Sijoitusstrategiasi

Seuraan intuitiota ja maalaisjärkeä, yhtä paljon osakkeita kuin yleistä tilannetta. Muutama potti on osingoilla maksanut itsensä. Yhtään en ole vielä myynyt tappiolla, muutaman ehkä liian aikaisin. Punainen väri salkussa muistuttaa terveellisesti, kun on innostua liikaa. Toki jotain hajautusta on, kaikki ei saa mennä vaikka tulisi ihan puskista millainen lama. Nyt on painavimmasta (400k) menossa n. 80% myyntiin ja uusia kohteita on selvityksessä.

2 tykkäystä

Kiitos vinkistä! Haasteena on, että paukut ei riitä tällä hetkellä kustannustehokkaaseen ETF- kuukausisäästämiseen ja siksikin näin. Täytyy silti arvioida pitemmän päälle tuota synteettisyys-aspektia. Ehkä pääoman karttuessa voi tehdä sitten oman “swapin” tuohon etf:ään

Käyt kerran 6kk tai vuodessa laittamassa KK säästöön ton etf. Niin ainakin itse toimisin. Pitkässä juoksussa 0.2% kuluero tulee huomattavaksi.

1 tykkäys

Minun sijoitusstrategiaan kuuluu suunnilleen 20-40% rahastoja ja loput suoria osakkeita. Riippuu kuinka hyvin löytyy laatufirmoja erikseen. Mieluummin pidän salkun tukijalkoina laadukkaita rahastoja kuin yksittäisistä firmoja tyyliin Fortum/Sampo.

Suoriin osakkeisiin kuuluu suurimpina Harvia, QT, Kamux, Evo ja Smart Eye. Päivitän salkkuketjuun piirakan luultavasti ensi viikolla kun Marimekko, Tokmanni ja kenties vielä Swedish Match tekevät paluun salkkuun. Swedish Matchissa saa hyvän lainoitusarvon ja sitä on tarkoitus siirtää pikkuhiljaa Efecteen. Erittäin “foorumipainotteiset” valinnat. Jos kaikilla olisi rahastojen kanssa samat lainoitusarvot niin en ostaisi rahastoja ollenkaan.

Omiin rahastoihin kuuluu tällä hetkellä:

Swedbank Robur Småbolagsfond Sverige A
BGF Next Generation Technology A2 USD
JPM US Technology A (dist) USD

Kaikissa on vähintään 1,25% kulut. Ostan mieluummin hyvin tuottavia rahastoja kuin matalakuluisia. Ymmärrän sen, että tietenkin samaa indeksiä seuraavista kannattaa valita matalakuluisempi. Sen sijaan en ikinä ostaisi mitään Nordnetin ilmaista rahastoa tai S&P500-ETF:ää, koska en usko niiden pääsevän esim 15v ajanjaksolla edes 200% päähän näiden rahastojen tuotoista. Tavoitteena ei siis ole maksaa pitkässä juoksussa mahdollisimman vähän kuluja vaan tienata mahdollisimman paljon.

10 tykkäystä

Perinpohjaisemman sijoitusstrategian tai -suunnitelman pohtiminen ja kirjaaminen on jossakin to-do listan perukoilla, joten oma säännöstö sijoittamisen suhteen on lähinnä rajoittunut salkun allokaatioon ja kaikenmaailman nyrkkisääntöihin. Sijoitettavat pääomat ovat vielä vähäisiä, joten tuoton hakemisessa superluotto ja kovemman tuotto-odotuksen laput ovat rehdisti kuvioissa. Riski-tuotto-odotus täytyy toki olla tästä huolimatta järkevä. Kaikki sijoitettava varallisuus siirretään osakemarkkinoille ja lähtökohtaisesti suoriin osakesijoituksiin.

Olen ottanut perinteisen ydin- ja satelliittisalkun jaottelun kaveriksi pelisalkun, jonka rajoissa voin tuhota tai tuplata pääomiani erityisen riskisten, spekulatiivisten tai vähäisen perehtymisen kohteiden kanssa (esim. hypelaput, ison vivun johdannaiset, senttiosakkeet). Tällä hetkellä tuossa osiossa makaa esimerkiksi Scorpio Tankers ja Aker Carbon Capture. Historiassa pelisalkkua on asuttanut hieman enemmän pelilaput Nikolasta Wirecardiin, joten tämänhetkinen sisältö on ehkä hieman vähäriskisemmästä päästä. Joka tapauksessa tällä rajallisella osiolla on tarvittaessa mahdollisuus tyydyttää tarve kalastella kaiken maailman +1000% viikkonousuja, tai sitten ostaa osakkeita joihin ei perehdy satunnaista kommenttia enempää.

Satelliittisalkussa sijaitsee lähinnä arvosijoituksia ja swing-treidejä, mutta myös yhtiöitä, joihin en koe perehtyneeni tarpeeksi (jolloin sijoitukseeni siis liittyy enemmän riskiä). Näitä asukkaita on tällä hetkellä TietoEVRY ja Tokmanni, molemmat yhtiöitä joihin en todennäköisesti sijoittaisi muuten kuin aliarvostuksen purkautumista odotellessa.

Ydinsalkussa sitten ovat ne yhtiöt, joiden fundamentteihin, kilpailukykyyn ja tulevaisuuteen uskon. Kovasta yleisestä tuottodotuksesta johtuen tämä ei suinkaan tarkoita matalaa riskiprofiilia, mutta nähdäkseni oivallista riski-tuotto-suhdetta, joten salkun muodostavat tällä hetkellä lähinnä kasvuyhtiöt, mm. Kamux, Smart Eye ja Qt, tylsemmistä yhtiöistä mukaan on vielä poikkeuksena kelpuutettu myös Sampo :grin:

Ohessa tavoitejakaumat salkkujen välillä. Huomionarvoista on että monet tuoreeltaan hankitut yhtiöt asettelen ensiksi satelliittisalkkuun (sanotaan vaikka seurantapositioksi), mutta seurannan ja syvemmän perehtymisen jälkeen ne saattavat muuttaa ydinsalkun puolelle (sijoitukseen kohdistuvan riskin laskiessa ymmärryksen kohentuessa).

image

Tätä noudattaen pystyn pitämään pitkäaikaiset ja harkitut sijoitukseni tukevasti holdissa, mutta samalla hyödyntämään markkinoiden hinnoitteluhäiriöt sekä leikkimään vaikka päivätreidaajaa pienillä panoksilla jos siltä tuntuu.

Ydinsalkku kun on se suurin ja pysyvä komponentti, sen sisältöjen valitsemiseen on käytetty eniten aikaa ja harkintaa. Näin jälkikäteen sisältöä ja omia ajatuksia tarkastellessa voisi tiivistää, että suosin kasvuyhtiöitä joilla on selkeät kilpailuedut, mielellään markkinajohtajan asema, ja selkeä tulevaisuus. Jos markkinajohtajan asemaa ei vielä ole, sen saavuttaminen on odotettavissa. Plussaa tuntuisi olevan myös selkeä, jopa yksinkertainen liiketoimintamalli ja/tai tuote (Qt, Kamux, Harvia, Smart Eye).

Mitä salkkuni taas tuntuu hylkivän, on suuret ja “perinteiset” yhtiöt, joiden tulevaisuuden näkeminen on liian monen komponentin muovaamaa ja joiden kasvun mahdollisuudet ovat jo rajallisia. Suurissa yhtiöissä tuntuu olevan aivan liikaa sisältöä itselleni ymmärrettäväksi, pienemmän parin tuotteen ja simppelin liiketoiminnan yhtiöt ovat paljon selkeämpiä käsitettäviä, kuin vaikkapa konepajat joiden tuotteita en oppisi ymmärtämään, puhumattakaan niiden sijoittumisesta kilpailijoihin, asiakkaiden tarpeisiin tai maailmantalouden vaiheisiin. Voisi siis sanoa että pidän itselleni riskisempänä sijoitusta vähemmän volatiiliin large cap -yhtiöön, jota en ymmärrä, kuin volatiiliin small capiin, jonka tuotteen ja toimintaympäristön tunnen ainakin jollakin tasolla.

Näillä ajatuksilla on tähän asti menty. Tällaista reflektointia tehdessä sitä vain huomaakin miten hyvää tekee kirjoittaa näitä ajatuksia ylös ja ehkä myös haastaa omia päätöksiä suhteessa niihin. Pitääpä nyt siis saada aikaiseksi pohtia itseään sijoittajana ja muovata kunnollista sijoitussuunnitelmaa + strategiaa kun tässä jo pääsi alkuunkin :smile:

14 tykkäystä

SES Imagotag ($SESL)

2 tykkäystä

Kytkeydyn tähän ketjuun.

Minä olen ikämies 50-v ja sijoitustulevaisuus on alle 10-vuotta ja eliniikäodotekin suunnilleen sama.

Perinteisesti tällaiset kalkkiuurnat koetaan passiivisina korkosijoittajina, mutta minä haistatan niille pitkät kirjaimet P/V.

Nythän sitä juurikin on rakoa pelata isommallakin riskillä ja kun kuitenkin jonkinlainen massipossa on kerättynä, niin jo mielenterveydenkin kannalta pitää panna tuulemaan. Toki vielä töissäkin roikun. Tosin ihan yhden kortin vetoja en laita, koska ei ole pakko.

Itse strategia menee niin, että koitan ostaa ammattilaisten vinkein ja omin aivoin nopeasti nousevia kohteita ja myydä n. 5% nousun jälkeen pääoman edestä ja sijoittaa seuraavaan junaan, jolloin käteispelivaraa olisi käytössä. Jonkin verran on nyt jo sellaisia poimintoja, että myyntipiste on tuplat, jopa triplat, mutta tuo 5% noissa tutummissa yhtiöissä ja aikahaarukka 1,5 kvartaalia. Jos tulee negari, niin myynti rekyylistä, tai jos tulee posari, niin myynti hyvin tarkasti seuraten.

Osakkeista sisässä nyt Verkkokauppaa ja Tuita. Tui pomppasi jo yli 20 pinnan, mutta en myynyt ja on nyt +12. Nyt se on stabiilissa tilassa ja hyvistä uutisista nousee taas herkästi ja tukitaso tuntuu löytyneen nykykurssista, joten koska 60 pinnaa on cashina, niin ei parempiakaan löydy. Ostin myöskin tyhmästi liian vähän ja kauppakulut syövät ison osan hyvästä lohesta.

Verkkokauppaan lähdin nykytasosta ihan sillä tätsillä, että BW ja Joulu tekevät kovaa kasvua, koska näin on uutisoitu. Voi olla, että se on jo hinnoiteltu markkinaan, mutta pieni preemio voi olla hinnoittelematta, koska pienyhtiöillä on aina viha niskassa. Jos iso pomppu tulee, niin kotiutan pääoman, vaikka yhtä hyvin voisi pitääkin, koska Q4 ja Q1 näyttävät osingon. Kontraan tässä kuitenkin yleisnäkymää, että holdaa. Jos taas kurssi putoaa, niin tulee turpaan. Se ei siitä seuraavalle osavuodelle kyllä kelkkaansa käännä, vaan suihku otetaan ja kohti uusia pätemisiä. Valppautta kaikille.

6 tykkäystä

Vaihdan keskustelun tänne, sillä enemmän tämä tätä liippaa kuin kaffehuoneen rupattelua :slight_smile:
Haastan vähän ajatteluasi:

  1. Miksi vuoden aikaväli, jolloin et saa myydä? Jos ostat osaketta, jonka funda muuttuu aivan täysin liukuvan vuoden aikana, on mahdollista, että vain luu jää käteen huonossa scenariossa. (Tältä vuodelta Finnair voisi toimia hyvänä esimerkkinä, verrattuna että olisi myynyt, kun COVID-19 vakavuuden merkit ja vaikutukset alkoivat olemaan ilmassa)

  2. Samaa mieltä tästä! Mieluusti vielä vähän enemmän kuin löyhästi :wink:

  3. Tämä ei välttämättä ole sijoitusstrategiaa, koska kuvaa vain mennyttä → ei tulevaa, johon tähdätään. (päiväkirjamerkintänä ymmärrettävä!)

  4. En tiedä onko nuo päivät jollain tavalla merkityksellisiä, mutta pieni tauko osakemarkkinalta varmasti välillä toimii hyvin. Saat lisäaikaa opiskella, tutkia ja koluta raportteja :slight_smile: Markkinaanhan voi hypätä kyytiin esimerkiksi silloin, kun uskoo löytäneensä jotain, mikä ei kuvaa instrumentin nykyistä arvoa markkinalla.

1 tykkäys

Ajattelin seurata siis jatkuvasti. Isot ratkaisevammassa valossa olevat päätökset tehtäisiin vasta tuolloin vuoden lopulla. (myynnit). Tässä ajatuksessa on taustalla se että mahdollisimman vähän kuluja. Tiedän, nordnet on isokuluinen paikka, mutta se onkin niitä harvoja miinuksia. Lähden tällä stradegialla ja 2021 joulukuussa nuollaan joko haavoja tai sitten salkku näyttää vain -5%.

Noh. Tässä vaiheessa ei voi muutakun toivottaa onnea. :+1:t4:

Jos sijoitat 100e johonkin osakkeeseen ja kulut on 3e, niin voi hyvin olla että pääset tuohon -5% tavoitteeseen. Nyt pitäisi miettiä tosi tarkkaan, kannattaako tähän hommaan lähteä jos ottaa alkuun jos useamman prosentin takkiin. Ei futispeliäkään voiteta kun eteen antaa vastustajalle useamman maalin, tai ainakin se on pirun paljon vaikeampaa.

Oma uusi ja ehta strategia. Neljä yhtiötä valmiina. 1-2 lisäystä tulossa. Heti, kun täytin positiot, alkoi viimeiset lisäykset miinustaa ihan huolella (teknot, perskuleet). Nyt alkaa käteisen keräys. Strategia on pitää nykyiset ja katsella laskua, kunnes alkaa taas tuottoa tulemaan. Siinä välissä säästää rahaa ja pohtia muitakin elämän asioita :heart_eyes:

3 tykkäystä

Haluan ehdottomasti jatkaa näitä suoria osakeostoja mallisalkun mukaisesti sillä erolla että summat ovatkin seuraavat 6kk 300-500e ja sitten heinä-joulukuu 500-1000e. Jos tuo summien nosto on se juttu niin sen tulen tekemään. Tulevaisuudessa aloitan myös rahastoihin säästämisen. Tuossa aiemmin sanoin että joulukuussa 30. pv saan ekan isomman palkan. 1700e bruttona noin. Siitä menee 350e heittämällä sijoituksiin kun miettii mitä muita kuluja kuukauden aikana tulee. Olen lukenut paljon teidän kommenttejä tähän liittyen. Pääpointit mitä olen nostanut seasta esille: älä myy ja osta paljon isommilla summilla sekä tutustu yhtiöihin.

offtopic: tiedän, että osaa ärsyttää tälläinen “mistään tietämätön huutelija”, saatte ihan luvan kanssa estää, piilottaa jne itseltänne mun kommentit. En halua täällä kellekään pahaa. Pari trollikommenttia on tullut heitettyä pahasta olosta liittyen salkkuni tilanteeseen ja kun muut vetää 150% ytd tuottoja.

Kiitos ja rauha kaikille. Eiköhän me käännetä tää voitolliseksi 24kk aikana. Sijoittamisessa ei saa olla kiire.

11 tykkäystä

Markkinoilla ei voi tehdä kenelläkään muulle pahaa, kuin itselleen.

Se, että joku on tehnyt 150% tuoton, ei tarkoita sitä, että saman voisi toistaa uudelleen. Uudelleen toistamisessa on iso mahdollisuus tehdä 150% turskat. Harvassa ovat Teslamiljardöörit, vaikka osake on ollut lennossa. Nyt jos laitat kymppitonnin Teslaan, niin pataan tulee ihan varmasti holdaamalla. Kukaan ei tiedä missä välissä nousu loppuu ja 40% leikkaantuu hyvin nopeasti, kun shorttipossat lähtevät liikenteeseen. Sijoitus voi olla 35% tappiolla jo avauksessa, eikä siinä auta maailman fiksuimmatkaan aivot yhtään. Jokainen taho myöntää, että kupla on vahva. Toki se voi jatkua ja tehdä kuolleen kissan pomput ja kaikki mahdolliset, mutta faktat ovat faktoja ja nousu kakoo ja kun lasku alkaa, niin laskee moni muukin hypeosake siinä ohessa.

Isot ja defensiiviset osakkeet ovat laskeneet ja spekulatiiviset osakkeet ja hypeosakkeet pitävät yhä vähenevästi indeksit pinnalla. Ne ovat isoja merkkejä trendin kääntymisestä. Elvytyspaketit eivät mitään kivijalkarallia näytä tukevan.

3 tykkäystä

Vaikka sijoitussuositusten antaminen on kiellettyä, kehottaisin pohtimaan seuraavaa, koska sinulle mahdollisuuksein rajoissa olevat kertasummat sijoituksiin ovat satasia. Näkisin järkevimmäksi tavaksi kuukausittain tai mikä palkkamaksu tai muiden rahantulojen väli onkin, niin sen sijoittamista rahastoihin, katso yhdestä kolmeen rahastoa, joihin sijoitat mahdollisuuksiesi rajoissa, niissähän ei ole palkkiota sijoituksissa tai lunastuksissa. Kun rahastoihin on kertynyt noin 1.000,- luokkaa oleva omaisuus, niin lunastat sen ja sijoitat yhteen osakkeeseen. Älä päätä sitä lunastaessasi vaan vasta silloin kuin rahat ovat käytössäsi, silloinkaan ei välttämättä kannata hätiköidä vaan yrittää valita oikea ostohetki, se on vaikeaa. Sitten kun saat seuraavan satsin säästettyä osta lisää samaa osaketta tai jotakin toista.

Muista kulujen osalta, että säästetty euro on oikeastaan arvokkaampi kuin tienattu, siksi kuluihin tulee suhtautua vakavasti. Jos kaupan kulut on esimerkiksi 7 euroa ostaessa ja myydessä., niin kulujen osuus on 50,- euron kurssivoitossa 28 %'a, se on todella paljon.

Sijottaminen on kärsivällistä puuhaa, anna rahalle aikaa tehdä töitä puolestasi.

11 tykkäystä

Itse ajattelen taas vähän päinvastoin.

Jos on aito kiinnostus ja motivaatio ostaa osakkeita ja oppia osakesijoittamista, miksi ihmeessä ostaa rahastoja? Mitä nuorempana aloittaa sen parempi, tekemällä oppii. Parempi maksaa oppirahat parikymppisenä kuin viiskymppisenä.

Kulut ovat merkittäviä kyllä, mutta riippuu mitä välittäjää käytät. Esim nordealla on 1% palkkio kauppasummasta ostit mistä tahansa maailman pörissistä osakkeita. Eli jos ostat yhden osakkeen joka maksaa 2€ maksat palkkiota 0.02€. Toki siellä kiinteät kulut on noin 50€/vuosi mikä on aika merkittävä 1000€ salkusta mutta maksaisin sen mieluusti silti siitä ilosta että pääsee alkuun hommassa.

Jos minulla olisi 1000€ vuosibudjetti ja palava intohimo aloittaa osakesäästäminen. Avaisin Nordeasta tilin, ja sijoittaisin kerran kahdessa viikossa noin 50€ osakkeisiin, joka kerta eri firmaan kunnes salkusta löytyy parikymmentä osaketta. Saa ajallisen hajautuksen sekä yhtiökohtaisen hajautuksen ja joutuu säännöllisesti tekemään sjoituspäätöksiä mikä pitää hereillä ja saa jokaisesta päätöksestä oppia.

Eli pienillä summilla sijoittamaan vaan rohkeasti! Tärkeätä vaan on että on aidosti kiinnostunut ja halu oppia.

15 tykkäystä

En pidä noin pienillä summilla sijoittamista 20 eri yhtiäön millään tavalla järkevänä, vaikka oppia saisikin osakepoiminnasta. Vaikka kulu ostosta onkin pieni, syö se pottia aika paljon ja hajautus on aivan liian laaja nopeampaan pääoman kerryttämiseen. Ennemmin sijoittaa potin indeksiin ja antaa sen siellä ruksuttaa tovin.

1 tykkäys

Olen samaa mieltä kanssasi, Aleksi97 kuitenkin on kertonut haluavansa ehdottomasti pysyä Nordnetin asiakkaana, eikä halunnut miettiä Nordean tai OPn sijoittamilleen summille pienikuluisempia vaihtoehtoja. Ehdotin rahastojen käyttämistä “parkkipaikkana” nimenomaan osakkeiden oston kulusuhteen pienentämiseksi.

Pidän suoria osakesijoituksia etenkin sijoittajauran alkuvaiheessa oppimismielessä huomattavasti parempina. Kuitenkin mikäli kulusuhde sijoitussummaan nähden on liian kova, niin hyväkään sijoitus ei ole hyvä taloudellisessa mielessä.

Toki eri ihmisillä on erilaisia arvoja. Mikäli kokee tärkeäksi olla mukana omistajana jossakin yhtiössä vaikka edes viiden euron omistuksella, niin mikä minä olisin väittämään tuon olevan väärin. Tuo pieni omistus voi tuoda mielihyvää tonnin edestä jollekin.

3 tykkäystä

Aloitteleva osake poimija voi 1% välityskulujen jälkeen saada normaali markkinassa suunnileen tuon 5% vuosituottoa mikä menisi suoraan sitten pankin kuluihin.

2 tykkäystä

Jos teet kerran kvartaalissa kaupan niin ei ole säilytyskuluja.

4 tykkäystä

Sinuna säästäisin ainakin tonnin kasaan ennen ostoksille lähtöä, mikäli haluat nordnettiä käyttää ja osakepoiminnassa pitäytyä. Kuukausisäästät esim. svea pankin säästötilille(taitaa olla korkeakorkoisin tällä hetkellä). Säästäessäsi voit etsiskellä sijoituskohteita ja pelailla halutessasi vaikka virtuaalisalkulla. Teet oikean oston ainoastaan silloin, kun sinulla on hyvä sijoituskohde mielessä ja riittävä yli 1000e summa säästettynä. Käytä tuo summa yhteen ostoon äläkä yritä heti hajauttaa. Hajautus muodostuu hiljalleen myöhemmin, mikäli ostat seuraavalla kerralla jotain muuta. Älä sorru veivailuun, vaan osta laatufirmoja harkiten pitkään pitoon. Älä myöskään lähde liian agressiivisesti ja suurella riskillä hakemaan tuottoja, vaikka lähdetkin nyt hieman takamatkalta salkkuasi kasvattamaan huonon alun jälkeen. Menneet on menneitä, eikä niiden pidä antaa vaikuttaa tuleviin sijoituspäätöksiin.

8 tykkäystä