SRV - Hinnoitellaanko rakennusalalle taantumaa?

Evli: 0,64 → 0,80 EUR & Osta

SRV tuloskommentti: katteet kehittyvät edelleen hvyin, volyymeissä parantamisen varaa
SRV:n Q1 tulos oli hieman odotuksiamme parempi. Liikevaihto jäi hieman ennusteistamme mutta merkittävämpi asia oli kannattavuuden parantuminen yli ennusteidemme. Tilauskanta ja uudet tilaukset olivat melko vaisulla tasolla mutta positiivisena asiana oli tilauskertymään sisältyneet omakehitteiset asuntohankkeet, joiden aloitukset ovat taas kääntyneet kasvuun viime vuoden Q1-Q3 aikana nähdyn tauon jälkeen. Olemme volyymien kehityksen kannalta hieman varoivaisemmalla kannalla vaisun tilauskertymän ja Q1 liikevaihdon myötä ja laskimme vuoden 2021 ennusteemme lähelle 900-1 050 milj. euron ohjeistushaarukan alalaitaa. Odotamme kuitenkin kannattavuuden osuvan lähemmäs 16-26 milj. euron ohjeistushaarukan ylälaidan. Nostimme tavoitehintamme 0,80 euroon osakkeelta (aiemmin 0,64 euroa) ja säilytämme osta-suosituksen.

2 tykkäystä

OP-henkivakuutuksen kevennykset jatkuvat…
Huhtikuun kevennystahtia (-374 kpcs) vielä 3,9 vuotta niin ovat saaneet urakkansa loppuun jos tavoitteena on pörssin kautta myydä nollille.

Huhtikuussa vaihto vilkastui, eikä toisaalta OP myynyt nousuja alas vaikka paukkuja olisi vielä 17,7 m pcs.
Niinpä kurssi sai nousta 57c → 72c, ja jopa 80c rajakin korkattiin.
Oma arvioni OP:n keskihinnasta noin 74c, joten tässä kuussa ei tämä pääomistaja myynyt pelkästään turskalla
Huhtikuussa muut TOP100 listalaiset nostivat omistuksiaan n 515kpcs

image

2 tykkäystä

Kokkiloiden sijoitusyhtiö PONTOS häärii samalla alalla, kuin SRV.
Pontos tekee tulosta noin 20 milj. euroa / vuosi, SRV taas on rämpinyt suossa jo useamman vuoden.
Kuinkahan paljon kauppoja ja yhteistyötä kyseisillä fimoilla on ja kuka katsoo perään, että SRV:n tuottoja ei pumpata Pontokselle.

Timo Kokkila on Pontos Oy:n toimitusjohtaja. Hän on SRV Yhtiöt Oyj:n, Keskinäisen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen, eQ Oyj:n ja Valmet Automotive Oy:n hallitusten jäsen.

Samat nimet pyörii kaikkialla (Ilmarinen, OP, Kokkilat ja Pontos).
Osakkeen omistajina, Hybridilainoittajina, venäjän kauppakeskusomistajina (Russia Invest osakkaita ovat Ilmarinen, Sponda ja SRV kukin 27 prosentin osuudella sekä Etera 13 prosentin ja Onvest kuuden prosentin osuuksilla).

1 tykkäys

Mutta pahiten haiskastaa tässä kuviossa OP:n toiminta:

1/2017 OP oli rahastoillaan neljänneksi suurin omistaja ja kurssi 4 euroa / osake.

5/2019 OP hiljalleen myynnyt käytännössä koko omistuksensa ja pudottanut kurssin 4 eurosta väkisin 1,27 euroon.

2.5.2019 SRV Yhtiöt Oyj tiedotti harkitsevansa laskea liikkeeseen 45-60 miljoonan euron suuruisen hybridilainan 12% korolla. OP Yrityspankki Oyj toimii hybridilainan liikkeeseenlaskun Pääjärjestäjänä.

5/2020 Suunnattu osakeanti jossa Hybridilaina vaihdetaan osakkeisiin.

OP osallistuu antiin OSAKKEETTOMANA ja kuittaa 11 miljoonaa osaketta, joka on 8,35% omistusosuus, eli tuplasi 2017 alun omistusosuutensa myymällä kurssin väkisin täysin aliarvostetuksi ja osallistumalla sitten osakeantiin itsejärjestämällään alehinnalla.

Tämä haiskahtaa täydelliseltä pienomistajien putsaukselta ja sisäpiiritiedon väärinkäyttöltä.

Ja nyt vielä kehdannut kuukausitolkulla ainoana myyjänä pitää kurssia keinotekoisesti alhaalla. Vai yrittääkö myynneiillä saada näyttämään, että antihinta ja järjestelykuviot olisivat menneet ihan oikein ja eteenkin markkinahinnalla. Ehkä tästä viellä kuullaan, jos joku oikea taho jaksaa ryhtyä tätä penkomaan.

2 tykkäystä

Katselin Kalasataman Loiston tilannetta, nyt 3.6.2021 eli vajaan kolmen kk:n aikana muutosta tapahtunut. Ei voi tietää, mutta voi arvella, että kun valmistuu marraskuussa niin siinä vaiheessa ei moni asunto ole enää myymättä.
Tietenkin SRV 2021 katteen kannalta tärkeä saada torni valmiiksi sekä myydyksi, on kuitenkin omaperustaisista tänä vuonna valmistavista kohteista/ neliöistä valtaosa

10 kpl = 5% vapaana, ts ei myyty tai varattu
19 kpl = 8% varattu mutta ei myyty
220 kpl = 88% sitten ilmeisesti myyty

13.3.2021:

Marraskuussa valmistuvassa Loistossa 249 huoneistoa. Myynti ilmeisesti ihan hyvässä tilanteessa
24 kpl = 10% vapaana, ts ei myyty tai varattu
37 kpl = 15% varattu mutta ei myyty
188 kpl = 75% sitten ilmeisesti myyty

2 tykkäystä

Vastentahtoisen omistajan (omistajalistan numero 4) myynnit jäivät toukokuussa 58 tkpl:een.
Kyllä toukokuun kurssilerpsahduksen syitä 0,7 → 0,63 EUR pitää tällä kertaa hakea muualta kuin OP-Henkivakuutuksen suunnasta

image

1 tykkäys

OP-Henkivakuutus Oy on ottanut kurssin paikallaan pitämiseen mukaan Pohjola Vakuutus Oy:n
Molemmat myivät täsmälleen saman määrän 57 669 kpl, mikä kertoo että kartelli sopupeli jyllää instikoiden kaupoissa täällä Suomessa. Suomen Kulttuurirahasto oli ainoa myyjä satalistalla OP:n lisäksi. Ja lisäksi OP näyttää käyttävän taktiikka, että täyttää osto ja myyntilaidat itse ja aina kun ostolaidalla ei ole muita, niin myy pikkuhiljaa hivuttaen kurssia alaspäin.

1 tykkäys

Voisitko vielä avata tätä sun teoriaa meille tietämättömille. Aikaisemmissa viesteissä puhuit, että SRV tuottoja oltaisiin pumppaamassa Pontokseen? Mites toi OP-tilanne? Miksi OP jatkaisi kurssin alaspäin ajamista?

SRV-osakkeella käydään aika paljon kauppaa päivittäin ja kurssin arvo on minusta todella alhainen.

2 tykkäystä

Pontoksesta olen sanonut vain että, se toimii samalla alalla SRV:n kanssa ja myy SRV:lle palveluitaan. Tämä on epäsopivaa, kun Kokkilat ovat pääasiassa tekemässä päätöksiä molemmissa yhtiöissä.

Kauppaa kyllä tehdään päivittäin, mutta pääasiassa omasta salkusta toiseen omaan salkkuun.
Kun katsot omistajalistaa, niin sadan suurimman omistuksissa ei tapahdu juuri mitään muutoksia kuukausitasolla.

100 suurinta omistajaa omistaa 85% osakkeista, joten ei nähtävissä olevat (15% omistus) kaupat ovat hyvin marginaalisessa roolissa.

OP:n käytöstä olen ihmetellyt jo pitkään. Miksi osallistuu antiin ja ostaa osakkeet hintaan 0,74 ja nyt myynyt niitä pääasiassa hintaan 0,55 - 0,65

Varsinkin kun näkymät ovat nyt paremmat kuin pitkään aikaan.

2 tykkäystä

SRV:n Venäjän kauppakeskuksilla pyyhkii hyvin.
Ja IKEA:kin tullut vuokralaiseksi.

3 tykkäystä

Yrityskauppatiedotetta tässä edelleenki odottelen ja SKANSKA on kyllä varteenotettavin ostajaehdokas. Tovotaan, että tämä on enne siihen suuntaan, mitä odotan kohta tapahtuvaksi:

SRV YHTIÖT OYJ PÖRSSITIEDOTE 8.6.2021 KLO 9.30

Jorma Seppä nimitetty SRV Yhtiöt Oyj:n Asunnot pääkaupunkiseutu –yksikön johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi

Seppä on ennen nykyistä tehtäväänsä toiminut eri johto-, hankekehitys- ja projektikehitystehtävissä Skanska-konsernissa sekä Suomen että Pohjoismaiden organisaatioissa.

2 tykkäystä

Millaisia palveluita Pontos myy SRV:lle? Olisi kiinnostava kuulla tästä tarkempaa tietoa. En lähtökohtaisesti pidä ajatuksesta, jos näin on.

Eikös Pontos ole SRV:ssä puhtaasti omistajan roolissa? Ja yhtiön suurin omistaja 18 prosentin osuudella. En usko, että Pontos myisi mitään erityisiä palveluja SRV:lle. Jos myyvät jotain, niin se tapahtuu sitten markkinaehtoisesti.

Sehän siinä kiinnostaa, että onko muutakin roolia kuin omistajana olo. Vai onko vain spekulointia kun ovat samalla alalla.

No, Pontos on kiinteistösijoittaja, joka tietysti voi suosia omaa rakennusyhtiötä, mutta kyllä niissäkin hankkeissa kaiken pitäisi tapahtua markkinaehtoisesti.

"SRV rakentaa Kotkan tapahtumakeskus Satama Areenan

Urakkasopimuksen kokonaisarvo on noin 27,6 miljoonaa. Rakennus valmistuu kesällä 2023"

2 tykkäystä

SRV:n suuromistaja OP-Henkivakuutus 6.7% osuudellaan piti kesäkuussa myyntipaussin…
Kurssi nousikin hieman kesäkuun alun 0,64 eur → tämän päiväiseen 0,7 EUR tasoon

Omistajalistaa pitää plärätä sijalle 19 asti, jotta löytää jotain ostoa/ myyntiä, eli koko pääomistajakaarti on ollut harvinaisen vakaasti yhtä mieltä ettäpä ei myydä tai osteta. Kesäloma se on varainhoitajillakin?

1 tykkäys

OP päivittää tänään tavoitehintaa KL-pikauutisten mukaan. Osarihan tulossa 21.07. Mielenkiintoista onko nurkista vieläkin löydetty kuonaa, onko raaka-aineiden noususta minkälaista tarinaa, vai kantaisiko muutaman vuoden syväkyykky vohdoinkin hedelmää?

OP: 0,70 (vähennä) → 0,80 EUR & Lisää

Muistin virkistämiseksi:
Inderes: 0,70 EUR & Vähennä
Evli; 0,80 EUR & Osta

1 tykkäys

Mielenkiintoista nähdä SRV toisen kvartaaliraportin yhteydessä, milloin Kalasataman toimistotorni eli neljäs torni “Horisontti” alkaa nousemaan. Kolmas torni saavuttaa pikapuoliin lopullisen korkeuden. Rakentamiseen tulee ikävä tauko, jos seuraavaa tornia ei pian päästä rakentamaan. Toimitilamarkkina voi olla vaikea etätyöbuumin luoman epävarmuuden takia. Esitteen mukaan toimistotornin pitäisi valmistua vuodenvaihteessa 2023/2024.

1 tykkäys