Ärsyttää kyllä suunnattomasti taas osa näistä kysymyksistä. Suurin osa on sikäli järkeviä, että: “Onko A tärkeämpää kuin B?” tai “Onko C tärkeä asia tai yksi tärkeimmistä asioista?”, mutta sitten on taas sitä, että vedetään ensimmäiseen kysymykseen jotain irrallista ja asenteellista jatkopäättelyä, tyyliin: “Onko A tärkeämpää kuin B, vaikka se tarkoittaisi samalla sitä, että blablabla?”, eli vedetään ihan turhaa asenteellista huttua loppuun. Tai sitten sen sijaan, että kysytään onko C tärkeää, niin kysytään, että: “Onko C tärkein asia?”, eli tällöinhän henkilö, joka pitää sitä prioriteettilistalla 2. ylimmällä tai viimeisellä sijalla, joutuu vastaamaan kieltävästi.
Toki vaalikoneissa on aina tärkeämpää vastauksen perustelut, kuin itse monivalintavastaus, mutta silti. Olisi jokus hauska päästä juttelemaan tekijöiden kanssa ja kysellä, että ihan oikeasti, mitä tällä yritettiin hakea?
Tuolla näytti olevan läjä HS:n vakiokysymyksiä, joita tungetaan kaikkiin vaaleihin ja joihin vastaaminen on aina todella hankalaa ja joiden perusteella ei kyllä pitäisi ehdokkaita laittaa järjestykseen lukematta niitä perusteluja ensin.
Epäselvät, turhat ja monitulkintaiset kysymykset ovat nykyään vakiokamaa, suuri osa vaalikoneista on sitä myötä käyttökelvottomia, onneksi on sentään ohita-painike. Yritin antaa palautetta HS:lle kysymyksistä(koekäytön aikana), mutta tuolloin palaute-lomake heitti vain virheilmoitusta takaisin, sikäli jos palautteella oli mitään vaikutusta.
Lähinnä käy sääliksi ehdokkaita kun yrittävät rämpiä ala-arvoisia vaalikoneita läpi.
Tämä Eija-Riitta Korholan tuore paljastus maalaa samaa kuvaa että Haavistolla olisi kova tarve saada hieno akateeminen titteli kuitenkaan näkemättä siihen tarvittavaa vaivaa.
Paavo Väyrysen kamppailu kannattajakorttien keräämisessä uskollisten kannattajien tuella jatkuu. Valtamedia on kuin yhteistuumin vaiennut hänen kampanjansa kuoliaaksi. Valtiovalta on ilmeisen tietoisesti tehnyt kannattajakorttien keräämisen hyvin vaikeaksi. Tilannetta on entisestään vaikeuttanut monien eduskuntapuolueiden ehdokkaiden läpinäkyvä valkopesu valitsijayhdistyksineen sekä Mika Aaltolan masinointi ehdokkaaksi talouselämän mittavalla tuella.
Jos nyt käy niin, että Väyrynen ei ehdokkaaksi pääse, katseet kääntyvät jo vuoden 2027 eduskuntavaalien jälkeiseen hallitusratkaisuun ja nykyisen, keskittävää metropolipolitiikkaa ja Suomen itsenäisyyden alasajoa edistävän porvarihallituksen jälkien siivoamiseen. Luontevin hallitusratkaisu olisi SDP:n, perussuomalaisten, keskustan ja RKP:n muodostama laajapohjainen enemmistöhallitus, jossa ulkoasiainministerin salkku kuuluisi luontevasti keskustalle. Väyrynen olisi käytettävissä tehtävään, ja kaikista nimistä selvästi kokenein ja pätevin. Väyrynen täyttää tuona vuonna 81 vuotta, minkä media pyrkii tietenkin kaikin voimin kääntämään jotenkin negatiiviseksi. Tosiasiassa maailmalla on paljon esimerkkejä varttuneeseen ikään ehtineistä poliitikoista nimenomaan ulkopolitiikan kokemusta vaativalla saralla. Joe Biden täyttää sattumoisin kolmen päivän kuluttua 81.
Seuraavan hallituksen haasteet olisivat huomattavasti kohtuullisemmat, mikäli Väyrynen ei olisi vuonna 1990 tehnyt uransa ehkä ainoaa merkittävää virhettä. Tuolloin hän suosittuna keskustan puheenjohtajana luopui paikastaan Esko Ahon hyväksi. Tällä päätöksellä oli kauaskantoisia negatiivisia seurauksia paitsi keskustan, myös Suomen ja koko ihmiskunnan tulevaisuuteen sekä maapallon biodiversiteetin säilymiseen. Mikäli Väyrynen olisi jatkanut puheenjohtajana, hän olisi noussut seuraavana vuonna pääministeriksi, eikä MTV:llä olisi riittänyt voimaa kammeta häntä ulos vuoden 1994 presidentinvaalien toiselta kierrokselta viimeisen viikonlopun likaisella mediapelillä. Voitettuaan toisella kierroksella helposti Ahtisaaren, Väyrynen olisi presidenttinä kyennyt myöhemmin samana vuonna estämään niin Suomen kuin Ruotsinkin EU-jäsenyyksien toteutumisen. Tämä olisi katkaissut EU:n laajenemisen kokonaisuudessaan, ja se olisi jäänyt tarkkarajaisen tiiviiksi keskieurooppalaiseksi projektiksi. Suomi olisi jatkanut Paasikiven-Kekkosen linjalla Pohjolan puolueettomana, sotilaallisesti liittoutumattomana maana, pitäen yllä luottamuksellisia ja ystävällisiä suhteita niin itään kuin länteenkin.
EU-liittovaltiokehityksen pysähtyminen olisi hillinnyt myös Ukrainan pyrkimyksiä luovuttaa itsenäisyyttään länteen, jolloin se olisi omaksunut Suomen hyväksi havaitun linjan ja tyydyttänyt samalla Venäjän legitiimit turvallisuushuolet länsirajoillaan. Näin Ukrainan vuoden 2014 vallankaappauksesta alkaneelta konfliktilta olisi vältytty, eikä liennytyksen oloissa myöskään Hamasin viimekuista iskua oltaisi nähty. Stabiilin maailmantilan vuoksi Yhdysvaltain ja Kiinan välille ei olisi syntynyt voimakasta kilpailuasetelmaa, eikä Kiinan niin muodoin olisi tarvinnut kurkottaa samanlaista kasvua ilmaston kustannuksella kuin on nähty. Ilmaston lämpeneminen olisi ollut nähtyä miedompaa eikö tämänvuotisia ennätyslukemia olisi jouduttu maailmalla kokemaan.
Tämähän täyttä totta, vaikka joku sitä kohta varmasti kyseenalaistaa.
Lisäksi jos Väyrynen olisi valittu presidentiksi 1994, olisi Nokia jatkanut kukoistustaan, Revenion myynti ei olisi sakannut tänä vuonna, eikä Fifaxilla olisi nähty virusta. Tämä on totuus, josta etelän valtamedia vaikenee. Mun hiusrajakaan ei vetäytyisi, jos Paavo johtaisi meitä.
Eli Korholan tuore paljastus oli aivan suoraa valehtelua, ei edes kertonut kuulleensa tämmöistä huhua vaan väitti tasan tarkkaan tietävänsä että näin on asia.
Sen verran liukkaista luikurin laskettelijoista on kyse, etten ihan hirveästi luottaisi pariin twiittiin ja/tai professoreiden “väitteisiin”. Totuutta tuskin tietävät kuin asianosaiset itse.
Stubbin kampanja muuten porskuttaa juuri nyt melkoisessa myötätuulessa. On odotettavissa, että etumatka muihin kasvaa lähikuukausina huomattavasti.
Taas kerran huomataan että kesän-syksyn ensimmäisillä gallupeilla on lähinnä viihdearvoa. Saa nähdä lähteekö Haaviston kannatus laskuun, kun Urpilainen tulee virallisesti mukaan.
Ihmeen hyvin jaksetaan Haavistosta kaikkea nostaa esille, vaikka todennäköisyys Stubbin valinnalle alkaa olla eri arvioista riippuen jo 65-75 prosentin luokkaa.
Aika tylsät vaalit näistäkin lopulta kehkeytyi. Aaltola hassasi täysin oman momentuminsa, Olli Rehn on Olli Rehn ja Haavisto ei ole enää samanlainen uusi raikas ilmiö kuin joskus.
Ainoa asia, mitä näissä vaaleissa voi enää jännittää on se, että onnistuisiko Li Andersson tai Jutta Urpilainen tekemään huikean loppukirin ja kukistaa Haaviston ekalla kiekalla. Stubbia vastaan heilläkään tuskin on silti mitään jakoa.
Tuota ei tarvitse kovin paljoa jännittää. Huomattavasti todennäköisemmin Haavisto menee Stubbin edelle kuin jompi kumpi noista yhtäkkiä Haaviston edelle.
Haavisto on median suosikki. Tai paremminkin median tekijöiden suosikki. Nykyiset tulokset eivät kovinkaan hyvin ennakoi vielä lopputulosta, paisti selvien putoajien kohdalla, joka ei edes mitään tutkimusta tarvitse.
Suomen “puolueeton” lehdistö alkoi mollata erikoisilla asioilla Aaltolaa. Outoa, että muista ei kaiveta vastaavaa epäpoliittista agendaa. Aaltola ei itse ole hassannut mitään, momentumit tulevat vasta lähempänä vaaleja. Siihen perustuu myös Jutan ulostulo vasta myöhäisessä vaiheessa. Se on kun hänen ainoa toivonsa. Vaikka ei vaikuta edes itse haluavan pressaksi.
Ehdokkaita on niin monta, että 2. kierros tarvitaan. Haavisto ja ylipäätään demokratia on tarvinnut sen vastavoimaksi. Haavisto häviää toisen kierroksen, vaikka tuleekin saamaan silloinkin tukea medialta.
Kärkiehdokkaista Stubb on epäpresidentillisin. Toki kuka vaan heistä pystyisi viran hoitamaan, mutta Stubb ja Haavisto olisivat isoimmat riskit. Rehn on presidentillisin ja Aaltola oppisi roolin nopeasti, pohja on hyvä.
Muista ei kaiveta epäpoliittista agendaa? Eihän noista kaikista ehdokkaista ole kaivettu kuin kaikki asiat esiin, alkaen Stubbin koulukiusaamisesta tai Haaviston UM rekryihin jne. Ero on siinä, että muut ehdokkaat ovat olleet niin pitkään politiikassa, että voi unohtua se, että jokaisen tausta on kyllä perattu moneen kertaan.
Se, että Mika Aaltola vedetään nyt nopeasti saman mankelin läpi, ei kerro muusta kuin siitä, ettei hän ole aiemmin ollut poliittinen toimija. Media tekee nähdäkseni tehtäväänsä erinomaisesti, kun käy läpi myös Aaltolan taustan ja lausunnot perusteellisesti
Huhujen mukaan Sanna Marin lähtisi tulemaan Jutta Urpilaisen kamppanjaa.
AY-liike panttaa tukeaan, häviävään kelkkaan ei haluta lähteä.
Voi tietenkin kysyä ketä muuta AY-liike sitten tukisi, Li Andersson ei kuitenkaan tule suosiotaan erityisesti nostamana.
Ehkä Pekka Haavistoa sitten?
Iltalehden tietojen mukaan lisää säpinää Urpilaisen kampanjaan saadaan siitä, että kotimaan politiikan eduskunnassa ja kuntapolitiikassa taakseen jättänyt SDP:n kansainvälinen supertähti ja ex-pääministeri Sanna Marin lähtee ”vahvasti tukemaan Urpilaisen kampanjaa”.
Iltalehden tietojen mukaan ay-liikkeessä ollaan pettyneitä Urpilaisen myöhäiseen liikkeelle lähtöön, ja tukea presidenttiehdokkaille katsotaan sen mukaan, kenellä on aito mahdollisuus nousta Suomen seuraavaksi tasavallan presidentiksi.
Vielähän tässä on sekin vaihtoehto olemassa, josta Juurikki spekuloi pari kuukautta sitten: Jutta tukeekin Sannaa. Tekevät siis yllärin. Porukat alkavat jo väsyä näihin liian aikaisin peliin lähteneisiin, esim. Aaltola. SDP:n ainoa mahdollisuus saada yli 5% kannatus on nyt Sannan varassa.
Stubb kyllä riemuitsisi, että pahin haastaja eli Haavisto menettäisi kannatusta ensimmäisellä kierroksella, mutta Sanna vastassa toisella kierroksella voisi olla Stubbille vielä isompi uhka. Konservatiivisesta uskonnollisesti ahdistuneesta väestä useampi voisi ehkä äänestää Sannaa kuin Haavistoa.
En usko tylsiin vaaleihin. Haavistohan on suosikki voittamaan ensimmäisen kierroksen, Stubbilla on kuitenkin enemmän ns. ”Vihaajia”, jotka eivät koskaan tule häntä äänestämään. Haavisto on enemmän koko kansan presidentti. Tiukka kisa tulee näiden kahden välillä ja Stubbilla ei ole varaa mokata yhtään.
Siitä olen samaa mieltä, että Aaltola hukkasi momentumin. Olisi luultavasti voittanut kisan silloin kun oli A-studiossa joka päivä.