Ei yksittäisiin otsikkoihin kannata useinkaan kiinnittää liikaa huomiota. On esimerkiksi ihan yleinen tapa luokitella osa liiketoiminnasta lopetetuksi toiminnoksi vaikka mitään ei ole lopetettu. Yleensä näissä toi osa liiketoiminnasta myydään tai jotain muuta vastaavaa.
Milloin olet nähnyt 100% intialais-suomalaisen yhtiön, joka ei kuseta? Tämä yhtiö ei ole toistaiseksi tehnyt mitään muuta kuin kerännyt rahaa yliampuvilla lupauksilla. Yhtiön toimitusjohtajan on kerrottu sijoittavan ihan pirusti yhtiöön, joka on maksanut pirusti toimitusjohtajalle optioilla, joiden arvot ovat olleet ihan jäätävän alhaisia. “We are 100% finnish company”, but running by 100% indish capital destroyers.
Taisin joskus kirjoitella että en yllättyisi jos tässä on taustalla johdon kuvio jossa ensiksi firman rahat kupataan erilaisten kehittyvien maiden sivubisneksien kautta ja sitten joskus firma lunastetaan puoli-ilmaiseksi pois pörssistä kunhan kurssi on saatu tarpeeksi alas.
Eli kun myyntisaamisia alaskirjataan, rahaa häviää valuuttatappioihin jne niin ne on hyviä selityksiä tuulipuvuille jotka vaan kuola valuen katsoo PE-kertoimia, toimarin lupauksia ja raportoituja tuloksia, se ettei kassaan juuri tule rahaa ei paljoa haittaa. Johonkin se raha menee, en tosiaan olisi yllättynyt jos raha päätyisi mutkien kautta johdolle.
Niin ja kun täällä nyt joku kehtasi jo kehua miten ylitsevuotavaan palkitsemiseen on puututtu niin toimarin palkka lienee edelleen suurempi kuin esim. Nesteen toimarilla.
Tecnotreen johdolla saattaa olla kykyä vaikuttaa Nairan kurssiin tai ainakin ennakoida sitä…. Tecnotreen pääomistajat siirtää rahojaan firmaan 20 miljoonaa. Tai ehkä ei sittenkään, vaan pelkästään paperilla, koska voi olla, että tilintarkastaja on mukana kusetuksessa. Toisaalta olisivat voineet ostaa firman viisi vuotta sitten ulos pörssistä 25 miljoonalla+olematon preemio…. Ehkä kuvio on, että Padma ja Fitzroy ovat kusettaneet Kakkosta 15 miljoonalla. (Hammaren mukana kusetuksessa, pakko olla). Ai niin, Padma myi Kakkoselle vaihtovelkakirjoja, mikä tarkoittaa, että myös Kyösti mukana kusetuksessa (vaikka se ei taloudellisesti ole hänelle järkevää). Aika paljon pääomistajat näkevät vaivaa kaapatakseen firman tuulipuvuilta, joka tekee tulosta vain paperilla, eikä ole oikestaan minkään arvoinen…vai onko?
Toki pääomistajat ovat hyväksyneet maksamaan osakkeista 11,4€ /kpl 06/2026 ,mitä ei varmaan tartte maksaa, kun tuulipuvut hakkaa hinnan sentteihin ja mahdollistaa pääomistajien ”valtauksen”
”Tämä yhtiö ei ole toistaiseksi tehnyt mitään muuta kuin kerännyt rahaa yliampuvilla lupauksilla” Niin kenen rahaa?
VVK:n haltijoiden edun mukaista on, että osakekurssi on mahdollisimman matalalla VVK:n vaihtoaikana 22.6.2026 - 22.6.2028 tai sitä ennen, mikäli Tecnotreestä tehdään ostotarjous tai Tecnotree poistuu Helsingin pörssistä. Varsinkin tämä jälkimmäinen olisi hyvä syy antaa osakekurssin madella toistaiseksi. Pääomistajilla itsellään voi olla toki aikeena ostaa Tecnotree pois pörssistä. Silloin on hyvä, ettei osakekurssi ole kovin korkealla. Mutta ilman tuota kaappaustakin VVK:t ovat hyvä diili.
Yhtiölle on merkityksetöntä, mikä yhtiön osakekurssi on, niin kauan kuin Tecnotreellä ei ole lisärahoitustarpeita eikä aikeita ostaa toisia yhtiöitä käyttäen maksuvälineenä omia osakkeita. VVK:t ovat yhtiölle erinomainen diili. Korko on 0,01% ja “luottolimiittiä” on vielä 20 Meur jäljellä.
Eli VVK:t ovat joka tapauksessa hyvä diili sekä niiden haltijoille, että yhtiölle itselleen. Huonompi diili muille osakkeenomistajille.
On kai aika selvää, että pääomistajat (Fitroy, Ravichander, JKK ja Hammarén) pitävät yhtiötä hyvänä sijoituksena, koska ovat ostaneet sen osakkeita ja VVK:ta. Näiden sijoittajien ei tarvitse saada yhtiöstä tuottoa tänä vuonna eikä ensi vuonna. Riittää, että vuosituotto keskimäärin ylittää heidän itse asettaman tuottovaatimuksen heidän omalla sijoitusjänteellä, joka lienee useita vuosia.
Epämiellyttävää tässä kaikessa on, että pääomistajilla on meitä tuulipukuja parempi mahdollisuus keskustella yhtiön johdon kanssa ja saada sisäpiirin tietoa. Kuuluvat itse sisäpiiriin. Täällä foorumilla me keskustellaan vain julkisten tiedonmurusten varassa. Emme tiedä kaikkea. Emme tiedä, kusetetaanko.
Pääomistajatkin ovat vain ihmisiä ja erehtyväisiä. Toivoa voi, että ovat rehtejä eivätkä erehdy
Firmalla on ollut kova vauhti päällä viimeiset kolme vuotta. Ulos saneerauksesta. Liiketoimintamallin aika kokonaisvaltainen uudistaminen, agressiivinen tuotekehitys ja uusien diilien solmiminen. Liiketoiminnassa on kuitenkin saavutettu mielestäni hyvin se, mitä on luvattu (vuosikertomuksen tj osioita kun selailee). Nairan devalvaatiolle ja siltä suojaamiselle johto ei olisi voinut mielestäni mitään. Se missä on menty pahasti metsään on VVK ja ilmeisesti myös liiketoimintakaupat taustalla. VVK:n osalta vaikuttaa, että pahin ketku on ollut suomalainen professori Wilenius, joka on kyllä vedättänyt muita pääomistajia ( todennäköisesti ei tahallaan vaan tyhmyyttään). Liiketoimintakaupoissa ja siihen liittyvässä sopimisessa johto on epäilemättä epäonnistunut. Lähi-idässä, Intiassa jne diilien tekeminen vaatii taitoa ja on selvää ettei hommia kättelemällä sovita. Voisi kuvitella, että Hammaren olisi hallituksessa tuonut kompetenssia tähän🤷♂️ Mielestäni kuitenkaan kenenkään etua ei palvele Tecnotreen matala kurssi. Tahallinen yhtiön vahingoittaminen valtauksen takia pääomistajien taholta tuntuu kaukaa haetulta ja epäloogiselta. Alhaisen kurssin takia Tecnotreen on mahdotonta tehdä mitään isoja liiketoimintakauppoja tai ottaa vastaan jäkevää ostotarjousta, joka olisi lähelläkään sitä hintaa mitä pääomistajat hakevat. Oikeastaan pidän hyvänä asiana,että firmaa ei voi ulkopuolelta helposti ostaa ulos, koska suurten omistajien intressi ja aikajänne sijoitukselle on pidempi, kuin piensijoittajilla.
Saanko kysyä, miksi olet lähtenyt firmaan sijoittamaan? Onko sinua jotenkin johdettu harhaan vai…? Kiitos kuitenkin hyvistä mietteistä, joissa mukana myös perusteluja.
Joka osarin jälkeen alkaa sama juttu. Kaivellaan jokainen rivi ja saadaan irti se, että “firma kusettaa”. En kyllä oikein usko. Kehittyvissä maissa on vain hieman erilaista se liiketoiminta kuin meillä täällä pohjoisessa!
Ja sitten se itselle merkittävin juttu, omistajalista. Nytkin siellä tosiaan Kakkonen, Kaloniemi, Mandatum, Henki-Fennia, OP-Henkivakuutus, 4Capes, yms. Ei voi olla, että kaikki nuo ammattilaiset sijoittaisi silmät kiinni ja hyvässä uskossa vaan.
Myönnän, että omiin muroihin kuseminen on tyhmintä, mitä voi tehdä. Sitä makua loiventaa ainoastaan se omalla kohdalla, että olen yksi niistä pitkään mukana roikkujista. Tämän vuoksi suokaa anteeksi vulgaarinen ulosanti.
Mutta kyllä tässä touhussa hermot on kireällä. Softakehitys aitoa SaaS:ia kohtaan on hidasta lihapadan paistoa uunissa. Myyntilaskutusehtojen luominen naurettavaa, ellei vika ole toimitussisällön virheistä (maksuehtojen noudattaminen). Työvoima täysin intialaisia kehityksessä. Padma haalii täysin ulkoisen viestinnän. Oma tytär myyntijohtajana - missä tulokset/mikä lie palkka? Kirjanpito täynnä mustia aukkoja. Rahoitus hoidetaan jopa läpinäkyvästi sisäpiirin etuna. Yrityskaupat tehdään luokattomasti - viimeisin hyvä esimerkki - AI:n kantava hahmo pääsee ulos viemään osaamisensa IBM:lle.
Mistä muusta on kyse kuin ihan luokattoman huonosta yritysjohtamisesta kautta vertikaalin?
Ja nyt sitten kasvu tuleekin lännestä? Ok, murot on lautasella.
Miksi kommentoin näin? Olen naivi ja kuvittelen, että joku sisäpiiristä tätä palstaa seuraisi ja heräisi miettimään.
Olen sijoittajana, koska näen kassavirtapotentiaalin. Olisin toki toivonut, että potentiaali olisi jo tänä vuonna realisoitunut, mutta vuodet 2025-2028 kelpaavat myös. Siksi en nykytiedoilla ole myymässä.
Ai miksi kirjoittelen kriittisesti. Se on omistajan oikeus. Epäkohdat on nostettava tapetille. Jos joku lakaisee ne maton alle, olen myös valmis nostamaan maton kulmaa kaikkien nähtäville. Osakkeenomistaja etu on korjata epäkohdat, vaikka osakekurssi siitä kyykkäisi. Eipä haittaisi, vaikka @Alex_af_Heurlin1 hieman tutkisi Tecnotreen johdon ja hallituksen toimia.
Tämä oli uusi tieto - mistä lähtien? Taas yksi punainen lippu lisää tämän tunkion päällä.
On ollut jo 3,5 vuotta Tecnotreellä.
Tällainen argumentointi nyt on virhepäätelmiä täynnä. Jokaikisessä Suomalaisessa pörssiyrityksessä on suuria omistajia, niin hyvissä kuin myös surkeissa. Auktoriteettiin ja uskomuksiin vetoamiselle ei valitettavasti voi antaa paljoakaan painoarvoa. Saati sille väitteelle että muualla nyt vaan asiat tehdään eri tavalla. Jos vastaväitteet mielestäni valideille kysymyksille on tätä tasoa, kyseenalaistaisin todellakin tilannetta omistajana.
Suljetaanko silmät ja ollaan hyväuskoisia, jotta osakkeen kurssi saa paremmat mahdollisuudet nousuun? Siinäkin tilanteessa voittajat voi olla lopulta muualla. Kehittyvien maiden liiketoiminnan erilaisuus ei ole peruste kaikkeen eikä tämäkään sijoittajayhteisö ansaitse tulla harhaanjohdetuksi.
Tecnotree on pettänyt sijoittajat moneen kertaan ja näitä red flageja nousee esiin selvästi keskimääräistä Helsingin pörssiin listattua yhtiötä useammin. Toivoisin Inderesin haastavan johtoa epäselvyyksien osalta vahvemmin, vaikka kyseessä on maksava asiakas. Hyvää selvitystyötä täällä yhtiökeskustelussa.
Mieleen muistuu suunnattu anti, jossa mainitsemallesi ammattilaiselle tarjottiin osakkeita 21 % alle edellisen päivän kurssin. Sekin voi olla syy ostaa tai lisätä omistusta.
Tänä vuonna on pari esimerkkiä (Purmo ja Innofactor), joissa pääomistaja liittoutui pääomasijoittajan kanssa ja ostavat yhdessä yhtiön pois pörssistä. Noissa kuvioissa pääomistaja ei häviä mitään oli ostokurssi mitä hyvänsä, koska eivät sijoita lisää pääomaa ja irtautuminen omistajuudesta (exit) koittaa vuosien päästä yrityksen todellisen arvon mukaan. Ostoon tarvittava pääoma tulee pääomasijoittajalta. Mutta ei kai täällä kukaan ole väittänyt, että pääomistaja tahallaan vahingoittaisi yhtiötä.
Matala kurssi sen sijaan on mielestäni selvä etu VVK:n haltijoille. Siitä laskelmat alla kuvissa.
Fizroy & Ravicahder saavat yhtiöstä
- 44,81 %, jos kurssi on 22.6.2026-22.6.2028 sama kuin nyt.
- 50,03 %, jos kurssi laske €3,15 tasolla
- 37,69 %, jos kurssi nousee yli €11,98 tasolle.
Ravichanderin osuuksiin tulee vielä lisätä osakepalkkiot, joita maksetaan TT:n 6,46% omistusosuudesta. Eiköhän CEO saa taas niistäkin puolet.
Kaikki VVK-haltijat hyötyvät siis matalasta kurssista 22.6.2026 asti, koska saavat isomman osuuden yhtiöstä ja sen tulevista tuotoista. 22.6.2026 jälkeen kaikki omistajat hyötyvät kurssinoususta.
Tämä esimerkki myös simulaationa siitä, missä vaiheessa Fizroy & Ravicahder saisi äänienemmistön. Itse asiassa tämä koittaisi jo hieman korkeammalla kurssilla, koska molemmat saavat osakepalkkiota.
Mun mielestä ophv luopui omistaan viime kuussa, yks instikka vähemmän.
On muuten aivan erinomainen ehdotus Kiitos muuten myös useasta kriittisestä viestistä, joissa käytännössä avasit myös minun ajatukseni asiasta. En vain osannut sanoittaa.
Pakko kai tähän on taas palata. En jaksa edelleenkään uskoa siihen, että firma tietoisesti pyrkisi tuhoamaan arvoa, jotta pääomistajat tai joku muu taho saisi sen sitten ostettua halvemmalla pois. Tämä perustuu siihen, että mun järjen mukaan vaatisi todella monen ison tahon olevan mukana tietoisesti vakavassa rikoksessa (mahdollista, mutta epätodennäköistä), jonka lisäksi toimitusjohtajan teot eivät vastaa tällaista suunnitelmaa. Tai ainakin minun järjen mukaan tuossa tilanteessa ei kannattaisi laittaa isosti rahaa firmaan kiinni jo ennen, kuin sen arvo laskee paljon, eikä kannattaisi koittaa valaa uskoa, vaan tuoda selkeämmin esiin negatiivisia asioita tyyliin: “Ei tämä nyt hirveän hyvältä näytä. Olemme kiinni huonossa sopimuksessa emmekä voi irtautua siitä ilman sakkoja, joten valuuttakurssitappiota tulee jatkossakin”.
Tämä ei toki tarkoita, etteikö firmassa voisi olla paljonkin vilunkipeliä. Uskon kuitenkin, että firman bisnes itsessään on ihan validia. Ei tämä mikään sellainen huijaus ole, että perustetaan firma, jolla ei ikinä ole ollutkaan mitään oikeaa bisnestä ja kaikki luvut ovat tekaistuja. Firma kuitenkin toimittaa tuotteita isoille tele-operaattoreille ja saa sieltä rahaakin, koska jollain maksetaan työntekijöiden palkat ymv., vaikka firma ei kerääkään sijoittajilta rahaa jatkuvasti. Luulen myös, että nuo suuret asiakkaat nostaisivat metelin, mikäli bisnestä ei todellisuudessa käytäisi ja ovat olleet tässä mukana jo jonkin aikaa, eli en usko, että näin pitkään olisi pysytty pelkällä kusetuksella pitämään kulisseja pystyssä.
Mitä itsekin alan epäillä aika vahvasti, niin kyseessä on jonkinlainen toimiva ja rahaa tekevä firma, josta kupataan rahaa sivusta. Ei varmaan kaikkea, ainakaan vielä, mutta merkittäviä summia kuitenkin. Tätä ei voine osoittaa todeksi eikä vääräksi ilman ihan kunnon tutkimusta, mutta puoltavia juttuja: osarit ovat epäselviä ja epäluotettavia, kuten todettu moneen kertaan. Ylimmän johdon palkkiot ovat ihan naurettavan kovia, joka ei tietty itsessään tarkoita vielä mitään, mutta mun ymmärtääkseni tyypillisesti huijausta harrastavissa firmoissa johdolle maksetaan tosi paljon ja muutenkin koitetaan pönkittää statusta, jolla pyritään vaikuttamaan ihmisluonteeseen siten, että eivät alkaisi tutkimaan ja epäilemään asioita (en siis usko, että hallitus on mukana - tai ainakaan kaikki). Hallituksessa on ollut jo yksi epärehellinen tapaus, joka ei taaskaan todista paljoakaan, mutta jos hallintotapa on huono ja hommaa ei suitsittu sisäisesti, vaan ulkoisen tutkinnan kautta, niin kaikenlaiset huijaukset ovat helpompia.
Mitä tässä sitten voisi olla taustalla? Firma pyörii ja sitä pyöritetään ihan niin, että koitetaan tehdä tulosta ja rahaa, mutta ylimmässä johdossa tietty osa henkilöitä toimii muun homman ohessa väärin. Rahaa firmasta voitaisiin siirtää omiin taskuihin isojen palkkojen lisäksi esim. ostamalla “ilmaa”, kuten että maksetaan ylihintaa jostain pienestäyrityksestä, josta on vaikka aiemmin ostettu siivu tai tehty heidän kanssaan aiemmin diili, tai palkataan isolla rahalla “konsultteja” jostain toisesta. Seurattavia juttuja varmaan jatkossakin kassan kehitys, sitä kun ei voi oikein vääristellä, hähmäiset yrityskaupat ja varsinkin, jos osareihin alkaa ilmestyä vielä jotain konsulttisopimuksia.
Toki sekin on mahdollista, että mitään merkittävää kusetusta ei pyöri, vaan raportointi tehdään ajatuksella: “Ei kiinnosta”. Tällöin kassakin lähtisi jossain vaiheessa kehittymään muita lukuja vastaavaksi. Firma voisi halutessaan ampua tällaisen spekuloinnin alas teettämällä auditoinnin jollain merkittävällä taholla.
Hyvä kirjoitus, olen asioista hyvin pitkälle samaa mieltä ja jo kauan ollut erittäin kriittisesti suhtautuva yhtiön talousjohtajaan. Häneen tietysti yllä kuvatut asiat tuppaavat henkilöitymään, vaikka ilman muuta on niin että muitakin ylintä johtoa edustavat ovat samassa veneessa. Luultavasti hallituksen jäseniäkin, kuten mainitset.
Kiitos @Pohjolan_Eka ja @MoneyWalker hyvistä viesteistä!
Pistin itse nyt sähköpostia Tecnotreelle (Indiresh, Padma ja Leena Koskelaiselle)
-
Liittyen vaihtovelkakirjoihin (alhainen markkina-arvo hyödyttää velkakirjojen haltioita, koska saa enemmän osakkeita 22.6.2026, mutta pienomistajia tämä ei hyödytä.)
-
Tilitoimiston luotettavuudesta ja itse tilinpäätöksien epäselvyyksistä. Liikevaihto kasvaa, tulos kasvaa, mutta rahaa ei tule viimeiselle riville eikä omistajille. Other operating expenses sisältö?
-
Yleisen huolen Tecnotreen luotettavuudesta, josta on keskusteltu täällä, lehdissä ja eri medioissa. Jotain olisi tehtävä.
-
Ostetun yrityksen nimi?
-
Royal Front Investments Groupin vaihtovelkakirjojen ostojen tilanne.
Näistä asioista ja monista muista asioista olisi hyvä tiedustella ja kysellä, jotta joku päivä asiat olisivat kuten pitääkin.