Suomen Hoivatilat sijoituskohteena

Kysyin ihan Nordnetin aspasta miten kannattaisi toimia tuon Hoivatilojen ostotarjouksen kanssa. Olin siis aiemmin hyväksynyt tarjouksen, mutta sittemmin olisin halunnut peruuttaa tämän. Kysyin kuinka tuo sitten oikein vaikuttaa, onko sillä sen suurempaa merkitystä jos kauppa joka tapauksessa raukeaa silloin 2.12., kun yli 90% enemmistöä ostaja ei tule kuitenkaan saamaan. Sieltä vastattiin näin:

"Hei,

olet poistanut vastauksesi Hoivatilojen ostotarjoukseen, mutta se ei ole hyväksyttävä peruutustoimeksianto.
Peruutus on tehtävä kirjallisesti tämän viestikeskuksen kautta lähettämällä peruutuspyyntö hyväksyttyyn ostotarjoukseen.
Peruutuksen käsittelystä veloitetaan 10 euron toimenpidemaksu.

Olet hyväksynyt ostotarjouksen X kpl:n osalta.

Tarjouksentekijä saattaa toteuttaa ostotarjouksen vaikka ei olisikaan saanut yli 90 % enemmistöä. Tällöin hyväksytyt osakkeet
siirtyvät tarjouksentekijälle.

Mikäli tarjouksentekijä päättää olla toteuttamatta tarjousta, tällöin hyväksynnät peruutetaan automaattisesti."

Eli tämän mukaan se kannattaa peruuttaa ihan virallisesti, aiemmin olin miettinyt, että annan vain olla ja joulukuun alussa osakkeet palautuvat salkkuuni normaalisti. Näin ei sitten kuitenkaan ilmeisesti siis välttämättä olekaan. Toki kun tuo ostotarjous peruuntuu, saattaakin olla, että osaketta saa ainakin hetkellisesti halvempaan hintaan…

2 tykkäystä

Tästä kannattaa oppia että ainakaan Nordnetissa ei pidä hyväksyä mitään ostotarjousta ennen viimeistä päivää koska hyväksyminen on ilmaista mutta peruutus maksaa.

8 tykkäystä

Jep… Ensimmäinen kerta itselleni omalla, suhteellisen lyhyellä sijoitusuralla. Ajattelin hyväksyessäni, että se 90% täyttynee joka tapauksessa ja tuosta aiheutuu vain itselleni turhia hankaluuksia jos ei tarjousta ole hyväksynyt ja ostaja saa taakseen 90% enemmistön.

Hoivatilat napsii noita kouluja nyt. Espoosta tällä kertaa.

9 tykkäystä

Voi ehkä tukea kurssia ja Karjula toteaa, että Suomessa tapahtumassa hankinta tavoissa muutos näissä!

Liekkö harkittu kommentti, mutta jatkoa aikaisempiin mannerlaattojen värähtelyyn, vai miten se oli?

“Hei huomaatteko, että koulumarkkina on todellinen” joku ruotsin julkistus vielä, niin avot.

2 tykkäystä

Nyt kannattaa huomata, että kyseessä ei ollut Espoon kaupungin koulu vaan yksityiskoulu Espoon alueella. Toki hieno kauppa silti, mutta päänavaus maan toiseksi suurimman kaupungin kanssa olisi ollut aivan toisenlainen temppu. Ei siinä, yksityiskouluja pelkästään perusopetuksen puolella on noin sata, joten kyllä sekin kelpaa, että he innostuvat tästä konseptista. Olen ite opetusalalla hommissa ja katselin jo Hoivatilojen sivuilta, että pitäisikö sitä soitella ko. putiikista hommia ja alkaa painamaan koulukonseptia oikein tosissaan tuotantoputkeen. :man_teacher:

6 tykkäystä

Itekin oon myynti hommissa, niin ihan hyvää duunia tekevät myös markkinoinnissa, enkä tarkoita pahalla vaan hyvällä.

Hieno avaus Hoivatiloille. 25v. vuokrasoppari. Jatkuukohan sama peli belgiaanojen komennossa?? No, kun Suomessa ollaan ja vihervassarit lukevat tämän yksityiskoulu-uutisen, niin eiköhän se jollain säännöillä saada tasa-arvon kuriin ja nuhteeseen. Ehkä tää koulu pakotetaan ottamaan jokaista itse-maksavaa kristillisen koulun oppilasta kohti kolme muslimia ilmaiseksi…

Masse-setä, FA, Suomessako saa edelleen perustaa kristillisen päiväkodin ja koulun kysymättä mitään nyky-hallitukselta ja varsinkin sen opetusministeriltä??

5 tykkäystä

Masse, Masse, tervetuloa takaisin koulun penkille :wink: …opetusalan ihmisenä voin vakuuttaa, että kaikki nämä joulujuhlakohut jne ovat olleet ihan tämän hallituksen päätöksenteosta riippumattomia, jonkun tarkoituksella nostattamia tsunameja vesilasissa. Meillä kouluissa nuo ohjeet, säännökset ja niihin perustuvat käytännöt ovat olleet jo todella pitkään voimassa - mahdollisesti muutamaa maalaiskoulua lukuunottamatta - ja niiden kanssa eletään vallan sovussa ja rauhassa, rinta rinnan eri taustoin ja uskoin, perinteetkin mahtuvat kuvaan oikein kauniisti. Mitään erityisen uutta tietoa tai toimia meille alan henkilöstölle ei kohutusta asiassa ollut.

Sen sijaan Hoivatiloja tämän hallituksen satsaukset päivähoitoon ja opetukseen varmasti ilahduttaa, kuten myös meitä omistajia.

2 tykkäystä

Tarjouksentekijä laskenut omistusehdon 50 %:iin. Ei tullut korotusta ainakaan heti.

8 tykkäystä

Tarkoittaako tämä, että jo hyväksyneet saavat perua hyväksyntänsä kuluitta?
Ovatko he voineet ostaa osaketta pörssistä tarjousaikana tarjousta kalliimmalla hinnalla? Saako niin tehdä? (Ainakaan liputusilmoitusta ei ole tullut.) En sitten millään haluaisi, että 50% täyttyy!

Voi kun nyt heräisivät kaikki jo hyväksyneet perumaan hyväksyntänsä, jos tällä taholla on valtasiivu, on aivan turha odottaa että kukaan joskus tulevaisuudessa tarjoaisi enempää, kun ei ole läpimenon edellytyksiä. Ostelevat vaan vähitellen pois.

Huh, toivottavasti ei ylittyisi 50%. Kuulostaa mun korvaan samalta kuin Sammon hiljainen ryöstö Topdanmarkissa…

4 tykkäystä

Vähän Off-topic.

Tämä foorumi olisi aivan mahtava jopa parempi kuin Shareville sijoittamisesta puhumiseen, mutta minua häiritsee aivan valtavasti yhden nimimerkin jatkuva puhuminen Seurakunnista, Paavaleista ja milloin mistäkin yliherrasta. Toivoisin jonkinlaisia sääntöjä tai pientä asiallisuutta keskusteluun, en tiedä onko tämä milläänlailla mahdollista?

Sitten asiaan. Ne jotka sanovat, että hinta on halpa, niin monesti tuntuu että he ovat sitä mieltä että n. 16 % preemio on liian pieni. Minusta pitäisi laskea auki kuinka paljon tässä jo maksetaan tulevaisuuden kasvusta, kyllä kasvu voi vielä jatkua mutta ei se kasvu äärettömiin kasva. Mitään takeita ei ole, että tulevaisuuden projektit onnistuisi samassa mittasuhteessa kuin tämän hetkiset. Kurssissa on jo paljon mukana. Toisaalta yhtiön trackrecodi on hyvä, joka kertoo että kasvu voisi jatkua, mutta tuntuu kuten Jesse sanoi kiinteistöyhtiöt tässä markkinatilanteessa ostetaan helposti pois.

32 tykkäystä

Tämän olen myös minä tuonut aikaisemmin esiin. Jos moderointia ei ole olisiko mahdollisuus hiljentää käyttäjiä? Mitä sanoo Inderes pääpirut? :wink:

3 tykkäystä

@Tatu laitan sulle ohjeet tuotekehitys ketjuun. Jätetään tää ketju Hoivatilojen keskusteluille. :slight_smile:

2 tykkäystä

Onnistuuhan se jo nyt, klikkaa vaan käyttäjän kuvaketta. Itse muutaman hiljentänyt kun tuntunut et halutaan ainoastaan saada konflikteja aikaan asia puhumisen sijaan.

4 tykkäystä

Pidetään @Masse tämä ketju siistinä ja mukavana kaikille Hoivatiloista kiinnostuneille sijoittajille lukea. :wink:

9 tykkäystä

Nyt olisi erittäin mielenkiintoista kuulla @Jesse_Kinnunen kommentit tästä 50 prosentin ostoyritelmästä. Mitkä ovat odotettavissa olevat skenaariot muiden osakkeenomistajien kannalta jos 50 prosenttia saavutetaan? Mitä jos jäädään alle 50 prosentin?

Alkaa vaikuttaa aika riitaisalta kaappausyritykseltä ja oma tuntuma on, että vähemmistöomistajilla voisi tässä olla aika tukalat paikat tulevaisuudessa jo belgialaiset saa yli puolet haltuunsa.

2 tykkäystä

Kelaappa vähän ylemmäs, niin löydät kysymyksen 50%:n vaihtoehdosta ja Jessen vastauksen siihen.

1 tykkäys

Palataan tähän vielä, kun tuli juuri ajankohtaiseksi.

Mietin samalla ääneen, että vaikka tekisivät hieman vihamielistä valtausta, en jaksa uskoa, että kunta-asiakkaat varsinaisesti lähtisivät vuokrasopimusten loputtua sen tähden (karmee säätäminen, kilpailuttaminen ja homma, lisäksi tontit ja totutut paikat jne). Voisivat paheksua, mutta ehkä mieluummin sulkisivat silmänsä ja toivoisivat, ettei tähän tarvitse puuttua. Lisäksi vanhuksilla ei useinkaan ole mahdollisuutta varsinaisesti päättää, mihin hoivakotiin päätyvät. Ja jos on, sijainti ja hoidon taso lienee ensisijaisia. Tuskin viime hetkiä kukaan uhraa vuokranantajapörssiyrityksen pienomistajien tähden.

Mutta validi pointti tuo maine. Silti toivon tosissani, että eivät saa lähellekään 50%:a.

2 tykkäystä