SRV - Hinnoitellaanko rakennusalalle taantumaa?

Katsoin Q4&strategia -webinaarin. Jos kehonkielestä ja esiintymisestä voi vetää johtopäätöksiä, niin erittäin positiivisen kuvan sai sen suhteen, että operatiivinen kannattavuuskäänne on nyt päällä. Enemmän kuin kerran painotettiin sitä, että rakentamisen kustannuksia ollaan saamassa (ja on saatu) alas. Sijoituksista tullee alaskirjauksia ei-kassavirtavaikutteisesti ja pandemian jäätyä taakse Venäjän kauppakeskusosuudet saadaan myytyä kyllä.

Päätin Inderesin ja Evlin rapsan, ja webinaarin jälkeen ostaa ensimmäisen kerran SRV:tä. Pisti mietityttämään tavoitehinnan asetanta Evlin ja Inderesin välillä. Erot ennusteissa 2021E ja 2022E ovat suhteellisen pienet. Tavoitehintojen ero kuitenkin on prosentuaalisesti melko suuri (Inderes 0,58e - Evli 0,64e) ja analyysien perusteella tavoitehinnat olisi voinut asettaa jopa toisin päin :slightly_smiling_face:.

3 tykkäystä

Evlin sanallinen analyysi on vähän suppea. Joskus aiemmin he kommentoivat analyysissä noita sijoitus-busineksia. Ymmärtääkseni heidän osta-suosituksensa pohjaa jossain määrin näihin kauppakeskuksiin ja niistä saataviin rahoihin, lähinnä kai myynteihin. Evli siirtänyt odotettavia myyntejä 2022 → 2023, mutta 2023 merkitty FCF 68 m ja FCF yield +46%.

Inderesillä Koponen tuntuu painottavan selvästi enemmän varovaisuuden periaatetta rakennusyhtiöitä arvottaessaan. Onhan näissä paljon riskejä, mutta jos ennusteet osuisivat edes sinne päin, niin nousuvaraa on näissä hinnoissa vaikka kuinka.

Ennusteet
21pe 22pe 23pe 21EV/EBIT 22EV/EBIT 23EV/EBIT firma suositus
20,6–9,0–6,6—19,0–11,7–7,8 SRV vähennä
13,2–7,5–5,9—12,0–7,4–5,6 Lehto vähennä
12,8–9,6–7,9—13,6–10,1–8,5 YIT vähennä
17,5–17,2–17,0—13,8–13,8–13,6 Fortum OSTA
26,1–24,0–21,8—21,5–18,9–17,1 Harvia OSTA

3 tykkäystä

Itse mietin juuri samaa, tuntuu tuo 0.58 kaiken huomioon ottaen suhteellisen alhaiselta tavoitehinnalta.

OP Henkivakuutuksen osake- ja tradingstrategit ovat edelleen sitä mieltä, että taloudellisesti järkevää myydä 7% omistusosuutta ja painaa kurssia alas pikku hiljaa, kuin hengähtää tai etsiä blokkiostajaa.

Helmikuussa 220kU vähentymä, omistusosuus karvan alle 7%. Helmikuun tahtia ovat saaneet urakkansa valmiiksi reilun 6 vuoden päästä.
No henkivakuutuksen ottaminen ei ole pakollista, joten voinee todeta omatpa ovat rahansa, varsinkin kun ei ole henkilökohtaisesti vakuutuksia OP:sta.
EDIT: tietenkin kyse on työnantajansa omaisuuden suhteen toimimisesta, ei vastuullisten omista omistuksista tietenkään

3 tykkäystä

Näyttäisi että ovat hypänneet kyytiin touko-kesä 2020.
Merkkasivat ilmeisesti annista täyden määrän.
Aika nollasummapeliltä näyttää.
Ehkä ovat juuri sen verran plussalla, että saavat rahastoille sen 2-5% tuottoa ja pirusti hoitokuluja.

Tehdääs laskelma niin ei tarvitse arvuutella OP Henkivakuutuksen rahantekokykyjä!
2020-5 toteutui SRV:n hybridilainan konversio osakkeiksi hintaan 1,05 EUR/osake
2020-06 oli 1:1 yleisöanti hintaan 0,38 EUR
Ennen yleisäannin toteutusta merkkarit olivat myynnissä, joku myi merkkareita oikein innoissaan paljon kurssia halvemmalla, en tullut katsoneeksi kuka. Mutta 2020-07 OP Henkivakuutuksella on (2x11,02-19,73) = 2,31 Mkpl vähemmän osakkeita kuin pitäisi täysimääräisen merkkauksen ollessa kyseessä. Mitä omia muistiinpanoja katselen, myin kaikki omat osakkeeni ja ostin merkkarit tilalle ja reilusti päällekin. 60% myin 63 cent ja ostin saman tien merkkareita 53 cent (0,15+0,38) eli innokas myyjä pisti 16% aleella laitaan. Seuraava päivänä tms myin 56 cent ja ostin 51,5c (0,135+0,38) eli 8% ale. Sitten innokas myyjä myi merkkareita loput päivät 8-10c hintaan eli 46…48c hintaan sai osakkeita niin paljon kuin kantti kesti. Ja 6,6% osakkeita sai extraa 0,38 EUR hintaan.
Long story short - käytän noille “hävinneille” 2,31 mkpl osakkeille oletusta, että saivat merkkareista 10c

Hybridiantiin meni 2020-05: 11,02 x 1,05 = 11,571 MEUR
Yleisöantiin meni 2020-06: (19,73-11,02) x 0,38 = 3,310 MEUR
Merkkarimyynneistä tuli: 2020-06: (2x11,02-19,73) x 10c = 0,231 MEUR

Eli Nettomenot 11,571+3,310-0,231=14,65 MEUR
Osakkeita 19,73 Mkpl
Keskihinta: 14,65 MEUR/19,73=74,25 cent

Eli jos yo laskelma kaikkine spekulaatioineen - mutta myös logiikkoineen - pitäisi paikkansa, ei OP-henkivakuutus SRV-myynneillään tee kuin turskaa ja huolella!
Mutta en osaa yhtään arvella tukeeko toimintamalli jotain muuta ansaintatapaa, verotusta, jne.
Toki osakekaupoista aina sanotaan että kannattaa myydä jos ei enää päivän hintaan ostaisi.

Mutta tosiaan oma pointti on, että eihän suhteellisen ison omistusosuuden (vs osakevaihto) hävittäminen ole kovin taloudellinen tapa toimia, koska myyntipaineellaan suurmyyjä laskee jäljellejäävän omistuksesi arvoa

2 tykkäystä

Kalasatamassa homma etenee, tukeehan se SRV:n Redi-omistuksen arvoa vaikka alaskirjasivatkin vuodenvaihteessa lisäsaamiset pitkälti.
Toisekseen, käsittääkseni tornitalojen (7 asuintaloa + toimistotorni) perustukset on tehty valmiiksi kun Redi on rakennettu, joten pääomaa on kiinni “tontissa” ja “perustuksissa”
Kolmanneksi, SRV:llä on Espoon Keilaniemessä neljän tornitalon plän, joten Kalasataman rakentamisen kehittyminen tietenkin tukee toisenkin kohteen kannattavaa suorittamista

Marraskuussa valmistuvassa Loistossa 249 huoneistoa. Myynti ilmeisesti ihan hyvässä tilanteessa
24 kpl = 10% vapaana, ts ei myyty tai varattu
37 kpl = 15% varattu mutta ei myyty
188 kpl = 75% sitten ilmeisesti myyty

Neljättä tornitaloa ehkä aletaan tekemään syksyllä, toimistotornin kanssa on sitten epämääräisempää.

MYÖS Kalasataman neljännen asuintornin aloituskaavailut ovat jo pitkällä. SRV:n toimitusjohtaja Saku Sipola arvioi, että rakentaminen käynnistyy syksyllä, vaikka päätöksiä ei olekaan vielä tehty. Kysyntää sitä kohtaan on kuulemma kyllä riittänyt.

Sen sijaan 26-kerroksisen toimistotorni Horisontin aloitus on viivästynyt. Yksi ongelma on Sipolan mukaan siinä, että pienehköjen kerrosten takia kohde ei sovi isolle käyttäjälle. Lisäksi sitoutuminen monen vuoden päähän on ollut vaikeaa. Ennen koronakriisiä puolet talosta oli jo pitkälti sovittuna huoneistohotelliksi, mutta se suunnitelma kaatui koronaan.

Tornitalojen rakentaminenkin on kehittynyt ja tehostunut.

”Majakan runkoa rakennettiin 2,5 viikkoa kerrosta kohti, Loistossa kaksi viikkoa kerrosta kohti ja Lumo Onessa enää kuusi päivää kerrosta kohti”, Remmler kertoo.

esivalmistuksen lisääminen. Koska tornirakentamisessa samat työvaiheet toistuvat todella monta kertaa, kokonaisajassa säästyy paljon, kun jotkut työvaiheet saadaan siirrettyä kokonaan pois työmaalta. Toiminnan tehostumisesta kertoo sekin, että Lumo One -rakennuksen rungon rakentamisessa tarvitaan enää yksi torninosturi, kun Loistossa niitä oli vielä kaksi.

https://www.srv.fi/asuminen/helsingin-redin-loisto/?aptLimit[H103]=-1

3 tykkäystä

Jotenkin on sellainen kutina, että SRV vielä nousee tästä kuopasta ylös. Koko Suomessa rakennetaan jatkuvasti uutta ja nämä tornitalo rakennukset toimivat hyvinä mainoksina rakentamisen johtamisen osaamisesta. Toki tämä osake on kärsivällisen osake, mutta hyvää kannattaa odottaa (?) :slight_smile:

Onko muilla tuoreita arviointeja tai kutinoita?

1 tykkäys
3 tykkäystä

SRV kertoo tervehdyttäneensä bisnestään, tasettaan jne ja tehneensä uuden strategiankin.
Nyt 62+75 MEUR joukkovelkakirjojen materiteettia halutaan venyttää 1,5-3v, ja maksaa 1,75% siitä hyvästä. Ilmeisesti ko jvk-ehdot sisältävät velanottorajoituksia.

Tämä ilmeisesti liittyy siihen, että ei oikein ole ollut rahallisia resursseja aloittaa omaperustaisia asuinrakennuksia, mutta on jahka tämä manööveri kun/jos saadaan tehtyä. Omaperustaisissa siis oletusarvoisesti parempi kate kuin vuokra-asuntoja Kojamolla yms rakentamalla. Omaperustaisia valmistuu ao kalvon mukaan 2019: 808; 2020: 515; 2021: 368 (ennuste) ja aloituksia 1Q2021 alkaen enemmän.

Edellä mainitusta huolimatta SRV:n mahdollisuuksia strategisten tavoitteidensa edistämiseen rajoittaa SRV:n etuoikeudettomien velkojen maturiteettirakenne. Tästä johtuen SRV tavoittelee tasapainoisempaa maturiteettirakennetta. Tässä tarkoituksessa SRV on käynyt neuvottelut lainanantajapankkiensa kanssa, ja on vastaanottanut SRV:n luottolimiitin pidentämisen pääasialliset ehdot sisältävän asiakirjan, joka kuitenkin on alisteinen neuvotteluille, sopimusasiakirjoista sopimiselle ja tietyille ennakkoehdoille, mukaan lukien Velkakirjojen eräpäivän pidentämiselle.

2 tykkäystä

SRV julkaisi uuden “Operative Operating Profit” -mukaiset luvut (2020)
Ohjeistushan oli käytännössä

  1. 2020 liikevaihto plus miinus 75 MEUR
  2. Operating operative profit, min 2020 taso, max +10 MEUR
    image

Mutta, tuon Operating profittia oikaistaan paljon vs liikevoitto, historiassa isommin negatiivisesti…
Pitänee tavata mitä nuo -14,3 MEUR oikaisut lopulta ovat, ja voiko kuvitella oikaisujen toistuvan…

Ja oikeasta liikevoitosta maksellaan vielä oikeita korkokuluja ja veroja.

https://www.srv.fi/tiedotteet/srv-yhtiot-oyj-julkaisee-uuden-operatiivisen-liikevoiton-mukaiset-taloudelliset-vertailutiedot-vuodelta-2020/

1 tykkäys

OP-Henkivakuutus - SRV:n suuromistaja - jatkaa SRV-omistuksen vähentämistä. Omistusosuus laski 6,9%:iin 265kkpl nettomyynneillä. Tällä tahdilla 5,7 vuoden päästä OP Henkivakuutus on saanut omaisuuseränsä myytyä. Tehokas tapa pitää omaisuutensa hinta kurissa.
Muuten TOP100 oli lisännyt n. 215kkpl.

image

3 tykkäystä

SRV osakkeen arvo noussut viidessä päivässä 15,35%.

En löytänyt mitään uutista tai tiedotusta, joka selittäisi nopean nousun.

Onko tervehdyttäminen vakuuttanut sijoittajat?

1 tykkäys

Taitaa olla tätä markkinan odotusta paremmista tuloksista, mikä koskee vähän kaikkia toimialoja. Itse odottelen aallokon tyyntymistä ja ostan tulosjulkistuksen jälkeen.

Mielenkiintoista tosiaan miksi SRV nousi 15% viikossa.
Toisaalta voi kysyä miksi SRV:n kurssi ei noussut 15% tai vaikkapa 30% jo viime syksynä?

2020 kuitenkin:
-uusi TJ sai nurkista pölyt siivottua ja vähän tuloskunto oikeaan suuntaan
-myytiin omistuseriä Redi & Kansi, n 12,5 MEUR ymmärtääkseni rahaa ja 12,5 MEUR saatavien maksua (alaskirjaukset sitten erikseen…)
-konvertoitiin toukokuussa kalliita hybridilainoja (8,75% & 12%) 75 MEUR arvosta osakkeiksi, eli velkaisuus väheni
-tehtiin anti kesäkuussa, jolla kerättiin 50 MEUR rahaa
-em hommat näkyvät esimerkiksi positiivisena kehityksenä, korolliset velat -64 MEUR ja likvidit varat +69 MEUR ilman että tase olisi erityisesti kyykännyt 2020
image

2021:
-nurkat siis siivottu ja oletettavasti toiminnan & katelaskennan heikkoudet pysyvästi korjattu (ts riskien hinnoittelu ja käytännön hallinta)
-tornituotannon tuottavuus kehittynyt
-omaperustaisia ts parempikatteisia kohteita on taas paremmin varaa aloittaa
-Venäjän ostareihin sitoutunut pääoma alkaa olla paremmin irtoamassa (koronarokotukset ja rajoitusten purku, paluu elämään. Öljyn hinnan toipuminen koronakuopasta lisää Venäjän ostovoimaa ja toivottavasti Rupla samalla vahvistuu kuten pitäisi

Kuitenkin: varmasti isoin asia mikä nosti tällä viikolla kurssia oli kuitenkin jostain pölähtänyt ostointo, vaihtohan nousi to 400kpcs ja pe 925kpcs, n. 2-4 -kertaiseksi vs “normaali”, eikä krooninen laitamyyjä vastannut vaikka lappuja on vielä melkein se 7%, tai muutkaan isommin. Saavutettiinkohan siellä jokin sisäinen myyntitavoite vai valaistus, tiedä häntä, vai tyyntä myrskyn alla…

Miksi joku sitten ostaisi SRV:tä, johon voi assosioida syövän, ruton ja koleran kuten eräs erinomainen sijoittaja taannoin viittasi toisen firman maineeseen liittyen kolumnissaan mieleenpainuvasti
-ehkäpä joku arvelee, että firma on sähläyksensä ja siivouksensa tehnyt, ja käännösvaihe tasoittumisesta kääntyy nyt nousuun
-näkökulma 1: jos perjantain market capistä 263 MEUR vähentää kesäkuun annin tuomat 50 MEUR ja hybridilainan osakekonversion tuomat / “lainoja” pienentävät 75 MEUR niin jäljelle jää pre-annit 55 MEUR, suhteessa silloiseen 60,5mkpl osakemäärään = 0,91 EUR/osake. Todellinen kurssi silloin 12/2019 lopussa oli 1,36 EUR, mitä vastaisi nykykurssi 0,79 EUR eli +15% vs perjantain päätös. No ei kai ole mitäämn syytä miksi kurssin pitäisi mihinkään palata
-näkokulma 2: vaikka Inderesin raportin tulosnäkymät, P/E -tasot maltillisia jos liikevoitto% hiemankin nousee. Paino sanalla jos.

                  2021    2022    2023

P/E 20,4 9,0 6,6
Liikevoitto% 2,4% 3,6% 3,9%

3 tykkäystä

Olen aika lailla kaikesta muusta samaa mieltä, paitsi tästä kohdasta:

“-Venäjän ostareihin sitoutunut pääoma alkaa olla paremmin irtoamassa (koronarokotukset ja rajoitusten purku, paluu elämään. Öljyn hinnan toipuminen koronakuopasta lisää Venäjän ostovoimaa ja toivottavasti Rupla samalla vahvistuu kuten pitäisi”

Mielestäni Venäjä-riski on vähintään yhtä iso kuin aiemminkin tai jopa suurempi. Putin heikkenee jatkuvasti sisäpolitiikassa, mikä tarkoittaa ulkopoliittista uhittelua Valko-Venäjällä, Ukrainassa ja nyt kiihtyvällä tahdilla Lähi-Idässä sekä Afrikassa (mm. Keski-Afrikan Tasavallassa.)

Kun läntinen maailma saa koronan hoidettua, niin täydellä tarmolla lähdettäneen Venäjän kimppuun eikä länsiyhtiöiden asema Venäjällä helpotu lainkaan.

Talouspakotteet tulevat jatkumaan ja vääntö tulee olemaan jatkossakin kova. Koen näiden ostareiden olevan kaikkein suurin kanto SRV:n kaskessa.

Toiveenani on, että nämä saadaan kohtuuhintaan kaupaksi, velkaantuneisuus vähenee huomattavasti ja kotimaassa liikevaihto lähtee pienelle nousu-uralle.

2 tykkäystä

Nyt alkoi sitten tippua uutista, 730 miljoonan sairaalaurakka vuoteen 2028 asti.

Alkaa näyttää hyvältä. Siinä on jo hyvä kasa liikevaihdosta varmistettu tuleville vuosille ja hankkeen rahoitus on vakaalla pohjalla.

Riskiä tasaa vielä aiemmat onnistumiset hieman pienemmissä sairaalahankkeissa. Ei varmaankaan Jorvissa mene/mennyt myöskään huonosti, jos Helsinki & sairaanhoitopiirit uskalsivat näin ison urakan SRV:lle antaa.

Liekköhän se lähtisi kurssi jatkamaan laukkaa kohti 2€/osake hintaa. Oma arvio, että vuoden 2022 puolella saadaan tuo taso saavutettua. Upsidea löytyy, mutta Venäjän riskit säilyvät.

Valko-Venäjällä tilanne ennallaan, Ukrainan rajalta taisivat vetää joukkoja kauemmas.

1 tykkäys

Hmm, hienosti käppyrä frontannu tätä uutista :slight_smile:

1 tykkäys

Näinpä. Pörssi kurssi nousi useamman päivän tähän uutiseen.
Hassua ettei analyyttikko tiennyt asiasta mitään.
Samana aamuna julkaisi katsauksen missä piti vähennä suosituksen ja 0,58e hinnan.

Tuon uutinen kyllä oli se viimeinen varmistus siitä että yhtiössä on nyt käänne tapahtunut.
Varmaan kuitenkin päästään vielä q1 tuloksen julkistuksen heitelyssä tankkamaan lisää lappua.

SRV:n kurssi noussut hyvin.
Pohjola on näyttäisi tässä kuussa jatkaneen aktiivista kaupankäyntiä, ostit ekat 27pv 1,27 mkpl ja myynnit 1,70 mkpl, nettomyynnit 435 tkpl eli nousseet kaupan käynnin vilkastumisen aikana

Vähän uutta tekniikkaa heillä,
Pohjola Bank -välittäjä laittoi laidan kerralla alas 76c → 74c, ja parkkeerasi sinne myyntiin n 600.000 osaketta… Ainakin tuosta 74c tasosta Pohjolalle kauppoja tippuu.
Karkoittaa hyvin ostajat, ja tuo tuon 74c tason alle uusia myyjiä.


2 tykkäystä