Tässä ketjussa foorumilaiset voivat kertoa sosioekonomisesta taustastaan ja sen vaikutuksesta omaan sijoittamiseen. Aiheesta voi myös keskustella yleisesti kertomatta omia taustojaan. Ovatko vanhempasi tai isovanhempasi sijoittaneet? Oletko saanut perintöä? Miten vanhempiesi sosioekonominen tausta on vaikuttanut kouluttautumiseen, työelämään, verkostoitumiseen ja sitä kautta sijoittamiseen?
Perinteisesti sijoittaminen on nähty ylemmän luokan touhuna, johon tavan kansalla ei kannata sekaantua. Viime vuosina suomalainen kansankapitalismi on kuitenkin ottanut askeleita hyvään suuntaan. Inderesin foorumi, muut sijoittajayhteisöt, sijoitusvaikuttajat, nuoret sijoituskirjailijat, podcastit ym. sijoittamista etenkin nuorille (ja aiempaa enemmin myös naisille) tutuksi tuova pöhinä on minun nähdäkseni lisännyt kansan kiinnostusta sijoittamiseen. Olettamukseni on, että tällä foorumilla keskustelee keskimääräistä varakkaammista perhetaustoista tulevia henkilöitä sekä tietyllä tapaa sukunsa ensimmäisiä tienraivaajia. Olen esim. Palkkakeskustelu -ketjussa nähnyt ilahduttavasti hyvin erilaisissa tuloluokissa olevia henkilöitä, mutta se ei vielä kerro millaisista taustoista kirjoittaja tulee. Järkevällä tavalla säästäminen ja sijoittaminen on epäilemättä hyväksi kenen tahansa tulevaisuudelle, joten toivottavasti täällä käytävä keskustelu herättäisi ajatuksia siitä, kuinka suomalaiset saataisiin yhä laajemmin sijoittamaan. Se olisi hyväksi meille kaikille Suomessa asuville. Inderes on hyvällä paikalla sijoittamiseen liittyvän sisällön tuottajana ja voi tähän asiaan jopa suoraan vaikuttaa.
Voin aloittaa keskustelua hieman omalta osaltani. Synnyin ja kasvoin aikuiseksi pienessä maaseudun kaupungissa. Paikkakunnan “rikkaat” olivat lääkäreitä, apteekkareita ja muutama paikallinen yrittäjä. Vanhempani eivät ole käyneet yliopistoja, mutta ovat olleet ihan hyvissä töissä ja tienanneet vähän suomalaista keskovertopalkkaa paremmin. Lapsena se riitti siihen, että koulussa yritettiin kiusata siitä, kuinka olin muka syntynyt kultalusikka suussa. Kyllä meidän perheessä oli useimpien koulukavereiden perheitä piirun verran parempi elintaso, mutta missään vaiheessa nuoruudessa en törmänyt vähänkään keskiluokkaa varakkaampiin ihmisiin. Meidän perheessä ei puhuttu sijoittamisesta. Lottoarvontoja kyllä seurattiin. Ahkeraa koulunkäyntiä, kovaa työmoraalia ja urheilua arvostettiin kovasti. Sain arvokkaita taitoja ja tekemisen asennetta, mutta kukaan ei oikein osannut näyttää suuntaa elämälle. Ei kukaan osannut neuvoa, mitä ja missä kannattaa opiskella tai mitä tienatuilla rahoilla kannattaisi tehdä.
Armeija avasi silmiä valtavasti. Siellä näki kyllä kaikenlaista väkeä, mutta etenkin RUK oli hämmentävä kokemus. Yhtäkkiä monet ympärillä olevat tulivat ns. huippulukioista ja olivat menossa opiskelemaan pääsääntöisesti muutamille arvostetuimmille yliopistoaloille Helsingissä. Joidenkin vanhemmat olivat erittäin korkeasti palkatuissa töissä ja ylipäätään ammateissa, joista ei pikkukaupungissa tiedetty mitään. Sama jatkui mentyäni yliopistoon. Kavereiden isät olivat lääkäreitä, toimitusjohtajia ja miljonäärejä yrittäjänä. Yhteisenä havaintona monille varakkaammista perheistä tuleville huomasin sen, ettei työmoraali ollut useinkaan ihan samalla tasolla kuin vaatimattomammista taustoista tulevilla. Ikään kuin maailma olisi ollut valmiimmin pedattu heille koulumenestyksestä riippumatta. Vapaa-aika ja elämän ilot voittivat heillä, kun taas itse grindasin opintoja parhaani mukaan. Toki suurin osa heistä oli hyvinkin fiksuja ja he selvisivät opinnoistaan lopulta melko vähälläkin panoksella, vaikkei välttämättä parhain arvosanoin. Niillä ei ollut väliä. Sijoittaminen oli usealle heille jo ennestään tuttu asia. Varallisuutta oli jo olemassa ja sitä hallittiin eri tavoin. Vasta yliopiston alussa pääsin luomaan sijoitusvarallisuuttani täysin nollista, mutta onneksi kuitenkin jo silloin. Epäilemättä kaikki sitä edeltäneet kokemukseni johtivat siihen, että löysin sijoittamisen taustastani riippumatta jo suhteellisen varhain. Olin oivaltanut, että rikkaammat voivat aina palkata jonkun ahkeramman nousukkaan tekemään kovaa työtä ja kerätä voitot. Pelkän grindaamisen sijaan kannattikin laittaa rahansa töihin poikimaan uutta rahaa. Korkoa korolle -efekti hoitaa vuosien saatossa vaurastumisen ainakin sinne tasolle, jota lapsuudessa pidettiin “rikkaina”. Rikastuminen ei ole elämän tavoite itsessään, mutta lisääntyneen varallisuuden tuoma vapaus ja mahdollisuus vaikuttaa elämään ovat tavoittelemisen arvoisia asioita. Vanhempani painavat yhä kovaa töitä eläköitymisen lähestyessä. En tiedä haluanko painaa samaan tapaan töitä samassa iässä, mutta toivottavasti minulla on silloin vapaus valita.
Jos joskus “oikeasti” rikastun, uskoisin muun sukuni kyllä suoraan tai kierrellen “vaativan” oman osuutensa minun ITSE ansaitsemasta varallisuudesta.
. Ei kuitenkaan mitään kalliita huvituksia, eikä turhia ostoksia.
. Laman aikaan rahaa ei luonnollisesti ollut liikaa, kun isä opiskeli ja äiti elätti nelihenkistä perhettä yksin, mutta yleisesti lapsuus oli ihan onnellinen ja lapsen perspektiivistä mitään ei puuttunut.
Vuodet kuluivat, yhtäkkiä huomasin että 30-vuotta alkoi lähestyä, opinnot olivat jääneet aivan alkutekijöihinsä ja olin itse työllistämässä 10 henkeä. Säästöönkin yritystoiminnasta oli jäänyt ja omaisuutta pankkitilille oli kertynyt n. reilu sata tuhatta euroa. Perus “pahan päivän vara” oli jo säästetty ja hieman ylimääräistä, joten mietin että lopulle rahalle olisi hyvä saada jotain parempaa kohdetta kuin pankkitili. Tässä vaiheessa (tai oikeastaan asiaa muutaman vuoden ensin harkittuani