Lyncheilyä Ruåtsissa
Kesällä Ruåtsin läpi Suomeen ajaessa huomasin tien varressa Dollarstoren liikeen ja tuli mieleen, että siinäpä voisi olla oiva lyncheilykohde nyt kun Tokmanni on sen ostanut. Silloin tosin lyncheily Kamuxin liikkeissä sekä Lindexin peltihallilla oli jo vienyt voimat. Ja Inden miittiinkin oli kiire…
Nyt kuitenkin kotimatkalla päätin investoida tähän aikaa, ihan vain suomalaisten sijoittajien iloksi sillä en itse ole järin innostunut Tokmannista, enkä ole seurannut sitä tai sektoria kovinkaan paljoa. Tosin Lindexiä löytyy salkusta aimo annos, mutta ehkä vähän eri syistä kuin luotosta kulutustavaran myyntiin bisneksenä.
Myöskään asiakkaana en ole juurikaan Tokmannia käyttänyt. Viimeisen 10 vuoden aikana olen ostanut sieltä 5 rullaa erkkaria sekä puutarhahanskat joita en päässyt koskaan käyttämään, mutta se onkin sitten toinen tarina.
Hyvin levätyn kesän ja pitkällisen suunnitelman jälkeen olinkin tänään tarmoa täynnä ja aamuisen Norjan lyncheilyn jatkoksi sain vielä tälle päivälle aikaiseksi käytyä pyörähtämässä kahdessa Dollarstoressa sekä kahdessa kilpailijan liikkeessä, Julan sekä ÖoB:n, jälkimmäistä kun ei löydy Suomesta.
Kuten mainittua, oma ymmärrys halpatavarakaupoista on aika vähäinen. Lähtökohtaisesti ajattelin niiden lyncheilyn olevan maailman tylsintä hommaa. Päätinkin kysellä hieman vinkkejä alan asiantuntijoilta eli käyttäjiltä @NukkeNukuttaja, @Cypher ja @Arttu_Heikura, mihin asioihin kannattaisi keskittyä. Sieltähän tulikin sellainen lista asioita, että niiden syvällinen lyncheily veisi minimissään ainakin viikon.
Valmistuin tähän lyncheilyyn kuuntelemalla Norjassa ajellessani IndeTV:n haastattelut Tokmannista viimeisen vuoden ajalta, vilkaisemalla laajaa rapsaa ja viimeisintä osaria sekä kuuntelemalla Q2 Webcastin.
Nämä ovat siis huomioni tältä pohjalta. Toivottavasti niistä on apua. Valmistautukaa melkoiseen kuvakavalkadiin.
Tanum ja yleiskuva
Tanumissa on ostoskeskus lähellä motaria. Samassa kompleksissa on myös Julan liike, joka ainakin rapsassa lasketaan kilpailijaksi.
Dollarstoren liike oli aika pieni ja heillä ei juurikaan ollut samoja tuotteita myynnissä kuin Julalla. Jula oli enemmän rautakauppamainen, kun Dollarstoressa oli enemmän perimteistä kodin käyttötavaraa. Varmaan ihan ymmärrettävää, kun ovat samassa pienessä ostarissa.
Dollarstore näyttää luottavan nimibrändiinsä, sillä kaikki tuotteet olivat ns. tasarahalla. Hinnat olivat joko jaollisia 10:llä tai 5:llä.
Viereisessä Julassa taas luotettiin ysiysimeininkiin.
Dollarstoren pääkäytävä oli suorakulmion muotoinen. Julassa taas ikeamainen labyrinttimordor. Ehkäpä juuri tästä syystä Dollarstore oli mielestäni miellyttävämpi. Siellä oli matalat hyllyt osastojen sisällä ja paljon tavaraa isoissa laatikoissa, jolloin pystyi näkemään koko osaston läpi joka teki tilasta valoisamman ja avaramman tuntuisen. Julassa pidettiin enemmän huolta siitä, että asiakas tulee kulkemaan jokaa kolon läpi.
Julan pohjapiirros
Tasarahintojen lisäksi mielestäni oli mielenkiintoista se, että usealle tuotteelle ei näytetty hintoja hyllyssä vaan se löytyi tuotteesta itsestään. Joko paketista tai teipattuna.
Hinnat oli usein esitetty myös Tanskan kruunuissa. Ehkä tuo suomenkielinen teksti myös viittaa siihen, että tuotteita löytyy tai tulee löytymään jokaisesta maasta.
Paljousalennukset sekä “meillä jäi matksua yli”-alennukset kuitenkin olivat selkeästi esillä.
Dollarstoressa oli varattu paljon tilaa kaikenlaisille pesuaineille. En tunne Tokmannin omia brändejä kovin hyvin. Yritin tietoisesti etsiä Pisara sekä Perfekt+ tuotteita, mutta niitä ei löytynyt.
Myös juhlateemoille oli jätetty paljon tilaa. Jopa joulu oli jo osittain aloitettu. Onhan kohta jo syyskuu!
Halloweenilla oli oma iso osastonsa.
Yksi osasto odotti täyttöään. Tämä oli tuon jouluhyllyn vieressä eli ettei vain se olisi…
Kummassakaan liikkeessä ei ollut kauheasti asiakkaita, kuten kuvista näkyy. Kello oli n. 16.30.
Henkilökuntaa oli molemmissa liikkeissä pari kappaletta. Julassa he olivat pukeutuneet vähän “insinöörimäisesti” kauluspaitoihin, mutta Dollarstoressa he olivat enemmän varastotyöntekijän näköisiä teepaitoineen ja reisitaskuhousuineen. Molemmissa liikkeessä oltiin ystävällisiä ja he tervehtivät ohittaessa. Kassalla jopa se juron näköinen vanhempi leidi oli ihan miellyttävä.
Tosiaankin. Ostelinkin jotain: Vanupuikkoja, hammasharjan, hammastikkuja sekä silmälasien puhdistusliinoja. Hintaa tuli yhteensä 90 kruunua (7.93€)
Olikohan se niin, että puhdistusliinoja oli halvempi ostaa kaksi 20kpl pakettia kuin yksi 30 kappaleen paketti. Palataan hintoihin myöhemmin. Jos ei kuitenkaan puhuttaisi näistä ostetuista tuotteista ja syistä sen enempää…
Dollarstorella on myynnissä myös hieno kassi.
Varberg ja ne pienet erot
Seuraavaksi huikasin parisataa kilometriä etelään Varbergiin.
Tarkoitus oli mennä Helsingborgiin, koska ajattelin ottaa sieltä lautan aamulla, mutta päivä venähti sen verran, etten olisi ehtiny paikalle liikkeiden aukioloaikaan. Pysähdyin Varbergissä, koska sieltä löytyi sekä Dollarstore että ÖoB.
Molemmat liikkeet olivat samalla alueella tosin eivät aivan vierekkäin. ÖoB meni kiinni klo 19 ja Dollarstore klo 20. ÖoB oli myös pienempi.
ÖoB näytti ulkoapäin prameammalta kuin Dollarstore
(Kamux-ketjua seuranneille tiedoksi, että uusi losomersuni edessä oikealla.)
Mutta sisältä, liike oli kuin kopio Dollarstoresta. Suorakulmion muotoinen käytävä, lähes samat tuotteet ja esim pesuaineosastolla järjestys oli lähes sama.
Ne ainoat pienet erot ovat värimaailma ja että kaikki hinnat eivät ole 10:llä tai 5:llä jaollisia, kuten kuvista voi huomata.
Ja nyt seuraa tämän lyncheilyn mielenkiintoisin kohta eli hintavertailu. Koska ÖoB ja Dollarstore ovat konseptiltaan lähes identtiset, päätin tutkia hintaeroja HAMMASHARJAINDEKSILLÄ. Päädyin tähän siksi, koska Dollarstoren hinta oli mielestäni edullinen, 10kr ja tuotteena oli Colgaten soft eli aika bulkki tuote. (Muistakaa aina käyttää pehmeää harjaa pinsettiotteella, niin välttyy eroosiolta ja hampaita suojaava kiille säilyy).
Tässä siis ÖoB:n Colgate Soft-harja:
Lisäys3: Kuka käy huomenna Tokmannilla tarkistamassa Colgate Soft-harjan hinnan?
Vargsbergin Dollarstoren liike oli paaaljon isompi kuin Tanumin. Varsinkin erilaisten pesuaineiden sekä makeisosaston koko yllätti. Muuten minulla ei jäänyt mieleen muuta kuin se, että Varbergissa oli vaatteita ja jotain tekokukkia. Vaateosasto oli tosin hyvin pieni.
ÖoB:ssä myytiin kukkamultaa pihalla, mutta mielestäni siellä ei ollut sen isompaa puutarhaosastoa kuin mihin esim Tokmanneilla on ilmeisesti totuttu. Joitain pieniä lapioita tms. löytyis sisältä.
Lisäys2: Tosiaan täälläkin oli sama tilanne Joulun, tyhjän osaston sekä Halloweenin suhteen.
Loppukaneetti
Q2 webcastissa mainittiin, että Dollarstoren myynti otti osumaa, kun heidän asiakkaat ovat alimman tuloluokan väkeä ja talouden kurjuus osuu sinne eniten. Omaan järkeeni ei käy se, ettei miksei sittä tässä tapauksessa pykälää ylempänä olevat tuloluokat ole pudonneet tänne, koska todennäköisesti heidänkin ostovoima on heikentynyt. Mietin myös, että mistähän se alin tuloluokka nyt ostaa pesuaineensa yms. Niitä nyt luulisi menevän aina.
Tämä on kyllä kieltämättä toimiala, jossa lyncheiltäviä nyansseja riittäisi loputtomaksi. Onko siitä sijoittajalle hyötyä, se on sitten eriasia. Toivottavasti sentään yritystä pyörittävät ovat tehneet työnsä.
Päätin tänään majoittautua Varbergin lähellä olevaan kylään nimeltään Falkenberg. Täälläkin olisi ollut Dollarstore ja tavallaan olisi voinut tukia vielä enemmän, mutta alkoi jo väsy ja nälkä painamaan sekä muutenkin vituttamaan. Mutta mukava kylä tämäkin. Suosittelen Lounais-Ruotsissa matkustelevia tutustumaan myös näihin pieniin kyliin isompien sijaan.
Huomenna taas uudet lyncheilyt. Fiksuimmat ehkä jo arvaakin missä. Saa heittä vaikka yksityisviestiä, jos tulee mieleen jotain mihin kannattaisi kiinnittää huomiota.
Ps. En ole menossa enää Kamuxin liikkeitä tutkimaan. Sen verran kuitenkin sanottakoon, että aika tyhjiä oli niiden parin likkeen pihat, joiden ohi ajoin tänään.
Lisäys: Ainiin, kun Norjan puolella valmistuin näihin lyncheilyihin, niin huomasin, että sielläkin on oma https://www.dollarstore.no/ Käsittääkseni ei mitään tekemistä Tokmannin Dollarstoren kanssa. @Arttu_Heikura Kuitenkin huomasi, että ilmeisen hyvin kasvaa.