Jos ihan lennosta pohtii sijoittamista ja omia isoja tavoitteita siihen liittyen, niin kyllä mulle se ihan keskeisin syy sijoittaa on turvallisuudentunteen lisääminen ja heti perässä tulee varmaankin sitten vapaa-ajan ostamisen mahdollisuus. Sijoittaminen tarjoaa tietysti myös hyvän kanavan kehittää omaa ymmärrystä maailman menosta monesta näkökulmasta.
Mun taustalla ei varmaan missään nimessä pitäisi olla näin sijoittamisorientoitunut. Olen lähisuvun ensimmäinen korkeakoulutettu ja tulen ihan duunarioloista eteläsuomalaiselta haja-asutusalueelta. Nuoruus oli kaikkea muuta kuin urasuunnittelua ja pörssikurssien tuijottelua. Koulut käytiin vähän niin ja näin, kun kaikki aika meni juhliessa, kaverien kanssa pyöriessä tai urheillessa. Töitä on toki tullut tehtyä ihan lapsesta saakka, mutta rahat meni aina sujuvasti uusiin vauhdikkaisiin kokemuksiin. En koskaan ajatellut, että voisin olla aikuisena jotenkin erityisen varakas. Pidin itseäni ihan fiksuna, pärjäsin koulussa aina tekemääni työmäärään nähden erinomaisesti ja olin työrintamalla ahkera, mutta toisaalta varakkuus tuntui olevan jotain sellaista, joka kuuluu “hienommille” ihmisille.
Varmaan oikeastaan parhaan ystävän vanavedessä tuli kuitenkin haettua yliopistoon ja löysin sieltä niin paljon mielenkiintoa herättäneen alan, että onnistuin kovalla lukemisella kampeamaan sisään pienistä sisäänpääsyprosenteista huolimatta. Opiskeluaika alkoi kuitenkin vielä aika railakkaissa meiningeissä.
Muistan näinä aikoina reilu kymmenen vuotta sitten katsoneeni jotain MTV3:n Pörssiuutisia (sellaiset tuli muistaakseni ihan erikseen) ja mietin, että mulla ei ole hajuakaan, että mitä nämä pörssihommat oikein tarkoittavat. Kysyin kavereilta, että ymmärrättekö te tästä mitään, mutta aika pyöriviä silmiä tuli sieltäkin. Lupasin, että tutustun aiheeseen ja otan homman haltuun.
Menin siltä istumalta kirjastoon lainaamaan kaikki perusteokset taloudesta ja sijoittamisesta. Lueskelin paljon blogeja ja muistan, että erityisesti Pasi Havian blogi taloudellisesta riippumattomuudesta teki vaikutuksen. Aloin oivaltaa, että sijoittaminen ei ole rakettitiedettä, ja monet menestyneet sijoittajat tai muutoin varakkaat ihmiset ovat usein ihan tavallisia tallaajia. Painoin ensimmäiset kympit Seligsonin rahastoihin ja lähivuosina tuuppasin myös vähän opintolainaa poikimaan. Edelleen enemmistö rahoista meni kuitenkin kohtalaisen railakkaaseen elämiseen, matkailuun ja muuhun vastaavaan kokemusten kartuttamiseen.
Nyt vuosia myöhemmin, 33-vuotiaana perheenisänä, sijoittaminen on erittäin rakas harrastus, joka tarjoaa paitsi älyllistä haastetta myös turvallisuudentunnetta. Huomasin, että erityisesti lasten saaminen on ollut sellainen vaihe elämässä, joka on saanut minut ponnistelemaan entistä enemmän sijoittamisessa onnistumisen eteen. Mikä sen hienompaa kuin tehdä taloudellisesti sellaisia peliliikkeitä, joista oma jälkikasvukin saisi joskus nauttia. Toisaalta myös hyvät ansiotulot mahdollistavat sijoitusten nopeahkon kasvattamisen, joka omalta osaltaan tuo myös lisämotivaatiota.
Oma elämäntyyli on kohtalaisen vaatimaton, eikä mulla ole oikein koskaan ollut mielenkiintoa laittaa rahaa haisemaan autoihin, vaatteisiin tai vaikka kodin elektroniikkaan. Sen sijaan elämyksistä ja kokemuksista olen edelleen valmis maksamaan. Kun tulot on ihan hyvät, niin joka kuukausi aika suuri prosenttiosuus nettotuloista sijoitettavaksi enkä koe, että sijoittamisen vuoksi joutuisin tinkimään mistään.
Jos nyt oikein mietin sijoitustavoitteitani, niin ei mulla mitään absoluuttista rahatavoitetta ole antaa. Toivon, että sijoittaminen voi koko ajan edistää seuraavia asioita:
-
haastaa älyllisesti ja parantaa kykyä ymmärtää maailman menoa
-
tarjoaa mukavaa yhteisöllisyyttä (kiitos Inderes)
-
lisää turvallisuuden tunnetta ja esimerkiksi mahdollistaa uravalintoja tms.
-
mahdollistaa vapaa-ajan määrän lisääntyminen ja sitä voi käyttää entistä enemmän perheen ja ystävien kanssa olemiseen (vaikka tykkäänkin nikkaroida itse, niin voisihan tässä alkaa jo käyttää siivouspalveluita, autokorjaamopalveluita ja remonttimiehiä sen sijaan, että tekee aina epämiellyttävänkin työn itse)
-
lisää rohkeutta (se nyt vaan on niin, että oman elämän peliliikkeiden tekeminen on aika paljon helpompaa jos tilillä on miljoona fuck you -rahaa, liittyy myös turvallisuuden tunteeseen)
-
jos itselle sattuu jotain, niin muu perhe ei jää taloudellisesti hankalaan tilanteeseen
Aika setämäinenhän tämä suhtautuminen sijoittamiseen ja siihen liittyviin tavoitteisiin näyttää olevan, kun sitä näin katselee. 
)Ei musta oo kotiin jäämään numeroita tuijottamaan vielä 44-vuotiaana. Orjatyöhön palkkatyöhön ei välttämättä kaipaa, mutta jotain pienimuotoista yritystoimintaa kaveriporukalla tms. suunnitelmissa.