Nojoo, tähän on tietysti hyvin vaikea ottaa varmasti kantaa mutta oma mielipiteeni on, että koko totuus ei todellakaan ole ulkona eikä koskaan tulekaan ulos. Ulkosuhteisiin ja varsinkin idänsellaisiin liittyy paljon vähintään 50 vuodeksi salattavaa tietoa.
Mitä tulee Niinistön “kassallaoloon” on tulkinta hiukan kummallinen, hän sai hs:ssa mahdollisuuden kommentoida asiaa ja hyvin kommentoikin. Varovaisuus ja asioiden hoitaminen oikeellisuus varmistaen ei välttämättä ole rähmälläänoloa, vaikka sen helposti sellaiseksi tietämätön tulkitsee. Hän kommentoi mielestäni haastattelussa historiallisen avoimesti miten asiat etenivät ja sanoi myös mielenkiintoisia asioita nykytilanteesta: Kiusanteko on alkanut vasta nyt. Tämän kun yhdistää tämänpäiväiseen Ylipäällikön päiväkäskyn sanomaan, tekee melkein mieli lähteä säilykeostoksille.
Mutta: Mikä olisikaan tilanne jos naapurimme verenhimoinen banaanivaltio olisi edelleen täysissä voimissaan eikä sen asevoimia olisi taottu maanrakoon Ukrainassa? Mikä olisikaan tilanne jos olisimme käyneet NATO-jäsenyyden tavoitteluun liian aikaisin ja kansa olisi “tietämättömyyttään” torpannut sen vaaleissa?
Ukraina taistelee koko Euroopan puolesta. Siksi sen aseistaminen ja auttaminen on tärkeää. NATO-jäsenyytemme toteutui, ei liian aikaisin eikä liian myöhään vaan juuri silloin kun siitä oli kaikkein eniten hyötyä.
Elefantti huoneessa tämän keskustelun osalta on minusta se, että Suomi hyötyi venäjästä taloudellisesti ja aikaisempi natoon hakeutuminen olisi maksanut meille pitkän pennin. Puhtaasti hyötynäkökohdista katsoen Suomi teki nyt ikään kuin onnistuneen treidauksen. Lypsi hyvistä venäjän suhteista irti sen mitä lypsettävissä oli ja hakeutui Natoon kun turvallisuustilanne tätä vaati. Kuten HS:n artikkelissa todetaan tämä hoidettiin lähes vastuuttoman kovalla riskillä, mutta onneksi kävi näin.
Millä perusteella väität Suomen hyötyneen taloudellisesti. Aivan yhtä lailla Natomaiden yritykset ovat toimineet Venäjällä, eikä suomalaisilla ole käsittääkseni ollut mitään etuja näihin nähden.
Euroopan olisi nyt valmistauduttava ajoissa siihenkin vaihtoehtoon, että seuraavien USA:n presidentin vaalien tulos ei olekaan suotuisa Ukrainan kannalta - ja myöskään Naton. Eli jos USA:n halu tukea Ukrainaa ja vetää Natoa laskee, käytännössä eurooppalaisten valtioiden on otettava entistä suurempi vastuu tuen jatkumisesta ja myös oman puolustuksen ylläpidosta. Naton eurooppalaisten maiden yhtenäisyyden ohella tämä edellyttää myös vahvaa yhtenäistä EU:ta, jossa sooloilijat on saatava kuriin.
Vaikka venäjä on arvaamaton niin samaa voi sanoa myös USA:sta jos republikaanien ehdokas valitaan seuraavaksi presidentiksi.Pelolla odotan mitä tuleman pitää,sen verran pököjä ovat kaikki joita tuohon virkaan on tällä hetkellä tyrkyllä kyseisestä puolueesta.Demokraateillakaan ei aina mene putkeen mutta heitä pidän kuitenkin enempi tolkun porukkana suomalaisen mittapuun mukaan.Pitkin hampain joudun tunnustamaan että siinä Trump oli oikeassa että USA:n maksumiehen rooli ollut liian suuri Natossa verrattuna Euroopan maihin,toivottavasti tähän saadaan selvä parannus ennen vaaleja,Suomi kyllä jo nyt täyttää nuo taloudelliset kriteerit kirkkaasti puolustusmenojen suhteen.Uskon kyllä että Suomi saa kokoaan suuremman merkityksen Natossa kun tällä on tilaa ja halua harjoitella sotimista kuten on viime aikoina nähty.Merkittävä rooli tulee olemaan Rovajärven ja Lohtajan ampuma-alueiden käyttö myös Naton harjoituksiin.
Erinomainen pointti, jota valitettavasti nostellaan tätä nykyä esiin lähinnä naapurimme banaanivaltion trollien toimesta, mutta pitää paikkansa!
Nähdäkseni eurooppalaisen puolustussektorin on pitänyt herätä tähän tosiasiaan täysin USA:sta ja Trumpista huolimatta. Huomioikaahan nyt, että myös Bidenin hallinto vaatii tätä taakanjaon lisäämistä ja sitä on tehtykin. Tästähän on myös presidenttimme puhunut jo vuosikaudet.
Tämähän on yksi herkullisimpia NATO-vastustajien argumentteja, ettei se USA Eurooppaa kuitenkaan auta: Kyllä auttaa, jos taakanjako on sopimusten mukainen, toiminta on vastavuoroista eikä kukaan sluibaa. Enkä usko että merkittävät sotilasmaat Euroopassa todellakaan sluibaavat, sen verran tehokas herätys asian tärkeydestä on Ukrainan myötä saatu.
Ja olipa tuossa se toinenkin trollien ikiaikainen hokema: Epäyhtenäinen EU. Tuskin koskaan on EU ollut näin yksimielinen mistään asiasta kuin nyt Ukrainan tukemisesta. Hajota ja hallitse ei nyt naapurin diktaattorilta “ihan” onnistunut.
En vielä lukenut juttua, mutta Sauli soitti Putinille ennen hyökkäystä ja myöhemmin sanoi että Putin ei kertonut hänelle hyökkäyksestä mitään vaan vakuutteli rauhaa. Sauli samassa haastattelussa oli lievästi sanottuna järkyttyneen näköinen ja sanoi myös että ei näköjään ollutkaan hyviä suhteita Putinin kanssa
vaikka niin oli luullut, seuraavalla viikolla alkoi ajamaan NATO-hakemusta ponnekkaasti.
Eli Presidentille tuli paha virhearvio kun luotti Putiniin, käänsi kelkkansa kyllä heti kun asia paljastui, se oliko se huonoa ‘presidenttityötä’ vaiko ei on sitten toinen juttu. Saulin edeltäjä kuitenkin kaikkein mieluiten istuisi nytkin Putinin pitkässä pöydässä jos olisi nyt Presidenttinä.
Suomi, Ruotsi ja Turkki tapaavat Turkissa pääteemana on Ruotsin jäsenyys, Ei muuria.
Ruotsissa on ollut toiveita siitä, että sen kesäkuun alussa voimaan tullut uusi terrorismilaki saisi Turkin luopumaan vastarinnastaan.Turkki on puolestaan toivonut, että laki myös todella pannaan toimeen.
Alkaakohan olemaan itse kullakin mitta täynnä HUN-US akselilla
Earlier this week, U.S. Sen. James Risch of Idaho said he had blocked the sale of 24 HIMARS weapons to Hungary. Speaking to The Washington Post, Risch explained he halted the potential $735 million deal with Hungary due to its government’s refusal to agree to Sweden’s accession to NATO. The lawmaker is the top Republican on the Senate Foreign Relations Committee
Venäjän tutkimussukellusveneet kykenevät ainoina maailmassa toimimaan kuuden kilometrin syvyydessä. Kyse on kaksoiskäyttösukellusveneistä, jotka soveltuvat myös sotilaalliseen toimintaan, kuten merenalaiseen sabotaasiin. Tämän lisäksi alukset kulkevat usein venäläisten ydinsukellusveneiden saattamina…
Miten vedenalaista infrastruktuuria on mahdollista puolustaa? Sotilasasiantuntijoiden mukaan ainoa ratkaisu on palata kylmän sodan oppeihin, jolloin venäläisiä sukellusveneitä jäljitettiin kaiken aikaa ja tarvittaessa pakotettiin pintaan syvyyspommein.
Nyt kun Maarianhaminan konsulaatilla ei todellakaan ole enää yhtään mitään teoreettistakaan diplomaattista tehtävää niin olisi oivallinen tilaisuus ilmoittaa Putler-Venäjälle tuon Suomen suvereniteettia häpäisevän pakkoperustetun vakoilukonsulaatin lopullisesta sulkemisesta, vihdoin ja viimein…
“Se on tämmöinen Neuvostoliitolle annettu yksipuolinen myönnytys, joka antaa nyt Venäjälle oikeuksia, jotka mielestäni loukkaavat Suomen suvereniteettia.”
-Suomen entinen Moskovan suurlähettiläs Hannu Himanen-
Samaa sarjaa tämän kanssa eli vaikka ollaan jo Natossa niin yhä vielläkään ei osata laittaa rautaa rajalle ajoissa, jostain kumman “tahtotila”-syystä:
Kuusi vuotta vanha raportti jäi pölyttymään ministeriön arkistoihin, mutta nyt se on jälleen hyytävän ajankohtainen…
…Suomen itärajan takaa kun ei ole ikinä tullut mitään muuta hyvää kuin auringonnousu, luulisi historian sen jo poliitikoillekin vihdoinkin opettaneen, mutta ei niin ei…
Tässä on Hesarin Nato-kirjeenvaihtajan Elina Kervisen juttu siitä, miten kovasti yritetään saada Ruotsin Nato-jäsenyys läpi ennen Vilnan kokousta.
MITÄ kaikkea juuri Ruotsi-yhtälöön liittyy, voi vain veikkailla. Selvää on koko ajan ollut, etteivät yksin Ruotsin toimet voi ratkaista jäsenyyttä. Presidentti Recep Tayyip Erdoğan tekee ratkaisun, kun katsoo hetken olevan Turkille suotuisan.
Se on hienoa, että Suomen muuttunut status on havaittu myös Lavrovin päässä. Venäjällä on niin usein omanlaistaan tulkintaa, niin onneksi Nato asia vaikuttaa olevan yhteisesti jaettu fakta.