Tavoitteesi sijoittamisella?

Olen opetellut sijoittamista vuoden heti täytettyäni 18 vuotta. Nyt on parin edellisen vuoden kesätyö rahat sijoitettu. 8500 € on laitettu kiinni ja 2200 € on voittoa kertynyt (25%). Pidemmän ajan tavoitteena on pystyä pitkällä aikavälillä 15% tuottoon. Aion saada 100k täyteen 25 -vuotiiaksi mennessä kovalla työnteolla kauppakorkeakoulun ohessa sekä hyödyntämällä opintolainasta saatavaa vipua. Jos tuon 100k sais tuottamaan 15% useamman vuosikymmenen, niin 50- vuotiaana olisi mukavat eläkerahat tienattu (3,3 milj.).

11 tykkäystä

Itsellä ei ole täysin selkeää tavoitetta sijoittamisella, lähinnä tarkoitus on turvata muuta elämää, kun tietää, että aina on varaa heittää muutama kymppi johonkin tilaisuuden tullen. Myös asuntolaina on henkisesti paljon helpompi, kun on sijoituksia taustalla. Lisäksi olen pienestä pitäen ymmärtänyt rahan arvon ja jättänyt ns. turhat hankinnat väliin, mitä suurin osa kavereista on tehnyt (nuoruuden kalliit autot, joita vaihdetaan parin vuoden välein, viimeisin tekniikka jne.), joten johonkin se loppupalkka on laitettava, miksei siis pörssiin.

Lähiajalle on luultavasti edessä kalliimman perheasunnon hankinta, joten siihen tarvitaan säästöjä. Jos vaan pankin kanssa onnistuu, niin mieluusti pidän osakkeet ja otan suuren lainan. Osakkeet rauhottavat kummasti yöunia. Yksi tavoite voisi olla työelämän hellittäminen vanhempana, jos se on mahdollista. Nykyään tuntuu vaan aika monessa palkkatyössä olevan vaihtoehtona 40h tai ei mitään. Tarpeeksi suurilla säästöillä voi huoletta ottaa irtisanomisen vanhempana, eikä ressaa yhtään, siinä on ainakin hyvä tavoite! Mitään tarkkaa ikää ei mielestäni kannata sanoa, riippuu niin monesta asiasta ja työn mielekkyydestä.

Nuoremmille sanoisin, että muistakaa myös elää. Maksimaalista summaa ei kannata säästää, vaan käyttää hyviin kohteisiin rahaa. Itse olen laittanut ainakin 40k€ matkusteluun kymmenen vuoden aikana, eikä penniäkään ole mennyt hukkaan. Lisäksi kun perhettä tulee, niin säästötavoitteet saattaa lentää äkkiä vähäksi aikaa roskakoriin, kun vaimo jää hoitovapaalle ja lapsille joutuu tekemään kalliita hankintoja. Itsekin katsoin, että uudella tekniikalla varusteltu turvallinen perheauto on järkevä hankinta, vaikka olisi se 2000€ pommi varmasti halvemmaksi tullut.

25 tykkäystä

Tavoitteena säästää jemmaan enemmän kuin pankkitilillä saisi. Normipalkasta en saisi mitään säästöön (netto reilu 2k€), koska asunto- ja autolaina ja lapset vielä kotona. Lapsilisät tarvittu aina käyttöön, joten niistäkään ei säästömielessä hyötyä. Opintoaikana biletin kolme vuotta ja opintolainat tarvitsin elämiseen. Kelalle maksoin tukia takaisin useamman tonnin. Eipähän tarvii enää notkua baareissa. Nykyään teenkin lisätöitä, että voi sijoittaa!

Joskus tulevaisuudessa sitten jää enemmän käteen ja laitetaan sitten sivuun lisää. Aika paljon kiinnostaa elää tätä elämää, joten reissuihin tulee välillä sijoitettua runsaasti. Nykyään vähemmän kuin aiemmin. Nykyään jopa muistaa reissut paremmin kuin nuorempana, heh! Ja perhereissut on kalliita mutta niitä pitää tehdä. Elämä lasten kanssa muutenkin kallista mutta eipä tämä muuten niin mielekästä olisi ilman heitä. Pari kissaa vielä hankinnassa jollain aikataululla stressiä ja verenpainetta alentamaan, niihin muutama tonni, joten täytynee sijoittamisella saada kulut tasapainoon. Pitää jollain tasapainottaa sijoittamisstressausta🤣

Oma työ on mielekästä myös ja sitä olisi vielä n. 30v jäljellä. Jos vähän etukäteen vois jäädä lomailemaan niin ei haittaa mutta katsotaan sitten lähempänä. En näe järkeä jättäytyä pois työelämästä kokonaan (jos rahaa olisi) vielä 40-50-vuotiaana, koska en toistaiseksi keksi mitään niin mielekästä, mitä tehdä kaiket päivät. Jos tällä sijoittamistouhulla jotain ekstraa saa niin olen tyytyväinen. Mitä enemmän, sen tyytyväisempi. Miljoonilla en tee mitään, liian isoja summia käytettäväksi, pienemmälläkin pärjää vallan mainiosti. Toki niiden veroilla voisi sponsoroida valtiota, mikä olisi järkevää ja yleishyödyllistä. Tavoitteena käyttää kaikki säästöt itse mutta jos jotain jälkipolville jää, niin aina parempi. Itse koitan nauttia jokaisesta päivästä siten, ettei tartte jälkeenpäin katua mitään. Vastasinkohan kysymykseen😁 Tsemppiä kaikille, mitä ikinä tavoittelette.

12 tykkäystä

Miinus verot 34 % eli 2,18 miljoonaa netto :slight_smile:

3 tykkäystä

Saavuttaa osinkotuotoilla lomarahan verran tuloa, jotta voi ottaa lomarahat vapaina(saavutettu) → 10v. sisään osinkotuotot 20% palkan suuruudesta, jotta voi tehdä 80% työaikaa → 20-25v. päästä min. 40k brutto osinkotuotto, jotta voi jäädä pois työelämästä. 40k ~ Nykypalkan suuruus, jolla pärjää ihan tarpeeksi hyvin, varsinkin jos ei tarvitsisi käydä töissä.

4 tykkäystä

Jos osakkeilla itselleen ison eläkkeen säästää voisin olla melko varma että ei 34% tuosta veroja suostu maksamaan. Sehän tarkoittaksi kaiken myymistä kerralla. Tuollaisella potilla elää jo osingoilla makeasti. Sanotaan että saa 100k vuodessa osinkoina jolloin veroprosentti on 27.88%.

1 tykkäys

Näin juuri. Itsekin saan paljon suuremmat kiksi siitä, kun saan laitettua tonnin arvo-osuustilille osakkeisiin kuin siitä, että ostaisin sillä jonkun kiiltävän kllon tai uuden puhelimen entisen, vuoden ikäisen tilalle tai muuta vastaavaa, johon taas suuri osa omista tutuistani tuntuu “sijoittavan” rahaa. Oma mahdollinen varallisuuteni ei tule todennäköisimmin koskaan näkymään ulospäin minkään statussymbolien muodossa. Monelle tuntuu olevan myös tärkeää ostaa heti mahdollisimman aikaisin joku ylihintainen auto, jota maksellaan sitten pois hirveällä korolla seuraavat vuodet, pääasia on näyttää ulospäin varakkaammalta kuin mitä onkaan, vaikka todellisuudessa taustalla ei ole muuta kuin lainarahaa, jota saisi auton hankintaa varten “kuka vain”.

Myös alemmasta lainauksesta samaa mieltä. Säästäminen ei saa tarkoittaa sitä, että säästää 100% kaikista tuloistaan ja unohtaa itse elämisen siinä sivussa. Joku hyvä tasapaino elämisen ja säästämisen suhteen olisi jokaisen hyvä löytää. Esimerkiksi juuri matkusteluun on itsekin tullut käytettyä välillä jopa suhteettoman suuria summia, mutta eipä ne silti koskaan ole hukkaan menneet. Sama koskee myös muita asioita, jotka nyt kullekin yksilölle ovat niitä, jotka tuovat elämään aitoa lisäarvoa tai parantavat elämänlaatua, ei niistä pidä tinkiä. Sen sijaan ns. turhasta kuluttamisesta suosittelisin luopumaan, jokaisella on varmasti myös jotain sellaista, jota eivät oikeasti tarvitse, nämä rahat olisi järkevämpi suunnata niihin kohteisiin, joista on aidosti hyötyä tai mitkä oikeasti tuottavat iloa. Esimerkkinä nyt vaikka joku shoppaileminen, ihminen ei tarvitse määräänsä enempää farkkuja, vaan sen kymmenensiin farkkuihin sujahtavan satasen voisi mahdollisesti myös käyttää johonkin hyödyllisempään.

8 tykkäystä

Ikää tulee vuoden loppua kohden mentäessä täyteem 24. Parin viikon päästä, täyttää ensimäinen osakehankinta vuoden, sitä ennen säästöä ollut ainoastaan maltillisissa rahastoissa, sekä tilillä, ja autoharrastuksien osissa :sweat_smile:

Pörssiä seurailtu vuosia ja innostus ei tunnu loppuvan ihan heti, onhan kyseessä oman elämän laatu vanhoilla päivillä.

Vuosi on tähän mennessä tuottanut luovutusvoittoja ja osinkoja n. +35%:flushed: Kiitos koronan :muscle:

Olen aina ollut kova tekemään töitä, ensimmäiset kesätyöt mm. mansikoiden, marjojen yms. poimintaa hieman 10 ikävuoden jälkeen, josta sitten ‘miestentöihin’ 13-kesäisenä turvesuolle. Ajokortit, autot, puhelinlaskut, aina olen itse maksanut, ja tämä tulee olemaan tuleville omille lapsillekin reitti mitä kulkea.

Jossain vaiheessa huomasin rahalla saatavien hyödykkeiden hieman ‘nousevan päähän’ ja pudotin mm. parin auton vaatimustason sieltä isoimmasta ja hienoimmasta, tommosiin 400€ räikkiin :mask:
Kun kiinnostun jostakin, meen aina all-in, mutta sijoitushommissa välillä pitää toppuutella itteään että ei kaikkia rahoja työntäisi kasvamaan salkkuihin :sweat_smile:

Tavoitteet on rajut, 45v (eli 22v sijoittamista) olisi se 1milj € salkkua.
Teen raskasta, fyysistä, likaista, mutta palkitsevaa työtä ~225h/kk, joista on tavoite sijoittaa 1000€/kk. Lisäksi aina mm. osingot, veronpalautukset, yms yms…

13 tykkäystä

Kannattaa muistaa asettaa välietappeja, jotta lopullinen päänmäärä unohu.

Jossain määrin sijoittaminen on minulle harrastus ja teen sitä “rakkaudesta peliin” ja siten minulla ei ole ollut koskaan hyvin määriteltyjä tavoitteita. Ehkä keskeisimpänä kuitenkin indeksejä parempi tuotto (toivoisi ottaen huomioon käyttämäni ajan).

Tavoitteita joita olen joskus pohtinut:

  • 1 milj. €: mukava pyöreä luku
  • 3 milj. €: tämä luku tuntuu sellaiselta, jossa työn lopettaminen ei vaatisi mitään kompromissejä vaan voisin elää verrattain leveästi
  • Riittävän kokoinen portfolio, jotta voin ostaa Berkshire Hathawayn A-sarjan osakkeen ilman, että allokaatio menisi ihan vinoon. Tämä on sinänsä haastava ja mielenkiintoinen tavoite, että se tarkoittaa että portfolioni pitäisi tuottaa paremmin kuin Warren Buffettin. Minulla on sentään palkkatulojen ja pienen salkun tuoma tasoitus.
  • Riittävän kokoinen portfolio, jotta voisin jotenkin oikeuttaa Bloomberg-terminaalin hankkimisen. Datanörttinä se vaikuttaa maailman makeimmalta ohjelmalta. Säästyisi rahaa kun ei tarvitse ostaa enään mitään muuta viihdettä.

Rehellisesti sanottuna nämä kaksi viimeisintä inspiroi enemmän kuin mikään varsinainen taloudellinen hyöty :slight_smile:.

14 tykkäystä

Oma tavoitteeni sijoittamisessa on tiivistettynä jatkuva itsensä kehittäminen ja halu tehdä mahdollisimman paljon rahaa. Sijoittamisessa yhdistyvät taloustiede, psykologia, yhteiskuntatiede ja looginen päättely. Tämä kombo tekee mahdolliseksi löytää lukuisia eri tapoja lähestyä sijoittamista ja täten lukuisan määrän erilaisia mahdollisuuksia tehdä rahaa. Jos minulla olisi riittävä määrä pääomaa keskittyisin vain sijoittamiseen ja lopettaisin päivätyön.

8 tykkäystä

Sellainen salkku, että voisin jättäytyä työelämästä pois ja oleskella mukavasti. Kun saisi asunnon maksettua pois, niin ei tuohon ihan mahdottomia vaadita. 0,5-1 millin salkulla, jossa netto-osingot vuodessa pyörisivät 3-4% paikkeilla riittäisi miulle.

4 tykkäystä

Pitkän ajan tavoitteena on, että voisi tehdä jonain päivänä nelipäiväistä työviikkoa ja lisätuloja tulisi sitten esim. osingoista. Tämän hetken sijoitushomma on ollut tällaisena aloittelijana melkoista hulivilihommaa, nyt on esim. järkyttävä ylipaino Plugissa.

3 tykkäystä

Itselläni on selkeähköt tavoitteet mihin sijoittamisella pyrin. Alkamassa on taloprojekti Thaimaahan, ja haluna on lähteä viisikymppisten jälkeen viettämään elämää sinne. 50-vuotispäivään on vielä aikaa reilu parikymmentä vuotta, joten paljon toki kerkeää matkan varrella tapahtumaan. Lähtökohtaisesti kuitenkin tuolla puolen maapalloa asustellessa riittäisi huomattavasti pienempi salkku, mitä eläkepäivät Suomen kamaralla vaatisi. 300k-350k salkun osingoilla (ja Suomessa sijaitsevan asunto-osakkeen vuokratuloilla) pärjäisi jo ihan mukavasti.

3 tykkäystä

Tämä oli kauniisti sanottu! Itsellä motivaatio on tähän mennessa ollut lähinnä “rakkaus lajiin”, mutta nyt löysin myös tavoitteen, tuo “yleinen stressittömyys” :slight_smile:

7 tykkäystä

Hyvä topic, tässähän on oiva tilaisuus jäsentää omaa elämäntilannetta ja horisonttia mustana valkoiselle. Pitääpä taas hioa sitä sijoitussuunnitelmaa ja alkaa toteuttamaan sitä.

Viitisen vuotta sitten kun aloitin säästämisen (sijoittamisen) tuli räplättyä korkoa korolle -laskureita ja mietittyä tätä peliä rahan kautta. Hyvä niin, koska muuten ei olisi varmaan tullut aloitettua ollenkaan. Syy aloittamiseen on toimeentulon turvaaminen, joku voisi sanoa “eläkesäästäminen”. Uskon ja toivon kuitenkin tekeväni töitä vielä tilanteessa jossa sitä ei taloudellisen pakon mielessä tarvitse tehdä.

Aloittelin indeksisijoittamisella, mutta sittemmin tämä peli on vienyt mukanaan eikä perus kk-säästäminen tyydyttänyt enää. En ole enää tänä vuonna ostanut rahastoja lainkaan, mutta olen myös lipsunut kuukausittaisen ostamisen periaatteesta. Tämä johtuu tosin palkkatulojen radikaalista dropista, rahaa on pitänyt ottaa kunnon puskuriksi elämisen kulujen kattamiseen.

Indeksistä osakkeisiin siirtyminen on ollut myös valheellisen helppoa, sillä oma sijoittamisen periodi on ollut (pl. 2018 dippi & korona) historiallisen nousukauden aikana. Ihan sama mitä olet ostanut, nousua on tullut. Tämän näkee täällä foorumillakin monen teksteistä, kun oletukset vuosituotoista ovat Buffet *3. Tiedostan olevani tässä touhussa täysi tohelo, jolla ei ole numero-osaamista tai mielenkiintoa perata yritysten tarjoamia lukuja tai informaatiota. Ilman teitä muita tuottoni olisivat todennäköisesti reilusti pienemmät, kiitos siitä. :clap:

Nyt kolmekymppisenä teen töitä yrittäjäpohjalta. Perheenlisäyksen ja koronan sabotoiman työtilanteen vuoksi työskentelen kolme päivää viikossa. Olen tilanteeseen tyytyväinen, niin kauan kun pystyn kattamaan elämän menot palkkatuloilla. Jos sijoituksia ei olisi kertynyt, ahdistaisi epävarmuus tulevasta varmasti huomattavan paljon. Tiedostan olevani onnekas - läheskään kaikilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin ottaa se työ missä vaaditaan hommia 40h/viikko.

Inspiroivaa nähdä porukalla olevan selviä numerollisia tavoitteita. Joskus laskeskelin, ettei edes 500k€ salkku 5% osinkotuotolla riitä (~1500e käteen kuussa). Eikä se kyllä riitäkkään mikäli velkoja on, ja voi pojat kun niitä tällä hetkellä on :D. Inderes-päissään allokaatio on myös mennyt hyvin kasvupainotteiseksi, eli ei niitä osinkoja juuri tällä hetkellä tule. Sijoitusasuntoja on kaksi kappaletta, ja näitä on tarkoitus hankkia lisää kun velkataakka on taas lyhentynyt tarpeeksi. Velattomat asunnot olisivat hyvää kassavirtaa eläkepäiville. Tämä tuo myös hajautusta arvopaperimarkkinaan nähden.

Oma systemaattisuus tai tavoitteellisuus on niin vajavaista, ettei edes exceliä ole saanut salkuista aikaan. Salkkuja on siellä täällä, eikä seuranta varsinkaan tuottojen (ja tappioiden) osalta ole yksinkertaista. Ehkä tämä on omassa tapauksessani hyväkin, niin ei tarvitse jatkuvasti syynätä käyriä ja surkutella mikäli kehitys on negatiivista.

Olen aina ollut peruslaiska nautiskelija, ja nykyään osaan olla siitä ylpeä. Jos minun on tehnyt mieli tehdä jotain, olen sen tehnyt enkä haihatellut. Varallisuutta olisi voinut kartuttaa paljon enemmän, mutta äh. Mikään ei säälitä niin paljon kuin “sitten kun” -ihmiset. Täällä on jo muutamaan otteeseen mainittukin se, että muistakaa elää. Elämä on tässä ja nyt. Ei se lohduta jos pääsee sniiduilun jälkeen eläkkeelle 50-vuotiaana jos saa syövän 51-vuotiaana.

Sijoittaminen on antanut minulle paljon, ja paljon varsinkin tämän foorumin kautta. Olen aina ollut kiinnostunut maailman toiminnasta - biologia, maantiede, suurvaltasuhteet & politiikka jne… Talouden ymmärrykseni on ollut surkeaa. Eikä tuosta ole kuulunutkaan olla kiinnostunut omassa Chomskymäisessä vasemmistointellektualli-kuplassani. Nykyinen maailma on sellainen kuin se on suurelta osin kapitalismin vuoksi. Tai no, myönnetään, kapitalismin ansiosta.

Ymmärrykseni joka päiväisen elämän mekaniikasta on kasvanut valtavasti. En edelleenkään pidä tai hyväksy monia asioita yhteiskunnassamme tai varsinkaan globaalissa maailmassa. Mutta asioiden laidan historian tai syyn hiffaaminen auttaa ymmärtämään ja jäsentämään maailman ja elämän paikoittaista järjettömyyttä.

Niin paljon kuin pörssikäyrien ja potentiaalisten sijoituskohteiden miettiminen tuokin sisältöä elämään, haluan myös lausua varoituksen sanan. Liika pörssikäyrien tuijottelu (kymmeniä kertoja päivässä) ja asioiden mielessään pyörittely etäännyttää omasta sen hetkisestä elämästä. Joo mä tiedän, tää kuulostaa trendikkäältä “elä hetkessä”-soopalta, mutta näin se on. Itseäni alkoi jossain vaiheessa ahdistaa ja mietin syytä. Ei sitä tarvinnut kauaa miettiä kun oma elämä oli jatkuvaa pirstaleista kurssien katselua ja menetettyjen tuottojen suremista. Kvartaalitalous oli tehnyt omasta elämästäni sekuntitaloutta, jossa en voinut keskittyä pörssien aukiollessa oikein mihinkään.

Tuommoinen aktiivisuus voisi olla hyväkin, jos olisi oikeasti markkinoita fiksumpi ja tietäisi mitä tekee. Minä en tiedä. :slight_smile:

Peace ja hyvää viikonloppua kaikille foorumisteille. Nyt vihdoin Controllin aloitus!

60 tykkäystä

Olen pienituloinen ja jo suht iäkäs. Eläkkeelle pääsen näillä näkymin kymmenen vuoden kuluttua. Pienen palkkani lisäksi minulla on ollut viimeiset neljä vuotta satunnaisia sivutuloja kiitos aikaisemmalla työuralla hankitun ammattitaidon. Tähän asti nämä sivutulot ovat menneet kulutukseen. Nyt yllättäen tämä koronatilanne aiheutti väliaikaisesti ylitöitä päätyössäni. Minulle kertyi potti, jonka katsoin järkevämmäksi laittaa tuottamaan. Avasin OST:n. Sijoitettu pääoma on alle 10 k, mutta sitä on tarkoitus kasvattaa sivutuloillani. Lisäksi minulla on eläkevakuutus, jonka kertymä on tähän mennessä ~17 k. Olen valmis ottamaan riskejä vielä tässä vaiheessa, kun ei ole paljon menetettävää. Se näkyy niin salkussani kuin myös sijoitussuunnitelmassanikin, joka elää jonkin verran. Sysäys OST:n avaamiselle oli tähän hetkeen liittyvä epävarmuuden tunne ja toisaalta yllättäen avautunut tilaisuus. Tavoitteeni on turvallisuuden tunne, ja utopistinen toiveeni on jättäytyä pois työelämästä muutama vuosi ennen eläkeikää. Tavoittelen vaurautta ja vapaaherruutta. Tätä kirjoittaessani tuli mieleeni, että eläkevakuutuskertymäni voisi laittaa tuottamaan paremmin muualla. Täytynee ottaa selvää, miten kalliiksi sopimuksen purkaminen minulle tulisi.

25 tykkäystä

Saakos udella sen verran, että millä palveluntarjoajalla tuo eläkevakuutus sinulla on?
Itselläni on Mandatum Life (joskus aikoinaan tullut Sampo-pankin asuntolainan kylkiäisenä). Kyselin tuossa oman sijoitusuran alussa vuoden 2018 loppupuolella Mandatumilta millä verukkeilla tuon eläkevakuutuskertymän voi nostaa ja sijoittaa parempiin kohteisiin. Ihan helpolla tuo ei onnistu:
“Eläkevakuutuksen voi irtisanoa ja nostaa siihen maksetut säästöt ennen eläkeaikaa ainoastaan verolainsäädännössä määritellyissä tilanteissa.”
“Eläkevakuutuksen irtisanomiseen oikeuttavat tilanteet ovat aviopuolison kuolema, avioero, pysyvä työkyvyttömyys tai pitkäaikainen työttömyys, joka on jatkunut yhtäjaksoisesti vähintään vuoden ja jatkuu edelleen.”

1 tykkäys

OP. Olet oikeassa, ei onnistu. Toisaalta jos en olisi aloittanut eläkesäästämistä, ne rahat olisivat menneet todennäköisesti kulutukseen. Näin ollen en voi olla kovin pahoillani siitä että aloitin.

4 tykkäystä

Tavoitteeni sijoittamisella on ollut korvata toinen työ. Päätoimen lisäksi saada rahaa jostain muualta.

1 tykkäys