Sijoitusstrategiasi

Tässä ketjussa näytti olevan hyviä ohjeita jo alustuksessa sijoitusstrategiaa koskien. Myös lukemissani viesteissä oli paljon yleispäteviä ohjeita sijoittamista ajatellen. Pyrin itse seuraamaan sijoitusstrategiassani kokeneempien jo aiemmin menestyneiden sijoittajien ohjeita. Uskon, että menestymiseen sijoittajana vaikuttaa pitkällä aikavälillä yhtiöiden laadun ja yhtiöistä maksetun hinnan välinen tasapaino.

Mielenkiintoista oli lukea Peter Lynchin näkemyksiä sijoittamisesta. Yllätyin, että ammattisijoittajakin suhtautui One up on Wall Street -kirjassa sijoittamiseen lopulta varsin samanlaisella innostuksella tai pelolla kuin allekirjoittanutkin. Jaan ohessa linkin tekemääni kirjoitukseen kirjaa koskien. Toivottavasti kirjoituksestani ja itse kirjasta on iloa lukijoille. Kommentit ja ehdotukset tulevista kirjoitusaiheista ovat myös tervetulleita.

12 tykkäystä

Enemmänkin tämän ketjun keskustelu. Varmaan 2% on omalla kohdalla ehdoton minimi, mutta noin pienellä ei tietysti mitään Sampoja ja Alphabetteja ostella vaan pikemminkin vähän epävarmempia kasvufirmoja. Normaali positio on minulla 5-10%. 20% on maksimiosto, mutta silloin kyseessä pitää olla todella laadukas firma hyvällä track recordilla ja isolla aliarvostuksella.

Jos haluaa hajauttaa ajallisesti niin toki tuo 1-2% osto on ihan ok. Oma salkku sisältää normaalisti 8-12 yhtiötä, mutta viime aikoina todella monessa Suomi-firmassa on ollut niin kovaa aliarvostusta laskun seurauksena, että olen ihan mieluustikin jakanut pottia useammalle firmalle, joka ei kiinnostaisi ilman alihintaa ollenkaan. Tällöin 1-2% osuus ei ole mielestäni paha valinta.

5 tykkäystä

…ja tarkkana välityspalkkioiden osuudesta position hankkimiseen. Pienellä salkulla en lähtisi hirveästi availemaan positioita, joissa välityspalkkiot kiipeää esim >2% lukemiin… Mielemmin yhtiöihin, jonka liiketoiminta sisältää hajautusta markkina-alueiden osalta

1 tykkäys

Nordealla osto-/myyntikulu on pienissä ostoissa 1% suuntaan, jonkin verran mutta ei hirmuisesti.
Jos haluaa ostaa 0,1-0,5% kululla niin varallisuuteen nähden se on huono kun ei mutta ole sitten varaa tupla possaa kovin montaa kertaa kaikkiin posioihin jos kurssit laskee.
No aina voi ostaa rahastoja ilman toimeksiantokulua, mutta niissä on juoksevat kulut.
Tekee niin taikka näin niin aina on väärin jossain kohtaa. :smiley:

3 tykkäystä

Pystynyt pitämään kiinni tämän vuoden tavoitteesta vieläkin​:+1::+1:

Eli ei myyntejä vain pelkkiä ostoja tämän vuoden puolella, ei edes niitä paniikki myyntejä, onneksi. Eikä myöskään paniikki ostoja. En näe tarpeellisena tässä hetkessä paniikkiin, vaikka todella vakavat ja surulliset tilanteet onkin päällä.

Rahastoihin(5 aktiivista ja 1 indeksi) menee nyt säännöllisesti n. 10% käteen jäävästä ansiosta

Näiden avulla tulee luultavasti laaja hajautusta ympäri maailman( ja vähemmän stressiä kun suorista osake sijoituksista ja myös samalla mahdollisuus päästä osakkaaksi sellaisiin osakkeisiin mitä ei oli varaa ostaa edes yhtä kappaletta​:grimacing::sweat_smile:)

Ja jos ylimääräsiä hilloja jää niin sitte niitä itelle sopivia kerta ostoja suoriin osakkeihin, vaatimattomilla erillä tosin😅(mietinnässä seuraavana Anora). Täytyy ensin perehtyä tulleeseen raportiin

Toivottavasti järjetön ja mielipuolinen sotatila Euroopassa loppuisi

Yksin kuolema lisää tilanteen johdosta on liikaa. Rauhaa toivon koko sydämmestäni

11 tykkäystä

Salkkua tyhjennetty viimeisen kuukauden ostoista rajulla kädellä pari päivää. Osakepaino rippunut 80 prossasta 50 prossaan plus otettu shorttipositiot DAX ja Nasdaq 100 mikäli FED kataa tänään kylmää vettä niskaan illalla. Katsotaan miltä maailma näyttää huomenna.

2 tykkäystä

Oon tässä kovasti miettinyt, miten toimia. Vuosia kasvuyhtiöihin sijoittaminen on ollut paras polku ja olen myös mieluusti sijoittanut lupaaviin vähän tappiollisiinkin yhtiöihin, joista useat ovat olleetkin todella hyviö sijoituksia. Salkku on kasvanut hienosti ja moninkertaistanut itsensä useita kertoja.

Nyt on alku vuodesta kuitenkin tultu alas merkittävästi, joskin iso osa oli myös käteisenä suojassa, joka vähensi iskua.

Olen vuosia “halveksinut” osinkojen merkitystä. Nyt on edessä 2021 vuoden verojen maksut (isot) ja osa kassasta on laitettu takaisin markkinaan.

Iso salkku tuottaa kuitenkin vain 16k eur osinkoja, jos nyt olen laskeskellut suunnilleen oikein. Nettokassa on ainakin 300k eur.
Kovasti olen miettinyt, että pitäisikö nyt ostaa jotain 4-5% osinko tuottoa tuovaa osaketta esim: TietoEvry, Sampo, Kemira, Sanoma!? huhtamäki (voiko laskea osinkoosakkeeksi?) :smiley:

Mitä näitä nyt on, auttakaa. jos firman kautta laittaisi esim. tuon 300k sisään (+ajattelin, että sama olisi ottaa vaikka 100k siihen vipua tuomaan muutaman tonnin lisää kassavirtaa?), niin siinä maksettaisiin veroja 20%, jolloin esim. 5% keskimääräinen osinkotuotto toisi 12k lisää tuohon 16k summaan (jonka oletan kasvavan n. 5-10% vuosittain). Tuollahan jo ihminen elelisi suunnilleen kuluttamatta isommin pottiaan kassa virralla! Sitten tietysti siihen iso massa näitä osinkoa maksamattomia toivottavasti multibäggääjiä.

Ihan kauhean agstittavaa vaan ostella noita osinkokoneita :D, toisaalta jos mietin muinaisia avausostoja useisiin osakkeisiin kasvupuolelta, niin niiden osinko% ensimmäisiin ostoihin olisi jo oikein maittava… Silloin vain ei ollut rahaa kuin kymppitonneja laittaa.

15 tykkäystä

Iso osinko = Osinkoansa? Halvalla pitäisi saada, mutta vakaata?
Onko kellään muulla hankalaa vaihtaa toimineesta strategiasta toiseen. Tässähän tosin ei kokonaan vaihdettaisi.

7 tykkäystä

Tuon kassan kun hajauttaa sopivasti reit-kohteisiin niin tippuu tonneja joka kuukausi tilille. Kylkeen muutama syntinen sätkäosake, niin ei korkojen nousukaan rasita yöunia :grinning_face_with_smiling_eyes:

2 tykkäystä

Itse olen mukana yhdessä tämmöisessä, jossa nyt jo neljän vuoden pitoajan jälkeen osinkotuotto on yli 10% - kannattavasti kasvava yhtiö, joka maksaa kasvavaa osinkoa on hyvä kompromissi kasvun ja osinkotuoton välillä. Toki tuo osingon kasvu näkyy osakkeen arvon nousemisenakin.

Yhä enemmän yritän satsata yhtiöiden laatuun, ostamalla valmiiksi hyvää yhtiötä pääsee psykologisesti helpommalla :smiley: (Tosin minulla on tällä hetkellä vain yksi suora osakeomistus salkussani isolla painolla, lisäksi on käteistä varattuna yhtä mahdollista tulevaa antia varten).

Yksi vähän uusi juttu minulla on, että tarkastelen osakkeen hintaa vain ostovaiheessa, sen jälkeen annan osakkeen hinnan elää omaa elämäänsä, en vaivaa päätäni hinnalla. En siis myy jos hinta nousee tai laskee paljon vaan annan olla. Vasta, jos yhtiö muuttuu selvästi huonommaksi alan keventelemään.

2 tykkäystä

Joo tässä esimerkkinä esim. Talenomin avausostos 1,8 eurossa tuottaa jo hyvää osinkoa. 6 eur Qt ei kyllä tuota vieläkään, tosin ne on jo myytykin :smiley:

2 tykkäystä

Kärsiskö kasvuyhtiö expertiltä kysyä että mitkä oli sun portfolio säännöt kasvuyhtiöihin? Ite ole pohtinut että max 5% per kasvuyhtiö olisi riittävä panostus. Tasaisella taktiikalla tolla saisi 20 yhtiön salkun joka taisi olla Purun suositus koska sillä saa kasvun hyödyt muttei liikaa riskiä.

1 tykkäys

Ei taida olla mitään ylöskirjoitettuja sääntöjä. Joskus aikanaan laitoin 20% talenomiin ja 10% QT ja 10% Efecteen ja loput oli jaettu pienempiin osioihin, mutta sen jälkeen toki myös tulot muualta kasvoivat, joten oli helpompi hajauttaa (tosin Qt ja Talenom tuli aikanaan lisäiltyä myös ja niiden osuus salkussa kasvoi arvon kasvaessa. Efecte oli 3. yhtiö jonka identifioin joskus 2017/2018 paikkeilla lupaavimmiksi kohteiksi.

Lisäksi salkussa on ollut useita muita yhtiöitä, eikä kaikki ole samalla tavalla kasvuyhtiöitä.

Salkku on ollut aika hajautettu sitten muuten ja sisältää tällähin hetkellä paljon pieniä siivuja monesta yhtiöstä.

En nyt tiedä onko mitään erityisempää sääntöä olemassa. Digipuolelta pääasiassa kohteet + Harvia ja nyt esim. Inmode.

Olen koittanut katsoa 2-3 vuoden päähän mielelläni.

Tällä hetkellä salkussa on suurin yksittäinen sijoitus voxtur, jolla on vielä paljon todistettavaa. paino n. 10%. toivotaan parasta (tarpeettoman iso positio). Mitä sinulla on salkussa ketjussa on minun inderesin aikaisia salkun koostumuksia aika paljon.

Olen lisäksi aikaisemmin sijoittanut myös syklisiin yhtiöihin kuten konevuokraajat, Siltronic jne. tällä hetkellä käännepuolelta esin salkussa on Stockman.

5 tykkäystä

Tällä hetkellä salkun kasvettua jo suureksi olen myös nähnyt mahdolliseksi sijoittaa pienempiä summia erittäin korkean tuotto/riski kohteisiin.

2 tykkäystä

Minun tavoitteeni osakesijoittamisessa on saavuttaa 10 % absoluuttinen tuotto vuodessa. En kilpaile indeksejä vastaan.

Minun ydinsalkkuni koostuu max 6 (tällä hetkellä vain 3) suomalaisesta yhtiöstä. Lisäksi pienemmissä määrin olen varoja sijoittanut pariin ETF:ään sekä kouralliseen yhtiöitä pelailumielessä. Nuo pelailut pitäisi lopettaa, mutta koska tuo ydinsalkku ei paljoa muutu, niin jännitystä pitää hakea pelisalkun kautta… Lisäksi sijoituksia on asunto- ja metsäsijoituksissa.

Itse näen Euroopan ja Amerikan markkinat pitkällä aikavälillä houkuttelevina. Tämä oletus perustuu siihen, että koronan ja Ukrainan sodan myötä varmasti monissa yhtiöissä mietitään toimitusketjujen, toimintaympäristön ja (geo)poliittisen vakauden takia tuotannon sijoitusratkaisuja. Kun aikaisemmin on haettu kustannustehokkuutta siirtämällä/ulkoistamalla tehtaita halvan tuotannon maihin, trendi jatkossa voisi olla vakaus ja ennustettavuus.

1 tykkäys

10 % tavoite absoluuttisessa tuotossa on haastava, vaikka itsekin olen asettanut sen tavoitteeksi. Parhaiten tämä onnistuu, jos omistetut yhtiöt ovat kasvavia, niillä on korkea oman pääoman tuotto, eikä kasvua huomioida hinnassa. Jos yhtiöiden tuotto jollain tapaa riippuu markkinoista, homma menee hankalammaksi.

Esimerkiksi kypsät amerikkalaiset yhtiöt, jotka eivät enää kasva, voivat kasvattaa osakekohtaista tulostaan ostamalla omia osakkeita takaisin. Tällöin omien osakkeiden takaisinostoon käytettyjen varojen hyöty pitää diskontata takaisin nykyarvoon. Mitä korkeammalle arvostettu on yhtiö joka ostaa omia osakkeitaan takaisin, sitä alempi on takaisinostosta saatu hyöty. Kallis yhtiö pitäisi myydä ja sitten pankkitilin varoilta saa taas nollatuoton.

Asia ei ole paljon parempi osinkoa maksavien yhtiöiden kanssa. Osingoista pitää maksaa osinkovero ja saaduille osinkorahoille löydettävä mielellään mahdollisimman nopeasti 10 % ostokohde. Sellaisia ei ole läheskään joka hetki saatavilla markkinoilla.

Arvostuskertoimet vasta ovatkin epävarma tuoton lähde, kuten nähtiin korkealle arvostettujen teknofirmojen kurssiromahduksissa. Arvostuskertoimilla tienatakseen pitäisi tietää ennalta mikä tulee olemaan kohta markkinoilla suosittua ja ei sitä jo ole. Markkinoita ei voi pakottaa antamaan jotain tuottoa. Yleisenä sääntönä voisi sanoa, että kun markkinat ovat kalliita, odotuksia tulevaisuuden tuotoista pitää vain laskea.

2 tykkäystä

Mitäs Masse. Mennäänkö vielä samanlaisella painolla 60/ 40? Itsellä ollut samanlainen linja suunilleen. Koen tämän paljon hauskempana ja ei tarvitse niin paljon stressata.

1 tykkäys

Sijoituskirjallisuusosiossa on mainio linkki Peter Lynchin kirjoituksiin 90-luvulta. Siellä pisti silmiini käänneyhtiöitä koskeva artikkeli, jossa pohditaan käänneyhtiöitä eri näkökulmista katsottuna.

Käänneyhtiösijoittamisesta ei hirveästi ole kirjoituksia, siksi nostan tämän esiin tässä. (Itse en ole juuri innostunut käänneyhtiöistä mutta joku voi ollakin).

Juttu löytyy oheisen dokumentin sivuilta 73-75:

5 tykkäystä

Oma sijoitusstrategiani on lyhyesti seuraavanlainen.

  1. Osta yhtiöitä, joilla on tuotteen lisäksi uskottava ja myytävä tarina
  2. Kiinteistöt ovat kautta ajan tehneet ihmisistä miljonäärejä, ne ovat siis erinomainen sijoitusmuoto
  3. Varmista, että yhtiöllä on selkeä kilpailuetu
  4. Luota ennen kaikkea omaan näkemykseesi
  5. Maksimoi pitkän aikavälin osinkotuotto

Tarinan merkitystä usein vähätellään. Tarina on täysin abstrakti käsite, jota ei voi juuri havaita tilinpäätöksestä. Yhtiötä, joilla on tarina, on helpompi myydä niin sijoittajille kuin kuluttajille. ”Tuotteen ostamalla olet osa tätä tarinaa”. Tarina on hyvin läheinen käsite brändin kanssa. Yhtiön kulttuuri ja brändi ovat pitkälti tarinan tuotosta. Hyviä esimerkkejä yhtiöistä, joilla on selkeä tarina ovat esim. Apple, Tesla. Kotimaisista yhtiöistä tulee mieleen ennen kaikkea Ponsse. Yhtiön koko toiminta-ajatus lähtee asiakkaiden kuuntelemisesta ja tuotteen räätälöimisestä juuri heille. Asiakkaat ovat perhettä. Tällaiset yhtiöt selviytyvät myös alamäistä aina voittajina.

Alun perin minun piti lähteä kiinteistösijoittajaksi, kunnes osakesijoittaminen vei mukanaan. Lajin vaikeus viehätti. Kiinteistösijoittaminen on tietyllä tavalla samaa puurtamista, mutta onneksi nämä kaksi voi yhdistää mukavasti. Pörssistä löytyy hyviä kiinteistösijoittajia. Mikä on hyvä? Oman pääoman tuotto pitää olla vähintään kaksinumeroinen pitkällä aikavälillä (pitää huomioida velka). Yhtiöllä pitää olla osaava johto ja organisaatio, jotta vain hyviin hankkeisiin lähdetään mukaan. Lisäksi hinta on kaiken A ja O. Ostopaikat ovat harvassa.

Kilpailuetu on ennen kaikkea merkki siitä, että sijoitus on ”turvassa”. Tietysti kilpailuedun voi menettää ja alamäki alkaa. Korkea oman pääoman tuotto on yleensä merkki kilpailuedusta varsinkin, jos vertaa verrokkeihin. Tosin pitää selvittää tarkasti mistä se johtuu. Suuremmalla velalla on helppo saada veivattua tuo luku korkeammaksi. Tässä kohtaa yleensä pyörittelen erilaisia skenaarioita ja toimintaympäristön muutoksia ja pohdin miten yhtiö pärjäisi suhteessa kilpailijoihin myös tällaisessa tilanteessa.

Mikään – ei siis mikään – vahingoita sijoittajan egoa yhtä paljon kuin se, että sivuuttaa oman näkemyksensä ja sijoittaa jonkun muun näkemyksen perusteella ja se johtaa tappioon. Kieltämättä viimeisen kahden vuoden aikana se on ollut vaikeaa. Inderesinkin suosituksista monet yhtiöt ovat saaneet osta suosituksen ja tavoitehinta on jatkanut nousuaan. Itsekin sorruin tähän Tokmannin tapauksessa. Päättelyni perusteella olin sitä mieltä, että Tokmanni on Motonettiä ja Puuiloa heikompi toimija niin hinnoitteluvoiman kuin tuotevalikoiman perusteella. Toisin sanoen, jos markkinoille tulee vaikeuksia, se kärsii enemmän. Silti laitoin pienen potin siihen suosituksen perusteella. Ai että nyt risoo. No, nämä jos jotkin opettavat.

Jos kaikki menee suunnitelman mukaan, nuo 4 edellistä pointtia johtavat tähän. Tavoitteenani on maksimoida pitkän aikavälin osinkotuotto. Sijoitan pääasiassa eläkettäni varten. Olen tällä hetkellä 24-vuotias ja en usko, että sukupolveni tulee nauttimaan kovin suurista eläkkeistä. Kaikki pitää ilmeisesti itse hoitaa.

Strategia on ollut kutakuinkin samanlainen vuodesta 2014, jolloin tein ensimmäisen sijoituksen Ponsseen. Salkkuni koostuu pääasiassa 6-12 yhtiöistä. Isoimmat positiot ovat Sammossa, Harviassa sekä kiinteistösektorilla muutamassa yhtiössä. Nykyisessä tilanteessa on pärjätty indeksiä paremmin. Lasku on vähäinen verrattuna muihin.

Kuulosta tylsältä, mutta toimivalta. Perustekeminen on varmaa suorittamista, mutta joskus pitää olla myös hauskaa. Seuraan makromaailmaa tiivisti ja sen perusteella teen peliliikkeitä n. 10 prosentin siivulla salkun arvosta. Nyt kun inflaatio lähti laukalle, niin laitoin pienen position Exxon Mobiliin. Se on hieman tasoittanut laskua. En sulje pois ”aktiivista kauppaa”, jos tulee hyviä ostopaikkoja varsinkin syklisten osakkeiden kanssa. Syklit kun on mahdollista havaita.

26 tykkäystä

Vuosien saatossa on tullut huomattua oman strategian suurin ongelma ja se on laittaa kaikki munat samaan koriin. Nyt olen muutaman kuukauden aikana miettinyt, että mikä olisi juuri minulle sopivin tapa olla markkinoilla. Tänään sitten viimeistelin oman pitkän ajan suunnitelmani teesit:

  1. Sijoitusten hajautus: 30% rahastoissa, 30% osakkeissa, 30% kryptoissa ja 10% käteisenä (omaa asuntoa en laske tähän mukaan).
  2. Yhdessä tuotteessa maksimissaan 1.500 euroa kiinni, mutta tavoitteena maksimissaan 1.000 euroa.
  3. Sijoituksia ei myydä tappiolla.
  4. Kaikki osakkeet ja rahastot sijoitettuna samalla palveluntarjoajalla (esim. Osuuspankki, Nordnet jne).
  5. Ei minkäänlaista velkavipua.
  6. Maksimaalinen hajautus eri omaisuusluokkien sisällä.

Näillä teeseillä kun pystyn toimimaan, niin nukun yöni rauhassa. Viimeinen vuosi ollut itselleni henkisesti niin raskasta sijoitusaikaa, että haluan tunteesta eroon.

8 tykkäystä