Taboola - Adtech for OpenWeb - verkkomainonnan vaihtoehto

Uutta sijoittajamateriaalia, liittyy tuohon edelliseen Investors Day -tapahtumaan.
Joku transskripti tai esitys tähän olisi hyödyllinen…

Pari poimintaa kuitenkin lopun slaideista

2 tykkäystä

Eteenpäinkatsova PS luku jo pitkälti alta yhden 0,63. Grsmargin Toki heikko 32% muttei mitenkään murhaava. Mutta silti firmasta saisi varmaan trimmaamalla PE 10 luvun ulos. Voisin myös kuvitella että edullisena AdTech firmana olisi nyky kertoimilla houkutteleva ostokohde.

Huono maine → nuo ylempänä screen shotatut roskamainokset eivät herätä luottamusta.

Kävin YouTubessa katsomassa käyttäjäkokemuksia. Siis tyyliin perustimme verkkokaupan ja mainostimme sitä näin. Vaikutti siltä että Facebookin ja Googlen kautta mainokset tuottivat paremmin ja niillä myös pystyi kohdistamaan mainokset tarkemmin. Positiivisena voi ajatella että Tabolaa oli kuitenkin vaihtoehtona näille todellisille mainosten megajäteille.

Kuuntelin Business Breakdown kanavalta CEOn haastattelu Spotify

Ei tasolla Musk, Jobs, Karp. Mutta mielestäni selvästi parempi kuin Zuck. Tykkäsin siitä että hällä oli selkeä visio.

PS luku yhdistettynä kasvavaan liikevaihtooon houkuttelee sormea osta napille.

1 tykkäys

Q1 luvut ulkona:

Vahvaa kasvua edelleen, EPS juuri karvan verran plussalla. Samoin Free cahs flow plussalla :sweat_smile:

  • Beat Q1 guidance on both of the non-GAAP metrics we primarily focus on, ex-TAC Gross Profit and Adjusted EBITDA.
  • Revenues of $354.7M grew 17% over Q1 2021.
  • Gross Profit of $112.0M grew 25% and Ex-TAC Gross Profit of $138.2M grew 31% over Q1 2021 and 8.4% pro forma with Connexity**.
  • Generated net income of $3.9M, Non-GAAP Net Income of $21.9M and Adjusted EBITDA of $34.9M.
  • Revising 2022 full year guidance ranges to Ex-Tac Gross Profit of $595M to $615M, and Adjusted EBITDA of $152M to $160M.

Jatkossa kuitenkin vedetty ennusteita reilusti alas, kasvu jatkuu YoY, mutta hidastuu :cold_face:

1 tykkäys