Titanium - Kasvun toista tukijalkaa etsimässä

Moikka,
Tarkoitus oli tuolla aamarissa olleellaa ”ei-dramatiikkaa” sanamuodolla korostaa sitä, että kyseessä on kuitenkin tuottiksista tulevaa ennusteiden laskua eikä jatkuvista palkkioista. Mutta ei ollut paras sanavalinta, tästä olen samaa mieltä.

Huomattaisin, että Titaniumin case on mennyt jonkin verrankin heikompaan suuntaan tässä alkuvuoden aikana. 2024 ja 2025 tulosennusteet ovat laskeneet 15 ja 17 MEUR:sta nykyisiin 11 ja 12 MEUR:oon, eli luokkaa 25-30%. Eli ihan kohtuullinen osa kurssilaskusta selittyy tällä.
Myös arvostus on laskenut jonkin verran (24e ja 25e P/E-kertoimet laskeneet ~15 %) ja tässä on hyvä pohtia, että onko Titaniumin riskitasossa tapahtunut muutoksia? Mielestäni riskitasoon liittyen argumentteja löytyy molempiin suuntiin. Tuloksen mixin selvä parantuminen on ehdoton plussa, kun jatkuvien palkkioiden osuuden kasvun myötä tulos on aiempaa ennustettavampi. Toisaalta kiinteistörahastoihin liittyvä yleinen epävarmuus painaa vaakakupissa toisella puolella paljon ja Hoivarahaston riippuvuudesta tuleva riski nostaa väistämättä myös päätään. Vaikka Titanium onkin selvinnyt nykyisestä rytäkästä todella hyvin, olisi Hoivarahaston isommat lunastukset yhtiölle katastrofaalisia. Esimerkiksi eQ:n Yhteiskuntakiinteistön lunarien volyymi tuli itselle täysin puun takaa ja ne olivat hyvä muistutus, että lunarien ennustaminen on vaikeaa. Tämä on riski mitä sijoittajat ovat kantaneet alusta asti Titaniumissa, koska Hoivan osuus palkkioista on niin dominoiva. Luonnollisesti tähän riskiin liittyvä epävarmuus on nyt enemmän tapetilla, kun tulikuumassa nollakorkomarkkinassa.
Vaikka Titaniumin uusmyynti on kestänyt suhteellisesti ja absoluuttisesti tosi hyvin, niin se on kuitenkin ollut odotuksia vaisumpaa ja kyllähän tuo kiinteistörahastojen elpyminen on meidän papereissa valunut kokoajan kauemmas (niin Titaniumilla kuin koko sektorilla). Eli summa summarum, eilistä raporttia printatessa kyllä tuo arvostustason pieni lasku oli meidän mielestä ihan perusteltua nykyisessä ympäristössä. On selvää, että nykyinen arvostus näyttäisi huomattavasti houkuttelevammalta, jos 1) tulos kasvaisi ja 2) lunaririski olisi hälventynyt, mutta näitä saadaan todennäköisesti odottaa ainakin alkuvuoteen. Raportissa toimme tätä potentiaalia esiin näin:

image

Tuosta varoituksesta vielä, mielestäni tuo @Tunturisusi ajatus on ihan looginen. Yhtiön ei olisi ollut pakko antaa negaria (taloudelliset tavoitteet eivät ole virallinen ohjeistus), mutta kyllähän nykyjohto teki tosi reilusti uudelle johdolle, että siivosi pöydän tältä osin ettei uuden toimarin ensitöikseen tarvitse vetää vanhoja tavoitteita vessasta alas. Uusi tj pääsee aloittamaan puhtaalta pöydältä ja syksyllä sitten strategia + uudet taloudelliset tavoitteet.

Viikonloppuja kaikille! :wave:

47 tykkäystä