Sosioekonominen tausta ja sijoittaminen

Tässä ketjussa foorumilaiset voivat kertoa sosioekonomisesta taustastaan ja sen vaikutuksesta omaan sijoittamiseen. Aiheesta voi myös keskustella yleisesti kertomatta omia taustojaan. Ovatko vanhempasi tai isovanhempasi sijoittaneet? Oletko saanut perintöä? Miten vanhempiesi sosioekonominen tausta on vaikuttanut kouluttautumiseen, työelämään, verkostoitumiseen ja sitä kautta sijoittamiseen?

Perinteisesti sijoittaminen on nähty ylemmän luokan touhuna, johon tavan kansalla ei kannata sekaantua. Viime vuosina suomalainen kansankapitalismi on kuitenkin ottanut askeleita hyvään suuntaan. Inderesin foorumi, muut sijoittajayhteisöt, sijoitusvaikuttajat, nuoret sijoituskirjailijat, podcastit ym. sijoittamista etenkin nuorille (ja aiempaa enemmin myös naisille) tutuksi tuova pöhinä on minun nähdäkseni lisännyt kansan kiinnostusta sijoittamiseen. Olettamukseni on, että tällä foorumilla keskustelee keskimääräistä varakkaammista perhetaustoista tulevia henkilöitä sekä tietyllä tapaa sukunsa ensimmäisiä tienraivaajia. Olen esim. Palkkakeskustelu -ketjussa nähnyt ilahduttavasti hyvin erilaisissa tuloluokissa olevia henkilöitä, mutta se ei vielä kerro millaisista taustoista kirjoittaja tulee. Järkevällä tavalla säästäminen ja sijoittaminen on epäilemättä hyväksi kenen tahansa tulevaisuudelle, joten toivottavasti täällä käytävä keskustelu herättäisi ajatuksia siitä, kuinka suomalaiset saataisiin yhä laajemmin sijoittamaan. Se olisi hyväksi meille kaikille Suomessa asuville. Inderes on hyvällä paikalla sijoittamiseen liittyvän sisällön tuottajana ja voi tähän asiaan jopa suoraan vaikuttaa.

Voin aloittaa keskustelua hieman omalta osaltani. Synnyin ja kasvoin aikuiseksi pienessä maaseudun kaupungissa. Paikkakunnan “rikkaat” olivat lääkäreitä, apteekkareita ja muutama paikallinen yrittäjä. Vanhempani eivät ole käyneet yliopistoja, mutta ovat olleet ihan hyvissä töissä ja tienanneet vähän suomalaista keskovertopalkkaa paremmin. Lapsena se riitti siihen, että koulussa yritettiin kiusata siitä, kuinka olin muka syntynyt kultalusikka suussa. Kyllä meidän perheessä oli useimpien koulukavereiden perheitä piirun verran parempi elintaso, mutta missään vaiheessa nuoruudessa en törmänyt vähänkään keskiluokkaa varakkaampiin ihmisiin. Meidän perheessä ei puhuttu sijoittamisesta. Lottoarvontoja kyllä seurattiin. Ahkeraa koulunkäyntiä, kovaa työmoraalia ja urheilua arvostettiin kovasti. Sain arvokkaita taitoja ja tekemisen asennetta, mutta kukaan ei oikein osannut näyttää suuntaa elämälle. Ei kukaan osannut neuvoa, mitä ja missä kannattaa opiskella tai mitä tienatuilla rahoilla kannattaisi tehdä.

Armeija avasi silmiä valtavasti. Siellä näki kyllä kaikenlaista väkeä, mutta etenkin RUK oli hämmentävä kokemus. Yhtäkkiä monet ympärillä olevat tulivat ns. huippulukioista ja olivat menossa opiskelemaan pääsääntöisesti muutamille arvostetuimmille yliopistoaloille Helsingissä. Joidenkin vanhemmat olivat erittäin korkeasti palkatuissa töissä ja ylipäätään ammateissa, joista ei pikkukaupungissa tiedetty mitään. Sama jatkui mentyäni yliopistoon. Kavereiden isät olivat lääkäreitä, toimitusjohtajia ja miljonäärejä yrittäjänä. Yhteisenä havaintona monille varakkaammista perheistä tuleville huomasin sen, ettei työmoraali ollut useinkaan ihan samalla tasolla kuin vaatimattomammista taustoista tulevilla. Ikään kuin maailma olisi ollut valmiimmin pedattu heille koulumenestyksestä riippumatta. Vapaa-aika ja elämän ilot voittivat heillä, kun taas itse grindasin opintoja parhaani mukaan. Toki suurin osa heistä oli hyvinkin fiksuja ja he selvisivät opinnoistaan lopulta melko vähälläkin panoksella, vaikkei välttämättä parhain arvosanoin. Niillä ei ollut väliä. Sijoittaminen oli usealle heille jo ennestään tuttu asia. Varallisuutta oli jo olemassa ja sitä hallittiin eri tavoin. Vasta yliopiston alussa pääsin luomaan sijoitusvarallisuuttani täysin nollista, mutta onneksi kuitenkin jo silloin. Epäilemättä kaikki sitä edeltäneet kokemukseni johtivat siihen, että löysin sijoittamisen taustastani riippumatta jo suhteellisen varhain. Olin oivaltanut, että rikkaammat voivat aina palkata jonkun ahkeramman nousukkaan tekemään kovaa työtä ja kerätä voitot. Pelkän grindaamisen sijaan kannattikin laittaa rahansa töihin poikimaan uutta rahaa. Korkoa korolle -efekti hoitaa vuosien saatossa vaurastumisen ainakin sinne tasolle, jota lapsuudessa pidettiin “rikkaina”. Rikastuminen ei ole elämän tavoite itsessään, mutta lisääntyneen varallisuuden tuoma vapaus ja mahdollisuus vaikuttaa elämään ovat tavoittelemisen arvoisia asioita. Vanhempani painavat yhä kovaa töitä eläköitymisen lähestyessä. En tiedä haluanko painaa samaan tapaan töitä samassa iässä, mutta toivottavasti minulla on silloin vapaus valita.

97 tykkäystä

Ikää reilut 30 vuotta. Lapsuus ja nuoruus oli upea; oli paljon kavereita, rakastava perhe ja mukava suku, lisäksi sain harrastaa joukkuelajia. Äitin koulutus: peruskoulu rimaa hipoen läpi. Oli aikalailla koko lapsuuteni ajan työtön, joitain pätkätöitä lukuunottamatta. Isän koulutus: peruskoulu rimaa hipoen läpi. “P*skaduunissa” teinistä lähtien, teki pitkää päivää aina kun sellaisia oli tarjolla. Toitottivat kyllä jatkuvasti, että koulut on käytävä kunnolla, siitä olen todella kiitollinen. Käytännön apu koulutehtäviin tai uravalintaan liittyen olikin sitten aikalailla nolla…enkä minä vanhempiani siitä varsinaisesti syytä, kun ei vaan äo riittänyt. Oman rahan käyttöä ja haluamaani asiaan/tavaraan itse säästämistä opin lapsena/nuorena todella paljon, ja vähänkin isommat “ei-pakolliset” hankinnat piti aina hoitaa itse; Televisio, Playstation, kämpän takuuvuokra, ajokortti…ns. pakolliset (polkupyörä, sukset, luistimet jne.) sain sitten synttäri- tai joululahjoina. Voin siis ylpeänä ja rehellisesti sanoa, että aivan kaikki varallisuuteni on kyllä itse hankittua. “Pesämunaa” en saanut peninjeniä. Ajoittaisia, pieniä katkeruuden ja kateuden hetkiä lukuunottamatta olen asiasta erittäin ylpeä.

Sijoittaminen on ollu suvulleni ja perheelleni aina jostain syystä punainen vaate. Siihen on jotenkin latautunut kaikki se katkeruus, jota vanhempani yhteiskuntaa kohtaan on pinnan alla kytien osoittanut. Sijoittaminen on mielletty itsekkäänä “rahojen piilottamisena”. Suvussani oli pienoiskoossa jopa melko vahvoja kommunistisia piirteitä; jos jollain oli “ylimääräistä” rahaa, se käytettiin automaattisesti suvun hyväksi. Auta armias, jos joku suvusta olisi alkanut ylimääräisiä rahojaan sijoittamaan. Noh, olen suvun ainoa ylioppilas, joten ei sitä ylimääräistä montaa markkaa kyllä ollutkaan.

Kerrottuani “aikoinaan” isälleni sijoittavani, sain alkuun aika vihaisen ja katkeran puhuttelun. Puhuttelussa argumentointi ja faktat eivät luonnollisesti esittäneet pääroolia, vaan suvun “hiljaiset säännöt” ja peruskoulupohjalta ponnistavan “elämänkokemus”. Olen silti sijoittamista jatkanut, koska päätin jo täysi-ikäisyyden kynnyksellä muutoinkin hylätä ison osan sukuni “elämänviisauksista” ja opiskella+olla kiinnostunut maailmasta itse niin paljon, että voisin luoda omat elämänviisauteni. Salkku on vasta vaatimattomat 20k€, mutta tasan saman verran se on isompi kuin muilla sukulaisillani yhteensä.

Nyttemmin vanhempani osaavat kyllä arvostaa saavutuksiani ja ovat iloisia, että perheeni voi hyvin muiden osa-alueiden lisäksi myös taloudellisesti. Tulen kohtalaisesti toimeen, mutta väitän silti olevani tällä palstalla varallisuudessa alimman 10% tasolla :slight_smile: Jos joskus “oikeasti” rikastun, uskoisin muun sukuni kyllä suoraan tai kierrellen “vaativan” oman osuutensa minun ITSE ansaitsemasta varallisuudesta.

Edit: Tsekkasin piruuttain vanhempien koulutustason vaikutuksia lasten koulutustasoon. Olen itse YAMK:n käynyt. Peruskoulutaustaisten äitien pojista 7% suorittaa ylemmän korkeakouluasteen. Peruskoulutaustaisten isien pojista 8%. (Vanhempien koulutus vaikuttaa lasten valintoihin | Tieto&trendit) Sellaista tilastoa en löytänyt, missä kerrottaisiin lapsen/pojan ylemmän korkeakoulutason yleisyys, kun molemmat vanhemmat ovat peruskoulutaustaisia. Joka tapauksessa, tämä lisäsi kyllä sitä ylpeyttä, jota itselleni saavutuksistani suon :innocent:

Kateellisuuteni ei liity kategorisesti rikkaisiin, vaan enemmänkin niihin rikkaisiin, jotka ovat saaneet jo lähtötilanteessa todella paljon. Tällöin vaurastuminen on moninkerroin helpompaa. Yritän kyllä päästä kateudentunteistani jatkuvasti eroon, ja melko hyvin siinä onnistunutkin jo.

86 tykkäystä

Olen jossain ketjussa vähän avannutkin, mutta koska ketjun idea kiehtoo, ja muiden tarinoita on kiva lueskella kerron lyhyesti myös omani. :slight_smile:

Ikää vähän päälle 30 vuotta ja pienen tytön isä saan olla. Synnyin sukuun, jossa ei ole ollut koskaan korkeakoulutettuja, ja lukion käyneitä viimeisestä neljästä polvesta oli kaksi. Suvussa lisäksi yksi yrittäjä, ja kaikki muut duunarialoilla. Olin sukuni ensimmäinen korkeakoulutettu. Jälkeeni myös veljeni korkeakouluttautui.

Vanhempani duunareita, ilman mitään koulutuksia. Reilusti alle keskipalkan. Loistava lapsuus, rakastava perhe, jossa aina oli kaikkea mitä tarvitsi. Töitä tehtiin vain sitten enemmän, jotta välttämättömyydet voitiin hankkia. Jonkun verran pimeää kapakkahommaa, josta sitten perhe sai rahaa matkustamiseen, ja sen ansiosta päässytkin kiertelemään melko paljon maailmalla.

En ole saanut perintöä, eikä sitä ole tulossakaan tulevaisuudessa. Sijoittamiseen liittyviä asioita ei ole koskaan puhuttu, eikä vanhemmillani olisi siihen ollut mitään annettavaakaan.

Palkkaluokassa olen hypännyt jo muutaman persentiilin omista vanhemmistani. Onko se tuonut lisää onnellisuutta? Epäilen :slight_smile: . Pystyn tarjoamaan lapselleni kaiken tarvitsemansa, ja hieman laittamaan hänellekkin sivuun tulevaisuutta varten (olen karvan alle keskituloinen).

Vaikka sosioekonominen luokka periytyy hyvin vahvasti, pystyy tämän kaavan murtamaan “helposti” hyvällä kasvatuksella, ja ripauksella onnea sattumankaupassa (lapsen piirit, kiinnostuksen kohteet).

45 tykkäystä

Tuo on muuten mielenkiintoinen asia ihan sivuanekdoottina, vaikka siitä ei tässä keskustellakaan. Sosioekonomien status on monimutkainen keissi ja vaikka koulutustaso ei olisi huippuluokkaa niin panostus yleissivistykseen ym. vastaavaan todennäköisesti parantaa esimerkiksi parisuhdemarkkinoilla mahdollisuuksia yhteisten kiinnostuksenkohteiden muodossa. Ei raksaäijän tarvitse olla kiinnostunut vain änärin viimeisimmästä kierroksesta, vaikka tiettyjä stereotypioita halutaan viljellä

Eihän nuo lähtökohdat kovin kummoiset ole olleet. Maalta kun on vanhemmat ovat kotoisin, hyvää koulutusta ei pystytty tarjoamaan ja elintaso sitä luokkaa, että keripukki vaivannut lievänä niin tuskin sosioekonomiset asiat kovin pyörineet mielessä. Äiti kyllä hanskasi taloudenpidon ja opetti säästäväisyyttä, mutta kaipa innostus talousasioihin kumpusi osittain myös sattumasta ja omasta kiinnostuksesta

Pian muuten tulee täyteen 20 vuotta, kun silloin alle parikymppisenä tuli avattua arvo-osuustili. Muistan vieläkin kuinka pankkitäti varoitteli kuinka arvokasta markkinoilla on ja IT-kuplakin puhkesi äskettäin. Saatiin se lopulta avattua ja hyvin tässä on mennyt. Oma kiinnostus ja intohimo opiskella asioita kantaa tässä hommassa paljon pitemmälle kuin yksikään koulu tai tutkinto

42 tykkäystä

Mielenkiintoinen aihe. Oma tausta on keskiluokkaisesta kaupunkilaisperheestä, jossa isällä oli taskuissa reiät, kaikki rahat käytettiin viimeistään ennen seuraavaa palkkapäivää. Vuokra-asunto, rahaa ei ollut ikinä mihinkään muuhun kuin tärkeimpään, eli isän juopotteluun. Jotain pientä viikko- tai kuukausirahaa sain lapsena, aina vähemmän kuin kaverit. Opin säästäväiseksi jo pikkulapsena, en halunnut jatkaa isän viitoittamalla polulla.

Omilleni muutettuani olen aina huolehtinut, että tilillä on puskurirahaa, riippumatta siitä, olenko ollut pieni- vai suurituloinen, todennäköisesti johtuen jonkinlaisesta lapsuudessa opitusta tarpeesta pärjätä omillani. Kulutus on ollut itselläni aina mitoitettu tuloja pienemmäksi, opiskeluaikana tulin toimeen todella vähällä.

Heti, kun kynnelle kykenin, aloin sijoittaa osakkeisiin, suunnilleen parikymppisenä. Salkku on tullut tyhjennettyä moneen kertaan, esimerkiksi asuntohankintojen vuoksi, ja pariin kertaan on tullut otettua sijoituksissa niin hyvin turpaan, että on tullut paniikissa realisoitua kaikki ja pahimmillaan seisotettua säästöjä pankkitilillä aivan liian monia vuosia.

Nyt on jo ikävuosia ja kokemusta sen verran, että riskinottovalmiudet ja ymmärrys riski-tuottosuhteista ovat parantuneet, samoin taloudellinen tilanne. Osakesalkku on jo ihan mittava omaan tulotasoon nähden ja tulotasokin on ihan hyvä, mahdun nykyisin kevyesti parhaiten tienaavaan prosenttiin suomalaisista palkkatulojenkin puolesta.

Äiti oli työuransa melko pienipalkkaisissa töissä, mutta sai säästettyä henkivakuutukseen, jossa vähän rahaakin vuosikymmenten työurasta ehti kertyä, ja hän on sälyttänyt säästöjensä hoidon sittemmin minulle. Isä on opettanut, että osakesijoittaminen on joutavaa keinottelua ja parhaimmillaankin enintään nollasummapeliä. Hän on ollut aina kateellinen parempiosaisille,ja on yhtä lailla ilmeisen kateellinen minulle, lienee lähinnä ihmeissään, että miten on mahdollista, että olen päätynyt hyväosaisten joukkoon. Sisaruksia ei ole, niin sillai ei ole vertailukohtia. Puoliso on vielä säästäväisempi kuin minä, liekö ollut alitajuisena valintakriteerinä.

42 tykkäystä

Kiinnostava aihepiiri.

Omat vanhempani ovat korkeakoulutettuja. Äiti maisteri ja isällä AMK-tutkinto. Lapsuuteni oli onnellinen, vietin sen maaseudun rauhassa. Tarkemmin ajatellen vanhempani olivat maalaiskylässä aikamoinen poikkeus koulutuksensa vuoksi.

Äitini varsinkin oli akateemikkona ja yliopistolla töissä käyvänä melkoinen eriskummallisuus. Vihervasemmistolainen feministikin hän oli, joka poikkesi kylän keskustalaisesta ajatusmaailmasta aika rajusti. Naapureiden kanssa välteltiin politiikkaa. :smile:

Suvussani on työväenaate ja demarius ollut muutenkin vahvana. Äidin isä oli AY-aktiivi. Porvarit olivat yksiselitteisen pahoja. Sylkäisemällä sen sanan sai suustaan ulos. Rikkaat olivat rikastuneet repimällä omaisuutensa duunareiden selkänahasta. Säästäväisyys oli hyve, mutta sijoittamisen päälle eivät vanhempani ymmärtäneet. Tosin eipä kai sitä sijoitettavaa olisi ollutkaan.

1990-luvun lamassa vanhemmat nimittäin olivat vuorotellen työttöminä. Asuntolainan korko nousi pahimmillaan 17%:iin, joten vanhemmat maksoivat pelkkiä korkoja. Rahaa ei ollut yhtään mihinkään ylimääräiseen, kuten lasten harrastuksiin. Hevoset ja muut eläimet veivät nekin tuloista suuren osan. Lainata piti milloin mistäkin.

Jotenkuten kuitenkin selvittiin. Oltiin köyhiä, mutta onnellisia. Saarioisten pizzoja lämmiteltiin ja tuunattiin. Isä teki mitä tahansa töitä painoväritehtaan linjaston kolmivuorotöistä lähtien, jotta rahaa saataisiin ja sitä kautta leipää pöytään. Hän ja myös isovanhempani ovat aina olleet kovia tekemään töitä.

Ironista kyllä suvusta löytyy myös yrittäjiä. Äidin äidillä oli kaksi kenkäkauppaa Lahdessa ja isoäidin siskolla kaksi Marimekon liikettä. Tästä syntyi myös minulle sidos Marimekkoa kohtaan, kun firman vaatteita oli meillä aina. Tällaista pienyrittäjyyttä ei kuitenkaan pidetty pahana riistokapitalismina.

2000-luvun ensimmäisinä vuosina vielä kituuttettiin, mutta sitten vanhemmilla alkoi mennä hyvin. Kumpikin eteni uralla, sai keskituloisen työpaikan ja yhtäkkiä pihaan tuli katumaasturi (käytetty) 90-luvun vanhojen Saabien tilalle. Onnea kesti hetken aikaa ennen kuin porukat erosivat juuri, kun olin itse täysi-ikäistynyt. Tämä oli alaikäiselle siskolleni erityisen kova paikka.

Vanhemmat eivät tosiaan sijoittamisen päälle ymmärtäneet. Opin kuitenkin säästämään rahaa, vaikkapa omia stereoita varten. Ymmärsin, että raha ei kasva puussa. Sen verran sijoitustietoa minulle karttui, että sain isoisältä yo-valmistujaislahjaksi 100kpl Outokummun osakkeita. Tarvitsin kipeästi rahaa opintoihin, joten myin ne pois arvon noustua 1700 eurosta 3200 euroon. Tämän jälkeen arvo romahtikin sitten. Tämä ehkä kylvi siemenen siihen, että sijoittamalla voi saavuttaa tuottoja, vaikka en siitä mitään ymmärtänytkään. Palasin ajatuksen pariin kuitenkin vasta vuosien päästä.

Isoisä oli muutoinkin minulle tärkeä hahmo ja esikuva. Hän tuli hyvin köyhistä oloista. Koulut jäivät kesken, kun hänen isänsä kuoli vaikean sairauden murtamana, jonka vuoksi isoisä teki 13-14-vuotiaasta saakka täysipäiväisesti töitä. Hän nousi lopulta Suomen toiseksi aluejohtajaksi eräässä painovärifirmassa ja yhtäkkiä hänellä olikin paljon rahaa, jota hän sitten myös lahjoitti hyväntekeväisyyteen huomattavia summia. Hän myös lahjoitti minulle mainitut osakkeet ja mopon ollessani 15-vuotias sekä vei meitä vuosittain Lappiin laskettelemaan, mihin vanhemmilla ei olisi ikinä ollut varaa.

Jossain kohtaa aloin kyseenalaistaa omaa vasemmistolaista kasvatusta ja ajattelumaailmaani. Suurin yksittäinen oivallukseni liittyy siihen, että kaikki poliitikot ajavat (omien etujensa lisäksi) sitä, minkä uskovat olevan maamme parhaaksi ja demokratia on kompromisseja. Toisin sanoen ei kukaan ihminen ole paha, vaikka ajattelee eri tavoin ja politiikassa on joskus ajettava ääripäitä saadakseen halutun keskitien ratkaisun. Opin ymmärtämään eri tavalla ajattelevia ihmisiä erittäin hyvin ja kykenen samaistumaan erilaisten ihmisten ajattelumaailmaan.

Nyt toivon, että kansankapitalismi leviää ja suomalaisista tulee vauraita. Siksi perustin myös blogini, jos se inspiroisi muitakin sijoittamaan. Ainakin se toimii päiväkirjana minulle itselleni. Pidän nykyään sijoitusten tuottoa riskinotosta saatuna palkkiona, enkä duunareilta pois revittynä rahana. Jonkun pitää kuitenkin omistaa yritykset ja tuotantovälineet. Nämä tuotot sitten investoidaan uusiin yrityksiin ja syntyy esimerkiksi duunareille työpaikkoja.

Vuonna 2013 laitoin muutaman kympin pankin yhdistelmärahastoon. Jo vuonna 2014 löysin indeksisijoittamisen Marko Erolan Paras sijoitus -kirjan myötä.

53 tykkäystä

Olen jo hiukan päälle 60-vuotias ja yksinhuoltajaäitini kasvattama ainoa lapsi. Isäni kuoli ollessani 3-vuotias. Äiti teki työuransa konttoristina ja oli aika tiukilla. Hän opetti minulle säästämistä; viikkorahoja laitettiin OP:n hippoon ja talletettiin myöhemmin tilille. Kotoa on siis kannustettu säästämiseen ja “järkevään” rahankäyttöön. Esimerkiksi: osamaksulla ei kannata ostaa, autoa varten pitää säästää eikä tehdä velkaa jne.

Sijoittaminen alkoi Osuuspankin hintaviin tuulipukurahastoihin jossain 2009-2010 maissa. Oltiin jo noustu finanssikriisin pohjilta. Osakkeet tulivat mukaan syksyllä 2020 ja salkku on nykyään aika “boomer” ja pääpaino on indeksi- ja ja jopa korkorahastoissa. Sitten on pieni riskisempi salkku. Mitä enemmän ikää sitä vähemmän riskiä.

Taloudellinen tilanteeni on aika vauras ja tähän on ainakin pari merkittävää syytä. Työttömyys on kiertänyt minut kaukaa. Sain työpaikan heti intin jälkeen. Muutaman vuoden jälkeen (1986) työnantaja ehdotti lisäkoulutusta Tekussa opintovapaalla. Kouluttauduin ja ansiot kasvoivat merkittävästi.

Toiseksi, olen lapseton. Vaimolla on aikuiset pojat, joille varallisuuteni aikoinaan päätyy.

Kolmanneksi, on tietenkin tuo mainitsemani järkevä rahankäyttö. Se ei tarkoita sairaallosta nuukuutta, vaan usein pohdin tarvitsenko oikeasti jotain uutta tuotetta. Nykyään rahaa menee enemmän elämyksiin ja matkusteluun. Elämästä nauttimiseen. Vaimo joskus osuvasti totesi, että olen joissain asioissa hyvinkin tarkka ja aika avokätinen jossain muussa (hieman hyväntekeväisyyttä Ukrainan suuntaan ja Lääkäreille ilman rajoja mm).

Olen viihtynyt työpaikassani erinomaisesti. Alkuvuodesta -23 tuli 40 vuotta täyteen, ja tein päätöksen lopettaa työni. Vanhuuseläkkeeseen on vielä kolme ja puoli vuotta, mutta minulla ei ole taloudellisia huolia. Vaimo on yrittäjä (itsensä työllistäjä) ja tekee vielä pari päivää viikossa töitä. Hän pystyy järjestämään helposti työnsä, joten ollaan päästy mukavasti matkustelemaan. Pian on vuosi vapaaherruutta takana ja se on ollut mahtavaa aikaa.

Tein exitin hieman etuajassa, koska siihen oli mahdollisuus. Vuosia sitten tuli pohdittua, että sitten kun on eläkkeellä, niin sitten tehdään sitä ja tätä. Ei voi tietää paljonko vuosia on jäljellä, joten tehdään niitä lempijuttuja just nyt :slight_smile: .

59 tykkäystä

Ensimmäinen postaus koko foorumille.

40-vuotias laman lapsi ja kaksi sisarusta.

Vanhemmilla ammattikoulutus, ja laman aikana oli tiukkaa mutta kaikki tarpeet tuli täytetyksi. Koulutukseen omalla tavallaan motivoitiin, lukio maksettiin jne. Isä puhui että opiskelkaa lääkäriksi tai lakimieheksi. Mutta. Nuorena kun on epävarma niin mihinkään ei oikein kunnolla ohjattu. Jätin lukion kesken, asia oli ok eikä siitä keskusteltu tyyliin edes miksi… Näin jälkikäteen olisin kaivannut persuksille potkimista. Kotona ideologia oli oikeastaan että tee mistä tulet onnelliseksi.

Rahasta ei oikein puhuttu (saatika osakkeista yms), viikkorahaa saatiin vaikkei kummoisia määriä. Nyt tämän keskusten myötä tajusin että meillä kotona varallisuutta ei nähty mitenkään onnellisuuden mittarina. Toinen isoisä oli varakas johtaja, joka oli aika kylmä ihminen. Ehkä sitä oppi ettei raha (välttämättä) tee onnelliseksi, kun taas toinen isoisä aikaisella pienellä sairauseläkkeellä maailman ihanin ihminen. Ei meillä rikkaita haukuttu tai oltu kateellisia. Rahasta tai talousasioista ei oikein puhuta perheen kesken edelleenkään, sillä ei ikäänkuin ole mitään merkitystä. Ei siis siksi että siihen olisi latautunut jotain negatiivista tms.

Asuin alueella jossa sosioekonomiset taustat olivat laidasta laitaan. Kavereina oli miljoonaperijöiden yrittäjälapsia ja alkoholistivanhempien sijoitettuja lapsia. Tuolloin joskus esiteini-iässä tajusin miten moni yrittäjän lapsi oli todella vanhempien puutteessa. Oli valtavat omakotitalot, mutta kotona ei ketään tai ruokaa, oli vaan rahaa jätetty pöydälle. Tämä siis taustana sille miksi rahan hankinta ei ole nuorena motivoinut. Arvostan silti yrittäjiä todella paljon, eivät kaikki tietenkään ole samanlaisia. Silloin “ennen” sijoittaminen oli niin harvinaista hommaa että yrittäjyys oli ainoa tapa kuvitella taloudellista menestystä.

Nyt sitten myöhemmin opiskelin alemman korkeakoulututkinnon, ylempää opiskelen.

Ekaluokkalaiselle lapselle jo paljon puhunut miten talous ja yrittäminen toimii, lapsen tasolla tietysti. Sijoittaminen on kiinnostanut jo viitisen vuotta, säästeliäs (mutten pihi) olen ollut aina ja olen edelleen. Palkka riittää täysin omaan tarpeeseen ja jää yli. Mielestäni on vain hienoa ja upeaa jos ihmiset säästävät tai sijoittavat. Sijoitan itse koska sijoittaminen ja talous on mielenkiintoista ja periaatteessa saan rahaa tekemättä juuri mitään ylimääräistä. Vähän ristiriitaista omalla tavallaan koska raha ei ihan hirveästi määrittele onnellisuuttani, mutta ei rahasta oikein haittaakaan ole. Lapsella on rahastoja ja käteistä ja eihän tuo niistä tiedä. Rahan makuuttaminen lähes nollakorolla perus tilillä on tyhmää ja se on epäloogista niin siksi sijoittaminen + rahaa hyvällä talletuskorolla

Sisaruksista veli sijoittaa ja säästää myös, todella ylisäästeliäs. Sisko taasen laittaa hyvin pieniä summa (5-10€) kahdelle lapselle säästöön tilille. En usko että sisko on edes tietoinen että eri pankeista saa eri korkoa säästöille. Hienoa että edes jotain säästää kuitenkin.

45 tykkäystä

Duunariperheestä täälläkin. Isä teki työuransa kansakoulupohjalta tehtaassa, äiti oli milloin sihteerinä, milloin työttömänä. Meidän pärjäämisemme ei käytännössä eronnut millään tavalla naapuriperheistä. Säästämiseen kannustettiin, mutta muuten rahakasvatus tuli lähinnä sanontojen muodossa:
Suomessa ei työtä tekemällä rikastu, on lause jonka olen kuullut varmasti tuhansia kertoja. Isäni on tehnyt kovaa ja raskaita töitä koko ikänsä, eikä varmasti tarkoittanut lausetta niin kuin minä sen tulkitsin:
opin jo nuorena sen, ettei Suomessa siis kannata tehdä töitä. Tämä yhdistettynä äitini ajoittain pitkiinkin työttömyysjaksoihin, en ole koskaan pitänyt työelämää luotettavana paikkana saada tuloja. Näin ollen en vaivautunut kouluttautumaankaan, ja mitäpä sitä liioittelemaankaan: en olisi koskaan päässyt korkeakouluun sisään.
Kiinnostukseni työntekoa kohtaan on ollut aina lähes vastenmielisyyttä hipovalla tasolla, olen tehnyt vain määräaikaisuuksia tai osa-aikaisia töitä ja käytännössä pärjännyt vain säästeliäisyyteni ansiosta.
Piheyteni myötä heräsin 25 vuotiaana siihen, että säästötilillä alkoi olla “naurettavan paljon” rahaa vain tilillä pidettäväksi. En muista oliko minulla vielä tuolloin edes mitään käsitystä osakemarkkinoiden olemassaolosta, sillä päädyin ensimmäiseksi laittamaan pienen potin kulutusluottoihin. Vuoden jälkeen totesin, että rahat eivät hävinneetkään tuhkana tuuleen ja uskalsin alkaa etsimään uusia kohteita. Jossain tässä välissä olin myös löytänyt Rahapodin Martin Paasin “kustannustehokkaisiin indeksirahastoihin” -opit, niinpä päädyin Nordnettiin.

Lopulta sijoittaminen on antanut satakertaisesti enemmän kuin olisin ikinä voinut kuvitella. Ensimmäinen oivallukseni oli, että tämähän on se keino päästä pois sieltä vihaamastani työelämästä. Muutama vuosi myöhemmin ymmärsin, että ehkä se työelämä ei olekaan se ongelma, vaan se etten itse sovellu työskentelemään toisten ihmisten alaisuudessa. Olen myös pitänyt itseäni aina huonona oppimaan, olen tämänkin luuloni joutunut sittemmin todistamaan ainakin osittain vääräksi.
Käytännössä olen avannut tämän myötä sellaisia ovia, mitä en tiennyt olevan olemassakaan.
Toisaalta, olen niitä myös sulkenut.
Työmaalla olet ehdoton outolintu, joka varastaa elantosta muiden taskusta ja kuvittelen vain itsestäni liikoja. Sellaiselle henkilölle, kenelle “porukkaan kuuluminen” on tärkeää, olisi varmaan jo lopettanut koko sijoittamisen.

Itse juuri vuodenvaihteessa päivittelin sijoitussuunnitelmaani ja laskin montako päivää vielä eläkkeelle: 1810.
Jos sitä vaikka sitten eläkkeellä lähtisi opiskelemaan, ehtisi vielä ennen neljänkympin ikää.

24 tykkäystä

Olen alle 30v viisihenkisestä yrittäjäperheestä kotoisin. Oma sukuni on täynnä yrittäjiä, mutta silti omaavat työväenaatteen. Isoäitini tokaisu tiivistää hyvin tilanteen: ”kapitalistisiat ajavat taksilla”, jolla hän perustelee miksi ei voi käyttää taksia kauppareissuihin, vaikka omat voimat ja kyky ajaa alkavat olla jo siinä tilanteessa, että jotakin muuta pitäisi tehdä.

Isäni oli työelämässä vain muutaman vuoden oman syntymäni jälkeen ja jäi sairaseläkkeelle vaikean epilepsian vuoksi. Sairaseläkkeen suuruus taisi olla jotakin 1500€ pintaan, tarkkaa summaa en tiedä, koska en ole ikinä kysynyt, mutta ei sillä juhlita. Isäni on käsillä tekemisen mestari ja onnistuu korjaamaan kaiken. Tai ainakin se tuntuu siltä, koska sellaista asiaa en ole onnistunut vielä rikkomaan, jota ei olisi yhdessä saatu korjattua. Tästä taidosta olen niin kiitollinen kuin vain voi olla. Siinä säästää valtavan pennin, kun itsekin osaa korjata rikki menneet asiat.

Koko perheen käytännössä elätti yrittäjä äitini. En ole samanlaista ihmistä vielä tavannut, joka olisi tehnyt yhtä paljon töitä. Ensimmäiset 15 vuotta elämästäni näin hänet vain ohimennen. Isä oli aina kotona ja huolehti, että pojat pääsivät harrastuksiin yms. Olisin itse halunnut aikoinaan harrastaa jääkiekkoa, mutta siihen ei ollut varaa, joten lajiksi valikoitui huomattavasti halvempi vaihtoehto. Äitini kouluttautui perheen elättämisen ohessa ylioppilaaksi ja valmistui vielä ammattikorkeakoulusta.

Finanssikriisin aikoina yrityksen toiminta keskeytyi noin vuodeksi ja tällöin rahat olivat todella tiukassa toimipaikan vaihdoksen vuoksi. Tähän liittyy surullinen tarina, kun vanha toimipiste yllättäen purettiin kaupungin toimesta. Uusi toimipaikka vaati valtavasti investointeja ja velkaa ja juuri pahimmassa mahdollisessa taloustilanteessa. Jollakin ilveellä uusi toimipaikka saatiin kuitenkin avattua. Muistan itsekin tehneenä vähän yli 10-vuotiaana jotakin maalaushommia ja lattian asennuksia. Isäni terveys oli koetuksella, koska fyysinen rasitus myös pahentaa hänen epilepsiaansa. Palkallista työvoimaa toimipisteen remontoimiseen ei juuri ollut mahdollista käyttää rahatilanteen vuoksi tai se pidettiin niin minimissä kuin vain voitiin. Muistan vieläkin sen stressin mikä perheellä oli tuohon aikaan. Siksi myös minä ja muutaman vuoden vanhempi isoveljeni joutuivat töihin. Yrittäjätaustainen suku helpotti valtavasti, koska ihmiset todella halusivat auttaa ja ammattitaitoa löytyi monilta aloilta.

Yritystoiminta oli kuitenkin aktiivista, vaikka liikevaihtoa ja tulosta ei ollut ja kulut juoksivat. Perhe piti elättää. Yrittäjä ei ole oikeutettu tukiin Suomessa. Elantomme oli nyt riippuvainen isäni sairaseläkkeestä ja samaan aikaan yritystoiminta imi kaikki säästöt eivätkä nekään riittäneet. Äitini oli pakko kaiken keskellä vielä hakeutua töihin samaan aikaan kun omaa yritystoiminta oli ajettava ylös. Mielessä kävi myös se vaihtoehto, että isäni olisi terveyttänsä uhaten palannut työelämään.

En ole millään tavoilla katkera tuosta, vaikka jouduin jo nuorena töihin, kun kaverit pelasivat videopelejä. Siinä tuli opittua sellaisia asioita, joista hyötyy loppuelämänsä.

Yrityksellä menee nyt kohtalaisen hyvin ja äitini pääsi kuin pääsi eläkkeelle melko aikaisin, mutta työtunnit huomioiden hänen olisi pitänyt päästä jo aikoja sitten. Sinänsä on ollut hienoa kasvaa tällaisessa perheessä, sillä on nähnyt ne aallon pohjat kuin huiputkin. Olen joskus pallotetellut ajatuksella, että jos yritys olisi syystä tai toisesta kaatunut. Perheemme tilanne olisi ollut hyvin erilainen. Siksi koronarajoitukset ottivat periaatteellisella tasolla koville, koska tiesin, että ne tulevat aiheuttamaan surullisia ihmis- ja perhekohtaloita.

Vanhempani sijoittivat pääasiassa joihinkin rahastoihin eivätkä tienneet osakkeista juuri mitään. Oma kiinnostukseni heräsi joskus 14-vuotiaana, kun satunnaisia tienistejä alkoi kertyä moneltakin suunnasta. Olen aina itsekin omannut yrittäjämentaliteetin. Velipojan kanssa käytiin sieni- sekä marjametsällä ja myytiin saalis paikallisille ravintoloille. Parhaimpina satovuosina ehdittiin jopa käydä ennen koulunalkua aamulla. Jotkut kaverit naureskelivat meille, mutta siinäpähän nauroivat. Tienistit olivat useita tuhansia sesonkien aikana, mikä on valtava raha 12 vuotiaalle. Ja kaikki tietysti myöhemmin osakkeisiin!

Omaan taloudenpitooni liittyen olen erittäin pihi tiettyyn pisteeseen asti. En säästä paikoissa, joissa ei saa säästää. Tämä mahdollisti sen, että sain kanavoitua jo hyvin nuorena tienistini sijoituksiin. Opintolainan sijoitin osakkeisiin. En tarvinnut sitä tai tukia elämiseen, säästöt olisivat kantaneet aivan hyvin koko opiskeluajan, vaikka ei olisi tehnytkään töitä. Nyt ymmärrän, että sijoittamisen aloittaminen oli paras päätös ikinä. Täytyy todeta, että kyllä se passiivinen tulovirta vaan tuntuu hyvältä. En väitä olevani mestari sijoittamisessa, mutta en ainakaan ole onnistunut häviämään rahaa. Jopa äitini luottaa raha-asioissaan minuun, sillä saan pitkälti hoitaa hänen sijoituksensa. Ja perheemme tarinamme huomioiden hänen kohdallaan mietin sijoitusta kolme kertaa tarkemmin kuin sijoittaessani omia rahojani.

Olen itse harkitsemassa akateemista uraa. Korkeasti koulutettuja suvussani ei juuri ole muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, kaikki ovat olleet “työakkoja tai ukkoja”. Yrittäjyys kiehtoo silti ja ehkä jonain päivänä kykenen yhdistämään nämä kaksi polkua. Erotun kieltämättä taustallani akateemissa piireissä. Sattumalta olen sellainen, joka menee suoraan asiaan ja saa asioita tehdyksi. Vihaan kaikenlaista uusavuttomuutta.

48 tykkäystä

Olen viittä vaille 40-vuotias ja sisaruksia kolme, olen heistä vanhin. Sain mielestäni tiukemman kasvatuksen 80-luvun nousun ja 90-luvun laman aikoihin, kuin sisarukseni, mutta jälkikäteen tyytyväinen niihin rajoihin ja sanktioihin, olinhan itse kuitenkin syypää usein tyhmyyksiini, lämmöllä niitä aikoja nykyään muistelee.

Olen itse tupla-amis, kaksi eri perustutkintoa, jotka täydentävät tarvittaessa toisiaan, enkä aijo enempää kouluttautua erikseen koulun penkillä istuen, näillä pärjään varmasti. Vanhempani perusduunareita, isällä varastoalaa ja äidillä hoitoalaa. 90-luvulla lama-aika johti siihen, että raha oli tiukilla. Jauhelihapaketteja puolitettiin, minä sain vaatteita ilmaiseksi käytettynä jne. Siitä huolimatta meikäläisen joululahjakasat oli valtavia, mm. NES ja Amiga 500 ilmaantui pukin säkistä, vaikka en olisi edes tarvinnut, samat pelit ja vehkeet oli kavereilla, olin myös ulkoleikkilapsi muutenkin. Olen jälkikäteen asiasta maininnutkin, että ei olisi tarvinnut, niille rahoille olisi ollut varmasti parempaakin käyttöä.

Olin tuhlaaja lapsena ja raha poltteli aina. Raha-asioissa sain säästösuositteluja niin vanhemmilta kuin isovanhemmiltakin, mutta siihen se lähinnä jäi. Postipankin tililtä hain usein salaa sinne säästettyä rahaa, kun se onnistui pankkikirjalla ilman henkilöllisyyden todistamista siihen aikaan. Mikä tuli, niin se myös meni. Sain ensimmäisen puhelimeni, Nokia 5110, rippikoululahjaksi, joka maksoi muistaakseni 1999 mk. Viikkorahani oli 50 markkaa ja jaoin lähiölehtiä joka perjantai 3,5 vuoden ajan ja jos jostain olen ylpeä, niin olen maksanut omilla työllä tienatuilla rahoillani kaikki puhelinlaskuni aina rippikouluajoista lähtien, ylimääräistä ei sitten koskaan jäänytkään. Sama 050-alkuinen puhelinnumerokin on yhä käytössä yli 25 vuoden jälkeen.

Kun lapsena ja nuorena ei omaa rahaa niinkään ollut humputteluun, niin jo se opetti hieman, mutta ei riittävästi. Liian pitkään oletin, että rahan ainoa käyttötarkoitus on kuluttaa sitä. Jos sain 10, 20, 50 tai 100 mk, niin se meni hetkessä. Tätä jatkui vielä armeija-aikanakin, eli päivärahat meni niihin puhelinlaskuihin ja viikonloppurällästelyihin. Armeijan jälkeen 20 vuotta sitten tuli se hetki elämässä, kun piti itsenäistyä ja äiti ikään kuin patisti muuttamaan omilleen ja hyvä niin…


Pomppaan nyt 20 vuoden takaa tähän päivään, eli olen itse nyt 6,5 vuotta sijoittanut ja sijoituksiin omista tuloistani siinä ajassa nollasta aloittaneena säästänyt pian kuusinumeroisen summan. Ei tuloni mielestäni korkeat ole, reilu pari tonnia nettona käteen joka kuukausi, mutta säästöprosenttini viime vuonna oli ihan mukavat 56% koko vuoden nettotuloista.

Olen nyt perheestäni ainoa hyvää vauhtia vaurastuva, jonka pakolliset menot (asuminen, laskut ja ruoka) on vajaan tonnin kuukaudessa, joka on jopa vähemmän, kuin 10 vuotta sitten. Olen siis kouluttanut itse itseni parhaaksi talousasiantuntijaksi, joka oivalsi sen, että rahan ainoa käyttötarkoitus ei ole sen kuluttaminen ja että menot sekä tapa elää pitää mitoittaa ja suhteuttaa tuloihin huomioiden myös kauhuskenariot, kuten ilkeästi alkanut vuosikymmen todistaa. Tykkään myös sanoa, että säästäminen on pakollinen meno, joka pitää hoitaa.

Olen yrittänyt jakaa säästämisen ja sijoittamisen ilosanomaa sekä oman taloutensa seurantaa erityisesti sisaruksilleni, joilla on vielä hyvin aikaa kasvattaa omaisuuttaan, mutta vielä toistaiseksi menot vie tulot ja/tai kiinnostusta ei vain löydy. Ainakin voin itse heille tarvittaessa todistaa, että mitään rakettitiedettähän tämä ei ole, pitää vain aloittaa, ihan vaikka niillä kympeillä, ihan kuten itsekin aikoinaan.

40 tykkäystä

Olen lähtöisin 5 henkisestä yksinhuoltajaperheestä, Äiti teki enimmäkseen siivoojan pätkätöitä ja rahat oli tiukalla. Oltiin köyhä lapsiperhe, mitään ei saanut itsestään selvyytenä, vaan kaikki piti ansaita…Sijoittamisesta emme tienneet mitään, eikä sukukaan.

Äiti meni vielä takaajaksi muiden lainoihin ja joutui maksumieheksi ja välillä ruokakin loppui pöydästä… Saatiin spr:ltä jouluisin vaatepaketteja ja Kirkolta esim. lahjakortti kauppaan… Itsekin annan joka vuosi Hyvä Joulumielikeräykseen mielelläni rahaa, koska tiedän miten tärkeää työtä se on…

Osa sisaruksista on katkeria köyhästä lapsuudesta, mutta itse en vaihtaisi mitään pois… Sen takia sinä olet sinä kokemiesi asioiden takia ja valitettavasti vain “kivun” kautta ihminen kasvaa eniten…:slightly_smiling_face:

Näin pienenä kun äiti itki iltaisin laskupinon vieressä, että miten kaikista selvitään. Silloin päätin, että en haluaisi joutua kokemaan samanlaista…
Lukion jälkeen menin duunarihommiin, koska olen aina tykännyt tehdä käsillä töitä…Tein paljon ylitöitä ja pistin säästöön osakkeisiin niin paljon kuin pystyin…

Vedin täysillä ilman mitään tietoa vuosituhannen vaihteen osakekuplaan ja tein tuhansien eurojen tappiot…

Luin kaikki sijoituskirjat mitä löysin kirjastosta ja lähdin uudestaan sijoittamaan nollasta 2004 osinkopainotteisesti…
Tavoittelin taloudellista riippumattomuutta, mutta nykyään enemmänkin taloudellista vapautta: voi esimerkiksi ottaa mieluisen työn vastaan vaikka se oli pieni palkkainen jne.

Ja esim. omakotitalon rakentaminen perheelle oli iso taloudellinen ponnistus… Ei kaikesta voi säästää, perhe on oikeata rikkautta elämässä. Jos liikaa säästää, niin voi menettää muita tärkeitä asioita ja elämää jää elämättä… Tasapaino tulee löytää…

Nyt 46 vuotiaana osinkotulot ovat vuodessa n. 30K€ ja etsin osaikatyötä ja yritän nauttia saavutuksista/vapaudesta…

54 tykkäystä

Olen kolmekymppinen ja maaseudulla kasvanut duunariperheessä. Minulla oli onnellinen lapsuus, vaikka toisaalta jälkikäteen olen ymmärtänyt, että lapsuuteni ei ole ollut ihan normaali. Äidilläni oli vakavia mielenterveysongelmia ja isälläni oli jonkinasteista alkoholiongelmaa. Töitä isä kuitenkin on ollut kova tekemään ja hän onkin ahkerin ja aikaansaavin ihminen, jonka tiedän. Jos jostain olen kiitollinen isälleni, niin häneltä peritystä työmoraalista.

Rahakasvatusta en ole juurikaan saanut. Sen sijaan kannustettiin opiskeluun ja nuorena palkittiin hyvistä arvosanoista. Sijoittamisesta ei ole koskaan puhuttu tai on sen verran, että sijoittaminen ei isän mielestä kannata. Taustalla hänellä itsellään on huono kokemus. Minulle on myös annettu ymmärtää, että laina on aina pahasta. Vanhemmillani ei ole koskaan ollut juuri velkaa.

Vaikka vanhempani ovat olleet pienituloisia, kävimme paljon ulkomailla. Tämä oli todella harvinaista ala-asteellamme. Muutenkaan minulta ei ole ikinä puuttunut mitään. Vanhemmilta opin sen, että pienillä tuloilla pärjää oikein hyvin, jos kulut ovat pienet.

Muistan saaneeni 1800e äidiltä, kun lähdin opiskelemaan. Se oli iso raha äidilleni, jonka tulot olivat todella pienet. Sen säästämiseen oli varmasti mennyt kauan. Koska minulle ei koskaan ollut opetettu rahankäyttöä, tuhlasin tuon summan saman tien kaikkeen turhanpäiväiseen. Harmittaa vieläkin. Äidilläni oli myös tapana pistää minulle yht’äkkiä rahaa pyytämättä. Hän ei ymmärtänyt, että antamalla vastikkeetonta rahaa, teki minulle karhunpalveluksen. Aika monta vuotta meni niin, etten kiinnittänyt rahankäyttöön huomiota, koska sain niin helposti äidiltäni rahaa.

Jossain kohtaa aloin hieman kypsymään ja jostain syystä kiinnostuin sijoittamisesta. Aloin seuraamaan eri medioita, jotka toitottivat sijoittamisen ilosanomaa. Olen nyt sijoittanut 3 vuotta ja sijoitukset ovat vielä pieniä. Jossain kohtaa pääsin hyvään vauhtiin sijoittamisessa, mutta tämän hetkiset opiskelut ja osa-aikainen työ hieman hidastavat matkaa. Homma jatkuu isommin sijoittamisen parissa kun valmistun ja pääsen taas takaisin työelämään paremmalla palkalla.

Olen ylpeä ja kiitollinen, mitä kaikkea on tullut saavutettua, vaikka lähtökohdat ovat olleet vaatimattomat ja vanhemmilta saadut eväät melko heikot. Moni asia on valjennut minulle, koska olen utelias ja minulla on valtavan suuri halua oppia, kehittyä ja edetä. Innostun myös asioista helposti, joka varmasti edesauttaa pärjäämistä. Koen myös olevani onnekas, että olen suht nuori ja pääsen nauttimaan tietoyhteiskunnan eduista. Ikinä oppiminen ja itsensä sivistäminen ei ole ollut näin helppoa kuin se nyt on. Samaa mahdollisuutta ei ole ollut omilla vanhemmillani minun iässä.

37 tykkäystä

Tervehdys tänne.
Tämä on ensimmäinen kirjoitukseni tänne ja pidän tämän lyhyenä.

Tosiaan. Olen 70-luvun lopun lapsi. Molemmat vanhemmat oli duunariammateissa ja rahaa ei perheeseen tullut ovista ja ikkunoista. Mutta kuitenkin perheessä oli aina kaikkea ns. “turvalliseen” elämään. Omakotitalo, kesämökki, ruokaa, juomaa yms :grin:. Ei kuitenkaan mitään kalliita huvituksia, eikä turhia ostoksia.
Eli hyvä peruskoulutus kotona itselle, että duunarinakin pärjää ilman kituuttamista.

Pompataan ajassa paljon eteenpäin… Itsekin työskennellyt duunarialoilla. Ensin raksalla vajaa 20 vuotta ja nykyään sähkön parissa. Molemmat ammatit koulutustasoon nähden hyväpalkkaisia.

Elämä on käännellyt rahatilanteita mullinmallin. Nuorehkona miehenalkuna sain sivuun rahaa jemmaan. Ei jättisummia, mutta mukavan puskurin elinkustannuksiin nähden.

Loikataan taas vuosia eteenpäin…
Lapsi, asuntolaina ja ero. Tosiaan exän kanssa asunto myytiin pakkotilanteessa niin, että velkaa jäi 20000€ per nuppi. Kiva oli maksella ilmaa muutama vuosi.

Nyt olen päässyt siihen tilanteeseen, että jotain jää käteenkin. Työni perustuu urakkapalkkaukseen ja vielä ikä/kunto antaa “hillua hulluna”. Tulot ollutkin pari viimeistä vuotta 70-80k€.

Ja, itse asiaan. Osakesijoittaminen tullut nyt uutena elämääni. Ajatuksena saada raha tuottamaan, eikä makaamaan tilillä. Tai, että tuhlaisin kaikki ylimääräisen turhuuksiin.

Aikamoista opettelua tämä tulee olemaan.
Viime vuonna avasin OST:n ja eka 10k€ sinne laitettu poikimaan. Loppuvuoden n.+7% on vaihtunut tämänhetkiseen n.-7%:iin. :joy:
Naurettavaa, mutta samalla äärimmäisen kiinnostavaa. Monille täällä varmaan ihan taskuraha tuommonen 10k€, mutta itselle aika hemmetin iso summa.

Näin. Mielenkiinnolla kohti tulevia pomppuja ja romahduksia. :sweat_smile:

56 tykkäystä

Ensimmäistä kertaa innostuin kirjoittamaan tänne. Olen syntynyt 1960-luvun alussa. Sijoittaminen oli minulle silti tuttua jo ala-asteikäisenä. Vanhemmat ovat molemmat vauraista ja koulutetuista suvuista. Osakkeita on hankittu jo sukupolvien ajan toisen vanhemman puolella. Pörssi perustettiin 1912, mutta sijoituksia osakkeisiin on tehty jo ennen tuota. Muutamasta firmasta, joissa aiempi polvi on ollut perustajaosakkaana, on kasvanut myöhemmin pörssiyhtiöitä. Ei tosin enää itsenäisiä sellaisia.

Isä työskenteli teollisuudessa ja äiti oli kotona, elintaso perheessä oli erittäin hyvä. Isällä oli hieman työkokemusta myös pankin sijoituspuolelta ja hän osti osakkeita useissa pörssiyhtiöissä itsekin. Ei koskaan myynyt yhtään osaketta. Äidillä oli perittyjä osakkeita varmaan noin tusinassa yhtiössä. Nykyään puhutaan lapsille säästämisestä. Kohdallani tuota tapahtui jo ihan lapsena. Siirrettiin osakkeita lapsille ja merkittiin niitä myös anneissa. Olen leikannut kuponkeja jo koululaisena ja postin mukana tulleet vuosikertomukset eivät menneet roskiin. Osinkoa arvostan edelleen - sen nostamiseen ei tarvita enää saksia. Täysi-ikäiseksi tultuani minulla oli seitsemän yhtiön osakkeita. Ei välttämättä tietoista hajauttamista, kun noita oli hankittu vähän eri syistä. Teollisuutta, kumpaakin pankkia ja myös yhtä kauppafirmaa. Nyt on laajempi hajautus, ei kuitenkaan useita kymmeniä rivejä. Osingot eivät olleet mikään mitätön tulolähde opiskeluaikana.

Lapsena luin KOP:n pörssiyhtiöt kirjaa ja Gunhard Kockin julkaisuja hieman myöhemmin. Saariota varmaan joskus 80-luvulla. Hesarissa sekä Kauppalehdessä oli talousuutisia ja satunnaisesti luin myös Talouselämää. Osinkosarake varsinkin kiinnosti. Perheessä ja myös muiden sukulaisten kanssa saattoi keskustella yrityselämään liittyvistä asioista.

Ainakin minun kohdalla taustalla on valtava merkitys suhtautumisessani sijoittamiseen. Rahaa voi tienata “tekemättä mitään”. Sisaruksiini into ei tarttunut. Tein jopa työuran sijoitusmarkkinoilla, alkaen jostain 80-luvun puolivälin jälkeen. Eri tehtävissä ja hoidin jossain vaiheessa muidenkin varoja. Omaa sijoittamista en aloittanut tyhjästä, mutta mielestäni olen hoitanut leiviskäni kuitenkin hyvin. Työelämästä jättäydyin pois useita vuosia sitten. Sijoittaminen on edelleen yksi nykyisen elämäni ajankäytön kohteita. Hoidan myös perheenjäsenen salkkua. Luonnollisesti minulta on kysytty vuosikymmenten varrella neuvoja. Jo 90-luvun lopulta on voinut hyvällä mielellä suositella indeksirahastoja, jos ei ole aikaa ja kiinnostusta sijoittamiseen. En ole saanut moitteita vinkistä, vaan pitkäaikaiset indeksisijoittajat ovat olleet tyytyväisiä päätökseen lähteä mukaan. Itse olen osakepoimija edelleen.

Suomi on ollut köyhä, eikä henkselinpaukutteluun ole syytä vieläkään. Maailmalla matkatessa on kuullut puhuttavan ylisukupolvisesta vaurastumisesta. Hansasuvut voivat olla edelleen varoissaan. Jopa nyt parjattu länsinaapurimme on meitä reilusti edellä tuossa. Suomi on hyvällä tiellä ja hienoa, ettei sijoittaminen ole enää monille kirosana. En moittisi esi-isiä sijoittamisesta osakkeisiin, maa-omaisuutta toki oli myös ennen tuota. Varsinainen toimeentulo heillä oli usein jokin virka silti. Pitkä aika on luonut vaurautta usealle. Edes vähemmän työteliäät sukulaiseni tuskin ovat olleet tuttuja asiakkaita Kelan luukulla. Työntekoa on kyllä arvostettu meillä.

Kun tietoisuus sijoittamisesta on noussut kohisten näilläkin leveyksillä, niin tuolla on vaikutusta myös kansallisella tasolla. Ilahduttavaa on myös keskustelun taso. Vaikka olen ollut kuvioissa jo pitkään, niin minua nuorempien (ja pätevämpien) sijoittajien kirjoituksia on ilo lukea. Opin niistä edelleen paljon.

Kotona saaduilla esimerkeillä on väliä. Onneksi en ole enää niin outo lintu piensijoittajana. Rauma-Repolaa enemmän kavereita kiinnostivat mopot. Edes vauraista perheistä kotoisin olevat kaverit eivät olleet kiinnostuneet osakkeista silloin. Oudosta harrastuksesta huolimatta en ollut mikään nörtti kuitenkaan. Nyt on ihan arkea säästää pienille lapsille. Hitaasti, mutta varmasti etenevät härmäläiset. Sijoittaminen on mahdollistanut minulle asioita elämässä, jotka eivät välttämättä muuten olisi toteutuneet. Jatkossa yhä useammalle ja toivottavasti myös heidän lapsille. En ole myöskään minulta pois, että joku pärjää itseäni paremmin. Tälläkin palstalla on taatusti minua vauraampia, komeampia, fiksumpia ja nuorempia henkilöitä. Näillä mennään.

56 tykkäystä

Täällä myös yksi tällainen “luokkarajoja” rikkova sääntöä vahvistava poikkeus lisää. Olen myös kotoisin pienestä kaupungista ja kasvoin köyhässä perheessä, jossa molemmat vanhempani olivat kouluttamattomia ja matalapalkkaisia duunareita. Vanhempani eivät sijoittaneet tai liiemmin säästäneet, maksoivat vain asuntolainaa pois suomalaisille tyypilliseen tapaan. Perheessämme sijoittaminen koettiin enemmänkin uhkapeliksi kuin tavaksi vaurastua, eikä varallisuuden kerryttämiseen oikeastaan ollut heillä kehuttavia mahdollisuuksiakaan. Sen sijaan koulutusta arvostettiin perheessämme korkealle ja meitä lapsia kannustettiin opiskelemaan, vaikkakaan omat kouluttamattomat vanhemmat eivät tällä opin tiellä kyenneet meitä itse tukemaan.

Kiitos Suomen laadukkaan koulujärjestelmän, räpiköin sitten omatoimisesti peruskoulun läpi, matkasin lukioon ja valmistuin kuin valmistuinkin lopulta ylioppilaaksi. Armeijan jälkeen, ja silloisen kaveripiirin vanavedessä, suuntasin seuraavaksi vailla tarkkaa suunnitelmaa tekniselle alalle korkeakouluun, josta valmistuinkin lopulta perheemme, ja koko sukumme, ainoaksi diplomi-insinööriksi vastoin kaikkia ennakko-odotuksia. Rehellisesti sanottuna, en usko, että olisin tällaiseen luokkahyppyyn kyennyt, jollei Suomen koulujärjestelmä olisi tällaista “ilmaista” kouluttautumista mahdollistanut.

Sijoittamaan aloitin ensimmäisen vakituisen työpaikkani kahvipöytäkeskustelujen innoittamana, aluksi vaatimattomilla summilla harjoitellen, mutta sinnikkäästi tähän päivään saakka pitkäjänteisesti jatkaen. Pääomani keräsin pelkistä ansiotuloista säästämällä ja vaatimatonta elämää elämällä. Perintöä en ole saanut, en tarvitse, enkä edes odota merkityksellistä sellaista saavani. Tähän päivään mennessä salkkuni on kasvanut jo sen kokoiseksi, että voin todeta näin vaatimattomasti, että ei juuri tarvitse tämän duunariperheen kasvatin rahaa miettiä.

50 tykkäystä

Kiinnostavia tarinoita kyllä ihmisillä. Ehkä avaan vähän omaakin taustaa.

Oon kotoisin pienehköstä maaseudun keskellä olevasta kaupungista. Omassa perheessä rahankäytöstä tai eteenkään säästämisestä tai sijoittamisesta ei puhuttu kuin hyvin harvoin, ehkä sen vuoksi että meillä oli kaikki riittävän hyvin - vanhemmat olivat vakituisissa ja kohtuupalkkaisissa töissä. Suvun perittyä rahaa tai omaisuutta ei ollut kummallakaan puolella, toinen vanhemmista kasvoi todella köyhässä yksinhuoltajaperheessä, toisen perheessä varat ja omaisuus olivat pienehkössä alassa peltomaata. Vaikka vanhemmillani viiden lapsen kasvattamisen ohella ylimääräistä ei varmaankaan suuria summia jäänyt, he laittoivat jotain pientä sivuun ja meillä lapsillakin oli tuolloin omat korkeakorkoiset säästötilit ja muistaakseni jotain obligaatioita. Osakkeita ei perheessä ollut koskaan.

Vaikka vanhemmat olivat koko 90-luvun lamankin ajan töissä, niin 80-luvun lopulla hankittu isompi omakotitalo muuttui korkojen noustessa kalliiksi, ja tämän lisäksi päälle kaatui toisen perheen asuntolainan takausvastuu. Noilta ajoilta muistan yksityiskohtana sen että yhtäkkiä minulla olikin vain yksi pankkikirja, se korkeakorkoinen oli hävinnyt piirongin laatikosta. En osannut tätä silloin ihmetellä mutta nyt taidan tietää mitä niille rahoille sitten tuolloin kävi.

Mä muutin kotoa pois opiskelemaan kauppakorkeaan 90-luvun puolen välin tietämillä. Lähinnä sen vuoksi ettei minulla ollut aavistustakaan mitä haluaisin tehdä isona ja kauppakorkeaan satuin pääsemään suoraan sisälle ylioppilastodistuksellani. Kauppiksessa päädyin lukemaan rahoitusta, tämäkin vähän tuurilla. Ei mulla ollut pääaineen sisällöstä mitään kovin hyvää ymmärrystä, vaan hain koska tänne oli eniten pyrkijöitä - peesaustaktiikka in action! Opiskelut toivat kyllä mielekästä sisältöä ja alkoivat vähitellen tuntua mielenkiintoisilta. Huomasin kyllä että suuri osa ympärillä olevista ihmisistä tuntui olevan vauraammista taustoista - he puhuivat reppureissaamisesta ja minä en ollut koskaan ollut edes lentokoneessa. Joku sai ylioppilaslahjaksi oman auton, minä sain vanhemmilta mukaan käytetyn polkupyörän. Moni asui joko yksityiseltä vuokratussa asunnossa jossain keskustassa tai jopa opiskelukaupungista ostetussa omassa kämpässä, minä yritin kituuttaa solukämpässä, tuloina pienet säästöt kesätöistä, opintotuki ja asumislisä. Suuren osan ajasta oli tunne että olen materian osalta takamatkalla ja olen jäänyt asioista paitsi.

Töihin päästyäni tämän vajeen paikkaaminen oli sitten se suurin prioriteettini. Tunne siitä että siirryn palkkatöihin ja kituuttelisin edelleen opiskelijabudjetilla tuntui sietämättömältä. Sen vuoksi pitkään raha poltteli taskuissa ja hankin kaikennäköistä mistä koin jääneeni paitsi. Jotain sijoituksiakin kokeilin pikkupanoksilla - JOT automationia ja jotain rahastoja ainakin oli - mutta IT-kupla puhkesi juuri tuolloin ja ne säästetyt rahat menettivät suuren osan arvostaan. Hammasta purren myin kaiken pois ja nielin tappiot.

Silloinen puolisoni puolestaan tuli perheestä jossa kiinteä omaisuus oli ainoa arvostettava asia. Nostimme jossain 00-luvun alkupuoliskolla tuloihimme nähden valtavan lainan jolla hankimme sitten ensiasunnoksi kolmion Helsingin kantakaupungista. Sijoituksiin ei tämänkään jälkeen jäänyt yhtään rahaa, suuri osa tuloista meni lainanlyhennyksiin ja jälkikasvun syntymisen myötä myös heidän kuluihinsa - hankittiin auto ja kaikkea muuta tarviketta. Vähitellen nousevat tulot mahdollistivat ensisijaisesti elintason kasvattamisen eikä säästöön jäänyt oikeastaan mitään.

Reilu 10 vuotta sitten eron jälkeen myin oman puoliskoni asunnosta exälle. Maksoin oman osuuteni lainasta pankille takaisin ja mulla oli 35-vuotiaana ensimmäistä kertaa elämässäni tilanne että tilillä oli kuusinumeroinen summa rahaa. Tai ihan rehellisesti - yli viisinumeroinen eurosumma. Kun kerran tähän tilanteeseen pääsin, riskinottohaluni oli todella vähäistä ja päätin pitää näistä rahoista kynsin ja hampain kiinni. Suurimman osan pidin käteisenä, ja muutaman kymppitonnin laitoin kasvamaan Seligson Pharokseen - paljon hajautusta eri sijoituslajeihin ja maantieteellisesti tuntui helpolta ratkaisulta. Löytyi uusi parisuhde, ja hankimme yhteisen omakotitalon. Uusperheen kuviot ja säätäminen, asuntolaina ja ura-asiat olivat vuosikausia tärkeimpinä asioina mielessä eikä kaistanleveyttä tai riskinottokykyä sijoituksiin oikein ollut jäljellä.

Vähitellen alkoi kuitenkin kerääntyä varmuus siitä että asiat ovat oikeasti ihan hyvin ja mallillaan, ja myös palkasta alkoi jäämään kuukausittain ylimääräistä. Ryhdyin ensin säästämään kuukausittain osakerahastoihin, ja vähitellen myös katsomaan suoria osakesijoituksia kun oma riskinsietokyky on muuttunut. Pyrin pitämään 60-70 % salkusta rahastoissa, tämä on omien sijoitusten peruskivi joka tuottaa sen mitä tuottaa. Jäljellejäävästä osuudesta edelleen 50-70 % on sijoitettu ns. turvallisiin, lähtökohtaisesti ikuisuuspidossa oleviin osakkeisiin (salkun suurimpien omistusten joukossa on Apple, Investor AB, Fortum ja Mandatum). Lopulla osuudella sijoitan lyhyemmällä tähtäimellä ja riskisempiin kohteisiin. Salkku on vähitellen kasvanut - oli fantastinen tunne kun omien sijoitusten arvo nousi ensimmäistä kertaa yli sadan tonnin rajan!

Lapsille tavoitteenani on tarjota enemmän osaamista ja ymmärrystä mitä itse olen aikanaan saanut kyytiin. Nyt teini-ikäisten kanssa ollaan keskusteltu ylipäätään säästämisestä ja siitä, miten kannattaa opetella laittamaan jemmaan kaikista tuloista ensin siivu tulevalle itselleen. Jos toimii kuten minä nuorempana, niin mikään tulomäärä ei riitä kun menot kasvavat samaa tahtia. Ei heillä isoja salkkuja ole, mutta kuitenkin täysi-ikäisenä ihan reippaasti viisinumeroiset summat.

44 tykkäystä

Aivan fantastisen hieno ketju. Todella upeita ja avoimesti kerrottuja tarinoita.

10 tykkäystä

Olen 80-luvun lapsi ja taaksepäin katsoen perhetausta, lama ja isovanhempien kokemukset Karjalan evakkoina ovat vaikuttaneet omaan koulutukseen, verkostoitumiseen ja sijoittamiseen.

Asuin lapsuuteni pääkaupunkiseudulla yhdellä (nykyään) Suomen Top 5 suurituloisimmista alueista. Isovanhempani muuttivat alueelle Pohjois-Karjalasta 50-luvulla ja rakensivat talon alueelle, joka tuolloin oli vielä ruotsalaisten suosimaa kesämökkialuetta. Toinen isovanhemmista työskenteli rakennuksilla ja toinen siivoojana ja jakoi aamuisin Hesaria. Tonttien hinnat ja asuinalueen profiili olivat siis tuolloin aivan eri mitä nykyään. Puhdas onnenkantamoinen on, että alue kehittyi (oletettavasti taustastaan johtuen) 90-luvulle tultaessa paremmin toimeentulevan kansanosan omakotitaloalueeksi. Vanhempani muuttivat 90-luvun alussa alueelle asumaan, koska isovanhemmat asuivat lähellä ja saivat ennakkoperintönä tontin edullisesti.

Moni perhe alueella eli tuolloin kuitenkin ihan tavallista elämää ja talot olivat ns. normaaleja pakettitaloja, mutta kun asiaa nyt miettii niin olihan monen lapsuudenkaverin vanhempi yrittäjä, insinööri tai vähän enemmän kouluttautunut. Tällainen luonnollisesti vaikuttaa terveesti siihen mielenmaisemaan mikä lapsena muovautuu, alkaa ajatella että ehkä itsestäkin voi tulla mitä vain haluaa. Duunari-isälläni oli tapana sanoa että hän on ”tämän kadun ainoa duunari”.

Omista vanhemmistani äiti on käynyt yliopiston ja oli valtiolla hommissa, isä taas toimi 90-luvulla rakennusalan pienyrittäjänä. Isä kouluttautui laman aikana uudestaan kirvesmieheksi jäätyään työttömäksi aiemmasta työstä. Lama ja vanhempien koulutustausta vaikutti kotona siihen, että lainasta varoittamisen lisäksi koulutuksen tärkeyttä korostettiin – “vähintään lukio tulee käydä”. Itselläkin oli tähtäimessä ala-asteelta lähtien yliopisto :smile:. Laman aikaan rahaa ei luonnollisesti ollut liikaa, kun isä opiskeli ja äiti elätti nelihenkistä perhettä yksin, mutta yleisesti lapsuus oli ihan onnellinen ja lapsen perspektiivistä mitään ei puuttunut.

Luulen, että näistä ajoista tietty säästäväisyys on iskostunut omaan ajatusmaailmaan, vaikkei asiasta erityisesti kotona valistettu. Melkein päin vastoin, nuoruudesta on jäänyt mieleen muutamia kertoja kun piti lainata isälleni rahaa (euroina useampia satasia, en tiedä mihin nuo rahat menivät ja miksi isän rahaongelmat olivat niin toistuvia). Lisäksi muutaman kuukauden palkka jonka tein töitä isän raksalla jätettiin maksamatta, mutta tuohon aikaan hänen taloudelliset ongelmansa olivat sen verran suuria (näin oletan, mutta asiastahan ei luonnollisesti puhuttu eikä puhuta :slight_smile: ) että ne päättyivät itsemurhayritykseen ja jätin asian sikseen. Vähän tuon jälkeen hän luopui yrityksestä. Isän neuvo oli ”älä ikinä ryhdy yrittäjäksi”.

Nuoruus oli siis rahankäytön kannalta aika ristiriitainen, mutta ehkä näistä jäi jotenkin opettavaisena mieleen säästämisen mahdollistama taloudellinen turva.

2000-luvun alkupuolella omilleni muuttaessa olin saanut opiskelupaikan teknillisestä korkeakoulusta ja rahaa taisi olla n. 1000 euroa säästössä. Menin kuitenkin ennen opiskelujen alkua töihin ja kävi niin, että viihdyin todella hyvin kyseisessä työssä. Palkka riitti mukavasti kaikkeen normaaliin ja työ oli kivaa. Säästöönkin jäi hyvin, vuoden jälkeen taisi olla n. 10.000e säästettynä. Lykkäsin opintojen alkua pari vuotta ja sitten vielä hieman lisää kun perustimme kollegoiden kanssa yrityksen. Se siitä isän neuvosta :smiley: Vuodet kuluivat, yhtäkkiä huomasin että 30-vuotta alkoi lähestyä, opinnot olivat jääneet aivan alkutekijöihinsä ja olin itse työllistämässä 10 henkeä. Säästöönkin yritystoiminnasta oli jäänyt ja omaisuutta pankkitilille oli kertynyt n. reilu sata tuhatta euroa. Perus “pahan päivän vara” oli jo säästetty ja hieman ylimääräistä, joten mietin että lopulle rahalle olisi hyvä saada jotain parempaa kohdetta kuin pankkitili. Tässä vaiheessa (tai oikeastaan asiaa muutaman vuoden ensin harkittuani :smile: ) aloin säästää indeksirahastoihin ja oikeastaan tällä tiellä olen edelleen.

Muutaman viime vuoden ajalta korona-pandemia vei pohjan perusturvallisuudelta. Vaikka olin toiminut yrittäjänä vuosikymmenen pelkältä lukiopohjalta ja yrityksellä meni ihan hyvin, tajusin että mikä tahansa ennakoimaton tapahtuma voi heittää asiat aivan uuteen asentoon ja saatan päätyä tilanteeseen jossa olen ilman koulutusta, 15 ihmisten palkat tulee maksaa ja projektit viedä maaliin. Luottamus tulevaisuuteen horjui.

Kaikki meni lopulta ihan hyvin, mutta koronan aikana huomasin että lapsuuden kokemukset ja etenkin isän ongelmat, menneisyys ja kouluttamattomuus pelasivat isoa roolia sen suhteen, mikä oli oma turvallisuudentunne ja luottamus systeemiin. Tuntui, että vaikka menisi miten hyvin niin saattaa jäädä tyhjän päälle. Tämän jälkeen säästämisestä ja omaisuuden kartuttamisesta “pahan päivän varalle” tuli jokseenkin pakkomielteistä ja tuntui että mikään määrä rahaa ei riittänyt tuomaan turvallisuuden tunnetta. Jos yöllä ei tullut uni, lampaiden laskemisen sijaan laskin kuinka paljon teoreettisesti eri rahastot ja osingot tuottavat vuoden, kahden, kymmenen vuoden kuluessa… :smiley:

Yritystoiminta jatkui kuitenkin kannattavana. Oli myös hyvä huomata että kriisestä ja näiden tuomista pörssidipeistäkin noustaan takaisin, mikä loi uskoa siihen että selviää myös vaikeista ajoista ja omaisuus pörssissä kyllä palautuu ajan kanssa jos vain jatkaa säännöllistä säästämissuunnitelmaa eikä lähde hötkyilemään tai kikkailemaan. Vuosi sitten myin yritykseni, jolloin ensimmäistä kertaa tilillä olikin seitsemännumeroinen summa rahaa ja tätä olen nyt kuluneen vuoden koittanut hajauttaa järkevästi ottamatta sen isompaa mielipidettä markkinoilla.

Ehkä nyt on sellainen olo, että olen päässyt ns. turvallisempaan vaiheeseen ja vaikka elämä heittelisi, pärjäisin todennäköisesti ihan hyvin taloudellisesti vaikka työ menisikin alta. Työuraa on edessä vielä 30 vuotta, enkä näe oikein järkevänä vielä FIRE:stä haaveilla. Tulevaisuuden suunnitelmiani on keskittyä edelleen todella mielenkiintoiseen työhön ja odotan mielenkiinnolla miten voin saada tähän asti kerrytetyn omaisuuden poikimaan.

42 tykkäystä

Todella mielenkiintoinen ketju ja mielenkiintoisia tarinoita. Tässä omani:

Olen syntyperäinen perheellinen 38V Helsinkiläinen lama-ajan lapsi. Lapsuus vartuttu kohtalaisen lähellä keskustaa, joskin pienissä asunnoissa perheen kokoon nähden. Vanhemmat olivat molemmat yliopiston käyneitä tutkijoita. Niillä palkoilla kyllä tulimme toimeen mutta mistään leveästä elämästä ei voi puhua. Autoon ei ollut varaa eikä etelänmatkoihin tai hirveästi harrastuksiinkaan ja kaikki meni mitä sisään tuli. Rahan käyttö oli kuitenkin siinä määrin järkevää eikä mitään velkaongelmia tai vastaavia ollut. Vanhempani myös opettivat säästämisen merkityksen, viikkorahaa kun laittaa riittävästi sivuun niin sillä saa sitten ostettua isompia asioita jne. Pörssi-, rahasto- ja muusta sijoittamisesta ei heillä kuitenkaan ollut kokemuksia tai oppeja jakaa. Päiväkodissa ja koulussa oli hyvin varakkaista perheistä lapsia mutta en muista tätä varsinaisesti noteeranneeni. Joillain oli enemmän leluja kun toisilla, joillain oli isompia ja joillain pienempiä kämppiä. Samoja leikkejä niissä kuitenkin leikittiin. Jälkikäteen on selvää että olimme tuossa porukassa varakkuusjakauman alkupäästä, mutta en sitä lapsena huomannut mitenkään.

Koska molemmat vanhemmat olivat korkeakoulutettuja, ei tainnut koskaan käydä edes mielessä että en kävisi lukiota. Toisaalta matemaattiset aineet ja luonnontieteet kiinnostivat paljon mikä auttoi niissä menestymmään, joten korkeakouluun itsekin päädyin. Työmoraalin suhteen molemmat vanhemmat kävivät perus 9-5 työtä työaikaliukumilla joten ainakaan semmosta ei tullut opittua että kannattaisi päänsä puhki töitä tehdä. Minua ja sisaruksiani ei myöskään millään tavalla yritetty ohjailla tiettyyn suuntaan elämässä, ei niin harrastuksissa kuin opinnoissa tai työelämässä. Olen sisaruksistani ainoa korkeakoulun käynyt. Yrittäjiäkään ei lähisuvustamme löytynyt, jotenkin sellaiseksi itse kuitenkin päädyin.

Täytyy kompata avaajan kommenttia armeijan silmiä avaavasta vaikutuksesta. Lukion loppuun asti sitä tuli oltua kuplassa kun ei tainnut juuri kukaan olla matalatuloisesta, tai hirveän moni edes keskituloisesta perheestä. Armeijassa sitten näkikin kerralla poikkileikkauksen minkälaista väkeä tästä maasta löytyy. En sinänsä näe eri taustoista tulevissa ihmisissä hirveästi eroja, sekä varakkaista että köyhistä löytää niin idiootteja kuin nerojakin. Sen sijaan kuten tässä ketjussa on jo todettu ja tutkimuksista näkee, lapset seuraavat herkästi vanhempien jalanjäljissä koska sen polun ovat nähneet ja oppineet elämänsä aikana.

Sijoittamisesta opin varsinaisesti ensimmäisen kerran vasta korkeakoulussa kun eräällä kurssilla tutkittiin pörssiyrityksiä ja optetettiin tunnusluvuista yms. Tällöin myös tuli tehtyä ensimmäiset pörssisijoitukset. Muistan kuinka epävarma ja ahdistava tunne tuli omien säästöjen laittamisesta jonnekkin missä niiden arvo voi tippua, mutta jotenkin järkeilin itseni ahdistuksen läpi ja sain sijoitukset tehtyä. Innostuin siitä tutkimaan pörssiyrityksiä enemmän ja tein lisäsijoituksia säästöistäni. Sijoittamani summat olivat pieniä mutta kurssiliikkeistä tuli silti huomattavan paljon jännitystä, mikä myös toisaalta hillitsi sijoittamistani. Näiden lisäksi olin laittanut säästöjä aiemmin johonkin pankin omaan monimutkaiseen ja kalliiseen tappiosuojattuun rahastoviritelmään. Voi kunpa joku olisi kertonut mitä kusetusta semmoiset ovat ja kertoneet lyhyesti indeksisijoittamisesta. Noh, tärkeintä kuitenkin on se perus viisaus että aika sama mihin sijoittaa kunhan sijoittaa edes johonkin. Onneksi itselläni oli riittävästi kiinnostusta aiheeseen että jatkoin sijoittamisesta oppimista omin päin. Nyt valtaosa sijoitusvaralllisuudestani on indekseissä, joskin suoriakin osakesijoituksia löytyy aika paljon.

Lopuksi vielä todettakoon että on mielestäni äärimmäisen hölmöä että sijoittamisesta ei opeteta alemmilla koulutusasteilla enempää. Jos kerta säästämisestä opitaan vähitellen jo pienestä pitäen niin miksi ei samaa voisi tehdä sijoittamisen kanssa? Tämän hyötyjä ei ole vaikea argumentoida riippumatta ihmisten erilaisista sen hetkisistä sosioekonomisista tilanteista.

27 tykkäystä