Stora Enson mukaan Oulun tehtaan ylösajo edistyy suunniteltua nopeammin. Tammikuun lopussa Stora mainitsi tiedotteessa koneen “saavuttavan suunnitellun tuotantokapasiteettinsa kuluvan vuoden loppuun mennessä”.
“Tuotannon ylösajo edistyy suunniteltua nopeammin, ja asiakkaiden palaute on ollut positiivista. Kartonkikoneen arvioidaan saavuttavan suunnitellun vuotuisen 450 000 tonnin tuotantokapasiteettinsa vuoden 2021 kesäkuun loppuun mennessä.”
-Yhdestä rekkakuormasta puuta tehdään noin neljä rullaa kraftlineria.
-neljä rullaa riittää noin puoleen miljoonaan kappaleeseen puolen kilon mansikkarasioita ja korvaa muovia noin 4 500 kiloa
pakkauskartonkien kysyntä on kovaa verkkokaupan kasvun takia ja hinnat ovat nousseet
“Oulu on lippulaivamme. Erityisen tyytyväisiä olemme tuotteen huippulaatuun. Sen lujuusominaisuudet ovat erittäin hyvät.”
Tämä ilmoitus on tehty, koska Wallenberg Investments AB on hankkinut koko FAM AB:n osakekannan ja tullut siten Stora Enso Oyj:n välilliseksi omistajaksi. FAM AB on edelleen Stora Enso Oyj:n osakkeiden suora omistaja.
Olen erittäinen tyytyväinen tulokseen. Oikaistu liiketulos 364 miljoonaa euroa, selvä odotusten päihitys. Myös hyviä avauksia kasvavassa pakkausteollisuudessa ja akkumateriaaleissa. Innovointi ja asemien hakeminen on nyt ihailtavaa. Mielestäni Storassa ei ole uskallettu tehdä niin teräviä päätöksiä ja linjanvetoja kuin UPM:ssä, mutta nyt näyttää siltä, että tulevaisuus on hanskassa.
Laitoin merkille, että OP oli nostanut Storan suosikkilistalle viime viikolla, tavoitehintakin jopa 19 €
Heillä perusteluna, että liiketoiminta sidoksissa kestävän kehityksen megatrendeihin, arvostus maltillinen ja bonuksena voisi olla mahdollisuus yritysjärjestelyihin.
Olen tässä edelleen vähän kahden vaiheilla, josko luopuisin vuonna 2016 hankituista lapuista, ovat kyllä tähän asti tuottaneet oikein mukavasti.
Stora kyllä panostaa kovasti kuitupohjaisen muovia korvaavien tuotteiden kehittämiseen ja on siellä onnistumisiakin kuten EcoFish boxi, joka on kehitetty korvaamaan styroxi tuorekalatuotteiden kuljetuslaatikkona. Tämä itselle tutuin kun olen päässyt siihen asiakkaana kohtuullisesti vaikuttamaan. Siinä vielä sisin vedenpitävä PET-kalvo on muovia, mutta tähänkin on kehitetty jo kuitupohjainen tuote ainakin parissa firmassa, mutta ei ole vielä kilpailukykyinen.
Siellä on aika paljon panostusta vastaaviin tuotteisiin ja uskon, että näissä tulee olemaan vielä iso tukijalka Storalla ja varmasti myös muilla Suomen metsäjäteillä.
Itse tyhjensin Storat salkusta kevään huipussa, mutta todennäköisesti sopivassa kohdassa taas salkuun erä päätyy. Oli kaikkia kolmea salkusta yht. 70 % ja Umppi jäi ainoana.
Oma näkemys on, että trendeissä ainakin vahvasti mukana ja ainakin aloitettu ajoissa.
Tervetuloa Stora Enson osakkeenomistajien webcastiin 15.3
Stora Enso järjestää osakkeenomistajille ja muille kiinnostuneille sijoittajatilaisuuden varsinaisen yhtiökokouksensa jälkeen tiistaina 15. maaliskuuta 2022. Tilaisuus alkaa kello 16 Suomen aikaa. Lähetystä voi seurata englannin, suomen tai ruotsin kielellä osoitteessa Virtual shareholder event after Stora Enso’s Annual General Meeting
Alustava ohjelma
Tervetuliaissanat
Hallituksen puheenjohtajan Antti Mäkisen puhe
Yhtiökokouksen puheenjohtaja esittelee äänestystulokset ja yhtiökokouksen päätökset
Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan puheenjohtajan Marcus Wallenbergin tervehdys
Stora Enson uuden hallituksen jäsenen puhe (esitetty Kari Jordania)
Toimitusjohtaja Annica Breskyn esitys vuoden 2021 tuloksesta ja strategian etenemisestä
Q&A
Päätössanat
Tilaisuuden tallenne julkaistaan webcastin jälkeen Stora Enson sijoittajat-sivuilla. Kaikki yhtiökokouksen materiaalit löytyvät Stora Enson yhtiökokoussivuilta.
“Strateginen asemoitumisemme ja investoinnit kasvuun uusiutuvissa materiaaleissa tuottavat tulosta, ja keskeisten painopistealueidemme tulokset ovat erityisen hyviä. Tämän ansiosta ylsimme parhaimpaan operatiiviseen liiketulokseemme noin 20 vuoteen: kasvua tuli 53 % edellisvuodesta, ja liiketulosprosentti oli ennätykselliset 18%.”
Kova tulos. Tilauskirjat täynnä. Ohjeistuksen nostoon painetta tällä suorittamisella. (ehkä kuitenkin jäitä hattuun, olemmehan vasta Q1 kohdalla. )
Vuoden 2023 päivitetyn, olennaisesti alhaisemman tulosennusteen vuoksi Stora Enson uusi ohjeistus on, että vuoden 2023 operatiivisen liiketuloksen odotetaan olevan merkittävästi pienempi kuin vuonna 2022 (1 891 milj. euroa).
Koko vuoden tuloksen ohjeistus
Merkittävästi pienempi, -50 % tai alle
Edit:
Omaan korvaan aika rajun kuuloinen tulosvaroitus annetulla prosentuaalisella ohjauksella joka johtanee koviin ennusteiden leikkaamisiin.
Haaveilin jos tänään ostaisi noin 9,60 €:n tasolta, mutta on luultavasti nyt liian aikaista. Tavoitetaso saattaisi olla 8,50 €:n paikkeilla. Ja varmasti kaikki ymmärtänee että tämä heitto voi osua myös väärin.
Jospa tämä ei olisi vielä täysimääräisesti leivottu kurssiin ja nähtäisiin reilu dippi. Mielelläni ostaisin lisää halpaa metsää + liiketoimintaa kaupanpäälle.