Siltronic AG-ketju

En ole vielä ihan uskaltautunut siltroniciin sijoittaa, vaikka elektroniikka alana onkin minulle paljon tutumpi kuin vaikka pankkisektori.

Mitähän Siltronicin omistajat ajattelevat ram-piirien hintojen viimeaikaisesta putoamisesta? Ne oli pari vuotta ihan törkeässä ylihinnassa valtavan pyynnin vuoksi, mutta varmasti tämäkin näkyy piikiekkojen valmistuksessa. Farnellin hinnoissa en ole ainakaan vielä huomannut piirien halpuutusta, tosin omat ostokseni ovat vähän halvempaa piitä.

Lisäksi pitkää aikaväliä kun kuvittelen harrastavani, minua mietityttää hieman että mikä alan kasvupotentiaali oikeasti on? Ainakin kannattava sellainen. Toki lyhyellä aikavälillä iot sun muut härpäkkeet kasvattavat mukavasti, mutta yksittäisten piirien määrä niillä piirilevyillä putoaa huomattavasti kun se kompleksisuus mitä tuikitavalliseen dip-pakettiin saadaan ängettyä nousee. Kun miettii vuosikymmeniä taaksepäin pelkässä laskimessa saattoi olla kymmeniä piirejä, kun nykyään jopa kalliissa laskimissa on ihme jos valmistaja raaskii laittaa sitä yksittäistä piin palaa edes muovikoteloon, vaan raa’asti laittaa pikkuisia hyppylankoja piirilevylle ja peittää epoksilla sen.

En usko että kovin kauaa menee kun ollaan iot-laitteiden kanssa samassa pisteessä.

Jos omat analyysiskillit olisi paremmat, saattaisin katsoa ehkä siltronicia tukemaan analogikomponentteja valmistavia yrityksiä. (Elektrolyytti)Kondensaattorit esimerkiksi ovat komponentteja joiden laatu on tärkeää ja vain muutama firma pystyy niitä premium-konkkia tuottamaan ja niiden tarpeelle en todellakaan näe tämänkaltaista kattoa. Toki siis voidaan puhua 20 vuodestakin kun tämä siltronicin katto tulisi.

Ja aina on tietty kompleksimpia laitteita jotka vaativat muutakin kuin yhden mikrokontrollerin ja vähän analogiaa kylkeen, mutta en jaksa uskoa että se markkina erityisesti räjähtää. Köyhiin maihin kuitenkin nämä halvemmat värmeet yleensä ensimmäisenä leviää.

Edit: älkää nyt sitten oikeasti ottako mun huolia liian kovalla painolla, oon aika märkäkorva näissä hommissa vielä vaikka vuosien varrella tarttunut hitusen keskivertotallaajaa paremmat tiedot jo

4 tykkäystä

En osaa tuohon sanoa, mutta eilinen tulosvaroitus jos toteutuu, eikä pahempaa olen iloinen omistaja. Pe olikin alle 7 kai viimevuonna ja osinko on 5 eur ja EPS taisi olla n. 12,5 eur. Jos tuosta lähtee tulosta 30% pois, niin mitäpä tuo haittaa. Jos ei lähtisi niin kurssin pitäisi kai olla jotain 150 eur/osake?

Sanoisin, että vaikka tulos sukeltaisi, niin silti on varaa pitää osinko samassa, jos jako% nostetaan. Kassassa oli kuitenkin rahaa jotain 700-800 miljoonaa ja velaton yhtiö.

Turvaa minusta antaa se, että 6 peluria omistaa niin suuren osan toimialasta ja että muutamissa vuosissa saadaan piirilevyjä myydä autoihin enemmän ja datakeskuksiin (5G) ja 5G härpäkkeisiin. Eli ala harvempien käsissä ja tukipilareita aikaisempia aikoja enemmän!

Yhtiöllä on isot investoinnit menossa, tämäkin kielii luotosta pidemmän aikavälin kysyntään.

edit: minulla sijalla 3. salkussa position koossa mitattuna.

2 tykkäystä

En siis negarista ollut tietoinen, tiesin vain harrastuneisuuden vuoksi hintojen tippuneen :stuck_out_tongue: hyvä ajoitus sinänsä viestilläni, jos päivän aiemmin olisi tullut kirjoitettua niin olisin kunnon profeetta, nyt saatan vaan olla huijari.

1 tykkäys

Kun yhtiön näkymät sumenee, niin tämä toimiala tuppaa sakkaamaan aika rajusti. Olisin varovainen ainakaan lisäilemään ilman selkeää käännettä kysynnässä.

1 tykkäys

Juu , en minä siis sano etteikö kurssit voisi laskea ja voi olla todennäköistäkin.

Bloomberg - Are you a robot? .

Mutta jos näkymät eivät huonontuisi, niin olisihan tuo viimevuoden loistosuoritus erilaisen kurssinkin arvoinen. Kattelen ostopaikkoja jos niiataan isommin. Jostain syystä en treidaile tätä pahemmin, olisko siksi kun on hankalampi operoida kun OP:n kautta ei saa laitettua stoppareita yms…

Kuten joskus sanoin tarvittaisiin mulle joku kunnon kaupankäynti alusta.

Edit: Siltronic kuitenkin aika hyvässä kunnossa firmana. onneksi.

Paljon muuten P/B WAF:illa on?

With ASP 2019 being slightly higher compared to 2018, the Executive Board
assumes the following development for the full year 2019:
 Depending on the timing of a market recovery and on exchange rate effects,
sales 2019 will be around 5 percent to 10 percent below the previous year (prior:
in the region of the previous year).
 EBITDA margin should be between 33 percent and 37 percent (prior: slightly
below prior year).
 EBIT will correspondingly be significantly (prior: a good 10 percent) below
previous year.
 Net cash flow will be clearly positive but decrease by approximately EUR 150
million (prior: approximately EUR 100 million) compared to 2018, with a
subsequent significant increase again in 2020.
 Earnings per share will be significantly (prior: slightly) below prior year.
The Executive Board has already taken bold actions in response to the increasing
challenges and the number of temporary workers has been significantly reduced in
view of the lower capacity utilization. The continuous cost reduction programs which
have been introduced in 2010 will be pursued with full force.
Irrespective of the current market weakness, the Executive Board of Siltronic AG is
convinced that the underlying growth drivers for wafer demand such as digitization
and e-mobility are intact.

Key Statistics

P/E Ratio6.39

Bloomberg (BEst) P/E Ratio7.9609

Bloomberg (BEst) PEG Ratio–

Shares Outstanding30M

Price to Book Ratio2.7579

Price to Sales Ratio1.6776

1 Year Return-40.85%

30 Day Avg Volume245,121

EPS12.44

Bloomberg (BEst) EPS Curr Yr10.8700

Dividend6.29%

Last Dividend Reported5

Q1 2019 oli kuitenkin ihan ok.

Luvut näyttää pääosin hyviltä, eihän tuo arvostustaso korkea ole. Mutta tämänkaltaisen yhtiön osalta ympäristötekijät määrää pitkälti menestyksen ja kuluja joudutaan karsimaan, kun myynti ei vedä. Hieman liialliselta myyntipuheelta kyllä tuntui cashflown kasvaminen huomattavasti vuonna 2020, jolloin on ennustettu maailman laajuista taantumaa.

Olettaisin että Cash Flow paranee etenkin siksi, että massiiviset investoinnit loppuvat ja normi investointi taso on päällä.

vähän vanhempi, mutta investoinnit varmaan tuolla on tarkasti

Kurssi ainakin toistaiseksi vähän palautunut.

Onko jotain positiivista makrodataa tullut vai ollaanko Trumpin varassa, kun kurssi porskuttaa?! Oliko negatiivinen varoitus kuitenkin positiivinen verrattuna 50% alentuneeseen hintaan.


Semicon-sektori juoksee ylös ja kovaa, SMH:n kurssi ohessa

1 tykkäys

Möin siivun pois tällä kertaa, josko taas mennään edestakaisin valmius ostaa pikaisesti takaisin suuntaan tai toiseen. Eli oliko edes järkevää myydä :blush:

Mitenkähän tuo kauppasota=Huawei, vaikuttaa Siltroniciin. ennusteitahan jo rukattiin alaspäin.

Ostin pikkuerän tänään 68,00 €/hintaan.

Mikä on palstalaisten ajatukset Siltronicista? Tuleeko vuosi 2020 olemaan parempi kuin nykyinen? Suurten asiakkaiden varoitukset ja ylipäätään markkinoiden epävarmuus on painanut osaketta melkoisesti alaspäin. Toki, jos tulos tippuu reilusti lähivuosina, on se myös perusteltua. Yritys on investoinut edelleen voimakkaasti, jolloin voisi olettaa, että kysyntää markkinoilla riittää (ainakin toivoisi niin) Erityisesti Mikaelin ajatukset Siltronicin näkymistä kiinnostavat.

3 tykkäystä


TA ei näytä hyvältä. Osake tippuu tasaisesti, tukitasot menee rikki. Seuraava 46.12

  • tämä tietysti johtuu siitä, että chipmakerit on ahtaalla näkymiensä kanssa
  • kauppasodan ratkeaminen antaisi nostetta, koska menekki Kiinaan kasvaisi
1 tykkäys

tästä tulee turskaa… P/e viimevuoden tulokselle on jotain 4 luokkaa, mutta eihän se tietysti paljon autoa. silti jos tuloksesta lähtisi jotain 35-40% epsin ollessa 2018 12,5 euroa, aika edukashan se olisi tuo osake…