiseen, voiko verottajalle uskotella jotenkin, että koroista osuus x on tulonhankkimisvelkaa ja osuus y on kulutusluottoa. Vai meneekö velka heti täysin kulutusluotoksi jos siitä käyttää edes pienen osan omiin hankintoihin.

Tätä on käsitelty tällä n. miljoona kertaa, ja leirejä on kaksi. Omasta kokemuksestani 14 vuoden sijoittamisen ja kahdeksan vuoden superluoton käytön kohdalta voin vain todeta, että luoton korot ovat menneet täysimääräisesti tulonhankkimiskuluina, eikä mitään ole kyselty, kyseenalaistettu tai epäilty.

Rahaa siirtyy enimmäkseen sijoitussalkun suuntaan, välillä myös pois. Jokainen sijoitussalkussani oleva lainaeuro on käytetty osakkeisiin, joten varsin hyvillä mielin raportoin ko. kulut vähennyksiin.

7 tykkäystä